Peruutuskamera

Millaisia kameroita vaunun kanssa liikkuvilla on. Yksin matkatessa olisi hyvä nähdä myös vaunun taakse pahemmissa paikoissa. Kiinasta saa muutamalla kympillä akkukäyttöisiä kameroita jotka saa vaikka kännykkään yhdistettyä. Onko kellään kokemusta niistä. Olisi helppo asentaa kun ei tarvitse johtoja värkkäillä ja saa paikkaa muutettua tarpeen mukaan.
48868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Opettele peruuttamaan niin et tarvitse mitään peruutuskameroita. Minä olen ajanut rekkaa 45 vuotta enkä ikinä ole tarvinnut peruutuskameroita, ainoastaan 7 kertaa olen tölväissyt johonkin peruuttaessa 45vuoden aikana, noiltakin olisi välttynyt jos olisin viitsinyt nousta autosta ulos ja käydä katsomassa taakse

Äänestä
  • Joo eli kameralle olisi selvästikin ollut tarvetta.

    Äänestä

  • En halua törmätä mihinkään, enkä ole koskaan vaunun kanssa törmännytkään. Kameralla saisi vähän lisää varmuutta eikä tarvitsisi käydä kurkkimassa taakse. Rekkakuskin on hyvä isännän autolla törtöillä, omalla vaunulla ei niinkään huvittaisi. Se että osaa ajaa jotain rekkaa ei ole kyllä mikään meriitti mihinkään. Ja tyylisi vaastata kertoo sinusta tarpeeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En halua törmätä mihinkään, enkä ole koskaan vaunun kanssa törmännytkään. Kameralla saisi vähän lisää varmuutta eikä tarvitsisi käydä kurkkimassa taakse. Rekkakuskin on hyvä isännän autolla törtöillä, omalla vaunulla ei niinkään huvittaisi. Se että osaa ajaa jotain rekkaa ei ole kyllä mikään meriitti mihinkään. Ja tyylisi vaastata kertoo sinusta tarpeeksi.

    Kateellisen kommentti. Kyllähän me rekkakuskit ollaan teiden kuninkaita. Poljetaan usvaa putkeen ja tonneja takana. Asuntovaunua vetäessä se on lasten leikkiä meiltä rekkakuskeilta.
    Sen näkee kun taitamattonat peruuttelee camping-alueilla vaunujaan, siinä on monta käsiparia heilumassa. Minä kun olen rekkaa ajanut kymmeniä vuosia peruuttelen asuntovaunun vaikka yhdellä silmällä ja yhdellä kädellä samalla kahvia hörppien.

    Äänestä

  • Minä ajoin Tampereella nysseä työkseni yli 40 vuotta toissa kesänä, ja kertaakaan en peruuttanut rassea päin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kateellisen kommentti. Kyllähän me rekkakuskit ollaan teiden kuninkaita. Poljetaan usvaa putkeen ja tonneja takana. Asuntovaunua vetäessä se on lasten leikkiä meiltä rekkakuskeilta.
    Sen näkee kun taitamattonat peruuttelee camping-alueilla vaunujaan, siinä on monta käsiparia heilumassa. Minä kun olen rekkaa ajanut kymmeniä vuosia peruuttelen asuntovaunun vaikka yhdellä silmällä ja yhdellä kädellä samalla kahvia hörppien.

    Kyllä näkee asennevammaisia teiden kuninkaita ihan tarpeeksi. Missä näitä kuskeja koulutetaan, pitäisi liikennesääntöjä samalla opettaa, ei oikein riitä että polkee vaan usvaa putkeen, vaikka se ehkä yksinkertaisen miehen itsetuntoa nostaakin kun saa ison auton alle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo eli kameralle olisi selvästikin ollut tarvetta.

    Vain 7 kertaa 45 vuoden aikana, aika vähän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kateellisen kommentti. Kyllähän me rekkakuskit ollaan teiden kuninkaita. Poljetaan usvaa putkeen ja tonneja takana. Asuntovaunua vetäessä se on lasten leikkiä meiltä rekkakuskeilta.
    Sen näkee kun taitamattonat peruuttelee camping-alueilla vaunujaan, siinä on monta käsiparia heilumassa. Minä kun olen rekkaa ajanut kymmeniä vuosia peruuttelen asuntovaunun vaikka yhdellä silmällä ja yhdellä kädellä samalla kahvia hörppien.

    Ja sitten tölväset siihen pihan ainoaan tolppaan sen kahdeksannen kerran.... Muumio.

    Äänestä

Seitsemän kertaa peruuttanut ja aina kolahti.

Äänestä

Rekkakuskit kattelee peileistä mutta alkuperäinen aihe oli, että millaisia kameroita teillä on jotka ette ole rekkakuskeja.
Camping alueilla näkee kyllä huitovia käsiä joka suuntaan ja huonoja peruuttajia.
En usko, että jokin kamera opettaa peruuttamaan tai muuten helpottaa tilannetta.

Äänestä
  • Et ole peruuttanut yhtään mitään kommenttisi perusteella. Voin kertoa että sen asuntovaunun läpi ei näe, peileistä näkee hienosti sivut, mutta on tilanteita, jossa olisi hyvä nähdä tarkasti, tarkalla tarkoitan alle puolen metrin matkaa, missä kohtaa se vaunu menee ja onko vielä pitkä matka esteeseen tai jos peruuttaa kulman taakse missä kohtaa menee vaunun uloin nurkka. Se onnistuu yksin peruuttaessa siten, että nousee autosta ja käy tarkastamassa missä mennään, laittaa vaikka merkin auton kohdalle, tästä merkistä voi arvioida kuinka paljon vielä voi peruuttaa taaksepäin ennen kuin kolahtaa.
    Kaikki pitää vääntää täällä rautalangasta näköjään.

    Äänestä

  • Enkä ole väittänyt että kamera korvaa peruutustaidon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ole peruuttanut yhtään mitään kommenttisi perusteella. Voin kertoa että sen asuntovaunun läpi ei näe, peileistä näkee hienosti sivut, mutta on tilanteita, jossa olisi hyvä nähdä tarkasti, tarkalla tarkoitan alle puolen metrin matkaa, missä kohtaa se vaunu menee ja onko vielä pitkä matka esteeseen tai jos peruuttaa kulman taakse missä kohtaa menee vaunun uloin nurkka. Se onnistuu yksin peruuttaessa siten, että nousee autosta ja käy tarkastamassa missä mennään, laittaa vaikka merkin auton kohdalle, tästä merkistä voi arvioida kuinka paljon vielä voi peruuttaa taaksepäin ennen kuin kolahtaa.
    Kaikki pitää vääntää täällä rautalangasta näköjään.

    Ei pidä vetää hernettä nokkaan joka kommentista. Opettele ajamaan niin ne on muutkin tehneet. Osta vaikka joka sunntaan kamerat mutta kyllä sinä sittenkin joudut peruuttamaan ihan itse kalustos parkkeihin. Väännä itse rautalankas jos tuntuu siltä muut on jo ne vääntäneet ja ilman kameroita.

    Opettele sinä lukemaan ja ymmärtämään lukemasi, siinä taidossa näyttää olevan paranettavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Opettele sinä lukemaan ja ymmärtämään lukemasi, siinä taidossa näyttää olevan paranettavaa.

    Osaan lukea ja ymmärrän myös lukemani. Osaan myös peruuttaa enkä tarvi kameroita.
    Ymmärrän myös olla kyselemättä täältä mitään koska täältä ei saa mihinkään oikeaa vastaausta. Ymmärtäisit sinäkin jotain tai edes yrittäisit ymmärtää, että täällä on vain typeriä trollaajia jotka ei pääse yksiöstään mihinkään ja neuvovat sinua.
    Heillä ei ole kokemuusta muusta kun lähikuppilan oluenhinnasta.

    Jos olet tätä mieltä saitin tasosta, ihmettelen kovasti miksi seuraat näitä ja kommentoit tätäkin keskustelua asiattomuuksilla, jotka ei mitekään liity aloittajan kysymykseen ?

    Vastasin edelliseen ja tiedän mikä on aloituksen aihe. Niinkuin jo kerroin ei pidä vetää hernettä haistimeen niinkuin sinulla taisi käydä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastasin edelliseen ja tiedän mikä on aloituksen aihe. Niinkuin jo kerroin ei pidä vetää hernettä haistimeen niinkuin sinulla taisi käydä.

    Ohjeistat että minun pitäisi ymmärtää olla kyselemättä täällä mitään, mutta et vastannut miksi itse roikut täällä jakamassa kommentteja joka ei palvele kekustelun aihetta ?
    Ketään ei kiinnosta tieto siitä osaatko peruuttaa kameralla tai ilman ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ohjeistat että minun pitäisi ymmärtää olla kyselemättä täällä mitään, mutta et vastannut miksi itse roikut täällä jakamassa kommentteja joka ei palvele kekustelun aihetta ?
    Ketään ei kiinnosta tieto siitä osaatko peruuttaa kameralla tai ilman ?

    Millaisella kameralla sinun kalustosi on varustettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millaisella kameralla sinun kalustosi on varustettu.

    Minulla ei ole kameraa ei autossa eikä vaunussa. Autossa on peruutustutka, sikäli hyödytön että ainoa mihin sitä todella tarvitsisin olisi vetokoukun saaminen tarkasti vetokidan alle. Sen verran epätarkka kapistus, että yksin peruuttaessa pitää käydä katsomassa väliin ja tarkastamassa etäisyys. Vaunun perään meinasin jonkun kameran laittaa juurikin näitä katvealueita näyttämään.

    Äänestä

Niin kauan peruuttaa kun kolahtaa sitten pikkuisen eteen päin niin se on siinä.

Äänestä

Dsanompahan vaan että opetelkaan puusilmät peruuttamaan ensin vaikka Nissan micralla sitten tyhjä pikkunen peräkärry perään.
Minä oon peruuyellky rekkaa jo yli 40vuotta minä tiedän mitä se on, mulle helppoa kuin heinän teko. Perkeleem puusilmiänäkee leirintäalueella ihan likaa, pitää käydä katsomassa mitä siellä vaunun takana on ja mihin suuntaan sitä nyt pitää etutenksita kääntää ja sitten taas vekslataan voi prkrle minä sanon kaikenlaisia akkoja rsitisda.

Äänestä
  • Eipä ole tämä kyllä mikään ammattimies raskaankaluston ohjaimissa, eikä muutenkaan kantamaan rahtareitten ylvästä ja kohteliasta ammattikuvaa ! Voi voi .

    Äänestä

  • Yksinäinen rekkakuskin on ottanut kalsarikännit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ole tämä kyllä mikään ammattimies raskaankaluston ohjaimissa, eikä muutenkaan kantamaan rahtareitten ylvästä ja kohteliasta ammattikuvaa ! Voi voi .

    Kommentoi sitten kun tiedät mikä on rahtarin ja Rahtarin ero.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommentoi sitten kun tiedät mikä on rahtarin ja Rahtarin ero.

    Sinulle ei se näköjään ole selvinnyt vieläkään, POEKA !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ole tämä kyllä mikään ammattimies raskaankaluston ohjaimissa, eikä muutenkaan kantamaan rahtareitten ylvästä ja kohteliasta ammattikuvaa ! Voi voi .

    Rahtarit on näitä nykypäivän lökäpökdyjä jotka ajaa kännykkä kourassa koko ajan, rekkakuski onkin eri tasoa kuin nämä nykypäivän pimpelipomit ja rekkalepsot.
    Nämä ei pärjää 40 vuotta tien päällä ei sitten milõään saatana.
    Tuttuun firman tuli nuorehko akka puhkuen intoa ja ei mennyt puoli vuotta niin lopetti ja siirtyi roskaauton rattiin, tuskin oerkele sielläkään pitkään vihtyh. Minä kun ajoin 45vuotta niin en kertaakaan miettinyt että lopettsisko, pitkää päivää painettiin usvasss ja tuodkudds perkfle

    Äänestä

Selvitä ensin pääsi, ennen kuin peruutat puukenkä. Aja välillä etuperinkin.

Äänestä

Tämänkään ketjun anti ei vastaa siihen mitä aloittaja halusi tietää. Sen sijaan täällä loistaa nämä yhteen asiaan takertujat, jauhetaan yhdestä ja samasta, peruutustaidosta, vaikka sillä ei ole mitään tekemista itse kysymyksen kanssa. Erillaisia apuvälineitä on autoilussa ollut aina, peruutuskamera on yksi niistä. Vai väittääkö joku että vaikkapa ohjaustehostin, abs jarrut tai automaattivaihteet autossa tekee kuljettajasta ajotaidottoman.

Äänestä
  • Hyväksi havaittu apuväline on peruutustaito ja se tulee vain harjoittelemalla eikä millään kameralla. Pilikunnussijoita kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyväksi havaittu apuväline on peruutustaito ja se tulee vain harjoittelemalla eikä millään kameralla. Pilikunnussijoita kaikki.

    Peruutustaito ei ole mikään apuväline, se on edellytys että homma jotenkin sujuu. Kamera on apuväline joka tekee siitä sitten helpompaa tai turvallisempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Peruutustaito ei ole mikään apuväline, se on edellytys että homma jotenkin sujuu. Kamera on apuväline joka tekee siitä sitten helpompaa tai turvallisempaa.

    Jos ei osaa peruuttaa ei siinä kamerat auta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Peruutustaito ei ole mikään apuväline, se on edellytys että homma jotenkin sujuu. Kamera on apuväline joka tekee siitä sitten helpompaa tai turvallisempaa.

    On siitä peruutustaidosta ainakin hyötyä silloin kun pitää liikkua taaksepäin on se sitten taito tai joku muu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ei osaa peruuttaa ei siinä kamerat auta.

    Ootte hyviä lukemaan ja ymmärtämään, ei voi muuta sanoa kun vastauksia lukee.

    Äänestä

4790 km peruutuskamera pimeni, on tärkeävärkki. Tankotanssija Joksu Kuopiosta

Äänestä

Tuntuu olevan vaunuihmisillä monenlaisia mielipiteitä kameroista mutta ei yhtään aiheeseen sopivaa vastausta. Mutta onhan karavaanarit erikoisen taitavaa porukkaa ja se on helppo todeta markettien parkkipaikoilla ja huoltoasemilla.

Äänestä
  • Kyllä minusta kamera on ihan hyvä väline, näkee myö tiellä eteenpäin ajaessa mitä vaunun takana tapahtuu. Onko minkälaisia naamavärkkejä takapuskurissa roikkujilla .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä minusta kamera on ihan hyvä väline, näkee myö tiellä eteenpäin ajaessa mitä vaunun takana tapahtuu. Onko minkälaisia naamavärkkejä takapuskurissa roikkujilla .

    Aivan..ja varsinkin taajamissa peruutettaessa hyvä, vaikka tietää ettei takana ole ketään kun aloittaa peruuttamaan niin aina voi joku ihminen vilahtaa jostain pimeästä kulmasta auton taakse ja olla sekin autoon tai muuten ettei huomaa auton peruuttavan. Turvallisuutta tuo kamera.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä minusta kamera on ihan hyvä väline, näkee myö tiellä eteenpäin ajaessa mitä vaunun takana tapahtuu. Onko minkälaisia naamavärkkejä takapuskurissa roikkujilla .

    Hyvä jos siitä näkis vielä sen jonon jota sä vedät. Vielä parempi jos vielä ymmärtäisit tehdä asialle jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä jos siitä näkis vielä sen jonon jota sä vedät. Vielä parempi jos vielä ymmärtäisit tehdä asialle jotain.

    Kyllä ymmäretään, hiljentää vauhtia mutkissa ja sulkuviivankohdalla, sitten suoralla kiihdyttää. Näin hän se on tehtävä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ymmäretään, hiljentää vauhtia mutkissa ja sulkuviivankohdalla, sitten suoralla kiihdyttää. Näin hän se on tehtävä.

    Oikein..ja jos joku tulee roikkumaan liian lähelle niin minä ainakin pudota nopeuden yhä alemmas ja suoran päässä kiihdytän vauhtia ja ajan aivan keskiviivan tuntumassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikein..ja jos joku tulee roikkumaan liian lähelle niin minä ainakin pudota nopeuden yhä alemmas ja suoran päässä kiihdytän vauhtia ja ajan aivan keskiviivan tuntumassa.

    Sopii hyvin monen ajatusmaailmaan. Kameroista katsellaan ja ollaan tyytyväisiä. Olette aika suloisia hikisissä laatikoissanne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sopii hyvin monen ajatusmaailmaan. Kameroista katsellaan ja ollaan tyytyväisiä. Olette aika suloisia hikisissä laatikoissanne.

    Opettele sinäkin mulkku peruuttamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Opettele sinäkin mulkku peruuttamaan.

    Mä osaan jo. Tarviiko sua neuvoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mä osaan jo. Tarviiko sua neuvoa?

    Sinun mulkum neuvoja ei tarvita. Minä oonajanu rekkaa 45viotta ja ajan edelleen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun mulkum neuvoja ei tarvita. Minä oonajanu rekkaa 45viotta ja ajan edelleen

    Sää mittää oo ajanu. Opettele edes kirjoittamaan oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun mulkum neuvoja ei tarvita. Minä oonajanu rekkaa 45viotta ja ajan edelleen

    Eipä myö uskota sinuu, et oo ajanut mitään .

    Äänestä

Olen myös ajanut rekan perässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Millaisia kameroita vaunun kanssa liikkuvilla on. Yksin matkatessa olisi hyvä nähdä myös vaunun taakse pahemmissa paikoissa. Kiinasta saa muutamalla kympillä akkukäyttöisiä kameroita jotka saa vaikka kännykkään yhdistettyä. Onko kellään kokemusta niistä. Olisi helppo asentaa kun ei tarvitse johtoja värkkäillä ja saa paikkaa muutettua tarpeen mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu