Syöpä on vakava asia ja sen eteen tehtävä tutkimustyö on korvaamatonta.
Mutta että juontaja Pimiällä vettyy silmät niin kuin teki, niin on aika moraalitonta siihen verraten, että rouvahan nosti Business Finlandin tukia Ruokaboksi yritykseensä 100 tuhatta euroa. Sekin raha olisi enemmän kuin tarpeellista ihan toisessa paikassa eli tässä syöpätutkimuksessa. En vain voi käsittää tätä Pimiän kaksinaismoralismia.
Vappu Pimiän krokotiilin kyyneleet
6
1492
Vastaukset
- Anonyymi
Korona aikana ihmiset pysyivät kotona ja tilasivat Ruokaboksia. Ollut pelastus meidän perheessä tuo Ruokaboksi.
- Anonyymi
Höpöhöpö. Maski naamalla olen käynyt kaupassa entiseen malliin.
- Anonyymi
NO jos kerta noin kauppa kävi Ruokaboxissa niin mihin he firma tarvitsi veronmaksajien rahoja 100 000 euroa.
Kaupatkin toimitti ruokaa perheisiin eikä kaupoilla annettu siihen toimintaan business finlandin tukia. Samoin monet ruokatoimittajat kauppakassista lähtien kylätakseihin saakka. Ei herunut heille tukirahoja. Ainut elintarvikekauppa jolle tuki irtosi, oli Sampo Kaulanen kauppoineen ja saman tien ukko häipyi reality ohjelmista. Mitä sitä enää ohjelmissa, kun rahaa tuli valtiolta helppoa ilmaista rahaa 100 000 euroa. Pärjäähän sitä sillä jonkun aikaa.
Miksi Vappu sitten vielä juontaa. Eikö 100 000 euroa riitä. No ahneellehan ei riitä mikään.
Onkohan Vappu syöpäsäätiön kk-lahjoittaja. Olisi kiva tietää.
- Anonyymi
Ihmiset tilasivat ruokansa kaupasta ja tekivät kotona ruokansa. Se on todistettu nyt kauppojen kuten Kesko ja Sok historiallisen suurista voitoista. Ruokakaupoilla on mennyt historiallisen hyvin.
Ruokaboksi on ollut ihmisten vähien rajojen hamstraaja. Muka on voinut voittaa ruokaboksissa. Mikä se sellainen voitto, jos joutuu maksamaan. Saa jonkun etusetelin vain yhteen ostoon, kun sitoutuu ostamaan pitkän ajan. Etuseteli ei ole mikään voitto. Se on vain koukku saada pitkäaikaisasiakas. - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f957ee60-fad7-401a-a150-41918b2befae
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008958627.html
https://www.finder.fi/Myyntiedustus/Ruokaboksi/Helsinki/yhteystiedot/3175264
https://fi.trustpilot.com/review/ruokaboksi.fi
Vappu Pimiä: palauta rahat niitä tarvitseville. - Anonyymi
Sais mennä koko pimeän firma konkkaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692762Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt162662Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242237Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072033MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5991897Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673