Järjestys on Keski-Pohjanmaa 21,8%, Etelä-Pohjanmaa 15,7% ja kolmantena Pohjois-Pohjanmaa 12,8% lisääntymisessä 14 päivän aikana. Kaikki nämä ovat samalla alueella. Mikä yhdistää näitä?
Koronan alueellinen lisääntyminen
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakin Lestadiolaisuus, Helluntailaisuus, Korpelaiaisuus, Körttiläisyys ja Kepulaisuus yhdistävät näitä alueita.
Suomessa on noin 145 uskonlahkoja ja lisäksi vielä kaikki pääuskonnot edustettuina.
Näyttää korreloivan rokotuskattavauutta:
Alin Pohjois- Pojanmaa, toiseksi alin Etelä- Pohjanmaa ja kolmanneksi heikoin Keski- Pohjanmaa.
Uskontoihin liittyvä fatalismi on tuhoisaa, itselleen uskovaiselle, mutta myös murhaavaa läheisille ihmisille.
Vaikka lähes kaikki uskonnot sanovat mm. "Tehkää niin kuin haluatte muitten teille tekevän", niin silti "Herran Haltuun"- logiikalla annetaan oma elämä ja samalla saatetaan antaa myös lähisten elämä kieltäytymällä kantamasta vastuuta läheisistään eikä edes itsestään. Ja tämä vain siksi, että "Herra on etukäteen määrännyt ihmisen elämänkulun, sen syntymän ja kuolemaa myöti".
Aivan kuin ei rokottautumalla voisi vaikuttaa läheistensä ja oman elämänsä kulkuun.