Kohtelua, please!

Joskus saan miesten taholta osakseni mielestäni asiatonta käytöstä. He eivät tunnu ymmärtävän esimerkiksi, että voin tuntea romanttisia tunteita heitä kohtaan.

Tänään aloin ihan kauhuissani miettiä, että eivätkö he tiedä, että olen heteroseksuaalinen nainen. Luulevatko he, että olen ehkä lesbo? Vai näytänkö niin rumalta, että näytän ihan mieheltä?! Mutta ainakaan kukaan ei ole erehtynyt pitämään minua miehenä. Vai pitäisikö minun yrittää saada kaikki kauneusvirheeni pois? Eikö minuun voi tutustua naisena, jos näytän joltain kantilta katsottuna "rumalta"?

Oletan olevani seksuaalisuudeltani ihan tavallinen. Muuten saatan pohjimmiltani olla hyvin erikoinenkin ihminen.

Mutta eivätkö ihmiset tiedä, että naisen haukkuminen mieheksi on kidutusta ja ettei heteroa voi "muuntaa" homoksi?

Saanko olla se, joka olen? Onko minulla ihmisoikeuksia?

(Tällä en todellakaan tarkoita sitä, että miesten pitäisi aina olla silittämässä ja saatavilla. Tarkoitan ihan omaa oikeuttani elää vaikka yksin naisena jollaiseksi olen syntynyt.)
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joskus saan miesten taholta osakseni mielestäni asiatonta käytöstä. He eivät tunnu ymmärtävän esimerkiksi, että voin tuntea romanttisia tunteita heitä kohtaan.

Tänään aloin ihan kauhuissani miettiä, että eivätkö he tiedä, että olen heteroseksuaalinen nainen. Luulevatko he, että olen ehkä lesbo? Vai näytänkö niin rumalta, että näytän ihan mieheltä?! Mutta ainakaan kukaan ei ole erehtynyt pitämään minua miehenä. Vai pitäisikö minun yrittää saada kaikki kauneusvirheeni pois? Eikö minuun voi tutustua naisena, jos näytän joltain kantilta katsottuna "rumalta"?

Oletan olevani seksuaalisuudeltani ihan tavallinen. Muuten saatan pohjimmiltani olla hyvin erikoinenkin ihminen.

Mutta eivätkö ihmiset tiedä, että naisen haukkuminen mieheksi on kidutusta ja ettei heteroa voi "muuntaa" homoksi?

Saanko olla se, joka olen? Onko minulla ihmisoikeuksia?

(Tällä en todellakaan tarkoita sitä, että miesten pitäisi aina olla silittämässä ja saatavilla. Tarkoitan ihan omaa oikeuttani elää vaikka yksin naisena jollaiseksi olen syntynyt.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu