Syvämietteitä pikku maista

Jos ihmiskunta pilkottaisiin Viron, Latvian ja Liettuan kokoisiin pikkuvaltioihin niin olisiko sen jälkeen kukaan onnellinen. Suomestakin tehtäisiin 4 valtiota, aika huikeaa. Ja koska eivät nytkään pärjää ja elä omillaan niin eivät ansaitse itsenäisyyttä. Onhan niitä pellemaita muitakin, ei Baltian maat ainoita. Englanti oli oikeassa vastustaessaan vuoden 1920 kieppeilä Baltian maiden itsenäistymishankkeita. Olisivat muodostaneet edes yhden valtion mutta että kolme niin se on naurettavaa.
52<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Tarkkispoika aloittaa poikkuvaltioista ja päätynee kohta loppupäätelmään, jonka mukaan kaikki maat olisivat onnellisia kun olisivat osa yhtä suurta Venäjää:-D

Äänestä
  • Ei suinkaan Venäjää vaan osa Yhdysvaltoja. Miksi sitä et hyväksy ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei suinkaan Venäjää vaan osa Yhdysvaltoja. Miksi sitä et hyväksy ?

    Siksi, että pikkuvaltiot voivat ja haluavat lla ja pysyä itsenäisinä! Ei USA ole juurikaan sen parempi isäntämaa kuin Venää! Miksi kukaan haluaisi ”isäntiä”!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi, että pikkuvaltiot voivat ja haluavat lla ja pysyä itsenäisinä! Ei USA ole juurikaan sen parempi isäntämaa kuin Venää! Miksi kukaan haluaisi ”isäntiä”!

    Tarkkispojan päähän ei mahdu kuin kaksi vaihtoehtoa. Jos et tykkää Venäjästä niin olet Amerikkalaisten puolella. Jos et tykkää vasemmistolaisista olet oikeistolainen. Tarkkispojan pää räjähtää jos joku ei ole valinnut puoltaan.

    Äänestä

Baltian maat ovat olleet osa Venäjää n. 120 vuotta kauemman aikaa kuin esim. New Mexico on ollut osa Yhdysvaltoja. Eikö sen kuuluisi päästä itsenäiseksi paljon suuremmasta syystä kuin Baltian maiden ?

Äänestä
  • Mitään tuollaista yhtälöä ei ole! Haluaako New Mexico olla itsenäinen?

    Äänestä

  • New Mexico on ollut USA:n osa jo vuodesta 1848 eli 173 vuotta. Siellä ei ole itsenäistymisliikettä. Virastoissa asiat hoituvat joko englanniksi tai espanjaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    New Mexico on ollut USA:n osa jo vuodesta 1848 eli 173 vuotta. Siellä ei ole itsenäistymisliikettä. Virastoissa asiat hoituvat joko englanniksi tai espanjaksi.

    ....Siellä ei ole itsenäistymisliikettä.......

    Ei Yhdysvalloissa sellaista voisi ollakaan, lainsäädäntö on niin julmaa. Nähtiinhän se miten käy kun Etelävaltiot yrittivät joskus itsenäistyä. Taisi muutama miljoona ihmistä kuolla siinä yrityksessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ....Siellä ei ole itsenäistymisliikettä.......

    Ei Yhdysvalloissa sellaista voisi ollakaan, lainsäädäntö on niin julmaa. Nähtiinhän se miten käy kun Etelävaltiot yrittivät joskus itsenäistyä. Taisi muutama miljoona ihmistä kuolla siinä yrityksessä.

    Lainsäädäntö on niin julmaa, että perustuslain muutos onnistuu vain kongressin kummankin huoneen enemmistöllä.

    Puerto Ricossa on aivan laillinen itsenäisyyttä kannattava puolue. Se ei vain ole saanut riittävästi äänestäjiä taakseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ....Siellä ei ole itsenäistymisliikettä.......

    Ei Yhdysvalloissa sellaista voisi ollakaan, lainsäädäntö on niin julmaa. Nähtiinhän se miten käy kun Etelävaltiot yrittivät joskus itsenäistyä. Taisi muutama miljoona ihmistä kuolla siinä yrityksessä.

    Et tunne historiaa. Kirjoitat täyttä roskaa: "Taisi muutama miljoona ihmistä kuolla siinä yrityksessä".
    Ei kuollut edes miljoonaakaan. 750000 on lähinnä totuutta niistä kuolleista.
    Lue historiaa, että et säveltelisi totuutta omien harhaisten luulojesi mukaan.

    Äänestä

Kielialue ja rotu ovat hyviä määrittäjiä valtioin rajoille, muuten seuraa hajaannus ja väkivalta. Tämä on nähty kaikkialla läpi historian.
Suomea voisi pilkkoa pienemmäksi ja Helsinki erottaa muusta Suomesta omaksi ghetoksi ja siirtää sinne muualta maasta kaikki tummat ja ei suomea puhuvat, vaihtoehtoisesti Ahvenanmaan voisi rajata samalla tavalla.

Äänestä
  • Voisi ja voisi, mutta miksi pitäisi, kun sellaista haluaa Suomessa van 0,01:n prosentin omaava stallari!?

    Äänestä

  • ......Kielialue ja rotu ovat hyviä määrittäjiä valtioin rajoille, muuten seuraa hajaannus ja väkivalta.......

    Intiassa on satoja eri kansoja ja koko maailmassa lasketaan olevan 3 000 ainakin. Mielenkiintoinen olisi lopputulos sinun periaatteellasi.

    Mitä sanot siihenkin kun geneetikot väittävät Suomessa asuvan kaksi eri kansaa. Pannaanko omaisuudet jakoon ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ......Kielialue ja rotu ovat hyviä määrittäjiä valtioin rajoille, muuten seuraa hajaannus ja väkivalta.......

    Intiassa on satoja eri kansoja ja koko maailmassa lasketaan olevan 3 000 ainakin. Mielenkiintoinen olisi lopputulos sinun periaatteellasi.

    Mitä sanot siihenkin kun geneetikot väittävät Suomessa asuvan kaksi eri kansaa. Pannaanko omaisuudet jakoon ?

    ” Mitä sanot siihenkin kun geneetikot väittävät Suomessa asuvan kaksi eri kansaa. Pannaanko omaisuudet jakoon ?”

    Miksi pitäisi pelkän väitteen takia? Painetta sllaiseen ei ole!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Mitä sanot siihenkin kun geneetikot väittävät Suomessa asuvan kaksi eri kansaa. Pannaanko omaisuudet jakoon ?”

    Miksi pitäisi pelkän väitteen takia? Painetta sllaiseen ei ole!

    -----Miksi pitäisi pelkän väitteen takia? -----

    Nyt onkin sitten tutkijoiden ja sinun välillä näkemysero. Kumpikohan on luotettavampi taho?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisi ja voisi, mutta miksi pitäisi, kun sellaista haluaa Suomessa van 0,01:n prosentin omaava stallari!?

    Ei ole muiden vika, jos sinä et kuulu alkuperäsiin suomalaisiin. Ruotsinkieliset ja muualta tulleet elintasopakolaiset ovat valtava rasite suomalaisille, saattavat jopa onnistua romahduttamaan hyvivointivaltion pitkällä aikavälillä. Saattaa olla, että kansa havahtuu jossakin vaiheessa ja sinun kaltaiset poistetaan tästä maasta.

    Missään ei ole onnistuttu eri rotujen ja kielisten toimivaan rinnakkaiseloon. Aina on jännitteitä ja väkivaltaa ryhmien välillä. Suomessakin ruotsinkieliset ja suomenkieliset ovat aina tapelleet keskenään, sisämaassa ruotsia puhuva saa nakkikioskilla todennäköisesti turpaansa. Mustalaiset ovat omissa ryhmissään, samoin maahan muualta tulleet. Nämä ovat luonnonlakeja, sama tilanne eläimillä, kaikki haluaa pitää omat reviirinsä.

    Ruotsalaiset eivät ymmärtäneet ja yrittivät sekoittaa rodut, vieraat kielet ja kulttuurit. Kokeilun tuloksena kansankoti ja lintukoto muuttui Euroopan väkivaltaisimmaksi maaksi.
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/529ffefd-23c0-477e-99b6-5028db38017c

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Miksi pitäisi pelkän väitteen takia? -----

    Nyt onkin sitten tutkijoiden ja sinun välillä näkemysero. Kumpikohan on luotettavampi taho?

    Minä toki silloin, jos sepittämiäsi ’tutkijoita’ ei ole edes olemassa:-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole muiden vika, jos sinä et kuulu alkuperäsiin suomalaisiin. Ruotsinkieliset ja muualta tulleet elintasopakolaiset ovat valtava rasite suomalaisille, saattavat jopa onnistua romahduttamaan hyvivointivaltion pitkällä aikavälillä. Saattaa olla, että kansa havahtuu jossakin vaiheessa ja sinun kaltaiset poistetaan tästä maasta.

    Missään ei ole onnistuttu eri rotujen ja kielisten toimivaan rinnakkaiseloon. Aina on jännitteitä ja väkivaltaa ryhmien välillä. Suomessakin ruotsinkieliset ja suomenkieliset ovat aina tapelleet keskenään, sisämaassa ruotsia puhuva saa nakkikioskilla todennäköisesti turpaansa. Mustalaiset ovat omissa ryhmissään, samoin maahan muualta tulleet. Nämä ovat luonnonlakeja, sama tilanne eläimillä, kaikki haluaa pitää omat reviirinsä.

    "Missään ei ole onnistuttu eri rotujen ja kielisten toimivaan rinnakkaiseloon."

    Miten siis selität Intian, Sveitsin ja Uuden Seelannin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Missään ei ole onnistuttu eri rotujen ja kielisten toimivaan rinnakkaiseloon."

    Miten siis selität Intian, Sveitsin ja Uuden Seelannin?

    Tai Suomen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai Suomen.

    Kaikissa näissä maissa on väkivaltaa eri kieliryhmien ja rotujen välillä. Selittäkää miksi?

    Äänestä

Venäjän trollina suollat tätä samaa sontaasi arvattavasti myös Baltian maissa.

Sillä erotuksella, että siinä mollaat Suomen itsenäisyyttä ja ehdotat Suomea Venäjään liitettäväksi.

😎😎😎😎😎

Äänestä
  • Miksi Suomen heimo olisi ansainnut itsenäisyyden mutta kymmenet P-Amerikan intiaanikansat ei ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi Suomen heimo olisi ansainnut itsenäisyyden mutta kymmenet P-Amerikan intiaanikansat ei ?

    Kyse ei ole ”ansaitsemisesta” vaan kohtalon oikusta! Neukku-Venäjä tosin on aina kunnostautunut sillä, että on estänyt monen sellaisen maan itsenäisyyden, joka olisi sen ansainnut!

    Kuten minkä. Eihän se käyttäydy kuten Espanja joka ei anna Katalonialle itsenäisyyttä. Antaisiko USA intiaaneille itsenäisyyden heti jos ne vain pyytää ?

    ” Kuten minkä. Eihän se käyttäydy kuten Espanja”

    Ei neukku vapaaehtoisesti vapauttanut Itä-Blokin maita tai seuraavia: Baltian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Uzbekistan, Kirgisia, Armenia, Tadzikistan, Azerbaizdan, Turkmenistan, Kazakstan, Moldova ja Georgia.

    ”Espanjajoka ei anna Katalonialle itsenäisyyttä”

    Ei siellä kaikki sitä halua!

    ”.Antaisiko USA intiaaneille itsenäisyyden heti jos ne vain pyytää ?”

    Vaikea sanoa, kun sitä ei kukaan pyydä! Pelkkä stallarin mieliteko ei vakuuta!

    "Vaikea sanoa, kun sitä ei kukaan pyydä! P"

    Mistä sinä sen tiedät, oletko kierrellyt paljonkin reservaateissa kyselemässä ? Miksi inkkarit tahtoisivat elää valkoisen miehen orjina, perustele se kun niin näköjään väität.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi Suomen heimo olisi ansainnut itsenäisyyden mutta kymmenet P-Amerikan intiaanikansat ei ?

    Ei se itsenäisyys tule pelkästään täällä palstaalla itkemmällä. Alat vain ajaa USA:n intiaanien itsenäisyyttä sillä tavalla se aisia hoituu , jos on hoituakseen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Kuten minkä. Eihän se käyttäydy kuten Espanja”

    Ei neukku vapaaehtoisesti vapauttanut Itä-Blokin maita tai seuraavia: Baltian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Uzbekistan, Kirgisia, Armenia, Tadzikistan, Azerbaizdan, Turkmenistan, Kazakstan, Moldova ja Georgia.

    ”Espanjajoka ei anna Katalonialle itsenäisyyttä”

    Ei siellä kaikki sitä halua!

    ”.Antaisiko USA intiaaneille itsenäisyyden heti jos ne vain pyytää ?”

    Vaikea sanoa, kun sitä ei kukaan pyydä! Pelkkä stallarin mieliteko ei vakuuta!

    Ei siellä kaikki sitä halua!

    Enemmistö haluaa ja eikö sen tulisi olla ratkaisevat tekijä. Vai vähemmistönkö tulisi päättää ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Vaikea sanoa, kun sitä ei kukaan pyydä! P"

    Mistä sinä sen tiedät, oletko kierrellyt paljonkin reservaateissa kyselemässä ? Miksi inkkarit tahtoisivat elää valkoisen miehen orjina, perustele se kun niin näköjään väität.

    Eivät intiaanit tänä päivänä ole mitään orjia ja he saavat muuttaa asumaan minne haluavat! Jos heillä olisi itsnäistymispyrkimyksiä niin me kuulisimme niistä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät intiaanit tänä päivänä ole mitään orjia ja he saavat muuttaa asumaan minne haluavat! Jos heillä olisi itsnäistymispyrkimyksiä niin me kuulisimme niistä!

    Niinhän venäläisetkin saavat muuttaa minne haluavat, elleivät sitten sinunlaisesi rasistit ole vastustamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän venäläisetkin saavat muuttaa minne haluavat, elleivät sitten sinunlaisesi rasistit ole vastustamassa.

    Saavatko? Eihän Venäjän passilla EDES PÄÄSE juuri minnekään ilman viisumia!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saavatko? Eihän Venäjän passilla EDES PÄÄSE juuri minnekään ilman viisumia!?

    Ei Suomenkaan passilla voi noin vain muuttaa toiseen maahan asumaan ja asukkaaksi. Miksi neukun passilla pitäisi voida.

    Nöösipoika ei tainnutkaan tietää, että venäläiset ovat suurin ulkomaalaisryhmä Suomessa, lähes 100 000 jo. Kummasti ovat päässeet vaikka väität, että eivät pääse. Häpeäisit valeitasi !

    Äänestä

  • Samalta pohjalta kuin sinä itse!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Suomenkaan passilla voi noin vain muuttaa toiseen maahan asumaan ja asukkaaksi. Miksi neukun passilla pitäisi voida.

    Etenkin kn neukun passia ei ole edes olemassa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nöösipoika ei tainnutkaan tietää, että venäläiset ovat suurin ulkomaalaisryhmä Suomessa, lähes 100 000 jo. Kummasti ovat päässeet vaikka väität, että eivät pääse. Häpeäisit valeitasi !

    Sanoin, ettei pääse tänne ILMAN viisumia! Onko se muka vale?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoin, ettei pääse tänne ILMAN viisumia! Onko se muka vale?

    Niin eikä Suomen passilla pääse sinne ilman viisumia. Oletko nyt tyytyväinen ?

    Äänestä

Onnellisuus on hyvin suhteellinen käsite, joten ajattelen, että varmasti onnea voisi kokea ihan missä tahansa valtiossa tai maassa sen koosta riippumatta. Valtioiden jakaminen voisi kuitenkin haastaa hyvinvointia suuresti, joten myös suurille valtioille on tarvetta.

Äänestä
  • Olen pari kertaa käynyt pikkuvaltiossa nimeltä Luxemburg ja siellä ympärilleen silmäillessä on mahdotonta ymmärtää Tarkkispojan avauksen väitettä, ettei pikkuvaltiossa muka ihminen ’pärjää’ tai ’voi olla onnellinen’? Kaikki ihmiset näyttivät olevan ulkoisesti tyytyväisiä eloonsa ja oloonsa! Mikäpä sitä estäisi?

    Äänestä

Suurvalloilla on todella ollut taipumusta sortua ennemmin tai myöhemmin, mutta aidoilla liittovaltioilla on sen sijaan mennyt hyvin. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan liittovaltiot ovat sotineet huomattavasti Euroopan kansallisvaltioita vähemmän ja Euroopan maista vähiten on sotinut liittovaltio Sveitsi.

Äänestä

Ransujen olisi helpompi monacon kokoisella palstalla mutta demokratia voi pilata koko jujun.

Äänestä

Demokratia ei ole täydellinen, mutta silti mieluisin ihmisille ja asukkaille eikä sitä parempaa hallintomuotoa ole keksitty!

Äänestä
  • -----silti mieluisin ihmisille ja asukkaille eikä sitä parempaa hallintomuotoa ole keksitty!-----

    Ihmiset on lännessä opetettu noin sanomaan ja yleensäkin omaa kehutaan aina maailman parhaaksi. Kummaa onkin kun tuo utopistinen onnela ei kelvannut Afganistanin kansalle niin, että sitä olisi puolustettu diktatuuria vastaan.

    Läntinen hallintomalli on vain yksi monista ja onnellinen voi ihminen olla missä tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----silti mieluisin ihmisille ja asukkaille eikä sitä parempaa hallintomuotoa ole keksitty!-----

    Ihmiset on lännessä opetettu noin sanomaan ja yleensäkin omaa kehutaan aina maailman parhaaksi. Kummaa onkin kun tuo utopistinen onnela ei kelvannut Afganistanin kansalle niin, että sitä olisi puolustettu diktatuuria vastaan.

    Läntinen hallintomalli on vain yksi monista ja onnellinen voi ihminen olla missä tahansa.

    Miten niin ei kelvannut? Afgaanit tuntuvat kovasti haluavan nimenomaan lännen onnelaan. Sen sijaan toiseen suuntaan ei juuri paeta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin ei kelvannut? Afgaanit tuntuvat kovasti haluavan nimenomaan lännen onnelaan. Sen sijaan toiseen suuntaan ei juuri paeta.

    Niinkö, miksikäs nuo sitten kaatoivat läntistä onnea edustavan hallinnon ? Lännen vetovoima on taikaseinät kun niistä saa vetää rahaa tekemättä mitään. Sen lajin onneloita ei Venäjä tarjoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkö, miksikäs nuo sitten kaatoivat läntistä onnea edustavan hallinnon ? Lännen vetovoima on taikaseinät kun niistä saa vetää rahaa tekemättä mitään. Sen lajin onneloita ei Venäjä tarjoa.

    Et ehkä huomannut, mutta lännen tukeman hallinnon kaatoi Taliban, johon eivät vieläkään kuulu kaikki afgaanit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ehkä huomannut, mutta lännen tukeman hallinnon kaatoi Taliban, johon eivät vieläkään kuulu kaikki afgaanit.

    Miksi kukaan ei halunnut tapella vastaan. Siksi kun vaihtoehdoista talepaan oli kuitenkin se parermpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kukaan ei halunnut tapella vastaan. Siksi kun vaihtoehdoista talepaan oli kuitenkin se parermpi.

    ” Siksi kun vaihtoehdoista talepaan oli kuitenkin se parermpi.”

    Juuri näin! JOKAINEN afgaaninainen haluaa elää elonsa lukutaidottoman keski-ikäisen viidentenä lapsivaimona ilman koulunkäyntiä nyrkin ja hellan välissä! Sen parempaa ei voi olla olemassakaan!

    Miehet siellä päättää, AINA.

    Äänestä

Kuten laskettu niin maailmaan tulisi lähes 4000 valtiota. Olisi siinä paljon herrojen virkoja jaeltaviksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jos ihmiskunta pilkottaisiin Viron, Latvian ja Liettuan kokoisiin pikkuvaltioihin niin olisiko sen jälkeen kukaan onnellinen. Suomestakin tehtäisiin 4 valtiota, aika huikeaa. Ja koska eivät nytkään pärjää ja elä omillaan niin eivät ansaitse itsenäisyyttä. Onhan niitä pellemaita muitakin, ei Baltian maat ainoita. Englanti oli oikeassa vastustaessaan vuoden 1920 kieppeilä Baltian maiden itsenäistymishankkeita. Olisivat muodostaneet edes yhden valtion mutta että kolme niin se on naurettavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu