Iltasanomat kertoo viittaan
SDP Kiuru sanoo että leviäminen johtuu rokottamattomista!
586
3263
Vastaukset
- Anonyymi
Joo ja lehmät lentää ja Jeesus on nähty Kallion baarissa😂🤣
- Anonyymi
En ihmettele, vaikka noin kuvittelisitkin. Harhat ovat tyypillisiä koronadenialisteille. Toki voit olla myös Moskovan trolli. Kummin asia on?
Truth Really Hurts - Anonyymi
Tartunnat leviää rokotettujen parissa, mutta myös sairaalahoitoa vaativien tapausten määrä kasvaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17181023/tartunnat-leviaa-rokotettujen-parissa-mutta-myos-sairaalahoitoa-vaativien-tapausten-maara-kasvaa-
Rokotettujen osuus sairaalahoidossa nousee, trendi on sama mikä on nähty muissakin maissa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17181053/rokotettujen-osuus-sairaalahoidossa-nousee-trendi-on-sama-mika-on-nahty-muissakin-maissa - Anonyymi
"SDP Kiuru sanoo että leviäminen johtuu rokottamattomista!"
Tietenkin ministerit sanovat, koska hallitus on valinnut linjan jossa rokotusten ja koronapassin luomalla näennäisellä suojalla covid-tartuntojen annetaan levitä ja muodostaa kuviteltu laumasuoja rokotukset tartunta konseptilla. Uhreja tässä tulee, mutta kun raha ratkaisee. Kiuruhan heivattiin syrjään Suomen koronanhoidosta ja kepun kolmikko Antti Kurvinen, Mika Lintilä ja Markus Lohi ovat pälsmäröineet MaRaa ja muuta elinkeinoelämää lobaten tämän talouslinjan. Nuoret ministerit keskittyvät ilmeisesti bailaamiseen. Hinta tullee olemaan kova sillä Ruotsissa, Britanniassa ja Brasiliassa on koitettu samaa. Britannian koronakuolemat hakkasivat 2.11. uuden ennätyksen viime maaliskuusta 292 uhrilla, ja pian mennään yli 300:n päiväkuolemien. Brasilian presidentti Jair Bolsonaroa taas vaaditaan oikeuteen joukkotuhonnasta/kansanmurhasta koska hänkin halusi kuvitellun laumasuojan tartunnoilla taloutta suojellessaan ihmisten sijaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ihmettele, vaikka noin kuvittelisitkin. Harhat ovat tyypillisiä koronadenialisteille. Toki voit olla myös Moskovan trolli. Kummin asia on?
Truth Really Hurts"En ihmettele, vaikka noin kuvittelisitkin. Harhat ovat tyypillisiä koronadenialisteille. Toki voit olla myös Moskovan trolli. Kummin asia on?"
Nyt se foliohattu ja skitsoilu pois. Lääkkeiden vaihto auttaa sullakin trolliharhoihin. - Anonyymi
Suojaa antaa ottaa laumaa suojaan välillä antaa jatkoaikaa jollekin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ihmettele, vaikka noin kuvittelisitkin. Harhat ovat tyypillisiä koronadenialisteille. Toki voit olla myös Moskovan trolli. Kummin asia on?
Truth Really HurtsKuvitteletko että viestisi muuttuvat järkeviksi kun laitat loppuun pari sanaa englanniksi?
- Anonyymi
Ettei se olisi ollut Marin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"SDP Kiuru sanoo että leviäminen johtuu rokottamattomista!"
Tietenkin ministerit sanovat, koska hallitus on valinnut linjan jossa rokotusten ja koronapassin luomalla näennäisellä suojalla covid-tartuntojen annetaan levitä ja muodostaa kuviteltu laumasuoja rokotukset tartunta konseptilla. Uhreja tässä tulee, mutta kun raha ratkaisee. Kiuruhan heivattiin syrjään Suomen koronanhoidosta ja kepun kolmikko Antti Kurvinen, Mika Lintilä ja Markus Lohi ovat pälsmäröineet MaRaa ja muuta elinkeinoelämää lobaten tämän talouslinjan. Nuoret ministerit keskittyvät ilmeisesti bailaamiseen. Hinta tullee olemaan kova sillä Ruotsissa, Britanniassa ja Brasiliassa on koitettu samaa. Britannian koronakuolemat hakkasivat 2.11. uuden ennätyksen viime maaliskuusta 292 uhrilla, ja pian mennään yli 300:n päiväkuolemien. Brasilian presidentti Jair Bolsonaroa taas vaaditaan oikeuteen joukkotuhonnasta/kansanmurhasta koska hänkin halusi kuvitellun laumasuojan tartunnoilla taloutta suojellessaan ihmisten sijaan.Mikä hulluinta, he syyttää entistä rajummin juuri niitä vähiten syyllisiä eli rokottamattomia. Vääryys on vallan voittanut näinä viimeisinä aikoina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"SDP Kiuru sanoo että leviäminen johtuu rokottamattomista!"
Tietenkin ministerit sanovat, koska hallitus on valinnut linjan jossa rokotusten ja koronapassin luomalla näennäisellä suojalla covid-tartuntojen annetaan levitä ja muodostaa kuviteltu laumasuoja rokotukset tartunta konseptilla. Uhreja tässä tulee, mutta kun raha ratkaisee. Kiuruhan heivattiin syrjään Suomen koronanhoidosta ja kepun kolmikko Antti Kurvinen, Mika Lintilä ja Markus Lohi ovat pälsmäröineet MaRaa ja muuta elinkeinoelämää lobaten tämän talouslinjan. Nuoret ministerit keskittyvät ilmeisesti bailaamiseen. Hinta tullee olemaan kova sillä Ruotsissa, Britanniassa ja Brasiliassa on koitettu samaa. Britannian koronakuolemat hakkasivat 2.11. uuden ennätyksen viime maaliskuusta 292 uhrilla, ja pian mennään yli 300:n päiväkuolemien. Brasilian presidentti Jair Bolsonaroa taas vaaditaan oikeuteen joukkotuhonnasta/kansanmurhasta koska hänkin halusi kuvitellun laumasuojan tartunnoilla taloutta suojellessaan ihmisten sijaan.Paljo sanoja peräkkäln, mitä mahdat
tarkoittaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"SDP Kiuru sanoo että leviäminen johtuu rokottamattomista!"
Tietenkin ministerit sanovat, koska hallitus on valinnut linjan jossa rokotusten ja koronapassin luomalla näennäisellä suojalla covid-tartuntojen annetaan levitä ja muodostaa kuviteltu laumasuoja rokotukset tartunta konseptilla. Uhreja tässä tulee, mutta kun raha ratkaisee. Kiuruhan heivattiin syrjään Suomen koronanhoidosta ja kepun kolmikko Antti Kurvinen, Mika Lintilä ja Markus Lohi ovat pälsmäröineet MaRaa ja muuta elinkeinoelämää lobaten tämän talouslinjan. Nuoret ministerit keskittyvät ilmeisesti bailaamiseen. Hinta tullee olemaan kova sillä Ruotsissa, Britanniassa ja Brasiliassa on koitettu samaa. Britannian koronakuolemat hakkasivat 2.11. uuden ennätyksen viime maaliskuusta 292 uhrilla, ja pian mennään yli 300:n päiväkuolemien. Brasilian presidentti Jair Bolsonaroa taas vaaditaan oikeuteen joukkotuhonnasta/kansanmurhasta koska hänkin halusi kuvitellun laumasuojan tartunnoilla taloutta suojellessaan ihmisten sijaan.No johtuuhan se leviäminen rokottamattomista!! Sehän on tosiasia. Heiltähän jo rokotetutkin sen koronan saavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johtuuhan se leviäminen rokottamattomista!! Sehän on tosiasia. Heiltähän jo rokotetutkin sen koronan saavat.
Rokotettu...eli suojattu. Minkälainen rokote mahtaa olla, jos tarvitsee pelätä rokottamattomia??????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ihmettele, vaikka noin kuvittelisitkin. Harhat ovat tyypillisiä koronadenialisteille. Toki voit olla myös Moskovan trolli. Kummin asia on?
Truth Really HurtsTOTUUS ?? Niin totuus on se että kukaan ei tiedä koronasta vielä mitään. Ei siis kumpikaan "Osapuoli". Ei himopiikittäjät eikä piikistä kieltäytyvät. Että turha paasata tietäjänä jostain "totuudesta".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johtuuhan se leviäminen rokottamattomista!! Sehän on tosiasia. Heiltähän jo rokotetutkin sen koronan saavat.
Jos se johtuis rokottamattomista niin miten on mahdollista että tauti leviää entistä enemmän mitä enemmän on rokotettuja..
Aika erikoista.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"SDP Kiuru sanoo että leviäminen johtuu rokottamattomista!"
Tietenkin ministerit sanovat, koska hallitus on valinnut linjan jossa rokotusten ja koronapassin luomalla näennäisellä suojalla covid-tartuntojen annetaan levitä ja muodostaa kuviteltu laumasuoja rokotukset tartunta konseptilla. Uhreja tässä tulee, mutta kun raha ratkaisee. Kiuruhan heivattiin syrjään Suomen koronanhoidosta ja kepun kolmikko Antti Kurvinen, Mika Lintilä ja Markus Lohi ovat pälsmäröineet MaRaa ja muuta elinkeinoelämää lobaten tämän talouslinjan. Nuoret ministerit keskittyvät ilmeisesti bailaamiseen. Hinta tullee olemaan kova sillä Ruotsissa, Britanniassa ja Brasiliassa on koitettu samaa. Britannian koronakuolemat hakkasivat 2.11. uuden ennätyksen viime maaliskuusta 292 uhrilla, ja pian mennään yli 300:n päiväkuolemien. Brasilian presidentti Jair Bolsonaroa taas vaaditaan oikeuteen joukkotuhonnasta/kansanmurhasta koska hänkin halusi kuvitellun laumasuojan tartunnoilla taloutta suojellessaan ihmisten sijaan.Juu, eihän se sovi tunnustaa, että korona leviää rokotetuissa, menee uskottavuus ja jää bonukset saamatta kolmannesta rokotus kerrasta.
Kovaa pitää syyllistää rokottamattomia, varmaan jossakin vaiheessa syyllistävät ulkomailta suomeen tuodusta koronasta niitä, jotka eivät ole koskaan ulkomailla edes käyneet.
Kyllä syy siihen, että korona suomeen tuli on rajojen auki pito.
Jos rajat olisi pidetty kiinni, niin mitään koronaa edes olisi.
Uusi Seelanti pysyi koronattomana niin kauan, kunnens maahan päästettiin ulkomailla ollut lomailija ja sen jälkeen korona levisi Uuteen Seelantiin, ei minkään muun takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä hulluinta, he syyttää entistä rajummin juuri niitä vähiten syyllisiä eli rokottamattomia. Vääryys on vallan voittanut näinä viimeisinä aikoina.
Kiuru syyttää varmasti rokottamattomia siitäkin, kun suljetussa tilausuudessa leviää korona kahdesti rokotettujen koronapassilaisten keskuudessa, vaikkei paikalla ole ainuttakaan rokottamatonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"SDP Kiuru sanoo että leviäminen johtuu rokottamattomista!"
Tietenkin ministerit sanovat, koska hallitus on valinnut linjan jossa rokotusten ja koronapassin luomalla näennäisellä suojalla covid-tartuntojen annetaan levitä ja muodostaa kuviteltu laumasuoja rokotukset tartunta konseptilla. Uhreja tässä tulee, mutta kun raha ratkaisee. Kiuruhan heivattiin syrjään Suomen koronanhoidosta ja kepun kolmikko Antti Kurvinen, Mika Lintilä ja Markus Lohi ovat pälsmäröineet MaRaa ja muuta elinkeinoelämää lobaten tämän talouslinjan. Nuoret ministerit keskittyvät ilmeisesti bailaamiseen. Hinta tullee olemaan kova sillä Ruotsissa, Britanniassa ja Brasiliassa on koitettu samaa. Britannian koronakuolemat hakkasivat 2.11. uuden ennätyksen viime maaliskuusta 292 uhrilla, ja pian mennään yli 300:n päiväkuolemien. Brasilian presidentti Jair Bolsonaroa taas vaaditaan oikeuteen joukkotuhonnasta/kansanmurhasta koska hänkin halusi kuvitellun laumasuojan tartunnoilla taloutta suojellessaan ihmisten sijaan.Meinaatko, että tarkotuksella annettas levitä,passeilla.Ja syytettäs rokottamattomia?
Tuskin kukaan uskoo.
Rokottamattomille ei oo tullu etuuksia, eikä tavat muuttuneet.
Passillisille tarjotaan extraa, ja tauti sitten leviää. Ompa ilmiselvää miksi leviää....
Jokainen näkee viikkotartunnoista mitä passit vaikuttaa. Joten tuo olis liian läpinäkyvää😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johtuuhan se leviäminen rokottamattomista!! Sehän on tosiasia. Heiltähän jo rokotetutkin sen koronan saavat.
Rokotetut tartuttaa baareissa kännissä räkälentäen toisiaan, siinä se🤤
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se johtuis rokottamattomista niin miten on mahdollista että tauti leviää entistä enemmän mitä enemmän on rokotettuja..
Aika erikoista..Totta tuokin, vuos sitten ei ollu maskeja ei rokotteita käytössä.
Voi verrata tilastoja.. - Anonyymi
Mistä näki ne askelmerkit, että miten tämä pandemia/ passit/ kansan hallinta yms.menee?
Eli ensin vaarallinen virus
Sitten pelottelu ja maskit
Sitten pelottelua ja rokotteet...
Näin jossain sen, en muista enää missä😂😂😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, eihän se sovi tunnustaa, että korona leviää rokotetuissa, menee uskottavuus ja jää bonukset saamatta kolmannesta rokotus kerrasta.
Kovaa pitää syyllistää rokottamattomia, varmaan jossakin vaiheessa syyllistävät ulkomailta suomeen tuodusta koronasta niitä, jotka eivät ole koskaan ulkomailla edes käyneet.
Kyllä syy siihen, että korona suomeen tuli on rajojen auki pito.
Jos rajat olisi pidetty kiinni, niin mitään koronaa edes olisi.
Uusi Seelanti pysyi koronattomana niin kauan, kunnens maahan päästettiin ulkomailla ollut lomailija ja sen jälkeen korona levisi Uuteen Seelantiin, ei minkään muun takia.Kun Sikaflunssa tuli, siitä uutisoitiin. Rokotusten alkaessa se tauti lävähti. Ihankun olis rokotettujen hengityksestä muihin levinny..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä hulluinta, he syyttää entistä rajummin juuri niitä vähiten syyllisiä eli rokottamattomia. Vääryys on vallan voittanut näinä viimeisinä aikoina.
Minäkään en halua töitä, miksi minua syytellään? Minähän kuulun niihin vähiten syyllisiin, työttömiin.
Koronasta.
https://tekniikanmaailma.fi/deltamuunnos-tarttuu-myos-taysin-rokotettuihin-mutta-huomattavasti-heikommin-paljastaa-brittilainen-jattitutkimus/ Olen sinulta aikaisemminkin kysynyt, että mistä sä copypastaat tätä paskaa.
Ei ole kuulunut mitään vastauksia.
Voisi kiinnostuneet mennä suoraan paskalähteelle ammentamaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"SDP Kiuru sanoo että leviäminen johtuu rokottamattomista!"
Tietenkin ministerit sanovat, koska hallitus on valinnut linjan jossa rokotusten ja koronapassin luomalla näennäisellä suojalla covid-tartuntojen annetaan levitä ja muodostaa kuviteltu laumasuoja rokotukset tartunta konseptilla. Uhreja tässä tulee, mutta kun raha ratkaisee. Kiuruhan heivattiin syrjään Suomen koronanhoidosta ja kepun kolmikko Antti Kurvinen, Mika Lintilä ja Markus Lohi ovat pälsmäröineet MaRaa ja muuta elinkeinoelämää lobaten tämän talouslinjan. Nuoret ministerit keskittyvät ilmeisesti bailaamiseen. Hinta tullee olemaan kova sillä Ruotsissa, Britanniassa ja Brasiliassa on koitettu samaa. Britannian koronakuolemat hakkasivat 2.11. uuden ennätyksen viime maaliskuusta 292 uhrilla, ja pian mennään yli 300:n päiväkuolemien. Brasilian presidentti Jair Bolsonaroa taas vaaditaan oikeuteen joukkotuhonnasta/kansanmurhasta koska hänkin halusi kuvitellun laumasuojan tartunnoilla taloutta suojellessaan ihmisten sijaan.Eikös sunkin pitäis ottaa sitä valkaisuainetta, jota se trumpetti suositteli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ihmettele, vaikka noin kuvittelisitkin. Harhat ovat tyypillisiä koronadenialisteille. Toki voit olla myös Moskovan trolli. Kummin asia on?
Truth Really Hurts😊😊 No Moskovan trollihan tuo oli selvästi, ainakin jos Jannelta kysytään 😃👌
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johtuuhan se leviäminen rokottamattomista!! Sehän on tosiasia. Heiltähän jo rokotetutkin sen koronan saavat.
😃😃 😅😂 Ei voi muuta kuin nauraa , mutta vitsiä kai heititkin👍
- Anonyymi
Rokotettu oireeton jokapaikan luuhaaja levittää tätä tautia niihin ikäihmisiin ja riskiryhmiin. Tartuttavat nyt joulun aikaan taas näitä läheisiään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, eihän se sovi tunnustaa, että korona leviää rokotetuissa, menee uskottavuus ja jää bonukset saamatta kolmannesta rokotus kerrasta.
Kovaa pitää syyllistää rokottamattomia, varmaan jossakin vaiheessa syyllistävät ulkomailta suomeen tuodusta koronasta niitä, jotka eivät ole koskaan ulkomailla edes käyneet.
Kyllä syy siihen, että korona suomeen tuli on rajojen auki pito.
Jos rajat olisi pidetty kiinni, niin mitään koronaa edes olisi.
Uusi Seelanti pysyi koronattomana niin kauan, kunnens maahan päästettiin ulkomailla ollut lomailija ja sen jälkeen korona levisi Uuteen Seelantiin, ei minkään muun takia.Ja Kiuru haluaa tuoda Viron koronapotilaat Suomeen hoitoon, vaikka täälä sairaalat täynnä koronapotilaita ja henkilökunta pulaa ja hoitopaikasta pulaa... Hyvää päivää mistä tää tyhmyys kumpuaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotetut tartuttaa baareissa kännissä räkälentäen toisiaan, siinä se🤤
Kuin myös rokotetut
- Anonyymi
Jos eliitti ajaa ihmispopulaation harvennusta, koska kyllä, meitä on aivan liikaa maapallon kantokykyyn nähden, niin tavattoman tehotonta tämä on 5 miljoona kuollutta tässä ajassa ei auta yhtään mitään. Luvun pitäisi olla moninkertainen jotta sillä olisi vaikutusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johtuuhan se leviäminen rokottamattomista!! Sehän on tosiasia. Heiltähän jo rokotetutkin sen koronan saavat.
Jos rokotettu voi saada koronan rokottomattomalta niin ihan varmasti myös rokotetut levittävät sitä toisiinsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ihmettele, vaikka noin kuvittelisitkin. Harhat ovat tyypillisiä koronadenialisteille. Toki voit olla myös Moskovan trolli. Kummin asia on?
Truth Really Hurtssaanu kottikärryllisen ruplii
- Anonyymi
Onko kaikki sitten hyvin, kun meihin on pumpattu litratolkulla "suoja-aineita" loppuuko leviäminen?, no mites on laita, kun viruksella on se viheliäinen tapa muuttaa muotoaan esim. rokotteita vastaan, ohittaakseen ne, eli vahvistuvat rokotteitten myötä, mitäs sitten tehdään, kun varianttien jälkeen tulee ja sitten jne, ja taas painetaan rokotteita 5-kertaa vuodessa ja ihmetellään, kun aina vaan leviää. . . miten ennen rokotteita riitti viruksen taltuttamiseen hyvä käsihygienia (pesu/käsidesi), maskin käyttö ja 2m turvaväli?, no nyt kun on 2-rokotetta annettu, niin ihmiset elää kuin pellossa ja luulee, että korona on hoidettu tai vähintäinkin saa roikkua kenen kaulassa huvittaa, ei väliä vaikka koronan saa, kun rokote suojaa, ettei kuole, voi pyhä jysäys sentään, ja meidän STM ja THL sekä Suomen hallitus (asiantuntija ohjeitten mukaan) siunaa kaiken, kehittävätkö lääkefirmat koronan ns. tappavaa rokotetta?, vai tyytyvätkö vaan tuottamaan jatkuvia (esim. 3-kertaa vuodessa) rokotuksia vaativia "helpotusrokotteita", kumpi on niille tuottavampaa toimintaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Kiuru haluaa tuoda Viron koronapotilaat Suomeen hoitoon, vaikka täälä sairaalat täynnä koronapotilaita ja henkilökunta pulaa ja hoitopaikasta pulaa... Hyvää päivää mistä tää tyhmyys kumpuaa!
No joo, ehkä 6-8 potilasta voidaan ottaa, eiks olekin aika massiivinen avunanto??, ei montaa paikkaa omilta vie, kun ne hajautetaan ympäri maata, eli on alueita joissa on tilaa tehohoito potilaille, no kuitenkin pitää varmistaa ennen avunantoa, että omat kansalaiset on etusijalla, eiks vaan Kiuru?
- Anonyymi
Älytöntä kirjoittaa noin pitkiä kommentteja ja siinä suurin osa puuta heinää asian vierestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta tuokin, vuos sitten ei ollu maskeja ei rokotteita käytössä.
Voi verrata tilastoja..Ei ollut myöskään delta muunnosta, eikä deltaplus muunnosta! Ottakaa pohtiessanne kaikki vaikuttavat asiat huomioon. Myös se, että muunnokset tarttuu helpommin!
- Anonyymi
Miten sinä sitten selität sen että tällä hetkellä yli 60% kuolevista on rokotettu jo 2 kertaa? Mitä hyötyä rokotteesta sitten on ja mitä rokotettujen enää tarvitsee pelätä?
Olet ilmeisesti hyvin ottanut selvää asoista, kun niin sujuvasti kirjoitat mutta oletko koskaan kyseenalaistanut omaa lähdettäsi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, eihän se sovi tunnustaa, että korona leviää rokotetuissa, menee uskottavuus ja jää bonukset saamatta kolmannesta rokotus kerrasta.
Kovaa pitää syyllistää rokottamattomia, varmaan jossakin vaiheessa syyllistävät ulkomailta suomeen tuodusta koronasta niitä, jotka eivät ole koskaan ulkomailla edes käyneet.
Kyllä syy siihen, että korona suomeen tuli on rajojen auki pito.
Jos rajat olisi pidetty kiinni, niin mitään koronaa edes olisi.
Uusi Seelanti pysyi koronattomana niin kauan, kunnens maahan päästettiin ulkomailla ollut lomailija ja sen jälkeen korona levisi Uuteen Seelantiin, ei minkään muun takia.Uuden Seelannin hallitusta painostettiin muuttamaan politikkaansa ? ...vai ei ? ...miksi politiikka muuttui totaalisesti, ja pari muutakin "vinkkiä" heille annettiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"En ihmettele, vaikka noin kuvittelisitkin. Harhat ovat tyypillisiä koronadenialisteille. Toki voit olla myös Moskovan trolli. Kummin asia on?"
Nyt se foliohattu ja skitsoilu pois. Lääkkeiden vaihto auttaa sullakin trolliharhoihin.Nuo sairastumiset ja ongelmat johtuvat noista rokotteista joita nämä fanaattiset pakkopiikittäjät haluavat koko kansan ottavan. Ei haluta puhua vaihtoehtoisista hoitomenetelmistä vaan tuputetaan fanaattiseti keskeneräisiä erittäin haitallisia aineita sisältäviä rokotteita. Sinä voit puhua moskovan trolleista ja muuta höpöä kun olet uskonut kaiken mitä nuo ylet ja muut "faktaa sisältävät ainoat totuuden torvet" suoltavat. Hysteeristä heti piikille hössötystä, vaikka tuo nykyinen muunnos ei ole kovin vaarallinen. Kai jo typeryskin tajuaa että jotain mätää tuossa hysteriassa saada lisää piikkiä piikin perään on kun ei noilla ongelmia aiheuttavilla piikeillä tunnu olevan mitään vaikutusta vaan päinvastoin ihmiset sairastuvat mitä enemmän he ottavat piikkejä. Lopulta immuniteetti häviää, elimistö tulehtuu, veritulpat lisääntyy ja kaikki roskapuhe siitä että nyt elämä alkaa kun tuli kolmas piikki (iltalehden vaiko iltatasanomien otisikko syksyllä) Ihan höpöpuhetta, tuntuu siltä että mitä enmmän otat piikkejä sitä sairaammaksi tulet. Puhumattakaan että nuo litkut estäisivät koronaa! Lapset saavat pitemmän päälle pelkkää haittaa noista kokeellisista piikeistä kun ei luoteta vanhan ajan heikennettyä virusta sisältäviin rokotteisiin joissa elimistö muodostaa immuniteetin. Siksi tämän omikroniksi ristityn lievemmän flunssan kannattaisi antaa olla niinkuin entisetkin flunssat normaaleilla lääkkeillä ilman vaarallisia piikkejä jolloin elimistö puolustaisi itse kehoa ja muodostaisi vasta aineet ja immuniteetin. Nyt nämä hysteeriset pelolla hallitsevat älykääpiöt koettavat pakottaa ihmisiä näihin eläinkoetestejä vastaaviin epävarmoihin myrkkyihin valehtelemalla niitä ainoaksi vaihtoehdoksi. Sinä kirjottaja olet ilmeisesti tyypillinen aivopesty valtamedian uutisoinnin eksyttämä hyväuskoinen hölmö joka ei keksi muuta kuin jotain venäjän trolli soopaa. Kohta se Venäjä tulee muutenkin tänne tämän politiikan seurauksena. On meillä hieno porukka tätä maata luotsaamassa kohti tulevaisuutta! Ja valtamedia komppaa ja ylistää tätä jengiä joka tekee kaikkensa pistääkseen kaiken sileeksi ilman että meillä on enää mitään sanan valtaa omassa maasamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johtuuhan se leviäminen rokottamattomista!! Sehän on tosiasia. Heiltähän jo rokotetutkin sen koronan saavat.
Selitä nyt edes sinä propagandan uhri miten rokottamaton voi levittää tautia jota hänellä ei ole? Ja jos selitetään että hän on voinut sairasta sen niin lievänä ettei ole huomannutkaan ja siksi levittää niin luulisi hänen saaneen sairauden jälkeen immuniteetin jos kerta ei ole enää oireita jo sairastetusta taudista. Ja miitä hyötyä rokotetuilla sitten on noista eläinkokeen kaltaisista epävarmoista piikeistä kun joku on niitä ottanut kolmekin kappaletta ja aina keksi tään uusia ja silti he sairastuvat koronaan? Naurettavaa ihmisten syyttelyä ja todella perustuslain ja ihmisoikeuksien vastaista yrittää pakkopiikittää ihmisiä jollain vaarallisella aineella. Ota piikki vaikka kerran kuussa ei liikuta minua en vaan ole kanssasi samaa mieltä enkä tule koskaan olemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotettu...eli suojattu. Minkälainen rokote mahtaa olla, jos tarvitsee pelätä rokottamattomia??????
Valtamedian, hallituksen sekä THL:n ja Kiurujen ja muiden "asiantuntijoiden" puheista en usko sanaakaan! Jos mikään piikkien ottaminen ei auta ja rokottamattomia tarvitsee pelätä niin täysin turha ottaa mitään piikkejä johan sen jokainen tajuaa. Ei mitään apua kaikista valheista huolimatta. Jos rokotteet ovat niin viattomia niin miksi nämä sählärit vastustavat niiden tarkempaa tutkimusta ja leimaavat kaikki epäilyt salaliittoteorioiksi? Jos on puhtaat jauhot pussissa niin ei pitäisi olla mitään pelättävää vai kuinka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TOTUUS ?? Niin totuus on se että kukaan ei tiedä koronasta vielä mitään. Ei siis kumpikaan "Osapuoli". Ei himopiikittäjät eikä piikistä kieltäytyvät. Että turha paasata tietäjänä jostain "totuudesta".
AIka hyvin ja ytimekkäästi ilmaistu asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se johtuis rokottamattomista niin miten on mahdollista että tauti leviää entistä enemmän mitä enemmän on rokotettuja..
Aika erikoista..Niin minustakin, joku ei oikein täsmää näissä väitteissä joissa rokottamattomia syyllistetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiuru syyttää varmasti rokottamattomia siitäkin, kun suljetussa tilausuudessa leviää korona kahdesti rokotettujen koronapassilaisten keskuudessa, vaikkei paikalla ole ainuttakaan rokottamatonta.
Tuota Kiurua en usko missään asiassa en vaikka sanoisi että on kaunis ilma. Katsoisin ikkunasta ensin ulos paistaako aurinko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos eliitti ajaa ihmispopulaation harvennusta, koska kyllä, meitä on aivan liikaa maapallon kantokykyyn nähden, niin tavattoman tehotonta tämä on 5 miljoona kuollutta tässä ajassa ei auta yhtään mitään. Luvun pitäisi olla moninkertainen jotta sillä olisi vaikutusta.
Ilmeisesti joku kunnon meteoriitti tai muu jytky tarvittais niin että jäisi vain 1% jengiä jotta niillä riittäis safkaa ja muuta kivaa monen sukupolven ajaksi. Ekaks pitäis varastoida juotavaa ja sapuskaa joihinkin siiloihin maan alle etteivät tulisi radioaktiivisiksi heti kättelyssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johtuuhan se leviäminen rokottamattomista!! Sehän on tosiasia. Heiltähän jo rokotetutkin sen koronan saavat.
Buahahahaaa.. 😂😂.... Kyllä ne rokotetut lomailee ja juoksee baareissa. Ja tuovat tuliaisiksi koronan. VMP!!
- Anonyymi
Eipä ole montaa potilasta (36), kun pystytään ottamaan vironkin koronat hoidettavaksi. https://www.is.fi/politiikka/art-2000008383028.html
Rokottamattomia suurin osa, ovat kuitenkin loppuviimein alle 12-vuotiaat ja monet jo rokotetutkaan vanhemmat, eivät haluaisi mahdollisten haittavaikutusten pelossa tätä antaa.- Anonyymi
Miksi Viron rokottamattomia halutaan tänne, ja omia ei haluttas hoitaa?
Onko Virolainen rokottamaton tosiaan paremmassa asemaassa Suomessa, kuin Suomalainen rokottamaton?
Suomeen veroa maksavana uutinen ihmetyttää... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Viron rokottamattomia halutaan tänne, ja omia ei haluttas hoitaa?
Onko Virolainen rokottamaton tosiaan paremmassa asemaassa Suomessa, kuin Suomalainen rokottamaton?
Suomeen veroa maksavana uutinen ihmetyttää...Ulkomaalainen on aina paremmassa asemassa suomessa. Oma maa ensin ajattelu on kuulemma vahingollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomaalainen on aina paremmassa asemassa suomessa. Oma maa ensin ajattelu on kuulemma vahingollista.
Niinpä. Sen ihmisen, joka tuon jumalallisen totuuden (tai prkeleellisen valheen) lausahti, pitäisi miettiä, miksi meitä on opetettu huolehtimaan itsestämme ensin, jotta voimme auttaa muita.
Otetaan esimerkiksi lentoliikenne: jos vaara uhkaa, tulee huolehtia ensin itsestään laittamalla pelastusliivit ja happinaamarit päälle, JOTTA sitten pystyisi auttamaan muita.
Pätee myös siihen oma maa-ajatteluun. Tytteli nyt vain ei tajua...hänellä kun ei taida enää olla omaa maata, on vain suuri ja mahtava EU. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Sen ihmisen, joka tuon jumalallisen totuuden (tai prkeleellisen valheen) lausahti, pitäisi miettiä, miksi meitä on opetettu huolehtimaan itsestämme ensin, jotta voimme auttaa muita.
Otetaan esimerkiksi lentoliikenne: jos vaara uhkaa, tulee huolehtia ensin itsestään laittamalla pelastusliivit ja happinaamarit päälle, JOTTA sitten pystyisi auttamaan muita.
Pätee myös siihen oma maa-ajatteluun. Tytteli nyt vain ei tajua...hänellä kun ei taida enää olla omaa maata, on vain suuri ja mahtava EU.Tämä ei punaisille mene jakeluun että kun ensin huolehdimne oman kansan asiat mahdollisimman hyvään jamaan, silloin voimme auttaa oikeita hätää kärsiviä. Jos itse menemme rapakuntoon, olemme itse autettavia sikäli jos kukaan meitä ikinä auttaa.
- Anonyymi
Tein saman havainnon.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008370902.html
Miten demareiden työllisyyspolitiikka takaa valtiontalouden jäävän plussalle, kun STM lahjoittaa Viroonkin koronahoitobudjettia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ei punaisille mene jakeluun että kun ensin huolehdimne oman kansan asiat mahdollisimman hyvään jamaan, silloin voimme auttaa oikeita hätää kärsiviä. Jos itse menemme rapakuntoon, olemme itse autettavia sikäli jos kukaan meitä ikinä auttaa.
Entäs Kokoomukselle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomaalainen on aina paremmassa asemassa suomessa. Oma maa ensin ajattelu on kuulemma vahingollista.
Ministerit ovat vannoneet valansa ja siinä ei kylläkään vannota että ulkomaalaiset ensin, vaan nimenomaan oma maa ensin. On päässyt joiltakin ministereiltä unohtumaan kokonaan mitä tuli vannottua. Pitäisikö saattaa valtakunnan oikeuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ei punaisille mene jakeluun että kun ensin huolehdimne oman kansan asiat mahdollisimman hyvään jamaan, silloin voimme auttaa oikeita hätää kärsiviä. Jos itse menemme rapakuntoon, olemme itse autettavia sikäli jos kukaan meitä ikinä auttaa.
Ei ne asiat koskaan niin hyvään jamaan tule, suomalaisilla on varaa lihottaa itsensä sairaiksi asti. Siltikään ei ole varaa auttaa nälkään kuolevia ihmisiä maailmassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Viron rokottamattomia halutaan tänne, ja omia ei haluttas hoitaa?
Onko Virolainen rokottamaton tosiaan paremmassa asemaassa Suomessa, kuin Suomalainen rokottamaton?
Suomeen veroa maksavana uutinen ihmetyttää...Ne Viron rokottamattomat tuodaan tänne halvaksi työvoimaksi, sellaisina heillä on tietty arvonsa toki. Että rikkaat maksimoivat voittonsa, kustannukset ulkoistetaan tietenkin yhteiskunnan pussista maksettaviksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Viron rokottamattomia halutaan tänne, ja omia ei haluttas hoitaa?
Onko Virolainen rokottamaton tosiaan paremmassa asemaassa Suomessa, kuin Suomalainen rokottamaton?
Suomeen veroa maksavana uutinen ihmetyttää...Totta maar on, kun kotimaassa halutaan väkisin/pelottelemalla ja lähes syrjimällä pakottaa ottamaan mömmöjä kehoonsa, koronan aikana on saanut matkustaa ulkomaille koko ajan (suomen kansalaiset), välittämättä taudista, kun se nääs kuuluu perus oikeu ksiin ja sitten kotimaahan on saanut aina ja koko ajan palata mistä ja milloin vaan, mutta nyt yritetään pakottaa kaikki rokotteen ottoon?, miksi ei alkuvaiheessa suljettu rajoja, ettei tartuttajat olisi päässeet maahan ja sitten se älyttömin älyttömyys, potkupallom EM-kisat, sinne ryssiin piti päästä tiedettyä pärjäämättömyyttä katsomaan, vaikka ryssillä oli silloin maailman pahin koronavaihe deltavariantteineen päällä, sinne vaan bussilasteittain kisajuoppoja piti päästää, tyhmin teko vuosisatoihin, kiitos opposition järkkymättömän "vapautus" saarnan toteuttajille, siitä alkoi koronahelvetti uudestaan, joka oli saatu ennen sitä maltilliseen laskevaan vaiheeseen, juu, te jotka voitte katsoa tilastoja EM- aikaa enne ja sen jälkeen n. 1kk:n marginaalilla, niin ihmetelkää sitä . . . .
- Anonyymi
Taudin pitäisi levitä enää 20 % teholla, koska 80 % aikuisväestöstä on rokotettu.
Mutta leviääkin 100 % teholla.
Rokottamattomat eivät örvellä baareissa tai viihdy muutenkaan ihmisten ilmoilla. Tautia levittävätkin tällä hetkellä siis koronapassia heiluttavat rokotetut.
Koronasta onkin tullut rokotettujen pandemia.
Kiurun kaltaiset ylipainoiset ihmiset kuormittavat sairaaloita. Sisään ottaessa pitää laskea potilaan painoindeksi, ja jos on liian korkea, niin on lähetettävä kotiin sairastamaan.- Anonyymi
Koronarokotteen yksi sivuoire on perseen leveneminen.
- Anonyymi
Kommenttisi on törkeä, et ole millään lailla oikeutettu arvostelemaan kenenkään ulkonäköä. Suomen terveysjärjestelmä velvoittaa hoitamaan kaikkia ulkonäöstä huolimatta. Muutenkin kommenttisi on ala arvoinen. Puhuisit edes asiaa, mutta kirjoittelet täyttä potaskaa. Mistä teitä sikiää.
- Anonyymi
Taidat olla matemaattinenkin nero.
- Anonyymi
Jos asia on näin, niin miksi joissain sairaaloissa koronan takia hoidettavista jopa 100% on rokottamattomia?
Lopettakaa tuon tartuntatilaston kanssa vouhkaaminen ja keskitytään siihen olennaiseen, eli sairaaloissa valtavia kustannuksia aiheuttavien korona-potilaiden määrän vähentämiseen. Toistaiseksi ainut keino tuohon on rokottaminen. Jotkut täälläkin levittävät faktatietoa jostain vanhasta tulehduslääkkeestä ja hopeavedestä mutta medialukutaito auttaa löytämään oikeaa tietoa.
Kuten me kaikki medialukutaitoiset tiedämme, niin rokottamaton vähemmistö on todella iso enemmistö noista sairaalahoitoa vaativista ihmisistä. Siinä ei auta homeopaattiset henkäykset eikä hopeavesi vaan nykytieteen mukainen sairaanhoito! - Anonyymi
Tämä on juuri se suuri pointti jota olen yrittänyt takoa ihmisten kalloon, tuloksetta. En puhu Kiurusta mitään tässä viestissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos asia on näin, niin miksi joissain sairaaloissa koronan takia hoidettavista jopa 100% on rokottamattomia?
Lopettakaa tuon tartuntatilaston kanssa vouhkaaminen ja keskitytään siihen olennaiseen, eli sairaaloissa valtavia kustannuksia aiheuttavien korona-potilaiden määrän vähentämiseen. Toistaiseksi ainut keino tuohon on rokottaminen. Jotkut täälläkin levittävät faktatietoa jostain vanhasta tulehduslääkkeestä ja hopeavedestä mutta medialukutaito auttaa löytämään oikeaa tietoa.
Kuten me kaikki medialukutaitoiset tiedämme, niin rokottamaton vähemmistö on todella iso enemmistö noista sairaalahoitoa vaativista ihmisistä. Siinä ei auta homeopaattiset henkäykset eikä hopeavesi vaan nykytieteen mukainen sairaanhoito!Medialukutaito on se, että papukaijana toistetaan mediasta luettuja iskulauseita suurena totuutena, mutta lähteistä ei ole mitään hajua.
Medialukutaitoa olisi paremmin se, että kuinka asioista tiedotetaan, mitä jätetään sanomatta, milloin käytetään puhtaasti numeerisia arvoja, milloin tulkinnanvaraisia epämääräisiä suureita (lähes, suuri osa jne).
Medialukutaitoa on myös se, että huomataan kun kriittistä keskustelua tukahdutetaan eri kannan puolelta (öyhötykset erikseen, asialliset tässä mitä tarkoitan).
Medialukutaitoa on verrata aiempia kertomuksia tämänhetkisiin, ei unohtaa kaikki aiempi tekeminen tai tekemättä jättäminen.
Moni esimerkiksi iltalehden uutinen on huomattavan vapaasti tulkittua vaillinaista tekstiä tehdyistä tutkimuksista jotta ne saadaan näyttämään puoltavan julkista agendaa. Hyvänä esimerkkinä eilinen tutkimusraportti rokotteen ja sairastetun koronan immuniteetin tehosta. Liekkö toimittajilla luetun ymmärtämisessä haasteita tai englannin kielen osaaminen vaillinaista.
Sitä luetaan vähän otsikkoa ja yhtäkkiä kaikki on päivän selvää ja kiistatonta. Ei pidä tällä toimia. Haukutaan muita ymmärryksen puutteesta, mutta itse ei olla tarkastettu ollenkaan näitä uutisten lähteitä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos asia on näin, niin miksi joissain sairaaloissa koronan takia hoidettavista jopa 100% on rokottamattomia?
Lopettakaa tuon tartuntatilaston kanssa vouhkaaminen ja keskitytään siihen olennaiseen, eli sairaaloissa valtavia kustannuksia aiheuttavien korona-potilaiden määrän vähentämiseen. Toistaiseksi ainut keino tuohon on rokottaminen. Jotkut täälläkin levittävät faktatietoa jostain vanhasta tulehduslääkkeestä ja hopeavedestä mutta medialukutaito auttaa löytämään oikeaa tietoa.
Kuten me kaikki medialukutaitoiset tiedämme, niin rokottamaton vähemmistö on todella iso enemmistö noista sairaalahoitoa vaativista ihmisistä. Siinä ei auta homeopaattiset henkäykset eikä hopeavesi vaan nykytieteen mukainen sairaanhoito!Sairaaloissa on 3 - 4 kertainen määrä potilaita infulenssan takia kuin oli vuosi sitten tähän aikaan. Tämä on koronarokotteiden syytä.
Missään sairaanhoitopiirissä ei ole pelkästään rokottamattomia potemassa infulenssaa.
Täytyy myös muistaa että kaikki hengitystieinfektiot eivät ole koronan aiheuttamia, vaikka näin merkitään tilastoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos asia on näin, niin miksi joissain sairaaloissa koronan takia hoidettavista jopa 100% on rokottamattomia?
Lopettakaa tuon tartuntatilaston kanssa vouhkaaminen ja keskitytään siihen olennaiseen, eli sairaaloissa valtavia kustannuksia aiheuttavien korona-potilaiden määrän vähentämiseen. Toistaiseksi ainut keino tuohon on rokottaminen. Jotkut täälläkin levittävät faktatietoa jostain vanhasta tulehduslääkkeestä ja hopeavedestä mutta medialukutaito auttaa löytämään oikeaa tietoa.
Kuten me kaikki medialukutaitoiset tiedämme, niin rokottamaton vähemmistö on todella iso enemmistö noista sairaalahoitoa vaativista ihmisistä. Siinä ei auta homeopaattiset henkäykset eikä hopeavesi vaan nykytieteen mukainen sairaanhoito!'Lopettakaa tuon tartuntatilaston kanssa vouhkaaminen ja keskitytään siihen olennaiseen, eli sairaaloissa valtavia kustannuksia aiheuttavien korona-potilaiden määrän vähentämiseen. Toistaiseksi ainut keino tuohon on rokottaminen. Jotkut täälläkin levittävät faktatietoa jostain vanhasta tulehduslääkkeestä ja hopeavedestä mutta medialukutaito auttaa löytämään oikeaa tietoa.'
Sairaaloissa ei ole sen enempää infulenssapotilaita kuin oli v. 2017. Viime ' korona'vuonna heitä oli keskimääräistä vähemmän.
Koronarokotteet eivät ole mikään ratkaisu, kuten osoitta suuri määrä 2 kertaa rokotettuja sairaaloissa.
Hopeavettä taas ivataan. Hopeavettä pitäisi käsitellä samassa kategoriassa muiden käsidesien kanssa, mm. Etanolipohjaisten. Näihin verrattuna hopeavesi on ylivoimainen. Ivaaminen johtuu siitä että hopeavettä ei voi suuret lääkeyhtiöt patentoida.
Kun poltin käteni Espanjassa, lääkäri määräsi minulle hopeavoidetta, Silvedermaa. Ei ole myynnissä Suomessa. - Anonyymi
Sä oot ihan selvästi neropatti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairaaloissa on 3 - 4 kertainen määrä potilaita infulenssan takia kuin oli vuosi sitten tähän aikaan. Tämä on koronarokotteiden syytä.
Missään sairaanhoitopiirissä ei ole pelkästään rokottamattomia potemassa infulenssaa.
Täytyy myös muistaa että kaikki hengitystieinfektiot eivät ole koronan aiheuttamia, vaikka näin merkitään tilastoihin.Hölynpölyä, eihän tämän vuotinen influenssa kausi ole vielä edes alkanut!!
Valheiden levitys tietoisesti on rikos! Anonyymi kirjoitti:
Kommenttisi on törkeä, et ole millään lailla oikeutettu arvostelemaan kenenkään ulkonäköä. Suomen terveysjärjestelmä velvoittaa hoitamaan kaikkia ulkonäöstä huolimatta. Muutenkin kommenttisi on ala arvoinen. Puhuisit edes asiaa, mutta kirjoittelet täyttä potaskaa. Mistä teitä sikiää.
Vitusta me ollaan kaikki tultu.
Terveydenhuollossa on aina ollut priorisointi oikeus.
Sekin nyt vaan on jokaisen itse havaittavissa oleva asia, että Kiuru on ylipainoinen kuten sinä, kun meni noin tunteisiin.
Ei olla ehkä oikeutettuja arvostelemaan, mutta silti ollaan perustuslain mukaisesti oikeutettuja mielipiteeseen ja sen ilmaisuun, vaikka sinä et siitä pidäkään.
Eihän ne rokottamattomat voi ravintolassa käydäkään, kun täytyy osoittaa mieltä portsarille, uhkailla henkilökuntaa ja masinoida propaganda kampanjoita, kunnes pamit alkaa taas vaikuttaa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronarokotteen yksi sivuoire on perseen leveneminen.
Törkyturpa. Mitä sinusta muuta voi sanoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttisi on törkeä, et ole millään lailla oikeutettu arvostelemaan kenenkään ulkonäköä. Suomen terveysjärjestelmä velvoittaa hoitamaan kaikkia ulkonäöstä huolimatta. Muutenkin kommenttisi on ala arvoinen. Puhuisit edes asiaa, mutta kirjoittelet täyttä potaskaa. Mistä teitä sikiää.
Jos hengityskoneita on yksi jäljellä ja sitä tarvitsevista kahdesta potilaasta toinen on reilusti ylipainoinen eikä muuta erottavaa näissä kahdessa ole. on utilitaristisen kalkylaation ainoa mahdollinen tulos antaa kone normaalipainoiselle.
Riippumatta näiden rokotestatuksesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttisi on törkeä, et ole millään lailla oikeutettu arvostelemaan kenenkään ulkonäköä. Suomen terveysjärjestelmä velvoittaa hoitamaan kaikkia ulkonäöstä huolimatta. Muutenkin kommenttisi on ala arvoinen. Puhuisit edes asiaa, mutta kirjoittelet täyttä potaskaa. Mistä teitä sikiää.
Pystytkö todentamaan, ettei pandemia levennä persettä?, mm. etätyö ja se myötä vähempi liikunta saattavat olla yksi syy perseen leventymiseen, joten . . . .?
- Anonyymi
Tautia levittävät nimenomaan rokottamattomat esim. rakennustyöläiset, mara-työläiset ym. vastaavat.
Tauti leviää sen vuoksi, että on tullut uusia ärhäköitä variaatioita ja yhteiskunta on avattu toisin kuin oli viime vuonna ja keväällä, jolloin rajoitukset estivät tartunnat. Ei yhteiskuntaa voida pitää suljettuna joidenkin änkyröiden vuoksi.
Rokottamattomien pandemia tänä nyt on ja turha sitä on kiistää!
Ja noista ylipainoisista varmaan suurin osa on juuri tuossa rokottamattomien ryhmässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tautia levittävät nimenomaan rokottamattomat esim. rakennustyöläiset, mara-työläiset ym. vastaavat.
Tauti leviää sen vuoksi, että on tullut uusia ärhäköitä variaatioita ja yhteiskunta on avattu toisin kuin oli viime vuonna ja keväällä, jolloin rajoitukset estivät tartunnat. Ei yhteiskuntaa voida pitää suljettuna joidenkin änkyröiden vuoksi.
Rokottamattomien pandemia tänä nyt on ja turha sitä on kiistää!
Ja noista ylipainoisista varmaan suurin osa on juuri tuossa rokottamattomien ryhmässä.Höpö , höpö. Mietippä nyt järjellä.
Eiköhän näitä tuplarokotettuja ole enemmän ympäri suomea kuin jotain rokottamattomia raksamiehiä.
Että kummatkohan mahtaa tartuttaa.
Rokotetut liikkuu siellä sun täällä valheellisessa turvallisuuden tunteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronarokotteen yksi sivuoire on perseen leveneminen.
Kuullostaa ihan jonkun THL tyypin väitteeltä, yhtä uskottava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Medialukutaito on se, että papukaijana toistetaan mediasta luettuja iskulauseita suurena totuutena, mutta lähteistä ei ole mitään hajua.
Medialukutaitoa olisi paremmin se, että kuinka asioista tiedotetaan, mitä jätetään sanomatta, milloin käytetään puhtaasti numeerisia arvoja, milloin tulkinnanvaraisia epämääräisiä suureita (lähes, suuri osa jne).
Medialukutaitoa on myös se, että huomataan kun kriittistä keskustelua tukahdutetaan eri kannan puolelta (öyhötykset erikseen, asialliset tässä mitä tarkoitan).
Medialukutaitoa on verrata aiempia kertomuksia tämänhetkisiin, ei unohtaa kaikki aiempi tekeminen tai tekemättä jättäminen.
Moni esimerkiksi iltalehden uutinen on huomattavan vapaasti tulkittua vaillinaista tekstiä tehdyistä tutkimuksista jotta ne saadaan näyttämään puoltavan julkista agendaa. Hyvänä esimerkkinä eilinen tutkimusraportti rokotteen ja sairastetun koronan immuniteetin tehosta. Liekkö toimittajilla luetun ymmärtämisessä haasteita tai englannin kielen osaaminen vaillinaista.
Sitä luetaan vähän otsikkoa ja yhtäkkiä kaikki on päivän selvää ja kiistatonta. Ei pidä tällä toimia. Haukutaan muita ymmärryksen puutteesta, mutta itse ei olla tarkastettu ollenkaan näitä uutisten lähteitä...Kuka noita valtamedian kaiken maailman viiropäiden ja löyhäpäisten ns. "asiantuntijoiden ja faktantarkistajien varmuudella todeksi osoitettuja" kirjoituksia uskoo? Minä en ainakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tautia levittävät nimenomaan rokottamattomat esim. rakennustyöläiset, mara-työläiset ym. vastaavat.
Tauti leviää sen vuoksi, että on tullut uusia ärhäköitä variaatioita ja yhteiskunta on avattu toisin kuin oli viime vuonna ja keväällä, jolloin rajoitukset estivät tartunnat. Ei yhteiskuntaa voida pitää suljettuna joidenkin änkyröiden vuoksi.
Rokottamattomien pandemia tänä nyt on ja turha sitä on kiistää!
Ja noista ylipainoisista varmaan suurin osa on juuri tuossa rokottamattomien ryhmässä.Vai että rakennustyöläiset, heh heh! ja vielä ylipainoiset, joopa joo. Kaikkea ihmisillä liikkuu mielessä. Mitä järkeä ottaa rokotteita jos kerran eivät suojaa mitään? Pelkkää haittaa ja pelon lietsomista. Kausiflunssiin on aina kuollut osa vanhemmasta väestöstä. Ennen koronaa. Nyt nämä valehtelijat panevat kaikki koronan syyksi.
- Anonyymi
Kiuru on näköjään joskus oikeassa.
- Anonyymi
Kiuru on yksi helv3tin vahinko Suomelle.
- Anonyymi
"Laitoitko merkille että juuri silloin kun se passi otettiin käyttöön sekä rajoitukset poistuivat, silloin alkoi tauti lisääntyä voimakkaasti. Se ei suinkaan johtunut rokottamattomista joita yhä vähemmän ja jotka pitävät hygieniastaan huolen, vaan näistä huolettomista rokotetuista jotka kuvittelevat että heitä ei tauti enää kosketa. On adsurdia väittää että noin pieni joukko levittäisi sitä yhtäkkiä tähän laajuuteen. Onko teillä järki mukana vai ei?
Miljoonannen kerran, rokote ei estä tartuttamasta eteenpäin mutta voi suojata taudin vakavalta muodolta ihmistä. Kuinka kauan tätä pitää teille rautalangasta vääntää?"
Laitoin tämän viestin uudestaan koska on niin äärettömän vaikeaa saada ihmiset ymmärtämään logiikkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Laitoitko merkille että juuri silloin kun se passi otettiin käyttöön sekä rajoitukset poistuivat, silloin alkoi tauti lisääntyä voimakkaasti. Se ei suinkaan johtunut rokottamattomista joita yhä vähemmän ja jotka pitävät hygieniastaan huolen, vaan näistä huolettomista rokotetuista jotka kuvittelevat että heitä ei tauti enää kosketa. On adsurdia väittää että noin pieni joukko levittäisi sitä yhtäkkiä tähän laajuuteen. Onko teillä järki mukana vai ei?
Miljoonannen kerran, rokote ei estä tartuttamasta eteenpäin mutta voi suojata taudin vakavalta muodolta ihmistä. Kuinka kauan tätä pitää teille rautalangasta vääntää?"
Laitoin tämän viestin uudestaan koska on niin äärettömän vaikeaa saada ihmiset ymmärtämään logiikkaa.Siis tunnustamaan tosiasiat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Laitoitko merkille että juuri silloin kun se passi otettiin käyttöön sekä rajoitukset poistuivat, silloin alkoi tauti lisääntyä voimakkaasti. Se ei suinkaan johtunut rokottamattomista joita yhä vähemmän ja jotka pitävät hygieniastaan huolen, vaan näistä huolettomista rokotetuista jotka kuvittelevat että heitä ei tauti enää kosketa. On adsurdia väittää että noin pieni joukko levittäisi sitä yhtäkkiä tähän laajuuteen. Onko teillä järki mukana vai ei?
Miljoonannen kerran, rokote ei estä tartuttamasta eteenpäin mutta voi suojata taudin vakavalta muodolta ihmistä. Kuinka kauan tätä pitää teille rautalangasta vääntää?"
Laitoin tämän viestin uudestaan koska on niin äärettömän vaikeaa saada ihmiset ymmärtämään logiikkaa.'Miljoonannen kerran, rokote ei estä tartuttamasta eteenpäin mutta voi suojata taudin vakavalta muodolta ihmistä. Kuinka kauan tätä pitää teille rautalangasta vääntää?"
Miljoonannen kerran, koronatartunnan saaneista vain 0,67% tarvitsee sairaalahoitoa. Näistä suurin osa vanhuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Miljoonannen kerran, rokote ei estä tartuttamasta eteenpäin mutta voi suojata taudin vakavalta muodolta ihmistä. Kuinka kauan tätä pitää teille rautalangasta vääntää?"
Miljoonannen kerran, koronatartunnan saaneista vain 0,67% tarvitsee sairaalahoitoa. Näistä suurin osa vanhuksia.Faktoja esiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiuru on yksi helv3tin vahinko Suomelle.
Hyvä kolmonen.
- Anonyymi
Etuoikeutetut ovat rahanjakajat..vallanpitäjät...sekä mielipidemuokkajat...sillä he menevät kaiken edelle...
- Anonyymi
En ymmärrä, mikä tässä koronapelleilyssä pn niin vaikeaa saada oikeesti pois päiväjärjestyksestä!? Ministeri Kiuru säätää ja säätää, eikä tilanne muuta kuin pitkity ja leviä, ei paljoa rokotukset ja passit auta, jos perussyyt jätetään hoitamatta. Ja kuitenkin Pietarissa käyneet jalkapallofanit ja kausityöntekijät ovat "delta-varianttia" tänne suomalaisille tuoneet ko. artikkelin mukaan.
Yksinkertaisin tapa saada koronan leviäminen estettyä on sulkea koko maailma kahdeksi viikoksi. Ne joilla korona on, eristetään, kunnes paranevat ja muut jatkavat elämää. Silti joka paikkaan pitää varmistukseksi olla puhallustesti, jolla saa parissa minuutissa validin tuloksen.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/kahdessa-minuutissa-tartunnan-paljastava-suomalainen-koronatesti-sai-jakelijan-suomesta-terveysteknologiayritys-medics24-teki-puhallustestista-sopimuksen-dsan-kanssa/561a6ef7-7dd4-490f-b955-cf34f55d2d4b- Anonyymi
Kuka hoitaa hoidettavat?
Kaikkea ei voi sulkea... Tämä on se "kriisi" mitä Stubin mielestä ei saa hukata. https://beltsassar.wordpress.com/category/salaseurat/.
- Anonyymi
"Koronaepidemian' päämäärä on siirtyminen siionistien Maailmanhallintoon yhdessä Kiinan johdon kanssa.
- Anonyymi
Nykyiselle hallitukselle pitäs tehdä huumetestit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyiselle hallitukselle pitäs tehdä huumetestit.
Jep! Saattaisi olla hyvinkin paikallaan, koska meillä on ihan oma huumeita kannattava puoluekin. Sitäpaitsi niinhän muillakin työpaikoilla tehdään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka hoitaa hoidettavat?
Kaikkea ei voi sulkea...Kaikki voidaan sulkea.
- Anonyymi
kioski21 kirjoitti:
Tämä on se "kriisi" mitä Stubin mielestä ei saa hukata. https://beltsassar.wordpress.com/category/salaseurat/.
Stubbi ja Sale ei tarvitse rokotetta kun niille riittää perseentervausrituaali.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubbi ja Sale ei tarvitse rokotetta kun niille riittää perseentervausrituaali.
Hmm..tervausta ei täten voida suorittaa kun tervaroso voi aiheuttaa tuntuvia taloudellisia menetyksiä pilkun taikka pisteen paikalla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki voidaan sulkea.
Hmm...aidatta se on tuuli taivaallakin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyiselle hallitukselle pitäs tehdä huumetestit.
Ois varmaan paljon positiivisia testituloksia.
- Anonyymi
Rajoituksia tarvitaan edelleen, se on aivan päivänselvä asia.
Päättäjille on ohjeistettu rokotemantran hokeminen, koska ne hillitsee taudin leviämistä ja antaa suojaa vakavalta sairastumiselta.
Lääketehtaat ovat antaneet rokotteille toiminta-aikaa noin puoli vuotta toisen annoksen jälkeen. Niitäkin rupeaa olemaan jo melkoisesti, joilla toisesta piikistä tuo puoli vuotta.- Anonyymi
Eilen taas yksi kahteen kertaan piikitetty höpisi 95 % suojasta "täydellä rokotussarjallaan", joka oli tuossa vuoden vaihteessa menossa vanhaksi. Yritin pitää turvaväliä parhaani mukaan, teki liian huolettoman vaikutelman.
- Anonyymi
EI TODELLAKAAN johdu. JOHTUU SDP:STÄ. "CORONAN LEVIÄMISTÄ EI VOIDA ESTÄÄ, EIKÄ OLE TARKOITUSKAAN ESTÄÄ". Näinhän se Sanna Marin.
Vastasi Sauli Niinistön kehoitukseen ryhtyä tarvittaviin toimiin leviävän viruksen estämiseksi......no kun ne maanparhaat hölmöt asiantuntijat niin sanoivat....kassatyttö luuli, että kokonaisvaltaisesti immuuni saavutetaan levittämällä virus .....ha....haaaa....sitä se tietää, kun huonosti sidotaan ja pääsee karkaamaan.- Anonyymi
Mihin ja keihin se leviää kun kohta kaikki ovat rokotetut? Rokottamattomia on niin pieni prosentti enää että ei pitäisi uhata koko yhteiskuntaa, rokotetuthan ovat turvassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ja keihin se leviää kun kohta kaikki ovat rokotetut? Rokottamattomia on niin pieni prosentti enää että ei pitäisi uhata koko yhteiskuntaa, rokotetuthan ovat turvassa.
Juuri tämä on minunkin pointti.
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ja keihin se leviää kun kohta kaikki ovat rokotetut? Rokottamattomia on niin pieni prosentti enää että ei pitäisi uhata koko yhteiskuntaa, rokotetuthan ovat turvassa.
Rokottamattomia aikuisia on n. 700 000 ja jokainen rokottamaton todennäköisesti tulee sairastamaan koronan lähivuosina. Tällä hetkellä koronan on Suomessa sairastanut vasta korkeintaan muutama sata tuhatta ihmistä, joten pandemia jatkuu pitkään, jos ette ota rokotteita. Onneksi tietenkin tuosta 700 000:sta suuri osa ne ottaa.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:

Mietitkö mistä johtuu koronan suuri nousu vaikka rokottamattomat vähenee. Eihän tällaista vielä kesällä ollut? Ei rokottamattomat ole muuttaneet mitään toiminnassaan eli he huolehtii hygieniastaan samaan tapaan kuin puolitoista vuotta on tehty.

"Mietitkö mistä johtuu koronan suuri nousu vaikka rokottamattomat vähenee. Eihän tällaista vielä kesällä ollut? Ei rokottamattomat ole muuttaneet mitään toiminnassaan eli he huolehtii hygieniastaan samaan tapaan kuin puolitoista vuotta on tehty."
Etkö muka ole kuullut deltavariantista ja alkuvuodesta nopealla tahdilla rokotettujen rokotusten tehon hiipumisesta? Seuraa uutisia, ettei sinulle kaikkea tarvitse selittää kuin pikkulapselle.- Anonyymi
Oot sää kassapoika? Oletettavasti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ja keihin se leviää kun kohta kaikki ovat rokotetut? Rokottamattomia on niin pieni prosentti enää että ei pitäisi uhata koko yhteiskuntaa, rokotetuthan ovat turvassa.
Rokottamattomia ei ole mikään pieni prosentti!! Ja kyllä, juuri he ovat suuri uhka yhteiskunnalle, niin Suomessa kuin Euroopassakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokottamattomia ei ole mikään pieni prosentti!! Ja kyllä, juuri he ovat suuri uhka yhteiskunnalle, niin Suomessa kuin Euroopassakin.
Haista kukkanen jonka lehmä söi!
Korona lähti leviämään kun rokotetuille luvattiin että passilla pääsee. Ja voi elää normaalia elämää.
Niinpä rokotetut lähtivät sinne sun tänne passin antaman valheellisen turvallisuuden tunteen kanssa.
Ja niin tämä koronatilanne räjähti käsille.
Rokotetut voivat siis sairastua ja tartuttaa muita.
Passi ei suojaa .
Terveet rokottamattomat ei tartuta ketään. - Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Rokottamattomia aikuisia on n. 700 000 ja jokainen rokottamaton todennäköisesti tulee sairastamaan koronan lähivuosina. Tällä hetkellä koronan on Suomessa sairastanut vasta korkeintaan muutama sata tuhatta ihmistä, joten pandemia jatkuu pitkään, jos ette ota rokotteita. Onneksi tietenkin tuosta 700 000:sta suuri osa ne ottaa.
Ihminen on käytännössä lähes rokottamaton puolen vuoden päästä toisesta rokotteesta, montako rokottamatonta täällä taas joulun aikaan on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokottamattomia ei ole mikään pieni prosentti!! Ja kyllä, juuri he ovat suuri uhka yhteiskunnalle, niin Suomessa kuin Euroopassakin.
😂🤣😆
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen on käytännössä lähes rokottamaton puolen vuoden päästä toisesta rokotteesta, montako rokottamatonta täällä taas joulun aikaan on?
Olet ymmärtänyt asiat pieleen: 5 viikon kuluttua tehosterokotteen saaneiden vasta-ainetasot ovat laskeneet nopeammin, sen sijaan enemmistöllä, joilla annosväli oli 12 viikkoa, suoja kestää selvästi kauemmin.
Linkistäsi:
"Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että vaikka koronarokotteiden teho infektiota vastaan laskee, teho vakavaa tautia vastaan säilyy."- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokottamattomia ei ole mikään pieni prosentti!! Ja kyllä, juuri he ovat suuri uhka yhteiskunnalle, niin Suomessa kuin Euroopassakin.
Rokottomattomia noin 20 %, joista oletettavasti moni on sairastanut itse taudin eikä sen vuoksi usko tarvitsevansa rokotetta.
Rokotetut levittävät tautia, passit eivät sitä estä, päinvastoin.
Valitettavasti joudutte pian etsimään uuden vihankohteen. - Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Rokottamattomia aikuisia on n. 700 000 ja jokainen rokottamaton todennäköisesti tulee sairastamaan koronan lähivuosina. Tällä hetkellä koronan on Suomessa sairastanut vasta korkeintaan muutama sata tuhatta ihmistä, joten pandemia jatkuu pitkään, jos ette ota rokotteita. Onneksi tietenkin tuosta 700 000:sta suuri osa ne ottaa.
Koko Euroopassa koronarokotuksiin liittyviä kuolemia on raportoitu puolessa vuodessa noin 14.000 kpl. Se on monta kertaa enemmän kuin kaikkiin muihin rokotuksiin liittyviä kuolemia yhteensä 10:n vuoden sisällä.

Väitteesi on valetta. Noiden kuolemien ja rokotusten ajallinen yhteys ei vielä tarkoita, että kuoleman syynä olisi rokote. Rokotteisiin kuolleita on murto-osa tuosta määrästä. Mutta rokotteita on annettu Euroopassa yli 800 miljoonaa annosta ja vaikka kuolleita olisikin noin paljon, niin rokotteet ovat valtavasti paljon turvallisempia kuin sairastaa korona rokottamattomana, koska Euroopassa on koronaan kuollut jo yli 1,1 miljoonaa ihmistä. Etkö kykene ymmärtämään yksinkertaista matematiikkaa?
- Anonyymi
Mitäpä muutakaan hän voisi tarinoida? Mikäli vallanhanassa tahdot pysytellä, taipua täytyy moneen suuntaan ja mielistellä joka lähtöön.
- Anonyymi
samaa tasoa kuin tupakin haitat naapuri saa kehkosyövän kun parvekeella tupakoidaan,
- Anonyymi
Ei auta pakottelu, päinvastoin lyömme vaan tiukemmin kapuloita rattaisiin. En missään nimessä enää rokotusta ota tälläisen painostuksen alla, olisi todella typerää noudattaa jonkun ylipaimoisen ministerin ohjeita kun se ei ite osaa hillitä edes syömistään.
- Anonyymi
Ole ottamatta rokotetta se ei ole vielä pakkokeino. Jos saat tartunnan niin sairasta ihan itse kuormittamatta terveydenhuoltoa. Tuollainen itkijä tällä palstalla on surkea vollottaja. En tee sitä, en tee tätä. ole tekemättä, mutta hillitse oma hyväisyydessä kirjoittelusi. Noita kommentteja emme todellakaan kaipaa. Sinua tuskin kukaan painostaa, kommenttiesi perusteella saat olla ihan itseksesi. Ja toiseksi, älä puhu muiden suulla.

"Sinua tuskin kukaan painostaa",itsehän juuri hyvin painostavaan tyyliin kirjoitit.Minäkään en tule ottamaan kyseistä myrkkyä,-lässytä mitä haluat!

Muistetaan tosiasiat. Koronaan sairastuneista rokottamattomista saa taudin vakavan muodon 0,67%. Rokotetuista 0,4%. Tätä varten nyt rokotetaan koko väestöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sinua tuskin kukaan painostaa",itsehän juuri hyvin painostavaan tyyliin kirjoitit.Minäkään en tule ottamaan kyseistä myrkkyä,-lässytä mitä haluat!
Kyllästyttää teidänlaisenne "lässyttäjät". Rokotepakkoa ei ole vielä." Vollota" muualla rokotevastaisuuttasi.
Anonyymi kirjoitti:
Muistetaan tosiasiat. Koronaan sairastuneista rokottamattomista saa taudin vakavan muodon 0,67%. Rokotetuista 0,4%. Tätä varten nyt rokotetaan koko väestöä.
"Muistetaan tosiasiat. Koronaan sairastuneista rokottamattomista saa taudin vakavan muodon 0,67%. Rokotetuista 0,4%. Tätä varten nyt rokotetaan koko väestöä."
Lukusi eivät ole totta. Rokottamattomien riski joutua sairaalahoitoon on n. 16-kertainen rokotettuun verrattuna.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllästyttää teidänlaisenne "lässyttäjät". Rokotepakkoa ei ole vielä." Vollota" muualla rokotevastaisuuttasi.
Kalikka taisi kalahtaa,hahhaaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole ottamatta rokotetta se ei ole vielä pakkokeino. Jos saat tartunnan niin sairasta ihan itse kuormittamatta terveydenhuoltoa. Tuollainen itkijä tällä palstalla on surkea vollottaja. En tee sitä, en tee tätä. ole tekemättä, mutta hillitse oma hyväisyydessä kirjoittelusi. Noita kommentteja emme todellakaan kaipaa. Sinua tuskin kukaan painostaa, kommenttiesi perusteella saat olla ihan itseksesi. Ja toiseksi, älä puhu muiden suulla.
Jospa tukisit terveydenhuoltoa hankkimalla edes kerrankin elämässä töitä ja lopettaisit verovaroilla loisiminen.

Sairasta itse? Mitä jos päätetään, että kaikki sairastavat itse, eikä kukaan kuormita sairaanhoitoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalikka taisi kalahtaa,hahhaaa!
Huono heitto, Ei mennyt edes oikeaan suuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistetaan tosiasiat. Koronaan sairastuneista rokottamattomista saa taudin vakavan muodon 0,67%. Rokotetuista 0,4%. Tätä varten nyt rokotetaan koko väestöä.
Ei rokote ole täysi suoja. Se ainoastaan suojaa vakavalta tauti muodolta. Koko väestö on hyvä rokottaa jos sen saisi noille hihhuleille jotenkin pääkoppaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jospa tukisit terveydenhuoltoa hankkimalla edes kerrankin elämässä töitä ja lopettaisit verovaroilla loisiminen.
Siinä pata kattilaa soimaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairasta itse? Mitä jos päätetään, että kaikki sairastavat itse, eikä kukaan kuormita sairaanhoitoa?
Tuskin se on sinun päätettävissä kuka sairastaa.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Muistetaan tosiasiat. Koronaan sairastuneista rokottamattomista saa taudin vakavan muodon 0,67%. Rokotetuista 0,4%. Tätä varten nyt rokotetaan koko väestöä."
Lukusi eivät ole totta. Rokottamattomien riski joutua sairaalahoitoon on n. 16-kertainen rokotettuun verrattuna.Lukusi ei pidä paikkaansa. Tämä voi jokainen todeta jo siitä jakaumasta joka on rokottamattomia ja rokotettuja sairaaloissa koronaa potemassa.
Lisäksi, mikäli viimeisestä koronarokotuksesta on alle 21 vuorokautta tai yli 6 kuukautta, olet tilastoissa 'rokottamaton'. Kun tiedämme että koronarokotteet runtelevat ihmisen immuniteettiä, ei ihme että sairaaloissa on 'rokottamattomia'. Toki rokotehaitoista kärsivät piilotetaan tilastoihin niin että yhteys rokotteisiin ei näy.
Luulen että todellisuudessa OIKEASTI rokottamattomia alle 70-kymppisiä on häviävän vähän sairaaloissa koronan vuoksi. Anonyymi kirjoitti:
Lukusi ei pidä paikkaansa. Tämä voi jokainen todeta jo siitä jakaumasta joka on rokottamattomia ja rokotettuja sairaaloissa koronaa potemassa.
Lisäksi, mikäli viimeisestä koronarokotuksesta on alle 21 vuorokautta tai yli 6 kuukautta, olet tilastoissa 'rokottamaton'. Kun tiedämme että koronarokotteet runtelevat ihmisen immuniteettiä, ei ihme että sairaaloissa on 'rokottamattomia'. Toki rokotehaitoista kärsivät piilotetaan tilastoihin niin että yhteys rokotteisiin ei näy.
Luulen että todellisuudessa OIKEASTI rokottamattomia alle 70-kymppisiä on häviävän vähän sairaaloissa koronan vuoksi.Niinhän sinä luulet, mutta se on pelkkä luulo. Lukuni olikin alakanttiin. HS 21.10.:
"Rokottamattomat 12–79-vuotiaat ovat joutuneet lähes 20 kertaa useammin erikoissairaanhoitoon, kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut."
Voi toki olla, että suhde on tuosta hieman laskenut. Koronarokotteet eivät muuten heikennä ihmisten immuniteettia muualla kuin antivaxxereiden sössötyksessä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jospa tukisit terveydenhuoltoa hankkimalla edes kerrankin elämässä töitä ja lopettaisit verovaroilla loisiminen.
Kuulehan yli 40vuoden työrupeaman jälkeen olen ansainnut eläkkeeni,että älä minulle ala,-pentu räksyttämään!
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Muistetaan tosiasiat. Koronaan sairastuneista rokottamattomista saa taudin vakavan muodon 0,67%. Rokotetuista 0,4%. Tätä varten nyt rokotetaan koko väestöä."
Lukusi eivät ole totta. Rokottamattomien riski joutua sairaalahoitoon on n. 16-kertainen rokotettuun verrattuna.rokottamattoman perusterveen nuoren riskikö on rokotettuun vastaavaan tuo 16X
vai iäkkään, riskiryhmäläisen, ylipainoisen? - Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Niinhän sinä luulet, mutta se on pelkkä luulo. Lukuni olikin alakanttiin. HS 21.10.:
"Rokottamattomat 12–79-vuotiaat ovat joutuneet lähes 20 kertaa useammin erikoissairaanhoitoon, kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut."
Voi toki olla, että suhde on tuosta hieman laskenut. Koronarokotteet eivät muuten heikennä ihmisten immuniteettia muualla kuin antivaxxereiden sössötyksessä.Ei voi käsitellä yhtenä massana tuota 12-79 v ihmisjoukkoa
riskit ovat aivan erilaiset eri ikäisillä. Anonyymi kirjoitti:
rokottamattoman perusterveen nuoren riskikö on rokotettuun vastaavaan tuo 16X
vai iäkkään, riskiryhmäläisen, ylipainoisen?Etkö ymmärtänyt:
"Rokottamattomat 12–79-vuotiaat ovat joutuneet lähes 20 kertaa useammin erikoissairaanhoitoon, kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut."?Anonyymi kirjoitti:
Ei voi käsitellä yhtenä massana tuota 12-79 v ihmisjoukkoa
riskit ovat aivan erilaiset eri ikäisillä.Toki riskit ovat eri ikäisillä erilaisia, mutta tuo luku osoittaa hienosti rokotusten tehon.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Toki riskit ovat eri ikäisillä erilaisia, mutta tuo luku osoittaa hienosti rokotusten tehon.
minkä tehon, kun eihän nuoret edes saa vakavaa tautia?
influenssakin ollut nuorilla vakavampi tauti Anonyymi kirjoitti:
minkä tehon, kun eihän nuoret edes saa vakavaa tautia?
influenssakin ollut nuorilla vakavampi tautiMyös nuoret voivat saada vakavan tautimuodon ja jopa kuolla koronaan. Ja lisäksi he voivat saada long covidin.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Niinhän sinä luulet, mutta se on pelkkä luulo. Lukuni olikin alakanttiin. HS 21.10.:
"Rokottamattomat 12–79-vuotiaat ovat joutuneet lähes 20 kertaa useammin erikoissairaanhoitoon, kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut."
Voi toki olla, että suhde on tuosta hieman laskenut. Koronarokotteet eivät muuten heikennä ihmisten immuniteettia muualla kuin antivaxxereiden sössötyksessä.Putinin myyrä molokki valehtelee, kun sokeesti uskoo valheeseen.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Myös nuoret voivat saada vakavan tautimuodon ja jopa kuolla koronaan. Ja lisäksi he voivat saada long covidin.
Hesariko sen sulle valehteli?
Anonyymi kirjoitti:
Putinin myyrä molokki valehtelee, kun sokeesti uskoo valheeseen.
Sinä itsehän olet mennyt uskomaan MV-lehden ja anoturtiaisten ja ossitiihosten valheet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole ottamatta rokotetta se ei ole vielä pakkokeino. Jos saat tartunnan niin sairasta ihan itse kuormittamatta terveydenhuoltoa. Tuollainen itkijä tällä palstalla on surkea vollottaja. En tee sitä, en tee tätä. ole tekemättä, mutta hillitse oma hyväisyydessä kirjoittelusi. Noita kommentteja emme todellakaan kaipaa. Sinua tuskin kukaan painostaa, kommenttiesi perusteella saat olla ihan itseksesi. Ja toiseksi, älä puhu muiden suulla.
Tottakai sairastan ilman sairaanhoidon kuormittamista, kun se oli edellisen kerran kävin n.40 kertaa päivystyksessä pyytämässä apua ja lisä happea, no pari kertaa sainkin...
ja viimeisellä kerralla kun sanottiin että soittavat poliisin paikalle jos en lähde niin lähdin enkä tullut enää takaisin.... lähdin luontoon tartuttamaan ja silleen korona sitten alkoi levitä jika paikkaan.... sen pituinen se
- Anonyymi
Vai että tulee virosta koronapotilaita suomeen hoitoon, missäs ne suomalaiset tehohoitopotilaat on kun nyt tilaa näyttäis olevam tulijoille, eikö sairaalat ollu jo täynnä sairaita suomalaisia?
Tää on niin surkuhupaisa pandemia 😀- Anonyymi
Jostainhan niitä potilaita pitää haalia ettei osastot ole ihan tyhjillään.
- Anonyymi
Kiuru voisi lentää pois eikä kukaan kaipaa häntä
- Anonyymi
" Kiuru voisi lentää pois eikä kukaan kaipaa häntä"
Kiurusta on vielä monta kuukautta kesään.
Ehtii tapahtua vielä paljon asioita! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Kiuru voisi lentää pois eikä kukaan kaipaa häntä"
Kiurusta on vielä monta kuukautta kesään.
Ehtii tapahtua vielä paljon asioita!Kuu Kiurusta kadotukseen, Harakasta vähemmän, mustasilmä-Sannasta ei päivääkään.
- Anonyymi
Leviäminen ei johdu rokottamattomista, mutta järjettömyys johtuu SDP:stä.
- Anonyymi
Aha, kiva ku kerroit, oot varmaan maisteri?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aha, kiva ku kerroit, oot varmaan maisteri?
Leviäminen johtuu rajoitusten purkamisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leviäminen johtuu rajoitusten purkamisesta.
Rajoitusten purkaminen taas johtuu oikeisto opposition laajasta painostuksesta, eli kokkelit ja persesuomaalaiset ruottalaisten suostumuksella ovat syyllisiä korona tilanteen pahenemiseen, hmm... kallupit näyttää seuraavan hallituksen kokoonpanon: kokkelinokat, persepullerot, kes kustamaalaiset, damiviherit ohijonkun, siispä rumba jatkuu ja MaRa kiittää, jos on enää eläviä asiakkaita juottoloih . . eikun koronalinkoihin . . kiitos Mara, loistavaa lobbaamista.
- Anonyymi
Koronan leviäminen johtuu leveäperseisistä demareista ja vihervassari suvakeista.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä, lisää hallituksenn hoikkia,
kuten Soini.
- Anonyymi
Viranomaiset, yhteiskunnan eliitti ja meedioitten edustajat valehtelevat.
Koronarokotuksissa on kyse siitä, että miljardien ja miljardien eurojen arvosta EU:n osavaltioiden rahaa siirretään saksalaisyritys Biontechin kassaan. Pfizerin koronarokote on Biontechin kehittämä. EU on tilannut miljardeja rokoteannoksia Biontechin koronarokotetta, jota Pfizer valmistaa.
Nyt on pakko koronarokottaa kaikki lähivuosina useita kertoja uudelleen, että miljardit ja miljardit eurot saadaan siirrettyä ahneen ja saidan saksalaisikayrityksen kassaan. - Anonyymi
Viranomaiset, yhteiskunnan eliitti ja meedioitten edustajat valehtelee.
Tutkimustieto kertoo, että koronarokotetut levittävät koronavirusta eteenpäin. Lisäksi todisteet viittaa siihen, että merkittävä osa ihmisistä ei sairastu koronaviruksesta lainkaan tai ainakaan perusflunssaa pahemmin. Pakkokoronarokottaminen on täysin perusteetonta.
Ainoa syy valtavaan koronarokotekampanjaan on, että siirretään miljardeja ja miljardeja euroja valtioiden rahaa Pfizerin koronarokotteen kehittäneen saksalaisyritys Biontechin kassaan.
Koronarokote ja influenssarokote on perusteltu niille ihmisille, joilla on ollut taipumusta sairastua vakavasti hengitystiesairauksia levittävistä viruksista. Muut ihmiset saa noista rokotteista odotusarvoisesti enemmän haittoja kuin hyötyä. On väärin pakkorokottaa ihmisiä, joille rokotteesta ei ole hyötyä. - Anonyymi
Aika outua toimintaa, minä luulin, että ihmiset olisivat vastustaneet kokeellisia rokotteita koska aiheuttavat vakavia haittoja monille, mutta päinvastoin ihmiset ovat valmiita tekemään mitä tahansa miellyttääkseen päättäjiä. Tuota kutsutaan perseen nuolemiseksi täällä päin suomea.
Toinen outo juttu on se, että eurooppalaisjuuret omaavalla väestöllä on erittäin pieni todennäköisyys sairastua koronan vakavaan tautimuotoon, sillä vain 15 % omaa geenin joka siihen altistaa, tästä julkaistiin juuri tutkimus, aasiassa geeniä tavataan enemmän, jopa 60 % kantaa sitä siellä.
Ei ole Kiurulla mitään faktoja hallussa, täysin epäpätevä tehtäväänsä.- Anonyymi
Ei ole outoa. Suomalaiset ovat poikkeuksellisen laumasieluista ja valtaapitäviä tottelevaa kansaa.
Ruotsi ei aikoinaan tarvinnut orjia, koska suomalaiset teki samat työt vapaaehtoisesti, mihin muualla käytettiin orjia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole outoa. Suomalaiset ovat poikkeuksellisen laumasieluista ja valtaapitäviä tottelevaa kansaa.
Ruotsi ei aikoinaan tarvinnut orjia, koska suomalaiset teki samat työt vapaaehtoisesti, mihin muualla käytettiin orjia.Tuo on hyvä huomio.
- Anonyymi
Yksi asia mietityttää: miksi nykyisen kansainvaelluksen osuutta pandemiaan ei ole tuotu missään esille?
Tälläkin hetkellä Euroopan rajoilla kerrotaan olevan miljoonia ihmisiä odottamassa pääsyä Eurooppaan.
Pandemian ajoitus vs kansainvaellukset on mielenkiintoinen seikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole outoa. Suomalaiset ovat poikkeuksellisen laumasieluista ja valtaapitäviä tottelevaa kansaa.
Ruotsi ei aikoinaan tarvinnut orjia, koska suomalaiset teki samat työt vapaaehtoisesti, mihin muualla käytettiin orjia.Ruotsin ei myöskään tarvinnut edes sotia saadakseen vallan Suomessa koska suomalaiseen luonteeseen kuuluu isompien maiden mielistely ja omien kansalaisten piiskaaminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi asia mietityttää: miksi nykyisen kansainvaelluksen osuutta pandemiaan ei ole tuotu missään esille?
Tälläkin hetkellä Euroopan rajoilla kerrotaan olevan miljoonia ihmisiä odottamassa pääsyä Eurooppaan.
Pandemian ajoitus vs kansainvaellukset on mielenkiintoinen seikka.Tanskassa on niiden kanssa oikee käytäntö.
- Anonyymi
Hienoo et on sun kaltaisia asiantuntijoita,
mihin joutuisimmekaan ilman teitä.
- Anonyymi
Husin alueella sairaalaan joutuneista koronapotilaista yli kolmasosa on kahdesti rokotettuja
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008383592.html
Koronan vuoksi sairaalahoitoa tarvitsevien uusien potilaiden kokonaismäärä on ollut viime viikot laskusuunnassa.
Teitä huijataan!!!HUS:n alueella on siis uusista sairaalapotilaista 58% rokottamattomia, vaikka teidän osuus on enää alle 15% HUS:n alueen väestöstä, jota voidaan rokottaa. Edelleen kyseessä on rokottamattomien pandemia.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Todelliset luvut saivat sinut rokottamattoman uikuttamaan.
Silti tuostakin nähdään kuinka rokottamattomien lukumäärä vähenee koko ajan. Sen sijaan rokotettujen lukumäärä pysyy samana. Tällä kehityksellä rokotetut sairastuneet tulevat käyttämään enemmän kalliita päiviä hoidossa kuin rokottamattomat.
Eikö olisi siis aika jo miettiä kaikkien vakavasti sairastuneiden hoidon kieltäminen, jos tämä on rahasta kiinni?
- Anonyymi
Eiks Kiuru ole muuttolintu, luulin että olis lentäny jo etelään, tänne jäi talviruokintaan? Kuu kiurusta kesään meni uusiksi.
- Anonyymi
Toisin kuin useimmat muut ministerit, Kiuru käyttää yhä eduskunnassa maskia. Kiuru perustelee tätä sillä, että ”alueella, jolla työskentelemme, on voimassa kehotus käyttää maskia sisätiloissa”.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008379846.html
Akka on aivan sekaisin Marista?
- Anonyymi
Onko kehä1 sisällä niin paljon flunssaa jo
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d6e62600-5e07-4077-b0b7-12a063d3c813
Tutkijat löysivät koronavirukselle altistavan geenin - tietyt ryhmät riskialttiita
Oxfordin yliopiston tutkijat ovat löytäneet geenin, joka altistaa koronaviruksen vakavalle muodolle.
Brittiläisen Oxfordin yliopiston tutkijat ovat löytäneet geenin, joka altistaa koronaviruksen vakavalle muodolle.
Tutkijoiden mukaan tätä geeniä kantaa jopa 60 prosenttia eteläisen Aasian väestöstä ja 15 prosenttia eurooppalaistaustaisista ihmisistä.
Rokotuksista on erityisen paljon hyötyä henkilöille, joilla on tämä geeni. Rokotukset vähentävät merkittävästi taudin riskejä.
Geeni on nimeltään LZTFL1.
Tutkijat arvioivat, että tätä geeniä esiintyy noin kahdella prosentilla afrikkalais-karibialaistaustaisista ihmisistä ja 1,8 prosentilla itä-aasialaistaustaisista.
Tutkijat uskovat, että altistava geeni tekee sitä kantavien henkilöiden keuhkoista herkempiä koronavirukselle.- Anonyymi
Jos ei ole tuota geenivirhettä, niin ei tarvitse rokotteita. Mulla ei ole todettu geenivirheitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei ole tuota geenivirhettä, niin ei tarvitse rokotteita. Mulla ei ole todettu geenivirheitä.
Ei ole todettu geenivirheitä? Siis niitä ei ole tutkittu eli et tiedä onko vai ei.
Eikä tuon geenivirheen puuttuminen suojaa sairaudelta, ainoastaan taudin vakavan muodon saamisen todennäköisyys on pienempi. - Anonyymi
jäi boomeri mainitsematta.
- Anonyymi
Elämme lääketehtaiden sponsoroimien lääkäreiden tyranniassa.
Suomessa ei ole enää jäljellä mitään puolustamisen arvoista. - Anonyymi
Hyvinpä toimii rokote 80prossaa rokotettu sairaampia enemmän kuin koskaan! Kiuru ulisee terveydenhuollon kuormittumisesta ja samaan aikaan roudaa viron koronapotilaita lisäksi suomeen hoitoon! Vittu mikä vajakki.
- Anonyymi
Ohjeistus on, ettei koronarokotetut hakeudu oireellisenakaan testeihin.
Tietysti koronarokote näyttää tosi tehokkaalta, kun koronarokotettuja yritetään testata vähemmän. - Anonyymi
Täytyy muistaa että hallitus ei tehnyt mitään estääkseen taudin pääsyn maahan nyt sitten koitetaan syyllistää rokottamattomia vaikka syy on täysin itsessä sillä rokotetut levittävät tautia jopa tehokkaammin kuin rokottamattomat?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Lääketieteilijät sanoo, että väestössä keskimäärin koronarokotteesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Yksilötasolla lääketiede ei kuitenkaan pysty tuota kertomaan. Siksi on kohtuullista, että ihmiset saavat itse tehdä päätöksen koronarokotteen ottamisesta ilman rangaistuksia.
Väestössä on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät sairastu koronaviruksesta tai saavat vain perusflunssan oireet. Heidän rokottamisensa ei ole perusteltua. Varsinkaan, kun tieteellinen näyttö viittaa vahvasti siihen suuntaan, ettei koronarokote estä rokotettua levittämästä virusta eteenpäin."Väestössä on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät sairastu koronaviruksesta tai saavat vain perusflunssan oireet. Heidän rokottamisensa ei ole perusteltua."
Kukaan vain ei etukäteen voi tietää, sairastuuko koronaan vakavasti tai saako long covidin. Suomessakin on koronaan kuollut työikäisiä perusterveitä ihmisiä. heidän rokottamisensa olisi ollut perusteltua.
"Varsinkaan, kun tieteellinen näyttö viittaa vahvasti siihen suuntaan, ettei koronarokote estä rokotettua levittämästä virusta eteenpäin."
Tueteellinen näyttö kertoo yksiselitteisesti, että rokotetut levittävät koronaa selvästi vähemmän kuin rokottamattomat.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Väestössä on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät sairastu koronaviruksesta tai saavat vain perusflunssan oireet. Heidän rokottamisensa ei ole perusteltua."
Kukaan vain ei etukäteen voi tietää, sairastuuko koronaan vakavasti tai saako long covidin. Suomessakin on koronaan kuollut työikäisiä perusterveitä ihmisiä. heidän rokottamisensa olisi ollut perusteltua.
"Varsinkaan, kun tieteellinen näyttö viittaa vahvasti siihen suuntaan, ettei koronarokote estä rokotettua levittämästä virusta eteenpäin."
Tueteellinen näyttö kertoo yksiselitteisesti, että rokotetut levittävät koronaa selvästi vähemmän kuin rokottamattomat.Italiassa 96% kaikilla "koronaan" kuolleista on ollut myös muita terveysongelmia.
Tieteellinen näyttö ei kerro tuota yksiselitteisesti. On viitteitä siitä, että koronarokotetut (jonkin aikaa?) levittävät virusta hieman vähemmän kuin koronarokottamattomat. Vielä varmempaa näyttöä on siitä, että koronarokotteita levittävät koronavirusta eteenpäin.
Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus valita omalta kohdaltaan ottaako riskin koronaviruksesta vai koronataudista. Varsinkin, kun on näyttöä, ettei koronarokote estä levittämistä virusta. Anonyymi kirjoitti:
Italiassa 96% kaikilla "koronaan" kuolleista on ollut myös muita terveysongelmia.
Tieteellinen näyttö ei kerro tuota yksiselitteisesti. On viitteitä siitä, että koronarokotetut (jonkin aikaa?) levittävät virusta hieman vähemmän kuin koronarokottamattomat. Vielä varmempaa näyttöä on siitä, että koronarokotteita levittävät koronavirusta eteenpäin.
Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus valita omalta kohdaltaan ottaako riskin koronaviruksesta vai koronataudista. Varsinkin, kun on näyttöä, ettei koronarokote estä levittämistä virusta."Italiassa 96% kaikilla "koronaan" kuolleista on ollut myös muita terveysongelmia."
Aivan, he eivät ole olleet perusterveitä. Heillä on ollut astmaa, diabetesta, verenpainetautia, obesiteettia, sydämen vajaatoimintaa jne.
"Tieteellinen näyttö ei kerro tuota yksiselitteisesti. On viitteitä siitä, että koronarokotetut (jonkin aikaa?) levittävät virusta hieman vähemmän kuin koronarokottamattomat."
He levittävät sitä tutkitusti selvästi vähemmän kuin rokottamattomat. Asian on täysin selvä.
"Vielä varmempaa näyttöä on siitä, että koronarokotteita levittävät koronavirusta eteenpäin."
Kyllä, mutta tutkitusti selvästi ja ratkaisevasti vähemmän kuin rokottamattomat.
"Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus valita omalta kohdaltaan ottaako riskin koronaviruksesta vai koronataudista. Varsinkin, kun on näyttöä, ettei koronarokote estä levittämistä virusta."
Toki. Mutta jokaisella ihmisellä on myös oikeus terveyteen ja siihen, etteivät muut tartuta häneen kulkutautia. Siksi tarvitaan esim. rokotepassia ja mm. terveydenhuollon henkilökunnalle koronarokotteet.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Väestössä on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät sairastu koronaviruksesta tai saavat vain perusflunssan oireet. Heidän rokottamisensa ei ole perusteltua."
Kukaan vain ei etukäteen voi tietää, sairastuuko koronaan vakavasti tai saako long covidin. Suomessakin on koronaan kuollut työikäisiä perusterveitä ihmisiä. heidän rokottamisensa olisi ollut perusteltua.
"Varsinkaan, kun tieteellinen näyttö viittaa vahvasti siihen suuntaan, ettei koronarokote estä rokotettua levittämästä virusta eteenpäin."
Tueteellinen näyttö kertoo yksiselitteisesti, että rokotetut levittävät koronaa selvästi vähemmän kuin rokottamattomat.Jos noin varman päälle alettais muidenkin sairauksien suhteen elämään, että muutamaa kuolintapausta pyrittäis ehkäiseen, ei muuta ehdittäisikään ku kaiken maailman seulontoja ja piikityksiä
Influenssaan on kuollut viimeisen 10 vuoden aikana noin 10 lasta/nuorta, miten tämä on sallittu? Anonyymi kirjoitti:
Jos noin varman päälle alettais muidenkin sairauksien suhteen elämään, että muutamaa kuolintapausta pyrittäis ehkäiseen, ei muuta ehdittäisikään ku kaiken maailman seulontoja ja piikityksiä
Influenssaan on kuollut viimeisen 10 vuoden aikana noin 10 lasta/nuorta, miten tämä on sallittu?Jos emme olisi tehneet suojaus- ja rajoitustoimia ja nyt suosis rokotuksia, meillä olisi yli 10 000 koronaan kuollutta ja terveydenhoitojärjestelmämme olisi romahtamassa kuten Baltian maissa nyt hieman yli 50%:n rokotekattavuudella.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Väestössä on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät sairastu koronaviruksesta tai saavat vain perusflunssan oireet. Heidän rokottamisensa ei ole perusteltua."
Kukaan vain ei etukäteen voi tietää, sairastuuko koronaan vakavasti tai saako long covidin. Suomessakin on koronaan kuollut työikäisiä perusterveitä ihmisiä. heidän rokottamisensa olisi ollut perusteltua.
"Varsinkaan, kun tieteellinen näyttö viittaa vahvasti siihen suuntaan, ettei koronarokote estä rokotettua levittämästä virusta eteenpäin."
Tueteellinen näyttö kertoo yksiselitteisesti, että rokotetut levittävät koronaa selvästi vähemmän kuin rokottamattomat."Tueteellinen näyttö kertoo yksiselitteisesti, että rokotetut levittävät koronaa selvästi vähemmän kuin rokottamattomat."
Mutta levittävät silti,
ja näitä enemmän tai vähemmän huolettomia passinheiluttelijoita on 80 % väestöstä.
Ei mene enää kauaa kun kaikki ovat joko rokotettuja tai sairastaneet taudin.
Tästä lienevät kaikki samaa mieltä?
Eli mistä ihmisten kiukkuisuus oikeastaan johtuu ja kohdistuuko viha nyt varmasti oikeaan kohteeseen? Anonyymi kirjoitti:
"Tueteellinen näyttö kertoo yksiselitteisesti, että rokotetut levittävät koronaa selvästi vähemmän kuin rokottamattomat."
Mutta levittävät silti,
ja näitä enemmän tai vähemmän huolettomia passinheiluttelijoita on 80 % väestöstä.
Ei mene enää kauaa kun kaikki ovat joko rokotettuja tai sairastaneet taudin.
Tästä lienevät kaikki samaa mieltä?
Eli mistä ihmisten kiukkuisuus oikeastaan johtuu ja kohdistuuko viha nyt varmasti oikeaan kohteeseen?"Mutta levittävät silti,
ja näitä enemmän tai vähemmän huolettomia passinheiluttelijoita on 80 % väestöstä."
Rokotetut levittävät koronaa sen verran vähän, että jos kaikki olisivat rokotettuja, korona tukahtuisi.
"Ei mene enää kauaa kun kaikki ovat joko rokotettuja tai sairastaneet taudin.
Tästä lienevät kaikki samaa mieltä?"
Aivan.
"Eli mistä ihmisten kiukkuisuus oikeastaan johtuu ja kohdistuuko viha nyt varmasti oikeaan kohteeseen?"
Kiukkuisuus johtuu siitä, että osa rokottamattomista levittää valheita rokotteista ja koronasta ja siksi Suomen terveydenhuollolle ja yhteiskunnalle seuraa miljardikustannus täysin turhaan sekä rokottamattomien hoidon että taudin jäljityksen vuoksi että muiden potilaiden hoidon lykkäntymisenä, kun ihmiset uskovat nuo valheet ja jättävät rokotteet ottamatta.moloch_horridus kirjoitti:
"Mutta levittävät silti,
ja näitä enemmän tai vähemmän huolettomia passinheiluttelijoita on 80 % väestöstä."
Rokotetut levittävät koronaa sen verran vähän, että jos kaikki olisivat rokotettuja, korona tukahtuisi.
"Ei mene enää kauaa kun kaikki ovat joko rokotettuja tai sairastaneet taudin.
Tästä lienevät kaikki samaa mieltä?"
Aivan.
"Eli mistä ihmisten kiukkuisuus oikeastaan johtuu ja kohdistuuko viha nyt varmasti oikeaan kohteeseen?"
Kiukkuisuus johtuu siitä, että osa rokottamattomista levittää valheita rokotteista ja koronasta ja siksi Suomen terveydenhuollolle ja yhteiskunnalle seuraa miljardikustannus täysin turhaan sekä rokottamattomien hoidon että taudin jäljityksen vuoksi että muiden potilaiden hoidon lykkäntymisenä, kun ihmiset uskovat nuo valheet ja jättävät rokotteet ottamatta.Niin ja minua harmittaa myös se, että satoja rokottamattomia tulee kuolemaan turhaan koronaan ja tuhannet tulevat saamaan long covidin.
- Anonyymi
Aamulla radiossa persujen Juvonen pitkän tivaamisen jälkeen sanoi, että ehkä ei kannata koronapassia työpaikoille.
Tosiasia on, ettei edes Persut oikeasti vastusta koronapassia. Jos vastustaisi, niin ei luulisi olevan kovin vaikeaa vastata, että vastustaa koronapassia työpaikoille. Toimittaja joutui moneen kertaan tivaamaan asiaa.- Anonyymi
Ota huomioon, oli kyse persusta. Huhtasaari hyvä esimerkki poiketa aiheesta. Rähinät vaan päälle niin ei tarvi vastata kun todellisuudessa ei edes ymmärrä asioita. Nokka pystyyn ja puhetta tulee. Ei asiasta vaan asian vierestä.
- Anonyymi
Koronapassi ei ratkaise ongelmaa vaan rajavalvonta ja valvotut karanteenit kaikille joten koronapassin voi unohtaa perustuslain vastaisena?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Vai rokotettuja KIURUkin syyttelee ! maksettu rahaa on sinnekkin !
- Anonyymi
korjaus että rokottamaattomia KIURU syyttelee !!!
- Anonyymi
No eikö ole syytäkin.
- Anonyymi
Kiuru yksinkertaisesti valehtelee?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Näin on sieltä Pietarista katsoen. Putin on totuus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on sieltä Pietarista katsoen. Putin on totuus!
Kuulehan paukapää,olet naurettava raasu kun jatkuvasti vedät jotain venäjäkortteja esiin,kun mustapekka näyttää jäävän aina kätöseesi!
- Anonyymi
Rehellinen demari on aina satuolento, mikä kannattaa muistaa kaikissa vaaleissa.
- Anonyymi
Muuten kyllä ihmettelisin, että miksi poliitikko valehtelee päivänselvästä asiasta, mutta kun kyseessä on demari, niin sen ymmärtää kyllä.
- Anonyymi
Hirmuinen valhe tuo demarilta.
- Anonyymi
Korona alkoi voimakkaasti lisääntyä juuri passin käyttöönoton aikoihin sekä rajoitusten purkamisen aikoihin. Kuinka tämä on niin helvetin vaikeaa myöntää vaikka kaikki sen näki?

Jos punikkihallitus sen myöntäisi, sillä se parantaisi asemaansa. Nyt tällä vääristelyllä se vaan huonontaa asemaansa.
Anonyymi kirjoitti:
Korona alkoi voimakkaasti lisääntyä juuri passin käyttöönoton aikoihin sekä rajoitusten purkamisen aikoihin. Kuinka tämä on niin helvetin vaikeaa myöntää vaikka kaikki sen näki?
Suomen koronatilanne oli 16.10., jolloin koronapassi otettiin ensimmäisen kerran käyttöön, sellainen että uusia sairastumisia oli seitsemän päivän keskiarvolla laskettuna 603 ja kuolleita 3/pv. Nyt seitsemän päivän keskiarvo on 676 ja kuolleita 4/pv. Välillä lukemat olivat jo alhaisemmat. Missä näet voimakkaan kasvun? Lisäksi suurin osa sairaalan joutuvista potilaista on edelleen rokottamattomia.

Sitten se räjähti kun passi antoi väärän turvallisuudentunteen näille rokotetuille. Ainoa asia joka pitäisi ottaa käyttöön on poikkeustila.
Anonyymi kirjoitti:
Sitten se räjähti kun passi antoi väärän turvallisuudentunteen näille rokotetuille. Ainoa asia joka pitäisi ottaa käyttöön on poikkeustila.
Niin, minähän kysyin, että missä sinä näit koronatilanteen räjähtävän.
- Anonyymi
Kiuru kertoo mitä kertoo
- Anonyymi
Jokos arvon kommentoijat ovat hankkineet koronaviruksen levitysluvan, eli nk.
koronanlevityspassin? - Anonyymi
Miten nuo narsistit kehtaavat väittää, että virusta leivttävät ne jotka on eristetty yhteiksunnassa tapahtumista ulos ja juuri rokotetut kokoontuvat juhlimaan, ihan kuin valtaisat kalaparvet olisivat kutemassa.
Ja kyllähän ne kehtaavat. Samaa on nähty joka asiassa, kun poliitikot pitävät kansaa aivottomana massana jolle voi valehdella ilman rajaa mitä huvittaa. Kuten on terroristien hyysäysmamutuksessa nähty. - Anonyymi
17.9.2021, Uttar Pradeshin osavaltion hallitus ilmoitti, että osavaltion 33 piirissä on nolla aktiivista COVID-19-tapausta ja osavaltion 67 piiriä ei ole ilmoittanut uusista tapauksista viimeisen 24 tunnin aikana. Yli 200 miljoonan asukkaan osavaltiossa oli yhteensä vain 199 aktiivista tapausta. Jos tilanteen muuttaisi noin 5 miljoonan asukkaan Suomeen, meillä olisi alle 5 aktiivista koronatapausta. Miten tämä on mahdollista?
Matala rokotusaste
Elokuun alussa The Times of India -lehti uutisoi, että 31,3% osavaltion väestöstä on ottanut ensimmäisen rokoteannoksen ja 5,8% väestöstä katsottiin täysin rokotetuksi.
Uttar Pradeshin hallituksen mukaan ivermektiini- nimisen lääkkeen varhainen käyttö auttoi pitämään tartunnat ja kuolemat alhaisina. Uttar Pradeshin hallitus on väittänyt olevansa ensimmäinen valtio, joka otti käyttöön laajamittaisen ”profylaktisen (ennaltaehkäisevän) ja terapeuttisen” ivermektiinin käytön.
https://www.google.com/search?q=uttar pradesh corona&oq=Uttar Pradesh
Jotain vaikutusta lääkkeellä tosiaan näyttäisi ainakin tilastojen perusteella olevan. Uttar Pradeshin 7 päivän keskiarvo on 18, kun se tällä hetkellä Suomessa on 506.
https://www.google.com/search?q=finland corona
Täältä voit katsoa Uttar Pradeshin covid-19 hoitoon tarkoitetut vapaat sairaaloiden petipaikat.
Onko Intiassa muita osavaltioita, jossa käytetään ivermektiiniä ennaltaehkäisevästi?
https://www.google.com/amp/s/injektiopiikki.com/2021/09/22/intian-osavaltio-uttar-pradesh-vakiluku-yli-200-miljoonaa-korona-lahes-havinnyt-miksi/?amp=1- Anonyymi
Eihän sitä voida ottaa käyttöön kun lääkefirmat köyhtyisivät liikaaaaaaa....
"Jotain vaikutusta lääkkeellä tosiaan näyttäisi ainakin tilastojen perusteella olevan."
Jokin muu syy on selitys, koska tieteellisillä tutkimuksissa ivermektiinillä ei ole havaittu tehoa koronaa vastaan.
- Anonyymi
Kiuru myöntää että Suomi liittynyt maihin jossa korona leviää hallitsemattomasti!
Itse hallitus aikaan saanut sen!
Marinin piti päästä baareihin hillumaan!- Anonyymi
Mina Putin ustava ei otta rokote.
- Anonyymi
Meillä on tyhmin ja yksinkertaisin hallitus koko Suomen historiassa?🤦🤦🤦
- Anonyymi
FDA:n paneelin jäsen, joka keskustelee rokotteiden antamisesta lapsille: "Emme koskaan saa tietää siitä, kuinka turvallinen rokote on, ennen kuin alamme antaa sitä."
Eli kokeillaan kaikilla lapsilla onko rokotteen hyödyt suuremmat kuin haitat 🤣
Voihan sen tietysti noinkin todeta, ei se tyhmä ole joka säkillä valoa sisälle yrittää kantaa.
Riittävästi kuin sitä valoa yrittää sisälle säkillä kantaa, se saattaa tyhmältä joskus vaikka onnistua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
FDA:n paneelin jäsen, joka keskustelee rokotteiden antamisesta lapsille: "Emme koskaan saa tietää siitä, kuinka turvallinen rokote on, ennen kuin alamme antaa sitä."
Eli kokeillaan kaikilla lapsilla onko rokotteen hyödyt suuremmat kuin haitat 🤣
Voihan sen tietysti noinkin todeta, ei se tyhmä ole joka säkillä valoa sisälle yrittää kantaa.
Riittävästi kuin sitä valoa yrittää sisälle säkillä kantaa, se saattaa tyhmältä joskus vaikka onnistua."Kolmannen rokoteannoksen tuoman suojan lisäksi apulaisylilääkäri korostaa yhä kasvomaskien tärkeyttä. Sekä rokottamattomien että rokotettujen tulisi edelleen käyttää maskeja joukkoliikenteessä ja yleisissä tiloissa, joissa on ihmisiä liikkeellä."
Taas ollaan lähtötilanteessa, unohtui se paluu normaaliin, rokottamattomien syy 🤣
Näin niitä tyhmiä apinoita koijataan ja se uppoaa heihin joka kerta kuin kuuma veitsi voihin.
Kolmas rokoteannos antaa hyvän suojan yli 95% ja silti maailmalla joissain maissa annetaan jo neljättä rokotetta ja kohta viidettä.
Täyden rokotesarjan superihmiset 🤣
Yhdyn ehdottomasti tähän suurmiehen ajatukseen.
Kaksi asiaa ovat loputtomia:
Universumi ja ihmisten tyhmyys, enkä ole varma ensimmäisestä.
-ALBERT EINSTEIN - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
FDA:n paneelin jäsen, joka keskustelee rokotteiden antamisesta lapsille: "Emme koskaan saa tietää siitä, kuinka turvallinen rokote on, ennen kuin alamme antaa sitä."
Eli kokeillaan kaikilla lapsilla onko rokotteen hyödyt suuremmat kuin haitat 🤣
Voihan sen tietysti noinkin todeta, ei se tyhmä ole joka säkillä valoa sisälle yrittää kantaa.
Riittävästi kuin sitä valoa yrittää sisälle säkillä kantaa, se saattaa tyhmältä joskus vaikka onnistua.Nohynek, 9.4.2020 Duodecim
onko se muuten ite piikillä käyny ollenkaan
" Vuonna 2018 ensimmäinen denguevirusrokote lisäsi vakavan denguen riskiä
lapsilla, jotka eivät olleet sitä aiemmin sairastaneet (10). Oleellista on ymmärtää suojaavan
vasteen syntymekanismit riittävän hyvin, ja ymmärryksen kertymiseen kuluu aikaa.
Missä olemme COVID-19-rokotekehityksen aikajanalla? Optimistikin hämmästyi, kun
ensimmäinen rokotekandidaatti saatiin ihmiskokeisiin maaliskuussa"
- Anonyymi
Boomerit kuolee pois
- Anonyymi
Älä huoli, kaikista tulee aikanaan BOOMEREITA, sinustakin ehkä, jos elät siihen asti.
- Anonyymi
Mutta sehän on totta. Suurin joukko jotka eivät uskalla ottaa piikkiä on ne elämänhallinnan menettäneet urpot jotka ovat periaatteesta aina vastaan kaikkea mitä yhteiskunta haluaa ja vaatii ja näiden reppanoitten takia tautia ei saada kuriin, vaan se pääsee muhimaan näiden apinoiden kustannuksella.
He tuntevat varmasti elämässään kerrankin iloa kun pääsevät oikeasti ensimmäistä kertaa kukkoilemaan ilman ettei tule nenä aina kipeäksi, mutta senkin päivä koittaa kun tauti iskee ja sitten itketään piikkiä.- Anonyymi
Laitoitko merkille että juuri silloin kun se passi otettiin käyttöön sekä rajoitukset poistuivat, silloin alkoi tauti lisääntyä voimakkaasti. Se ei suinkaan johtunut rokottamattomista joita yhä vähemmän ja jotka pitävät hygieniastaan huolen, vaan näistä huolettomista rokotetuista jotka kuvittelevat että heitä ei tauti enää kosketa. On adsurdia väittää että noin pieni joukko levittäisi sitä yhtäkkiä tähän laajuuteen. Onko teillä järki mukana vai ei?
Miljoonannen kerran, rokote ei estä tartuttamasta eteenpäin mutta voi suojata taudin vakavalta muodolta ihmistä. Kuinka kauan tätä pitää teille rautalangasta vääntää? - Anonyymi
Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. . . .
- Anonyymi
Krista Kiuru ei ole siantuntija, tuskin asiantuntijakaan korona-asiassa.
- Anonyymi
No Kiuru ei ole ihan penaalin terävin kynä. Oikeammin olisi ollut sanoa, että leviäminen johtuu pääosin rokottamattomista.
Rokottamattomat ovat näitä Minä ITSE-ihmisiä joiden tehtävänä ei ole suojata ympärillään olevia ihmisiä. Tämä Minä ITSE luo ajattelun, että mitä se minulle kuuluu jos ihmiset sairastuvat. Mitä se minulle kuuluu jos meidän porukka tukkii sairaaloita estäen muiden hoidon. Mitä se minulle kuuluu jos aiheutamme veronmaksajille hirveät kulut kun me Mina ITSE-joukkoon kuuluvat harvemmin olemme osa veronmaksajien paskasakkia. Minä ITSE-joukolla on etu ja oikeus kiilata muut sairaat sitten sairaaloiden potilaspaikkoja jaettaessa. Onneksi 100% tästä Minä ITSE-porukasta tulee saamaan koronan ja osa heistä lähtee sitten taivaaseen. Kaikkia heitä ei voida pelastaa edes meidän veronmaksajien rahalla.- Anonyymi
Olen kohta 2 vuotta yrittäny sairastua koronaan, ei vaan onnistu.
Ilmeisesti lupaus siitä että lopulta onnistuu, tarkoittaa, että tulevat poliisin kanssa rokottamaan loput? - Anonyymi
Ethän nyt kuitenkaan tosissasi ole tuota mieltä, ethän? Pliis! XD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kohta 2 vuotta yrittäny sairastua koronaan, ei vaan onnistu.
Ilmeisesti lupaus siitä että lopulta onnistuu, tarkoittaa, että tulevat poliisin kanssa rokottamaan loput?Rokote valmistajien sponsoroimat lääkärit valehtelee, kun väittävät kaikkien sairastuvan.
Kaikki viittaa siihen, että osa ihmisistä sairastuu koronaviruksesta vakavasti mutta iso osa ihmisistä ei sairastu ollenkaan tai ei ainakaan vakavasti.
On täysin moraalitonta painostaa ihmisiä ottamaan rokote, josta ei ole heille hyötyä ja joka ei estä edes virusta leviämistä edelleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kohta 2 vuotta yrittäny sairastua koronaan, ei vaan onnistu.
Ilmeisesti lupaus siitä että lopulta onnistuu, tarkoittaa, että tulevat poliisin kanssa rokottamaan loput?Menisit teho- osastolle päästämään hoitajan tauolle.
- Anonyymi
"Rokottamattomat ovat näitä Minä ITSE-ihmisiä joiden tehtävänä ei ole suojata ympärillään olevia ihmisiä." Kaikki voivat olla viruksen kantajia, niin rokotetut kuin rokottamattomat. Tämä on julkisesti myönnetty. Korona-rokote ei tuhoa virusta elimistöstä. Viruksen tuhoavaa rokotetta ei ole vielä keksitty. Korona-rokotteen ainoa hyöty on, että tauti ei tule hengenvaarallisena. Taudin sairastaneetkin kantavat virusta ja voivat levittää sitä. Ainoa tapa suojata ympärillä olevia ihmisiä on käyttää maskia ja noudattaa turvavälejä ja normaalia hygieniaa. Tämä koskee kaikkia, niin rokotettuja kuin rokottamattomia. Muuten korona kiertää populaatiossa ikuisesti. Mikään rokote ei estä virusta tarttumasta, eikä mikään lääke tapa virusta, kuten perinteinen rokote estää bakteeritaudin tarttumisen ja antibiootti tappaa tautibakteerin.
- Anonyymi
Koska olet niin varma rokottamattomien sairastumisesta ja kuolemisesta, miksi valitat? Eihän kuolleille tarvitse järjestää eläkkeitä eikä vanhustenhoitoa. Silkkaa säästöä sinulle, joka maksat muka veroja rokottamattomienkin edestä!
- Anonyymi
Kaikki me täältä lähdetään, jotkut taivaaseen ja jotkut helv...iin niinkuin sinä, oletko synnitön?, muistele vaan mitä olet tehnyt, mutta älä tartuta sitä muihin . . .
- Anonyymi
Heh, mä oon maksanut veroja 48 vuotta, eiköhän se kestä mun koronahoidon, jos huonosti käy, montaks vuotta oot ite maksellut veroja yhteiskunnan ilmaisista palveluista?
- Anonyymi
Kiuru kiihottaa kansan ryhmää vastaan ja tuomas pöysti ei tee mitään puolustelee vain kuirua.
- Anonyymi
Kiurua itse ja muut politikot ja presssa tietenkään ei ota samaa rokotetta kuin työläiset.
- Anonyymi
"Kiurun ulinat voi jättää omaan arvoonsa"!!!
- Anonyymi
Valeuutinen on. Jutussa snotaan että Kiurulla olisi FFP2 maski naamallaan
"Kiuru sanoo työhuoneessaan ministeriössä FFP2-maski naamallaan."
Lehtijutun kuvassa kuitenkin perusrätti naamalla
https://is.mediadelivery.fi/img/658/43b411c2ef9f88c8983ea3e2565311d8.jpg.webp
Eli valeuutinen kyseessä. - Anonyymi
Bassettin ja muiden sietämätön tekopyhyys: hämmennystä ja latteuksia vain ihmisten hiljentämiseksi.
https://www.youtube.com/watch?v=tOqC82TsLp8
poiminta
"Francesca Rakastan sinua jatka älä anna periksi...."
"Studiossa on niin paljon lampaita... Francesca, olet valonsäde, oikeudenmukaisuuden säde, kiitos kaikesta mitä teet...."
"Valtava arvostus sinulle arvoisa donato 🙏🇮🇹..... Yksin kaikkia näitä myyntiin meneviä sakaaleja vastaan" - Anonyymi
Korona leviää kun ei enää käytetä maskeja!
- Anonyymi
Kenellekäs ne maskit ovat olleetkin niitä tarpeettomia naamaräsyjä?
Juurikin niille rokotevastaisille hölmöille, joilla ei minkäänlaista vastuuta yhteiskunnastamme ja sen kansalaisista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenellekäs ne maskit ovat olleetkin niitä tarpeettomia naamaräsyjä?
Juurikin niille rokotevastaisille hölmöille, joilla ei minkäänlaista vastuuta yhteiskunnastamme ja sen kansalaisista.Kasvomaskeja on käyttäneet ja olleet käyttämättä niin koronarokotetut kuin koronarokottamattomat.
Koronarokottamattomissa on vaan enemmän itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä laumasieluja.
Onhan se kurjaa, kun aina tekee vain niin kuin johtaja käskee eikä elä vapaana.
- Anonyymi
Juu juu tietysti "johtuu", sillä rokottamattomilta menee piikit hukkaan ja sitä myöten hynät ohi Kiurun taskujen.
- Anonyymi
Kiuru sanoo sitä ja Kiuru sanoo tätä. Kiurun sanomisella ei ole enä painoarvoa .Kiuru ei kuulu biletys porukkaan. Kiuru joutuu juopottelemaan yksin.
- Anonyymi
Koronarokotteen ottaminen vähentää riskiä sairastua sairaalahoitoa vaativaan tautiin
Kaikki Suomessa käytössä olevat rokotevalmisteet antavat hyvän suojan koronavirustartuntaa vastaan ja erinomaisen suojan sairaalahoitoa vaativaa vakavaa taudinkuvaa vastaan.
”Täyden koronarokotussarjan ottanut voikin olla levollisin mielin, sillä riski vakavaan sairastumiseen on merkittävästi pienempi kuin ilman rokotuksia”, THL:n ylilääkäri Otto Helve kertoo.
Rokottamattomat aikuiset aiheuttavat suuren osan koronaviruksen sairaalahoidon tarpeesta ja aiheuttavat valtavat kustannukset ja mikä hirveintä vievät elintärkeitä tehohoitopaikkoja leikkauspotilailta!
Periaatteesta rokottamattomat ovat mielestäni erittäin vastuuttomia kansalaisia!!!- Anonyymi
HUS ilmoitti, että tuplarokotettujen määrä sairaalahoidossa on kasvanut jo neljäänkymmeneen prosenttiin. Päijät-Hämeestä saimme hiljattain tietoa, että rokotettujen joukossa on tautiryppäitä. Sitä mukaa kun rokotekattavuus lisääntyy, rokottamattomien käyttäminen olkiukkona heikkenee.
Sairaaloita kuormittaa erityisesti ikääntyvät, joilla on yksi tai useampi perussairaus. Heistä monelle ei rokotteestakaan ole riittävää hyötyä. Kuten tilastot kertoo, 9/10 kuolleesta on yli 70-vuotias. Mitä heikompi immuunipuolustus, sitä tärkeämpi rooli on rokotesuojalla. Siksi on ensiarvoiseen tärkeää tiedottaa millaiset tekijät muodostavat riskiryhmään kuulumisen. Sitä ei kuitenkaan juurikaan tuoda esille, vaan pääviesti on tyyliin "rokottamattomat kuolee!"
Valtaosalla kuitenkin on tilastojen mukaan riittävä immuunipuolustus, sillä maailmanlaajuisesti vain 2% tartunnan saaneista on kuollut tautiin. Sama prosenttilukema oli taulussa myös jo ennen rokotusten alkamista. Suomessa kuolleisuusaste on vain 0,73%. Rehellisesti sanottuna, rokottamattomuutta ei voida lähteä syyllistämään taudin leviämisessä, vaan tietämättömyyttä siitä, kuka on saanut tartunnan ja kuka on potentiaalinen levittäjä. Koska rokote ei estä tartuntoja, on ainoa keino tieto tartunnoista, ja sen saa tietää vain joko PCR-testillä, tai oireista. Kun kahdesti rokotettu saa tartunnan, hän voi oireettomana levittää tautia siinä missä rokottamatonkin. Kaikkein pahimpia levittäjiä ovatkin ne rokotetut, joilla sekä oma immuunivaste että rokotesuoja estävät kokonaan oireilun.
Järkeä voi käyttää aina, mutta jos lukittaudutaan korona-alarmistiseen uskontoon, niin muuta sitten saada ulos kuin tyyliin "rokottamattomat pitää viedä autiolle saarelle!" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HUS ilmoitti, että tuplarokotettujen määrä sairaalahoidossa on kasvanut jo neljäänkymmeneen prosenttiin. Päijät-Hämeestä saimme hiljattain tietoa, että rokotettujen joukossa on tautiryppäitä. Sitä mukaa kun rokotekattavuus lisääntyy, rokottamattomien käyttäminen olkiukkona heikkenee.
Sairaaloita kuormittaa erityisesti ikääntyvät, joilla on yksi tai useampi perussairaus. Heistä monelle ei rokotteestakaan ole riittävää hyötyä. Kuten tilastot kertoo, 9/10 kuolleesta on yli 70-vuotias. Mitä heikompi immuunipuolustus, sitä tärkeämpi rooli on rokotesuojalla. Siksi on ensiarvoiseen tärkeää tiedottaa millaiset tekijät muodostavat riskiryhmään kuulumisen. Sitä ei kuitenkaan juurikaan tuoda esille, vaan pääviesti on tyyliin "rokottamattomat kuolee!"
Valtaosalla kuitenkin on tilastojen mukaan riittävä immuunipuolustus, sillä maailmanlaajuisesti vain 2% tartunnan saaneista on kuollut tautiin. Sama prosenttilukema oli taulussa myös jo ennen rokotusten alkamista. Suomessa kuolleisuusaste on vain 0,73%. Rehellisesti sanottuna, rokottamattomuutta ei voida lähteä syyllistämään taudin leviämisessä, vaan tietämättömyyttä siitä, kuka on saanut tartunnan ja kuka on potentiaalinen levittäjä. Koska rokote ei estä tartuntoja, on ainoa keino tieto tartunnoista, ja sen saa tietää vain joko PCR-testillä, tai oireista. Kun kahdesti rokotettu saa tartunnan, hän voi oireettomana levittää tautia siinä missä rokottamatonkin. Kaikkein pahimpia levittäjiä ovatkin ne rokotetut, joilla sekä oma immuunivaste että rokotesuoja estävät kokonaan oireilun.
Järkeä voi käyttää aina, mutta jos lukittaudutaan korona-alarmistiseen uskontoon, niin muuta sitten saada ulos kuin tyyliin "rokottamattomat pitää viedä autiolle saarelle!"Mainitsit ' Saimme tietoa', hienoa että
olet tiedon lähteillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HUS ilmoitti, että tuplarokotettujen määrä sairaalahoidossa on kasvanut jo neljäänkymmeneen prosenttiin. Päijät-Hämeestä saimme hiljattain tietoa, että rokotettujen joukossa on tautiryppäitä. Sitä mukaa kun rokotekattavuus lisääntyy, rokottamattomien käyttäminen olkiukkona heikkenee.
Sairaaloita kuormittaa erityisesti ikääntyvät, joilla on yksi tai useampi perussairaus. Heistä monelle ei rokotteestakaan ole riittävää hyötyä. Kuten tilastot kertoo, 9/10 kuolleesta on yli 70-vuotias. Mitä heikompi immuunipuolustus, sitä tärkeämpi rooli on rokotesuojalla. Siksi on ensiarvoiseen tärkeää tiedottaa millaiset tekijät muodostavat riskiryhmään kuulumisen. Sitä ei kuitenkaan juurikaan tuoda esille, vaan pääviesti on tyyliin "rokottamattomat kuolee!"
Valtaosalla kuitenkin on tilastojen mukaan riittävä immuunipuolustus, sillä maailmanlaajuisesti vain 2% tartunnan saaneista on kuollut tautiin. Sama prosenttilukema oli taulussa myös jo ennen rokotusten alkamista. Suomessa kuolleisuusaste on vain 0,73%. Rehellisesti sanottuna, rokottamattomuutta ei voida lähteä syyllistämään taudin leviämisessä, vaan tietämättömyyttä siitä, kuka on saanut tartunnan ja kuka on potentiaalinen levittäjä. Koska rokote ei estä tartuntoja, on ainoa keino tieto tartunnoista, ja sen saa tietää vain joko PCR-testillä, tai oireista. Kun kahdesti rokotettu saa tartunnan, hän voi oireettomana levittää tautia siinä missä rokottamatonkin. Kaikkein pahimpia levittäjiä ovatkin ne rokotetut, joilla sekä oma immuunivaste että rokotesuoja estävät kokonaan oireilun.
Järkeä voi käyttää aina, mutta jos lukittaudutaan korona-alarmistiseen uskontoon, niin muuta sitten saada ulos kuin tyyliin "rokottamattomat pitää viedä autiolle saarelle!"Rokotettu oireeton sairastava hoitaja voi olla oikea surmanloukku iäkkäille ja riskiryhmille
- Anonyymi
Rokotetut ja rokottamattomat levittävät viirusta.
- Anonyymi
Rokottamattomat levittävät tappavaa virustautia vastuuttomuuttaan ja tahallaan!
"Rokottamattomat aikuiset aiheuttavat suuren osan koronaviruksen sairaalahoidon tarpeesta ja aiheuttavat valtavat kustannukset ja mikä hirveintä vievät elintärkeitä tehohoitopaikkoja leikkauspotilailta!" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokottamattomat levittävät tappavaa virustautia vastuuttomuuttaan ja tahallaan!
"Rokottamattomat aikuiset aiheuttavat suuren osan koronaviruksen sairaalahoidon tarpeesta ja aiheuttavat valtavat kustannukset ja mikä hirveintä vievät elintärkeitä tehohoitopaikkoja leikkauspotilailta!"Tuo lainauksessa oleva on paisuteltu provo, joka noudattaa Covid19-agendaa kirjaimellisesti. Sitä mukaa kun rokotettujen osuus on sairaaloissa kasvanut, sitä mukaa myös rokottamattomuuden käyttäminen olkiukkona heikkenee. Säälittävää on tuo sinisilmäisyys ja teihin alarmisteihin istutettu sokea viha.
- Anonyymi
KORONPASSI käyttöön nopeasti laajasti koko Suomessa.
Rokotevastaiset ja periaatteesta rokottamattomat maksakoot ihan itse koronatestaukset päästäkseen vaikkapa kulttuuritapahtumiin tai ravintolaan.- Anonyymi
Samaa mieltä. Odotan koronapassin käyttöä juuri kulttuuritapahtumiin, koska en mene tapahtumiin ennen kuin ovella varmistetaan onko vastuullisesti ottanut rokotteet tai saanut koronatestistä negatiivisen tuloksen eikä ole vastuuttomasti örveltämässä vastuullisten joukossa.
- Anonyymi
Kaltaisiasi sokeutuneita reppanoita oli aikoinaan paljon natsien riveissä. Samanlaista asennevammaisuutta löytyi myös apartheidin ajan Amerikassa. Miten luulet koronanatseille käyvän lopulta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Odotan koronapassin käyttöä juuri kulttuuritapahtumiin, koska en mene tapahtumiin ennen kuin ovella varmistetaan onko vastuullisesti ottanut rokotteet tai saanut koronatestistä negatiivisen tuloksen eikä ole vastuuttomasti örveltämässä vastuullisten joukossa.
Se, että sinä et edes tiedä onko sinulla levittämistilassa oleva tauti on sitä vastuullista örveltämistä? Tikkua nenään ennenkuin itse lähdet minnekään tartuttelemaan tietämättäsi niin saadaan nämä tartunnat alas.
- Anonyymi
En maksa minäkään latiakaan menemällä rokottamattomien kanssa mihinkään tapahtumaan.
Säästyy rahat ja ennen kaikkea yritän ainakin suojata itseäni koronakärsimyksiltä, jotka voivat huonolla tuurilla muuttaa koko loppuelämän epänormaaliksi särkyineen ja vaivoineen.- Anonyymi
Oot kyllä maksanut myös minun rokotehaittojen tutkimuksista ja maksat vielä ainakin jonkun verran lisää kun polille pääsen taas. Toki on siinä minunkin verorahoja ja jo veroja maksetuistakin rahoista.
- Anonyymi
Nyt tuli THL:ltä ohje kaikille suomalaisille pikkujouluista – Koronapassi ”joka päivä ja kellonaikaan katsomatta”!
”Kun ravintolat ja tapahtumajärjestäjät edellyttävät koronapassia tiloissaan joka päivä ja kellonaikaan katsomatta, on asiakkaiden huomattavasti turvallisempaa tulla juhlimaan”, Mika Salminen sanoo.
Juuri näinhän se on.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-tuli-thllta-ohje-kaikille-suomalaisille-pikkujouluista-koronapassi-joka-paiva-ja-kellonaikaan-katsomatta/2a454b12-7ada-4b82-8b1c-f2a15d07637d
Minäkin odotan koronapassin velvoitetta innokkaasti, että pääsisi viimeinkin turvallisemmin ravintolaan viettämään ystävien kanssa pikkujoulua.- Anonyymi
Siinä sen sitten näkee kun rokotetut keskenään levittelee toisiinsa. Paitsi ettehän te käy testissä niin ei tarvitse ottaa syyllisyyttä tartuttamisista. Siinä kun teille niin rakkaat vanhukset tartutatte ja sairaalaan jouluna sitten toimitatte, niin varmaan oli jossain nurkan takana joku rokottamaton pikkujouluaikaan, ei varmasti ollut itseltänne tarttunut.
- Anonyymi
Siinäpähän vietätte pikkujouluja keskenänne.
Se vaan että ei se passi ole mikään turvallisuuden tae.
Rokotetut voivat levittää tautia toisiin rokotettuihin.
Katsokaapa vain kuinka pikkujoulut levittävät ja lisäävät koronaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpähän vietätte pikkujouluja keskenänne.
Se vaan että ei se passi ole mikään turvallisuuden tae.
Rokotetut voivat levittää tautia toisiin rokotettuihin.
Katsokaapa vain kuinka pikkujoulut levittävät ja lisäävät koronaa.Ehtivät sitte just jouluksi sopivasti levittää taudin suvun ikäihmisiin ja pääsevät näistä eroon, aika kalseeta sakkia noi rokotetut. Prioriteetit on kohillaan.
- Anonyymi
Rokotetut sitä levittävät kun kirmaavat ympäriinsä.
- Anonyymi
Meidän pitää saada yhteiskuntaa avattua niin, että rokotetuilla on mahdollisuus elää normaalia elämää.
Jos lähdetään elämään rokottamattomien ehdoilla, niin silloin poljetaan rokotettujen asemaa.
Koronapassi toimii tällä hetkellä niin, että se on rajoituksista vapauttava toimenpide. Rajoitukset ja koronapassin käyttö voitaisiin irrottaa toisistaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12175514
Koronapassi käyttöön ja ihmiset liikkeelle pyörittämään yhteiskuntaamme.- Anonyymi
"Koronapassilla ei pidä luoda valheellista turvallisuuden tunnetta. Myös rokotetut sairastavat ja tartuttavat koronaa. Korostaisin kansalaisvarovaisuutta eli hyvää käsihygieniaa, maskien käyttöä ja turvavälejä."
Tuo kommentti ei jäänyt sulle ollenkaan mieleen tuosta jutusta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Koronapassilla ei pidä luoda valheellista turvallisuuden tunnetta. Myös rokotetut sairastavat ja tartuttavat koronaa. Korostaisin kansalaisvarovaisuutta eli hyvää käsihygieniaa, maskien käyttöä ja turvavälejä."
Tuo kommentti ei jäänyt sulle ollenkaan mieleen tuosta jutusta?Rokotteella pystytään estämään tartuntoja, rokotevastaisuudella lisäämään tartuntoja!!!
- Anonyymi
Hienoa, nyt alkaa kuulostaa jo hyvältä. Tuumasta toimeen vaan nopeasti, koska pikkujoulut jo rullaavat ja kulttuuritapahtumiinkin voisi jo lähteä.
- Anonyymi
Tommosta paskasysteemiä ei ole missään muualla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tommosta paskasysteemiä ei ole missään muualla.
FAKTAA!
Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on merkittävästi suurempi rokottamattomilla kuin kaksi kertaa rokotetuilla.
Viimeksi kuluneen kahden viikon aikana rokottamattomat 12−79-vuotiaat ovat joutuneet koronavirustartunnan vuoksi erikoissairaanhoitoon 15 kertaa useammin kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut. - Anonyymi
Mä oon eläny normaalia elämää koko ajan, ja ilman rokotteita oltu, mikä teitä oikein vaivaa, ootteko kipeitä?
- Anonyymi
Koronapassin avulla pystytään järjestämään terveysturvallisia tapahtumia ja kannustamaan ihmisiä rokotteen ottamiseen. Ne ovat hyväksyttäviä päämääriä.
Julkisoikeuden professori Tomi Voutilaisen mukaan mahdollinen syrjintä koskisi käytännössä sitä pientä määrää ihmisiä, joilla ei ole terveydentilansa vuoksi mahdollisuutta ottaa koronarokotetta.
Heidän suhteen asia olisi Voutilaisen mielestä järjesteltävissä.
Jo tällä hetkellä 16- ja 17-vuotiaat, joilla ei koronarokotusta ole, saavat oikeuden ilmaiseen koronatestiin julkisesta terveydenhuollosta. Sama pätee ihmisiin, jotka eivät terveyssyistä voi rokotusta ottaa.
Voutilainen lisää, että rokotteista ideologisista syistä kieltäytyvillä olisi varsin heikot perusteet vedota syrjintään.- Anonyymi
Koronapassilla ei ole mitään merkitystä taudin leviämisen kannalta, ellei siinä ole voimassa alle 72 vanha PCR-negatiivinen testitulos. Käytännössä koronapassiin sisältyy vanhat tutut valheet: rokote estää taudin leviämisen rokottamaton on rokotetuille terveysuhka.
Jokainen joka on niellyt tämän harhaanjohdatuksen, on Covid19-agendan uhri. Ja mikä hulluinta, moni kokee tästä jopa ylpeyttä. Sairastahan tämä.... - Anonyymi
Sanoisin, että on tuo meille terveydellisistä syistä ottamattomille syrjivä jos pitää parin päivän välein tikkua nenään ottaa. Varsinkin, kun te intoilijat haluatte sen jo työpaikoillekin.
Jos sovitaan, että me saadaan se passi voimaan vaan, niin ei tarvitse sohlata testeissä niitä kallisarvoisia verorahoja tuhlaamassa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronapassilla ei ole mitään merkitystä taudin leviämisen kannalta, ellei siinä ole voimassa alle 72 vanha PCR-negatiivinen testitulos. Käytännössä koronapassiin sisältyy vanhat tutut valheet: rokote estää taudin leviämisen rokottamaton on rokotetuille terveysuhka.
Jokainen joka on niellyt tämän harhaanjohdatuksen, on Covid19-agendan uhri. Ja mikä hulluinta, moni kokee tästä jopa ylpeyttä. Sairastahan tämä....Älä vaan sairastu, voi hyvin.
- Anonyymi
Passin omaavat ihmiset tartuttavat tautia edelleenkin.
- Anonyymi
Kiuru ei kykene pitämään huolta edes itsestään vaan on syönyt ja juonut itsensä norsun kokoiseksi.
- Anonyymi
Olet varmastikin tosiasiassa itseesi todella tyytymätön ja sen takia haukut toisia älyvapaasti ... jopa ihmisten ulkomuotoa räksyttäen. Häpeä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet varmastikin tosiasiassa itseesi todella tyytymätön ja sen takia haukut toisia älyvapaasti ... jopa ihmisten ulkomuotoa räksyttäen. Häpeä!
Kiurulla on liikaa kantamuksia, raskas taakka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiurulla on liikaa kantamuksia, raskas taakka
Kiuru painaa 200 kg!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet varmastikin tosiasiassa itseesi todella tyytymätön ja sen takia haukut toisia älyvapaasti ... jopa ihmisten ulkomuotoa räksyttäen. Häpeä!
Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että ylipaino on riskitekijä monelle sairaudelle ja vastuutonta terveydenhoidon kuormittamista. Kiurunkin naamansa mättämät ylimääräiset kalorit olisivat pelastaneet maailmassa jonkun nälkäkuolemalta.
- Anonyymi
Ministeri Krista Kiurun mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä selvitetään lisäksi lainmuutosta, jolla sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä velvoitettaisiin ottamaan koronarokotus.
”Tarkoituksena on tässä vaiheessa pohtia mahdollisuuksia passisääntelyn laajentamiselle siten, ettei passin käyttö olisi sidoksissa muiden rajoitustoimenpiteiden voimassaoloon"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008382990.html Kohta on kiurun lennot lennetty.Onneksi myös Totuutta alkaa tulla julki eli....ROKOTUS EI TOIMI.
On mahtavaa valheiden läpi ,että kansa alkaa tajuta asian ,että rokotukset pois ja äkkiä.
Se ,mikä tulee tilalle kaikkialla maailmassa on ,että nyt ollaan varovaisia..liikutaan varovasti eli joukkotilaisuudet vex ja maskia päähän yleisillä paikoilla.
Voi ku vielä saataisiin uusi hallitus ,jossa miehiä tekemässä aikuisten päätöksiä.- Anonyymi
Voisiko olla vielä älyttömämpää kommenttia???!
ROKOTEVASTAISELLA HIRTTÄÄ KIINNI ... - Anonyymi
Ai niitä anolaisiako?
Heheheheheheheh heheheheheh - anna meidän nauraa, makeesti! Anonyymi kirjoitti:
Voisiko olla vielä älyttömämpää kommenttia???!
ROKOTEVASTAISELLA HIRTTÄÄ KIINNI ...Vielä sinä näet totuuden...ota vaan rokotetta jos siltä tuntuu ,mutta älä tuputa sitä myrkkyä muille.
- Anonyymi
05.11.2021 14:33 Hulluuden mielenilmaus!!!
- Anonyymi
Uskomme kuitenkin asiantuntijoihin terveytemmekin suhteen.
Koronarokotteen teho tartuntaa vastaan hiipuu asteittain toisen annoksen saamisen jälkeen. Rokotteen suojateho vakavaa koronavirustautia vastaan säilyy valtaosalla väestöstä kuitenkin erittäin hyvänä ainakin kuuden kuukauden ajan.
Koronarokotteet estävät myös viruksen erittymistä ja tarttumista ihmisestä toiseen. Siksi rokotus voi edistää niin sanotun epäsuoran suojan syntymistä.
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/rokotteiden-teho-koronavirusta-vastaan - Anonyymi
Eiks olekin ihan hirveetä, että normaalijärkiset suomalaiset eivät usko enää mieleltään tärähtäneisiin rokotevastaisiin persutrolleihin?!

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/rokotteiden-teho-koronavirusta-vastaanJa sairaaloiden tilasto kertoo jo sen ,että rokotetut täyttävät sairaaloita.
Se on sitä todellista faktaa viivalla.
Siinä ei ole lääketrollit mukana.
Ehkä joku päivä sairaalat johtajineen uskaltavat kertoa totuuden .- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiks olekin ihan hirveetä, että normaalijärkiset suomalaiset eivät usko enää mieleltään tärähtäneisiin rokotevastaisiin persutrolleihin?!
5.11.2021 14:49 kirjoittaa vasemmistolainen joka maksettu cia rahalla kirjoittamaan kuraa
- Anonyymi
Pois kaikenlainen pelleily ja simppelisti vain pakollinen rokotus voimaan, veikkaisin että suurin osa joka nyt pelkää rokotetta ottaa sen ihan kiltisti ja huokaisee helpotuksesta että vihdoinkin sai sen rokotteen.
joka tapauksessa, mielenkiintoista on kuitenkin nähdä kenen syytä tartunnat on sitten kun lähes kaikki on rokottetu ja mitä passeja tulee sitten?- Anonyymi
Ei kyse ole mistään pelosta, me ei vaan haluta sitä piikkiä
- Anonyymi
Minua ei kukaan rokota pakolla,-onko tämä selvä!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua ei kukaan rokota pakolla,-onko tämä selvä!?
Sinäkin teet juuri siten, miten Suomen laki määrää.
Pakollinen rokotus on hulluutta ja uskallan väittää ,että tulee sellainen päivä ,että tuo rokotus porukka on vielä tuomiolla teoistaan.
Sen verran törkeää valehtelua ja hulluutta ilmassa ja puhdasta vihaa.- Anonyymi
Jahahah jahhah hihhuli hihhhuli hei ... ja tuomiopäivät!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jahahah jahhah hihhuli hihhhuli hei ... ja tuomiopäivät!
Auktoriteettiusko on vahvempaa kuin koskaan miesmuistiin.
Kaikki on valmista fasismille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auktoriteettiusko on vahvempaa kuin koskaan miesmuistiin.
Kaikki on valmista fasismille.Jos eliitti käskee suomalaisen hypätä kaivoon, hän tekee sen.
- Anonyymi
ÄMMÄ VALEHTELEE ! ROKOTETUT LEVITTÄVÄT KORONAA !!
- Anonyymi
Uskomme kuitenkin asiantuntijoihin terveytemmekin suhteen.
Joku jo kommentoi, mutta et sitten osaakaan lukea, mutta yritä nyt kuitenkin edes tavata.
*Koronarokotteen teho tartuntaa vastaan hiipuu asteittain toisen annoksen saamisen jälkeen. Rokotteen suojateho vakavaa koronavirustautia vastaan säilyy valtaosalla väestöstä kuitenkin erittäin hyvänä ainakin kuuden kuukauden ajan.
Koronarokotteet estävät myös viruksen erittymistä ja tarttumista ihmisestä toiseen. Siksi rokotus voi edistää niin sanotun epäsuoran suojan syntymistä.*
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/rokotteiden-teho-koronavirusta-vastaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskomme kuitenkin asiantuntijoihin terveytemmekin suhteen.
Joku jo kommentoi, mutta et sitten osaakaan lukea, mutta yritä nyt kuitenkin edes tavata.
*Koronarokotteen teho tartuntaa vastaan hiipuu asteittain toisen annoksen saamisen jälkeen. Rokotteen suojateho vakavaa koronavirustautia vastaan säilyy valtaosalla väestöstä kuitenkin erittäin hyvänä ainakin kuuden kuukauden ajan.
Koronarokotteet estävät myös viruksen erittymistä ja tarttumista ihmisestä toiseen. Siksi rokotus voi edistää niin sanotun epäsuoran suojan syntymistä.*
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/rokotteiden-teho-koronavirusta-vastaanJätit sitten lopun tuosta nätisti pois, kuten tyyliin kuuluu median oppien mukaisesti.
"Koronarokotus ei kuitenkaan täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä. Siksi on tärkeää, että myös rokotteen saatuasi huolehdit turvaväleistä, käytät tarvittaessa maskia, peset käsiäsi ja noudatat muita ohjeita viruksen leviämisen ehkäisemiseksi."
Tämä se tuntuu unohtuvan koko ajan ihmisiltä. Suurin osa meuhkaavista passin lobbaajista kuvittelee olevansa suojattu tartuntaa, tai ainakin vakavaa tautia vastaan, paitsi kun sen saa rokottamattomalta. Myöskään itse eivät voi levittää virusta kehenkään kun maailman paras liuos pelastaa kaikki kaikelta, paitsi rokottamattomien kontaktissa.
Tämä olisi ihan ok, jos tällainen ajatusmaailma olisi vähemmistön rokotettujen, mutta näkyy olevan harvinaisen suuri määrässään. Ymmärrettävää toki, kun on paasaattu pari vuotta miten kaikki kuolee just ja nyt jos citymarketin toisessa päässä joku yskäisee. Paitsi jos on rokotus niin sit voi selvitä ilman vakavaa tautia, muttei ilman .sisään nimessä.
Kannattaa oikeasti ottaa selvää kansainvälisistä tutkimuksista ,mitä myrkkyä kehoon laitetaan.
Itse olen tutkinut emäntäni kanssa satoja artikkeleita ja ihan siksi ,että molemmat ollaan sos.terveysalan ihmisiä .
Olen muut rokotukset ottanut kiltisti ,mutta tätä rokotusta en ota.En koskaan.- Anonyymi
Kiitos
Vaikka Kiurulla on häijy ilme kuvissa, ei sitä tarvi pelätä. - Anonyymi
Omapahan on ongelmasi, mutta maksa myös sairaalakulusi, kun vakava korona iskee.
- Anonyymi
Hiihulisanomista ja mv-lehdestäkö vai kenties partisaanista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos
Vaikka Kiurulla on häijy ilme kuvissa, ei sitä tarvi pelätä.Kukas sitä ministeri Kiurua pelkää?
Rokotevastaisetko?
Koronapassi nosti rokotusinnon Virossa uudelle tasolle – näin kovalla kädellä rokottamattomien elämää rajoitetaan etelänaapurissa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koronapassi-nosti-rokotusinnon-virossa-uudelle-tasolle-haluan-olla-vapaa-menemaan-mihin-vain-nain-rokottamattomien-elamaa-rajoitetaan-etelanaapurissa/8279472
Rokotevastaiset ovat omalla tyhmyydellään torpanneet pääsynsä moneenkin paikkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukas sitä ministeri Kiurua pelkää?
Rokotevastaisetko?
Koronapassi nosti rokotusinnon Virossa uudelle tasolle – näin kovalla kädellä rokottamattomien elämää rajoitetaan etelänaapurissa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koronapassi-nosti-rokotusinnon-virossa-uudelle-tasolle-haluan-olla-vapaa-menemaan-mihin-vain-nain-rokottamattomien-elamaa-rajoitetaan-etelanaapurissa/8279472
Rokotevastaiset ovat omalla tyhmyydellään torpanneet pääsynsä moneenkin paikkaan.Muhamettilaiset ovat vastaavasti omilla valinnoillaan tehneet elämästään hankalaa.
Anonyymi kirjoitti:
Hiihulisanomista ja mv-lehdestäkö vai kenties partisaanista?
Ei kumpaakaan vaan oikeita tutkimuksia ,joita ei ole lääkelobbarit maksaneet.
Tälläkin saitilla on maksettuja huutelijoita.
Kun on terveys puolella niin tietää ,kuinka tärkeää on luotettava lähde.
En esim koskaan ole lukenut epävarmoja linkkejä ja tuskin tulen lukemaan..- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omapahan on ongelmasi, mutta maksa myös sairaalakulusi, kun vakava korona iskee.
Kaikki työssä käyvät maksavatkin jo veroissaan sairaanhoidosta ja siitä aiheutuvista kuluista. Mikä sinua riepoo, sekö, että ihmisillä on oikeus omasta kehostaan päättää? Itke niille, jotka joutuvat sairaalaan päihteiden, sokerin, rasvan tai ylensyönnin vuoksi tai niille, jotka varomattomuuttaan tai välinpitämättömyyttään loukkaantuvat tai sairastuvat ja joutuvat sairaalaan.
- Anonyymi
Kiurulla on kropassa niin paljon kovaa ihraa, ettei rokote pääse ihrakerroksen läpi. Siksi luulee ettei haittoja.
- Anonyymi
Sitä ihmettelen, mihin vastuussa olevat menevät, kun kaikki valheet paljastuu virallisesti?
Onko niillä laukut pakattuina?- Anonyymi
Ne kuvittelee, että suuri nollaus menee läpi ja niille youn globa leaderseille on maksettu siitä, että ne ajavat sitä asiaa.
Mutta jos se orjuuttaminen ei menekkään läpi niin sitten ne on kusessa!
- Anonyymi
Demokratia vaikuttaa tappavimmalta taudilta. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008370902.html
Verenimijälaitteiston päälle ei pitäisi asentaa enempää himmeleitä.- Anonyymi
Niinku ne virolaiset ovat ulkomaalaisia .... !!!!!!!
Voi jumankeita, että sivistyneessä Suomessa on vielä uskomattomattoman paljon yksisilmäisiä rasisteja.
- Anonyymi
Jotta työnantaja voi turvata työntekijöiden ja myös yrityksen asiakkaiden turvallisuuden, on työnantajan EK:n johtajan Ilkka Oksalan mukaan saatava tietää, ovatko työntekijät ottaneet koronarokotteen.
- Anonyymi
Yksityiasia. Ja rokote perustuu vapaaehtoisuuteen.
- Anonyymi
Tutkikaa Kristan WEF tausta saitte tehtävän😂🤣
- Anonyymi
Koronapassi saa rokotettujen elämän näyttämään liki normaalilta monessa EU-maassa – rokottamattomia odottaa jatkuva testirumba.
https://yle.fi/uutiset/3-12086902
Yhdysvallat otti koronan vastaisessa taistelussa kovat otteet käyttöön: liittovaltion työntekijöiden ohella kaikkien yksityisten, yli 100 henkeä työllistävien yritysten työntekijöiden pitää ottaa täysi rokotesuoja virusta vastaan.
Määräyksen takarajaksi on nyt asetettu ensi vuoden tammikuun 4. päivä.
Alkuperäisistä kaavailuista poiketen pakon voi kiertää säännöllisellä testaamisella. Tosin työntekijät saattavat joutua maksaa testaamiskulut omasta pussistaan. Rokottamattomat joutuvat myös käyttämään joulukuun alusta lähtien maskeja. Liittovaltion ja terveyssektorin työntekijöille testaaminen ei ole vaihtoehto.
Pienempien firmojen mukaan ottoa harkitaan seuraavan kuukauden aikana.
Niin siis muualla maailmassa!
Me suomalaistet odotamme koronapassin laajaa käyttöön ottoa mahdollisimman pian.- Anonyymi
Hei perSSut, mitäs mieltä olette, kun EK vaatii koronapassin käyttöön ottoa työpaikoilla ja että rokottamaton on voitava lomauttaa?
- Anonyymi
Idiootit lampaat! Ettekö OIKEASTI YMMÄRRÄ , passi ei suojaa koronalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Idiootit lampaat! Ettekö OIKEASTI YMMÄRRÄ , passi ei suojaa koronalta.
Kommunisti ei myönnä mitään.
- Anonyymi
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru maalaili Ilta-Sanomien haastattelussa synkkää kuvaa Suomen tautitilanteesta.
Kiurun mukaan Suomi on päätynyt sellaisten maiden joukkoon, joissa epidemia ei ole hallinnassa.
https://yle.fi/uutiset/3-12176169 - Anonyymi
Suomea ei saa jättää rokotevastaisten ja periaatteestaan rokottamattomien panttivangeiksi. EI nyt koronakriisissä eikä koskaan vastaisuudessakaan.
- Anonyymi
Suomea ei saa ajaa koronarokotefasistien eikämuidenkaan fasistien käsiin. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.
- Anonyymi
Jokos arvon kommentoijat ovat hankkineet koronaviruksen levitysluvan, eli nk.
koronanlevityspassin?
Koronanlevityspassilla pääsee levittämään koronatautia paljon tehokkaammin kuin ilman koronanlevityspassia?- Anonyymi
Mutta pidetään ainakin poissa ne periaatteesta rokottamattomat vastuuttomat koronaa tahallaan levittäjät!
- Anonyymi
Professori Lääkärilehdessä: ”Vakaumukselliset rokotevastaiset eivät sovellu potilastyöhön – Suomeen syntynyt vaarallinen ristiriita”
(US päivitetty 5.11.2021 09:17)
”Viime vuosikymmenet ovat opettaneet meitä minä-kulttuuriin, jossa kysytään mitä yhteiskunta voi tehdä minun hyväkseni.
Nyt olisi aika alkaa kysyä, mitä minä voin tehdä yhteiskunnan hyväksi”, ylilääkäri Eija Kalso vetoaa Lääkärilehden kirjoituksessaan.- Anonyymi
Kalso on käyttökelvottomaksi kulunut kirves.
- Anonyymi
Olisi kyllä hienoa saada tästä vielä kunnon verenvuodatus aikaan. Veri virtaisi Hesan kadulla, kalmoja ojat täynnä, kituvia ihmisiä valittamassa palavissa raunioissa.
- Anonyymi
Ai meinaatko sieltä syrjäkylän peräkammarista kateltuna ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai meinaatko sieltä syrjäkylän peräkammarista kateltuna ...
Hesan Kalliosta katseltuna.
- Anonyymi
Tauti leviää rokotettuihin?
- Anonyymi
Tappava virus voi leviää rokottamattomien tollojen takia, ja siihen on saatava STOP!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tappava virus voi leviää rokottamattomien tollojen takia, ja siihen on saatava STOP!
Tosin ulkomailta löytyy esimerkkejä, joissa tauti leviää voimakkaimmin korkeimman koronarokotuskattavuuden alueilla.
Voisiko olla, että ne ovatkin koronarokotteita, jotka tautia levittävät...
- Anonyymi
Nyt tarvitaan lääkäreitä eikä tuomareita.
- Anonyymi
Lääkärit ja koko hoitohenkilökunta alkaa olla jo todella väsyneitä ja turhautuneita hoitamaan vastuuttomasti koronarokotteet ottamatta jättäneitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkärit ja koko hoitohenkilökunta alkaa olla jo todella väsyneitä ja turhautuneita hoitamaan vastuuttomasti koronarokotteet ottamatta jättäneitä.
Paskat ovat, ovat vain samaa resurssipulaa valittamassa kuin ennenkin koronaa. Nyt vain saatiin taas yksi panos vyöhön tuon agendan osalle. Joka vuosi näitä juttuja ollut uutisissa kun hoitoalalla ja terveydenhuollossa on pulaa henkilöstöstä.
Sairaalat täynnä yhä kasvavan ikääntyneiden osuudesta, oli jo aiemmin. Osastot täynnä porukkaa ja käytävillä harhailee satoja vanhuksia. Tämä siis päiväaikaan. Yöllä alkaakin olemaan ihan eri Näky. Hoitajat vetää 3 tunnin kahvitaukoja ja pelaavat korttia. Nauru ja paskanjauhanta kuuluu huoneisiin asti. Tiuskien tulevat huoneeseen kun tarvetta on "no, mikä nyt on hätänä". Toki kyllähän se itse kutakin ärsyttää kun hyvät jutut jää kesken jonkun potilaan takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkärit ja koko hoitohenkilökunta alkaa olla jo todella väsyneitä ja turhautuneita hoitamaan vastuuttomasti koronarokotteet ottamatta jättäneitä.
Aplodein saattelevat rokotetut teholle? Eli kun lopulta porukka pakkorokotettu, alkaa kissan päivät heillä? Silloin on ilo korkea kun saavat vastuullisia rokotettuja hoitaa pelkästään ja kiittelevät kun kävivät ravintoloissa nappaamassa taudin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aplodein saattelevat rokotetut teholle? Eli kun lopulta porukka pakkorokotettu, alkaa kissan päivät heillä? Silloin on ilo korkea kun saavat vastuullisia rokotettuja hoitaa pelkästään ja kiittelevät kun kävivät ravintoloissa nappaamassa taudin?
No toivotaan, että rokotekattavuus nousee koko ajan ja riskiryhmät saavat kolmannet rokotteet, että rokotetut säästyvät vakavalta koronalta eivätkä tarvitse sairaalahoitoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No toivotaan, että rokotekattavuus nousee koko ajan ja riskiryhmät saavat kolmannet rokotteet, että rokotetut säästyvät vakavalta koronalta eivätkä tarvitse sairaalahoitoa.
Sitä toivoa on elätelty siitä alkaen kun rokotukset alkoivat. On vain valitettavaa, että nyt alkaa näyttämään siltä, ettei nämä oikein toimi tuohon deltaan. Ei se rokottamalla valmista tule. Laittaisin toivon ennemmin toimivaan lääkkeeseen, niitä sentään kehitellään, tätä rokotetta ei tunnuta haluta. Rahaa saa kehnollakin tuotteella ja määrällisesti on ostettu niin paljon, ettei haluta peruutella enää. Siksi tässä vaahdotaan ihan väärän aiheen puolesta ja vastaan, vaikka tulisi kääntää katseet tehokkaampaan keinoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskat ovat, ovat vain samaa resurssipulaa valittamassa kuin ennenkin koronaa. Nyt vain saatiin taas yksi panos vyöhön tuon agendan osalle. Joka vuosi näitä juttuja ollut uutisissa kun hoitoalalla ja terveydenhuollossa on pulaa henkilöstöstä.
Sairaalat täynnä yhä kasvavan ikääntyneiden osuudesta, oli jo aiemmin. Osastot täynnä porukkaa ja käytävillä harhailee satoja vanhuksia. Tämä siis päiväaikaan. Yöllä alkaakin olemaan ihan eri Näky. Hoitajat vetää 3 tunnin kahvitaukoja ja pelaavat korttia. Nauru ja paskanjauhanta kuuluu huoneisiin asti. Tiuskien tulevat huoneeseen kun tarvetta on "no, mikä nyt on hätänä". Toki kyllähän se itse kutakin ärsyttää kun hyvät jutut jää kesken jonkun potilaan takia.hoivakodeissa teloittavat nykyään työläimmät tapaukset näillä piikeillä
- Anonyymi
Se on sitä äärimmäisten oikeistolaisten ja persulaisten isänmaallisuutta jättää rokotteet ottamatta, levittää tahallaan tarttuvaa tautia, johon osa ihmisistä kuolee, ja vaatia yhteiskuntaamme yrittämään pelastaa heidät vaativissa ja todellakin kalleissa tehohoidoissa.
Hävetkää!- Anonyymi
Yhtälailla voi hävetä rokotetut, jotka tautia levittävät kuvitellen olevansa voittamattomia virusta vastaan. Eivätpä vain tajua,, että virus sa resistenssin rokotteelle ja muuntautuu, sitten tarvitaan lisärokote ja lisärokotteen lisärokote. Ottaako niin kovasti päähän, että on ihmisiä, jotka pysyvät terveenä edelleen ilman rokotetta?
- Anonyymi
Helvetin rikkaat Jyllembergit ne haluaa, että köyhät ottais rokotteita.
Hävetkää kommunatsit! - Anonyymi

Niin se vaan valitettavasti ainakin toistaiseksi on, että koronakin vaatii lisää rokotteita, että voidaan pitää sairaalaaloiden tehohoito-osastot valmiina hoitamaan myös muita kuin koronapotilaita.
Ilman koronarokotteita pitäisi taas sulkea yhteiskunta, ja aiheuttaa Suomen taloudelle lisää kustannuksia ja mahdollisesti sitä kaikkien kammoamaa velkaa.
Rokotetut eivät todellakaan levitä koronaa yhtä lailla rokottamattomiin verrattuna, sillä Suomessahan on nyt rokottamattomien pandemia, jossa vastuulliset rokotetut pyrkivät elämään normaalimpaa elämää ja pyörittämään yhteiskuntamme pyöriä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helvetin rikkaat Jyllembergit ne haluaa, että köyhät ottais rokotteita.
Hävetkää kommunatsit!Kaikki järkevät suomalaiset haluavat kaikkien suomalaisten ottavan koronarokotteet, ei ainoastaan köyhien.
Onneksi Suomessa yhteiskunta kustantaa tietyt rokotteet meille kaikille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se vaan valitettavasti ainakin toistaiseksi on, että koronakin vaatii lisää rokotteita, että voidaan pitää sairaalaaloiden tehohoito-osastot valmiina hoitamaan myös muita kuin koronapotilaita.
Ilman koronarokotteita pitäisi taas sulkea yhteiskunta, ja aiheuttaa Suomen taloudelle lisää kustannuksia ja mahdollisesti sitä kaikkien kammoamaa velkaa.
Rokotetut eivät todellakaan levitä koronaa yhtä lailla rokottamattomiin verrattuna, sillä Suomessahan on nyt rokottamattomien pandemia, jossa vastuulliset rokotetut pyrkivät elämään normaalimpaa elämää ja pyörittämään yhteiskuntamme pyöriä.Minä en edelleenkään ymmärrä tuota rokotukset saaneen vastuullisuutta. Ei silloin ilman testaamista voi olla mitenkään varma etteikö ole levittämässä juurikin virusta. En usko että juuri kukaan rokotettu käy testaamassa itseään ennenkuin lähtee pikkujouluihin yms karkeloihin. Enemmänkin edesvastuutonta tai oman syyllisyydentunnon tukahduttamista valheellisesti kuin vastuullisuutta. Vai väitätkö "tuntevasi" kun olet levittämisvaiheessa?
- Anonyymi
Summa summarum, koronapassi nopeasti laajasti käyttöön koko Suomessa, kiitos.
- Anonyymi
Koronanlevityspassi on kätevä.
Saadaan tauti nopeasti leviämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronanlevityspassi on kätevä.
Saadaan tauti nopeasti leviämään.Siitä levittäjäjoukosta puuttuvat rokotevastaiset/rokottamattomat/testissä omalla kustannuksellaan käymättömät.
Kuulin just, että nyt koronapassin saa myös yhden rokotteen ottaneet.
- Anonyymi
Jos rokotteet toimisivat miten rokottamattomat voisivat olla uhka .. hmm
- Anonyymi
Pidättäytyminen rokotuksista on johtanut muiden sairauksien diagnostiikan ja hoidon viivästymiseen sekä sairauslomiin, lukuisiin terveiden karanteeneihin, koko terveydenhoidon kapasiteetin kuormittumiseen, työttömyyteen ja kalliisiin sairaalahoitoihin sekä tuottavuuden laskuun ja kuolemiin. Täyden vapauden vaihdannaiskustannuksina ovat siis epidemian pidentyminen sekä merkittävä inhimillinen, sosiaalinen ja taloudellinen kärsimys.
Yksilön vapaan valinnan vaakakupissa ei ole ollut vastapunnusta. Kustannukset maksaa se suuri enemmistö, joka toimii yhteiskuntavastuullisesti.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008322722.html - Anonyymi
Tähän et saa uskovaisilta ikinä vastausta. Jostain syystä. :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidättäytyminen rokotuksista on johtanut muiden sairauksien diagnostiikan ja hoidon viivästymiseen sekä sairauslomiin, lukuisiin terveiden karanteeneihin, koko terveydenhoidon kapasiteetin kuormittumiseen, työttömyyteen ja kalliisiin sairaalahoitoihin sekä tuottavuuden laskuun ja kuolemiin. Täyden vapauden vaihdannaiskustannuksina ovat siis epidemian pidentyminen sekä merkittävä inhimillinen, sosiaalinen ja taloudellinen kärsimys.
Yksilön vapaan valinnan vaakakupissa ei ole ollut vastapunnusta. Kustannukset maksaa se suuri enemmistö, joka toimii yhteiskuntavastuullisesti.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008322722.htmlEt ole tainnut tarvita noita vaativampia palveluita ennen koronaa? Oli ihan yhtä lailla piiiiiitkät jonot ja reippaasti hoitovelkaa. Vähän väliä nostettiin asiaa esiin milloin mistäkin suunnasta ja kauhisteltiin toki kuten kuuluu. Mitään ei kuitenkaan tehty, päinvastoin. Annettiin tilanteen pahentua hyväksymällä leikkauksia terveydenhoitoon ja pelleilemällä sote-leikkejä.
Nyt sitten muka yhtäkkiä ollaan niin pelastamassa tätäkin alaa. Samaa turhaa lätinää ja kauhistelua, mutta tällä kertaa koskettaakin osaa suomalaisia ja iso osa kuvittelee joutuvansa näiden palvelujen piiriin koronan takia. Eli oma persus se vain kiinnostaa, ei nuo olot ja resurssipula itsessään.
Nyt vain nähdään säästöliekillä toimineen järjestelmän todellinen kantokyky. Ja monille hoitajille oli vain se viimeinen pisara. Thoughts and prayers vaan hoitoalalle, muuta ei tälläkään kertaa oikeasti irtoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidättäytyminen rokotuksista on johtanut muiden sairauksien diagnostiikan ja hoidon viivästymiseen sekä sairauslomiin, lukuisiin terveiden karanteeneihin, koko terveydenhoidon kapasiteetin kuormittumiseen, työttömyyteen ja kalliisiin sairaalahoitoihin sekä tuottavuuden laskuun ja kuolemiin. Täyden vapauden vaihdannaiskustannuksina ovat siis epidemian pidentyminen sekä merkittävä inhimillinen, sosiaalinen ja taloudellinen kärsimys.
Yksilön vapaan valinnan vaakakupissa ei ole ollut vastapunnusta. Kustannukset maksaa se suuri enemmistö, joka toimii yhteiskuntavastuullisesti.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008322722.htmlEi pidä paikkaansa.
Esim. USA:ssa ja Irlannissa eniten korona on levinnyt viime aikoina suurimpien koronarokotuskattavuuden alueilla.
- Anonyymi
Maailmaa on viime päivinä järkyttänyt jälleen erään huippu-urheilijan äkillinen sydänkohtaus ja kuolema kesken pelin, kun 24-vuotias jääkiekkoilija sai sydänkohtauksen Slovakiassa. Saksalaislehti raportoi 75 urhelijan kuolemasta ja vammautumisesta vain muutamassa rokoteagendan kuukaudessa.
- Anonyymi
Ei rokotehaitoista ole niin väliä näiden lähimmäisenrakkautta huokuvien vähemmistöjen suojelijoiden mielestä. Kunhan saa pelastaja leiman passiin ja voi tartutella ilman syyllisyydentunnetta. Saa palkkioksi vielä kehut joltain päättäjältä, niin johan on kiva olla. Saa vielä kaupan päälle syrjiä ihmisiä oikein luvan kanssa.
- Anonyymi
Kiuru on ollut koko ajan oikeassa.
Ainoa ministeri , joka ajattelee kansalaisia, muut ministerit viis veisaavat meistä.
Ja mitä nuo alueiden päättäjätkin tekevät. Seuraavat ja seuraavat tilannetta, heillehän siirrettiin vastuuta.- Anonyymi
Ministeri Kiuru on tehnyt valtavan määrän töitä suojellessaan kansalaisiamme tappavalta virukselta. Mutta onneksi meillä on niin tehokas ja tarmokas ministeri, joka tekee töitä hartiavoimin ja pystyy turhan räkyttäjille kertomaan työtahdistaan: "Täältä pesee!"
Krista Kiuru on aivan varmasti kovimman työn tehnyt ministeri koronakriisissä, joten on todella noloa, että tyhjäpäiset räksyttävät päivät pääksytysten milloin rokotevastaisuudessaan milloin tarpeellisia rajoituksia vastustaessaan.
Respect ministeri Krista Kiuru - arvostan ja olen kiitollinen Kiurun järkevyydestä ja kestävyydestä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ministeri Kiuru on tehnyt valtavan määrän töitä suojellessaan kansalaisiamme tappavalta virukselta. Mutta onneksi meillä on niin tehokas ja tarmokas ministeri, joka tekee töitä hartiavoimin ja pystyy turhan räkyttäjille kertomaan työtahdistaan: "Täältä pesee!"
Krista Kiuru on aivan varmasti kovimman työn tehnyt ministeri koronakriisissä, joten on todella noloa, että tyhjäpäiset räksyttävät päivät pääksytysten milloin rokotevastaisuudessaan milloin tarpeellisia rajoituksia vastustaessaan.
Respect ministeri Krista Kiuru - arvostan ja olen kiitollinen Kiurun järkevyydestä ja kestävyydestä!Kiitos, että kirjoitit totuuden Krista Kiurusta tässä rokotevastaisten sekamelskassa.
Krista Kiuru on kaiken älyvapaan rokote- ja sotevastaisuuden hulluudessa hoitanut paitsi suojellut kansalaisiamme koronalta, niin tehnyt varmastikin ministereistä kovimman työn sote-uudistuksessa, joka saatiin Marinin hallituksen toimesta maaliin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos, että kirjoitit totuuden Krista Kiurusta tässä rokotevastaisten sekamelskassa.
Krista Kiuru on kaiken älyvapaan rokote- ja sotevastaisuuden hulluudessa hoitanut paitsi suojellut kansalaisiamme koronalta, niin tehnyt varmastikin ministereistä kovimman työn sote-uudistuksessa, joka saatiin Marinin hallituksen toimesta maaliin.Hän syyttää väärin perustein rokottamattomia että he tartuttaisivat muka sitä tautia ainoastaan.
Laitoitteko merkille että juuri silloin kun se passi otettiin käyttöön sekä rajoitukset poistuivat, silloin alkoi tauti lisääntyä voimakkaasti? Se ei suinkaan johtunut rokottamattomista joita yhä vähemmän ja jotka pitävät hygieniastaan huolen, vaan näistä huolettomista rokotetuista jotka kuvittelevat että heitä ei tauti enää kosketa. On adsurdia väittää että noin pieni joukko levittäisi sitä yhtäkkiä tähän laajuuteen. Onko teillä järki mukana vai ei?
Miljoonannen kerran, rokote ei estä tartuttamasta eteenpäin mutta voi suojata taudin vakavalta muodolta ihmistä. Kuinka kauan tätä pitää teille rautalangasta vääntää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos, että kirjoitit totuuden Krista Kiurusta tässä rokotevastaisten sekamelskassa.
Krista Kiuru on kaiken älyvapaan rokote- ja sotevastaisuuden hulluudessa hoitanut paitsi suojellut kansalaisiamme koronalta, niin tehnyt varmastikin ministereistä kovimman työn sote-uudistuksessa, joka saatiin Marinin hallituksen toimesta maaliin.Mutta olisi se yksikin kommentti riittänyt...
- Anonyymi
Niin rokotetut kuin rokottamattomat voivat olla viruksen kantajia. Perinteinen rokotus tehoaa siis vain bakteeritauteihin siten, että tauti ei tartu, koska vastustuskyvyn saanut elimistö tuhoaa bakteerin eikä bakteeria enää ole elimistössä, eikä henkilö ole siis taudin levittäjä. Perinteisesti tiedetään, että virustautiin ei ole olemassa tällaista rokotusta. Korona-'rokotteen' (oik geeni-manipulaatio injektio) ainoa hyöty on, että taudin tarttuessa se ei kehity niin vakavaksi, että tehohoitoa tarvittaisiin. Myös rokotteen saaneet voivat saada tartunnan ja tartuttaa muita, koko ajan. Siksi maskit ja muut varotoimenpiteet pitäisi olla jatkuvasti toiminnassa. Julkisessa keskustelussa, kuten esim. Helsingin piispan taannoisessa kannanotossa syyllistetään virheellisesti rokottamattomia taudin levittäjinä. Näin ei ole, vaan niin rokotetut kuin rokottamattomat voivat saada tartunnan ja levittävät tautia, jos eivät ole varovaisia.
- Anonyymi
Oikein, on aivat turha syytellä puolin ja toisin. Faktoja onmyös turha kiistää. Virusrokotteen kehittämiseen tarvitaan yleensä 10–15 vuotta. Jotkut virukset, kuten HI-virus ja influenssavirus, kykenevät muuntautumaan hyvin nopeasti perimänsä suuren mutaatiofrekvenssin ansiosta, jolloin virusta vastaan toimivaa rokotetta on käytännössä mahdoton kehittää; kun jonkinlainen rokote saadaan kehitettyä, tunnistamisessa käytettävät viruksen pinnan proteiinit ovatkin jo ehtineet muuntua uudenlaisiksi.
- Anonyymi
Sinähän sen sanoit, että koronarokotteen hyöty on, että taudin tarttuessa se ei kehity niin vakavaksi, että tehohoitoa tarvittaisiin.
Ottamamalla rokotteen mahdollisesti kuitenkin tarttuvan koronan voi sairastaa helpompana kotonaan eikä olla sairaalassa ainakaan elintärkeitä tehohoitopaikkoja viemässä elämästään taistelevilta leikkauspotilailta.
Amerikassa tuleekin maskipakko juuri rokottamattomille. Mitenkähän meillä Suomessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän sen sanoit, että koronarokotteen hyöty on, että taudin tarttuessa se ei kehity niin vakavaksi, että tehohoitoa tarvittaisiin.
Ottamamalla rokotteen mahdollisesti kuitenkin tarttuvan koronan voi sairastaa helpompana kotonaan eikä olla sairaalassa ainakaan elintärkeitä tehohoitopaikkoja viemässä elämästään taistelevilta leikkauspotilailta.
Amerikassa tuleekin maskipakko juuri rokottamattomille. Mitenkähän meillä Suomessa.Näkyy olevan teholla ja sairaalassa ihan rokotettuakin väkeä. Älä nyt ole noin sinisilmäinen, kyllä se vakava tauti on rokotetuillakin mahdollinen.
Taitaa tulla maskipakko kaikille sen jälkeen kun kaikki ketkä voidaan pakottaa on rokotettu. Kun siis huomataan, ettei rokotukset tätä sitten lopulta ratkaissutkaan. Leikitään nyt tämä polku näköjään loppuun ennenkuin todellisuus sitten voidaan myöntää... - Anonyymi
Aikamoista tajunnanvirtaa! Rokotukset ovat paras ja käytännössä ainoa keino kamppailla virusinfektioita vastaan. Rokotuksilla on tukahdutettu tai hävitetty useita virustauteja suomalaisesta tautikannasta (tuberkuloosi, polio, isorokko, tuhkarokko,..). Tok rokottaminen toimii myös bakteeri-infektioihin (hinkuyskä, kurkkumätä,..).
Kyse on enemmänkin siitä kuinka nopeasti virukset muuntuvat. Nopeasti mutatoituvia viruksia vastaan on vaikea tuottaa pitävää immuniteettia. Virukset muuttuvat sitä enemmän, mitä vapaammin ne saavat levitä väestössä.
Koronarokotukset toimivat helvetin hyvin, vaikka eivät lupaa sataprosenttista suojaa. Mitä suurempi osa väestöstä on rokotettu, sitä vähemmän tilaa viruksella on levitä ja tuottaa uusia variantteja. Alfa-, beta- ja gammavariantteja vastaan nykyiset rokotteet toimivat jokseenkin täydellisesti, mutta deltavariantti ja sen jälkeen kehittyneet virusmuunnokset käänsivät pelin viruksen eduksi.
Rokottamattomat ovat faktisesti suurin tartuntoja levittävä ja sairaaloita kuormittava väestöryhmä kaikkiaalla maailmassa. Britanniassa koronaan kuoli tammikuun 2. ja heinäkuun 2. päivä välillä yli 51 000 ihmistä, joista vain noin 250 oli rokotteilla täysin immunisoitu ennen infektiota.
Kyllä rokotetut altistuvat ja voivat sairastua. He voivat myös levittää virusta ennen kuin immuniteetti estää viruksen lisääntymisen elimistössä. He kuitenkin levittävät merkittävästi vähemmän aikaa viruksia kuin rokottamattomat. Riski, että rokotettu taudinkantaja sairastuttaa rokotetun on paljon pienempi kuin, että rokottamaton sairastuttaa rokotetun tai rokottamattoman - kyse on levitetyn viruskuorman määrästä, joka pysyy rokottamattomilla korkeana pitkään - rokotetuilla päivän pari. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikamoista tajunnanvirtaa! Rokotukset ovat paras ja käytännössä ainoa keino kamppailla virusinfektioita vastaan. Rokotuksilla on tukahdutettu tai hävitetty useita virustauteja suomalaisesta tautikannasta (tuberkuloosi, polio, isorokko, tuhkarokko,..). Tok rokottaminen toimii myös bakteeri-infektioihin (hinkuyskä, kurkkumätä,..).
Kyse on enemmänkin siitä kuinka nopeasti virukset muuntuvat. Nopeasti mutatoituvia viruksia vastaan on vaikea tuottaa pitävää immuniteettia. Virukset muuttuvat sitä enemmän, mitä vapaammin ne saavat levitä väestössä.
Koronarokotukset toimivat helvetin hyvin, vaikka eivät lupaa sataprosenttista suojaa. Mitä suurempi osa väestöstä on rokotettu, sitä vähemmän tilaa viruksella on levitä ja tuottaa uusia variantteja. Alfa-, beta- ja gammavariantteja vastaan nykyiset rokotteet toimivat jokseenkin täydellisesti, mutta deltavariantti ja sen jälkeen kehittyneet virusmuunnokset käänsivät pelin viruksen eduksi.
Rokottamattomat ovat faktisesti suurin tartuntoja levittävä ja sairaaloita kuormittava väestöryhmä kaikkiaalla maailmassa. Britanniassa koronaan kuoli tammikuun 2. ja heinäkuun 2. päivä välillä yli 51 000 ihmistä, joista vain noin 250 oli rokotteilla täysin immunisoitu ennen infektiota.
Kyllä rokotetut altistuvat ja voivat sairastua. He voivat myös levittää virusta ennen kuin immuniteetti estää viruksen lisääntymisen elimistössä. He kuitenkin levittävät merkittävästi vähemmän aikaa viruksia kuin rokottamattomat. Riski, että rokotettu taudinkantaja sairastuttaa rokotetun on paljon pienempi kuin, että rokottamaton sairastuttaa rokotetun tai rokottamattoman - kyse on levitetyn viruskuorman määrästä, joka pysyy rokottamattomilla korkeana pitkään - rokotetuilla päivän pari.Keitä nuo Isossa-Britanniassa kuolleet rokottamattomat ovat, ovatko kenties heikkokuntoisia vanhuksia, joille rokotusta ei ole uskallettu antaa.
- Anonyymi
Rokottamattomat ovat viher-vasurien toiveväkeä, matuja.
- Anonyymi
Nauttikoot nyt heistä täysin siemauksin.
- Anonyymi
No sittenhän ne perussuomalaiset toimivat yhteiskuntaan luottamattomien maahanmuuttajien kanssa samalla tavalla - rokotevastaisuudessaan.
- Anonyymi
Minä en ota kokeellista geeniterapiapiikkiä. Olen periaatteessa vihervassari, mutta tällä hetkellä äänestäisin ilman muuta jotain VKK:n ehdokasta, koronan vuoksi. Myös Ossi Tiihosta voisin äänestää, vaikka en olekaan kaikesta perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Tiihosen sivuilla on paljon tutkittua tietoa koronasta, tilastoja ym.
https://www.ossitiihonen.com/2021/10/27/koronadystopia/
Koronakriittisyys ei ole vain oikeiston juttuja. Minusta puoluepolitiikka pitäisi unohtaa vähäksi aikaa tämän hirveän Suuren Nollauksen jyllätessä koronan muodossa koko maailmassa.
Tässä blogilinkki ja katkelma tutkija-tietokirjalijan Olli Tammilehdon tekstistä:
http://tammilehto.info/vas-kor-krit104.php
Virallisen koronakertomuksen kritiikki on jostain syystä mielletty oikeistolaiseksi, vaikka useimmat kertomusta ylläpitävät hallitukset ovat myös oikeistolaisia. Ilmeisesti taustalla vaikuttavat presidentti Trumpin osittaiset ja ajoittaiset poikkeamat vallitsevasta koronapolitiikasta. Maailmalla on kuitenkin sekä radikaalin että maltillisen vasemmiston piirissä paljon ääniä, jotka kyseenalaistavat yhteiskunnan sulkutoimet ja muun koronapolitiikan. Esimerkiksi Britannian Labour-puolueen sisällä vaikuttavat koronakriitikot perustivat vähän aikaa sitten leftlockdownsceptics.com-sivuston ja ryhmittymän.
Saksankielisessä maailmassa vasemmistolainen koronatoimien kritiikki on ehkä laajinta ja monipuolisinta, mihin viittaavat tässä esillä olevat neljä kirjaa. Niiden kirjoittajat jakavat koronanarratiivin kyseenalaistajien yleisen näkemyksen, jonka mukaan toimenpiteet ovat täysin suhteettomia koronan aiheuttamaan riskiin verrattuna ja ne aiheuttavat valtavasti terveydellisiä ja yhteiskunnallisia vahinkoja.
Lockdown 2020, Wie ein Virus dazu benutzt wird, die Gesellschaft zu verändern (Sulkutoimet 2020, Miten virusta käytetään yhteiskunnan muuttamiseen) sisältää 20 kirjoittajan yhtä monta artikkelia, joissa pureudutaan koronakriisin mitä erilaisimpiin aspekteihin. Kirjoittajien joukossa on muun muassa Suomessakin tunnettu politologi Joachim Hirsch.
Teoksen mielenkiintoisin kirjoitus on itävaltalaisen tietokirjailijan Hannes Hofbauerin ja Wienin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian professorin Andrea Komlosyn artikkeli Neue Akkumulationsmodell: Verhalten und Körper im Visier des Kapitals (Uusi kasaamismalli, Käyttäytyminen ja ihmiskehot pääoman tähtäimessä). Kirjoittajien mukaan koronakriisi on sodan kaltainen tapahtuma, jonka avulla uusi kyberneettinen pääoman kasaamismalli saadaan lyötyä läpi. Taustalla on se, että vanha kapitalismi on pitkään ollut kriisissä ja uusi kyberkapitalismi on ollut tuloillaan. Kuitenkin nyt todistamamme ”luova tuho” on edellytyksenä teollistumiseen verrattavalle käänteelle, joka merkitsee ihmisen ruumiin ja kokemuksen muuttumista suoraan pääoman hyödynnettävissä olevaksi tavaraksi. Uuden kapitalismin keskeinen raaka-aine on kaikkialla vaikuttavan ja ihmisen sisällekin ulottuvan tarkkailun tuottama paisuva datamäärä, jota syötetään tekoälysovellutuksia tahkoviin keskuksiin. Muutosvastarintaa on minimoitu koronauhan liioittelulla ja ihmisten järjestelmällisellä pelottelulla sekä kriittisten asiantuntijoiden leimaamisella ja sensuroinnilla. jatkuu linkissä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en ota kokeellista geeniterapiapiikkiä. Olen periaatteessa vihervassari, mutta tällä hetkellä äänestäisin ilman muuta jotain VKK:n ehdokasta, koronan vuoksi. Myös Ossi Tiihosta voisin äänestää, vaikka en olekaan kaikesta perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Tiihosen sivuilla on paljon tutkittua tietoa koronasta, tilastoja ym.
https://www.ossitiihonen.com/2021/10/27/koronadystopia/
Koronakriittisyys ei ole vain oikeiston juttuja. Minusta puoluepolitiikka pitäisi unohtaa vähäksi aikaa tämän hirveän Suuren Nollauksen jyllätessä koronan muodossa koko maailmassa.
Tässä blogilinkki ja katkelma tutkija-tietokirjalijan Olli Tammilehdon tekstistä:
http://tammilehto.info/vas-kor-krit104.php
Virallisen koronakertomuksen kritiikki on jostain syystä mielletty oikeistolaiseksi, vaikka useimmat kertomusta ylläpitävät hallitukset ovat myös oikeistolaisia. Ilmeisesti taustalla vaikuttavat presidentti Trumpin osittaiset ja ajoittaiset poikkeamat vallitsevasta koronapolitiikasta. Maailmalla on kuitenkin sekä radikaalin että maltillisen vasemmiston piirissä paljon ääniä, jotka kyseenalaistavat yhteiskunnan sulkutoimet ja muun koronapolitiikan. Esimerkiksi Britannian Labour-puolueen sisällä vaikuttavat koronakriitikot perustivat vähän aikaa sitten leftlockdownsceptics.com-sivuston ja ryhmittymän.
Saksankielisessä maailmassa vasemmistolainen koronatoimien kritiikki on ehkä laajinta ja monipuolisinta, mihin viittaavat tässä esillä olevat neljä kirjaa. Niiden kirjoittajat jakavat koronanarratiivin kyseenalaistajien yleisen näkemyksen, jonka mukaan toimenpiteet ovat täysin suhteettomia koronan aiheuttamaan riskiin verrattuna ja ne aiheuttavat valtavasti terveydellisiä ja yhteiskunnallisia vahinkoja.
Lockdown 2020, Wie ein Virus dazu benutzt wird, die Gesellschaft zu verändern (Sulkutoimet 2020, Miten virusta käytetään yhteiskunnan muuttamiseen) sisältää 20 kirjoittajan yhtä monta artikkelia, joissa pureudutaan koronakriisin mitä erilaisimpiin aspekteihin. Kirjoittajien joukossa on muun muassa Suomessakin tunnettu politologi Joachim Hirsch.
Teoksen mielenkiintoisin kirjoitus on itävaltalaisen tietokirjailijan Hannes Hofbauerin ja Wienin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian professorin Andrea Komlosyn artikkeli Neue Akkumulationsmodell: Verhalten und Körper im Visier des Kapitals (Uusi kasaamismalli, Käyttäytyminen ja ihmiskehot pääoman tähtäimessä). Kirjoittajien mukaan koronakriisi on sodan kaltainen tapahtuma, jonka avulla uusi kyberneettinen pääoman kasaamismalli saadaan lyötyä läpi. Taustalla on se, että vanha kapitalismi on pitkään ollut kriisissä ja uusi kyberkapitalismi on ollut tuloillaan. Kuitenkin nyt todistamamme ”luova tuho” on edellytyksenä teollistumiseen verrattavalle käänteelle, joka merkitsee ihmisen ruumiin ja kokemuksen muuttumista suoraan pääoman hyödynnettävissä olevaksi tavaraksi. Uuden kapitalismin keskeinen raaka-aine on kaikkialla vaikuttavan ja ihmisen sisällekin ulottuvan tarkkailun tuottama paisuva datamäärä, jota syötetään tekoälysovellutuksia tahkoviin keskuksiin. Muutosvastarintaa on minimoitu koronauhan liioittelulla ja ihmisten järjestelmällisellä pelottelulla sekä kriittisten asiantuntijoiden leimaamisella ja sensuroinnilla. jatkuu linkissäSitä minäkin ihmettelen miten yhteiskuntatieteilijät ovat julkisessa mediassa loistaneet poissaolollaan, sensuuri on todella ennennäkemätöntä.
Myös Naomi klein, 2007 The Shock Doctrine. Rise of the Disaster Capitalism
Kriisien varjolla pystytään ajamaan läpi muutoksia, jotka muulloin herättäisivät vastarintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en ota kokeellista geeniterapiapiikkiä. Olen periaatteessa vihervassari, mutta tällä hetkellä äänestäisin ilman muuta jotain VKK:n ehdokasta, koronan vuoksi. Myös Ossi Tiihosta voisin äänestää, vaikka en olekaan kaikesta perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Tiihosen sivuilla on paljon tutkittua tietoa koronasta, tilastoja ym.
https://www.ossitiihonen.com/2021/10/27/koronadystopia/
Koronakriittisyys ei ole vain oikeiston juttuja. Minusta puoluepolitiikka pitäisi unohtaa vähäksi aikaa tämän hirveän Suuren Nollauksen jyllätessä koronan muodossa koko maailmassa.
Tässä blogilinkki ja katkelma tutkija-tietokirjalijan Olli Tammilehdon tekstistä:
http://tammilehto.info/vas-kor-krit104.php
Virallisen koronakertomuksen kritiikki on jostain syystä mielletty oikeistolaiseksi, vaikka useimmat kertomusta ylläpitävät hallitukset ovat myös oikeistolaisia. Ilmeisesti taustalla vaikuttavat presidentti Trumpin osittaiset ja ajoittaiset poikkeamat vallitsevasta koronapolitiikasta. Maailmalla on kuitenkin sekä radikaalin että maltillisen vasemmiston piirissä paljon ääniä, jotka kyseenalaistavat yhteiskunnan sulkutoimet ja muun koronapolitiikan. Esimerkiksi Britannian Labour-puolueen sisällä vaikuttavat koronakriitikot perustivat vähän aikaa sitten leftlockdownsceptics.com-sivuston ja ryhmittymän.
Saksankielisessä maailmassa vasemmistolainen koronatoimien kritiikki on ehkä laajinta ja monipuolisinta, mihin viittaavat tässä esillä olevat neljä kirjaa. Niiden kirjoittajat jakavat koronanarratiivin kyseenalaistajien yleisen näkemyksen, jonka mukaan toimenpiteet ovat täysin suhteettomia koronan aiheuttamaan riskiin verrattuna ja ne aiheuttavat valtavasti terveydellisiä ja yhteiskunnallisia vahinkoja.
Lockdown 2020, Wie ein Virus dazu benutzt wird, die Gesellschaft zu verändern (Sulkutoimet 2020, Miten virusta käytetään yhteiskunnan muuttamiseen) sisältää 20 kirjoittajan yhtä monta artikkelia, joissa pureudutaan koronakriisin mitä erilaisimpiin aspekteihin. Kirjoittajien joukossa on muun muassa Suomessakin tunnettu politologi Joachim Hirsch.
Teoksen mielenkiintoisin kirjoitus on itävaltalaisen tietokirjailijan Hannes Hofbauerin ja Wienin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian professorin Andrea Komlosyn artikkeli Neue Akkumulationsmodell: Verhalten und Körper im Visier des Kapitals (Uusi kasaamismalli, Käyttäytyminen ja ihmiskehot pääoman tähtäimessä). Kirjoittajien mukaan koronakriisi on sodan kaltainen tapahtuma, jonka avulla uusi kyberneettinen pääoman kasaamismalli saadaan lyötyä läpi. Taustalla on se, että vanha kapitalismi on pitkään ollut kriisissä ja uusi kyberkapitalismi on ollut tuloillaan. Kuitenkin nyt todistamamme ”luova tuho” on edellytyksenä teollistumiseen verrattavalle käänteelle, joka merkitsee ihmisen ruumiin ja kokemuksen muuttumista suoraan pääoman hyödynnettävissä olevaksi tavaraksi. Uuden kapitalismin keskeinen raaka-aine on kaikkialla vaikuttavan ja ihmisen sisällekin ulottuvan tarkkailun tuottama paisuva datamäärä, jota syötetään tekoälysovellutuksia tahkoviin keskuksiin. Muutosvastarintaa on minimoitu koronauhan liioittelulla ja ihmisten järjestelmällisellä pelottelulla sekä kriittisten asiantuntijoiden leimaamisella ja sensuroinnilla. jatkuu linkissäTalousteoreetikko Joseph Schumpeter lanseerasi "luovan tuhon" käsitteen vuosikymmeniä sitten ja se on pitkään ollut taloudellisten innovaatioiden taustalla. Pointtihan on, että raskaita ja huonosti toimivia järjestelmiä ei tule pitää yllä ehdoin tahdoin, vaan niiden on annettava kaatua, jolloin "niiden tuhkasta" syntyy uusia ja paremmin toimivia innovaatioita. Luovasta tuhosta paras esimerkki on pankkipalvelut: vielä muutama vuosikymmen sitten kaikki pankkiasiat piti hoitaa pankkikonttoreissa ja maksut suoritettiin käteisellä; pankkipalvelut ovat digitalisoitu lähes täysin ja voit helposti maksaa laskut, siirtää rahaa, sijoittaa ja maksaa ostoksia puhelimella - meidän ei enää tarvitse palkkapäivänä jonottaa pankkiin maksamaan laskuja ja nostamaan rahaa. Sama tapahtui postipalveluille ja sama tulee tapahtumaan laajemmin mm. energiataloudessa. Yhä suurempi osa ostoksista tehdään vererkossa kauppojen aukioloajoista piittaamatta - uudet palvelut tuovat ostokset kotiin. Työ muuttuu ja vanhat alat häviävät. Tehtaat automatisoituvat ja maailma digitalisoituu. Suurin osa meistä hyötyy, vaikka joissain taloudellinen ja teollinen evoluutio aiheuttaa vakavia vainoharhoja.
Mutta olet oikeassa osittain. Suurten internet-toimijoiden, kuten Facebookin, Youutuben ja Googlen valta ylittää kapitalismin. Siksi tarvitsemme vastapainoksi lainsäädäntöä ja järjestelmiä, kuten EU, jotka hillitsevät laeilla ja rajoituksilla näiden toimijoiden vallan lisäänty mistä. Ilman riittävän vahvoja hallinnollisia vastavoimia olisimme täysin markkinavoimien armoilla. Siksi pidän ihmeellisenä, että korporaatioiden vallan lisääntymistä vastustavat vastustavat niiden valtaa rajoittavia toimijoita, kuten Euroopan unionia. EU on jatkuvasti yrittänyt estää internetissä kerättävän henkilökohtaisen datan ajatumista Yhdysvaltoihin ja persoonallisen datan keräämistä tarkoituksiin, joita ei tunneta.
- Anonyymi
Rokottamattomat on koko ajan pakottamassa pullaa Kristan kurkusta alas. Ilmankos se leviää kuin pullataikina.
- Anonyymi
Kaikki nämä korruptoituneet, jotka vaativat rokottautumaan kokeellisella piikillä, ovat häikäilemättömiä oman edun tavottelijoita.
Näyttävät tyhmyytensä puoltaessaan piikkiä, joka toimii, mutta vahinkoa tuottavasti.
Haittoja on valtavasti ja ne eivät poistu sensuuroimalla niitä.
Tehkää hyvin yksinkertainen kysymys valtamedialle....miksi pitää vaieta haitoista?
Toinen kysymys...miksi ei sallita kriittistä keskustelua liittyen kokeelliseen mNRA-liuokseen?
Kolmas kysymys...miksi media sensuroi kaikki koronaan liittyvät uutiset ulkomailta?- Anonyymi
THL = Terveyden ja hyvinvoinninlaitos on Suomessa oikea osoite, josta löytyy kaikki koronarokotteisiin liittyvät FAKTAT, siis haitatkin!
Ja persumediasta löytyy sitten se törkydisinformaatio ja salaliittoteoriat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
THL = Terveyden ja hyvinvoinninlaitos on Suomessa oikea osoite, josta löytyy kaikki koronarokotteisiin liittyvät FAKTAT, siis haitatkin!
Ja persumediasta löytyy sitten se törkydisinformaatio ja salaliittoteoriat.Oiskohan kuitenkin haittojen osoite enemmän tuolla fimean suunnalla? Ei taida thl tutkia aihetta kuitenkaan.
- Anonyymi
05.11.2021 18:25 Niin samaa mieltä ministeri Kiurun valtavasta työstä koronan hillinnässä. Luojan kiitos meillä Suomessa on oikeudenmukaisesti toimivia ministereitä.
Marin hallitus on hoitanut koronakriisiä hyvin ja vastuulliset suomalaiset ovat sen mahdollistaneet. - Anonyymi
Mitä hallitus on tehnyt estääkseen taudin pääsemisen maahan?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Ihmettelen että Suomen terveydenhuolto alkaa kantamaan vastuuta Virolaisten koronatilanteessta. Vuoden sisällä juuri sieltä meille on tullut suurimmat koronaryppäät työmiesten rokottamattomuuden ja hygienian huonon tason vuoksi ja suomi on ne hoitanut ja maksanut kalliisti , ottamalla näytteet , järjestänyt karanteenit ja hoitanut sairaat. Sen lisäksi teollisuuden ja rakennusteollisuuden mittavat kustannukset töiden seisokkien vuoksi.
Voiko hoitohenkilökuntaa edes vaatia vielä venymään näin kun muutenkin ovat työssään aivan uupuneita, Ulkomaille viedään laitteen ja muut resurssit kun niitä täälläkin tarvittaisiin ja tullaan jatkossa tarvitsemaan..- Anonyymi
Eiköhän se ole ihan riittävä näyttö tästä karmivasta kuormituksesta mitä on huudeltu. Tyhjää riittää ja kalustoa tyhjänpanttina. Nämä voidaan sitten mukavasti myös laskea rokottamattomien joukkoon ja hupsista kun tilastot taas näyttää paremmalta. Nyt olisi syytä olla tarkka tieto näistä Virosta otetuista potilaista ettei sotketa heitä tilastoihin samoihin laskuihin millä markkinoidaan rokotteita.
- Anonyymi
Niitä on tuotu tänne tarkoituksella täyttämään tyhjiä sairaalapetejä ja toimittamaan rokottamattomien hunsvottien virkaa, kun näitä ei kotosuomesta ole huonoksi esimerkiksi tarpeeksi löytyny. Varmaan valittu oikein kurjimmista kurjimmat, nälkiintyneet. Miten muuten kansaa olis saatu piikille.
- Anonyymi
Tässä tuli pieni ongelma kun rokotetutkin tartuttavat.
- Anonyymi
On aivan turha väittää että rokottamattomat lisäävät toisten verotaakkaa ja yhteiskunnan kustannuksia!
Eivätkö rokottamattomatkin maksa rokotettujen rokotteita, testejä, sairaanhoitoa, pakkolomautuksia ym ihan samalla tavalla kuin muutkin.
Yhteiskunnan suurin menoerä ei ole edes sata rokottamatonta tehohoidossa, vaan kaikki hullut sulkutoimenpiteet ja rokotevouhotus.
Jos nyt laskettaisiin alakanttiin kustannukset vaikka viiteenkymmeneen miljardiin, se merkitsee 10 000 euroa jokaista Suomen asukasta kohden.
Ovatko rokottamattomat olleet vaatimassa sulkutiloja, ja rokotteita kaikille muutaman kuukauden välein, ja terveiden testaamista ja pakkolomittamista? Tuskin vain!
Eikö tämä kaikki ole pelkästään jänishousuisten rokotehullujen aikaansaannosta!
Ei korona ole tappanut enemmän kuin flunssa joka vuosi, mutta rokotuskuolleet ovat lisänneet lukumäärää ainakin sadalla. Ja sydäntulehduksia ja muita sairastumisia on kuinka paljon!
Joten rokotehullut: Maksakaa mitä olette aiheuttaneet!- Anonyymi
Yksilön vapaan valinnan vaakakupissa ei ole ollut vastapunnusta.
Kustannukset maksaa se suuri enemmistö, joka toimii yhteiskuntavastuullisesti.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008322722.html
Rokotevastaiset rokottamattomat testatkoot itsensä päästäkseen vastaisuudessa ravintolaan tai kulttuuritaphtumiin, joiden halutaan pysyvän avoinna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksilön vapaan valinnan vaakakupissa ei ole ollut vastapunnusta.
Kustannukset maksaa se suuri enemmistö, joka toimii yhteiskuntavastuullisesti.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008322722.html
Rokotevastaiset rokottamattomat testatkoot itsensä päästäkseen vastaisuudessa ravintolaan tai kulttuuritaphtumiin, joiden halutaan pysyvän avoinna.Onneksi ravintolaan ja tapahtumiin ei ole mitään tarvetta mennä.
Parempaa ruokaa saa itse tekemällä.
Parempaa kulttuuria löytyy kirjoista ja äänilevyiltä.
- Anonyymi
SDP on tauti itsessääna ja nyt kylvää kuolemaa. Sosialistien oma kuolemankerho.
- Anonyymi
Veijo Balzarin kultti. Hyshys.
- Anonyymi
Sangen pahanahan tuo näyttää olevan kuvassa.
- Anonyymi
Kiurun sekoilua kukaan jaksa kuunnella. Hullu akka.
- Anonyymi
Ennen kuin yhdenkään kannattaa olla huolissaan muiden terveydestä, kannattaa hänen laittaa OMA terveys kuntoon. Eli Kiuru voisi mennä Pipsan ohjelmaan ja käydä vähän läpi omia syömistapojaan. Lihavuus aiheuttaa älyttömän paljon sairauksia ja ennenaikaisia kuolemia. Olisiko syytä kieltää lihavien pääsy julkisiin terveyspalveluihin?
- Anonyymi
Jospa nämä kovimmat passin ja rokotteiden vaatijat ovatkin elämäntavoillaan terveytensä pilanneita? Nyt sitten pelottaa niin älyttömästi että henki lähtee kun tartunnan saavat. Sitten syyllistetään muita henkien vaarantamisesta, jos saisi sillä tehottoman rokotteen avulla vähäksi aikaa pelkoa laskettua. Kuten kuitenkin alkaa näkymään, sinne teholle tai sairaalaan joka tapauksessa tie vie. Oljenkorsiin kurotellaan köntsä housussa.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Tartuttavatko lihavat muihin ihmisiin ylipainoisuuttaan?
Väitinkö niin? Mutta mitä järkeä näitä on verovaroista hoitaa kun ovat omilla valinnoillaan terveytensä pilanneet?
- Anonyymi
Yhdenkään lihavuus ei tapa ketään toista!
Mutta koronavirus voi tappaakin!!!!!!
Joten pysytäänhän asiassa, vaikka räkyttäjille onkin ominaista, että kun faktat puuttuu, niin on pakko turvautua tyhmään räkytykseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdenkään lihavuus ei tapa ketään toista!
Mutta koronavirus voi tappaakin!!!!!!
Joten pysytäänhän asiassa, vaikka räkyttäjille onkin ominaista, että kun faktat puuttuu, niin on pakko turvautua tyhmään räkytykseen.No kerroppa miten todennäköisesti se koronavirus VOI tappaa? Nauretaan sitten yhdessä!
Anonyymi kirjoitti:
Väitinkö niin? Mutta mitä järkeä näitä on verovaroista hoitaa kun ovat omilla valinnoillaan terveytensä pilanneet?
Jos ylipainosta johtuvia terveysongelmia ei hoidettaisi, se vasta kalliiksi tulisi yhteiskunnalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdenkään lihavuus ei tapa ketään toista!
Mutta koronavirus voi tappaakin!!!!!!
Joten pysytäänhän asiassa, vaikka räkyttäjille onkin ominaista, että kun faktat puuttuu, niin on pakko turvautua tyhmään räkytykseen.Korona tappaa sen noin 2% tartunnan saaneista. Heistä suurin osa terveysongelmaisia, iäkkäitä ja/tai lihavia. Lihavuus ei varsinaisesti tapa tässä, mutta sillä on iso merkitys myös koronan tappavuuden tasolle. Toki Suomessa toistaiseksi taitaa kuolleisuus olla huomattavasti alhaisempi, kuin maailman keskiarvo.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Jos ylipainosta johtuvia terveysongelmia ei hoidettaisi, se vasta kalliiksi tulisi yhteiskunnalle.
mitään muita tauteja juuri hoidetakaan ku elintasosairauksia joita ei esim Kiinassa, Japanissa köyhemmissä maissa juurikaan ole.
Anonyymi kirjoitti:
mitään muita tauteja juuri hoidetakaan ku elintasosairauksia joita ei esim Kiinassa, Japanissa köyhemmissä maissa juurikaan ole.
Hyvä, että hoidetaan. Suomalaisten elinajanodote on hieman alle 82 vuotta, kun kiinalaisilla se on 77 vuotta.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Hyvä, että hoidetaan. Suomalaisten elinajanodote on hieman alle 82 vuotta, kun kiinalaisilla se on 77 vuotta.
Kyllä suomessa pidempään eletään kun ei tarvi tehdä lapsesta asti paskaisissa tehtaissa länkkäreille leluja. Joita me täällä ostetaan velkarahalla vailla huolta huomisesta.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä suomessa pidempään eletään kun ei tarvi tehdä lapsesta asti paskaisissa tehtaissa länkkäreille leluja. Joita me täällä ostetaan velkarahalla vailla huolta huomisesta.
Ennen kuin Kiina teollistui, siellä keskimääräinen elinikä oli paljon pienempi kuin nykyään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdenkään lihavuus ei tapa ketään toista!
Mutta koronavirus voi tappaakin!!!!!!
Joten pysytäänhän asiassa, vaikka räkyttäjille onkin ominaista, että kun faktat puuttuu, niin on pakko turvautua tyhmään räkytykseen.no kun se läskikasojen hyysääminen siellä sairaanhoidossa on muusta pois, diabetes, sydän- ja verisuontaudit...
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Hyvä, että hoidetaan. Suomalaisten elinajanodote on hieman alle 82 vuotta, kun kiinalaisilla se on 77 vuotta.
Suomalaiset elää viimeiset vuotensa semmoisen pillerimäärän turvin ettei uskoisikaan
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Hyvä, että hoidetaan. Suomalaisten elinajanodote on hieman alle 82 vuotta, kun kiinalaisilla se on 77 vuotta.
miesten elinajan odote tänään yli 79 vuotta. Naisten elinajanodote on pidentynyt lähes yhtä paljon, 61 vuodesta lähes 85 vuoteen. Miesten ja naisten yhteinen elinajanodote oli vuonna 2020 hieman alle 82 vuotta, kun se Ruotsissa oli lähes 83 vuotta. Pisimpään elävät tällä hetkellä japanilaiset, joiden elinajanodote on 85 vuotta. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01025
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdenkään lihavuus ei tapa ketään toista!
Mutta koronavirus voi tappaakin!!!!!!
Joten pysytäänhän asiassa, vaikka räkyttäjille onkin ominaista, että kun faktat puuttuu, niin on pakko turvautua tyhmään räkytykseen.Maailmassa kuolee nälkään enemmän ihmisiä kuin koronaan, ne turhiin kaloreihin käytetyt rahat olisivat voineet säästää jonkun hengen.
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset elää viimeiset vuotensa semmoisen pillerimäärän turvin ettei uskoisikaan
Niinpä. Ja siksi he elävät vielä nuo viimeisetkin vuodet.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Niinpä. Ja siksi he elävät vielä nuo viimeisetkin vuodet.
elintasosairaita pidetään pillereillä hengissä
Anonyymi kirjoitti:
elintasosairaita pidetään pillereillä hengissä
Ja sekös sinua harmittaa.
- Anonyymi
Törkeää ihmisten eriarvoistamista.
- Anonyymi
Rokotteista ideologisista syistä kieltäytyvillä olisi varsin heikot perusteet vedota syrjintään.
HUSin diagnostiikkajohtaja, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen ei usko, että syrjinnän edellytykset tällaisessa tilanteessa täyttyisivät.
Julkisoikeuden professori Tomi Voutilaisen mukaan mahdollinen syrjintä koskisi käytännössä sitä pientä määrää ihmisiä, joilla ei ole terveydentilansa vuoksi mahdollisuutta ottaa koronarokotetta. Heidän suhteen asia olisi Voutilaisen mielestä järjesteltävissä.
Törkeää on rokotevastaisten disinformaatio ja salaliitoteoriat, joissa vahvasti mukana kaiken karvaisten lahkojen mielivikaisuudet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotteista ideologisista syistä kieltäytyvillä olisi varsin heikot perusteet vedota syrjintään.
HUSin diagnostiikkajohtaja, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen ei usko, että syrjinnän edellytykset tällaisessa tilanteessa täyttyisivät.
Julkisoikeuden professori Tomi Voutilaisen mukaan mahdollinen syrjintä koskisi käytännössä sitä pientä määrää ihmisiä, joilla ei ole terveydentilansa vuoksi mahdollisuutta ottaa koronarokotetta. Heidän suhteen asia olisi Voutilaisen mielestä järjesteltävissä.
Törkeää on rokotevastaisten disinformaatio ja salaliitoteoriat, joissa vahvasti mukana kaiken karvaisten lahkojen mielivikaisuudet.Kommunismi on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman. Kun nyt vasuri ajaa tätä eniten, silloin pitää hälytyskellojen soida. Mitään hyvää se aate ei ole tuonut maailmaan. Pelkkää kuolemaa ja hävitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommunismi on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman. Kun nyt vasuri ajaa tätä eniten, silloin pitää hälytyskellojen soida. Mitään hyvää se aate ei ole tuonut maailmaan. Pelkkää kuolemaa ja hävitystä.
Ei kommunisti-uskovaiselle voi puhua järkeä. Se on menetetty aikaa sitten. Kymmenien miljoonien ruumiskasat historiassa, ei kiinnosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotteista ideologisista syistä kieltäytyvillä olisi varsin heikot perusteet vedota syrjintään.
HUSin diagnostiikkajohtaja, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen ei usko, että syrjinnän edellytykset tällaisessa tilanteessa täyttyisivät.
Julkisoikeuden professori Tomi Voutilaisen mukaan mahdollinen syrjintä koskisi käytännössä sitä pientä määrää ihmisiä, joilla ei ole terveydentilansa vuoksi mahdollisuutta ottaa koronarokotetta. Heidän suhteen asia olisi Voutilaisen mielestä järjesteltävissä.
Törkeää on rokotevastaisten disinformaatio ja salaliitoteoriat, joissa vahvasti mukana kaiken karvaisten lahkojen mielivikaisuudet.Mitä lahkoa tarkoitat? Kun ihminen ajattelee omilla aivoillaan, ei siinä lahkojen (mitä ne lieneekään) kanssa ole mitään tekemistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä lahkoa tarkoitat? Kun ihminen ajattelee omilla aivoillaan, ei siinä lahkojen (mitä ne lieneekään) kanssa ole mitään tekemistä.
Onhan selvää että kun rokotetut saivat nyt passinsa, se vapauttaa ihmisen elämään huolettomasti. Ja kun rokote ei estä levittämistä eteenpäin, on selvää että tauti leviää ihmisten huolettomuudesta johtuen. Tämä ei ole mitään salaliittoteriaa vaan käytäntöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotteista ideologisista syistä kieltäytyvillä olisi varsin heikot perusteet vedota syrjintään.
HUSin diagnostiikkajohtaja, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen ei usko, että syrjinnän edellytykset tällaisessa tilanteessa täyttyisivät.
Julkisoikeuden professori Tomi Voutilaisen mukaan mahdollinen syrjintä koskisi käytännössä sitä pientä määrää ihmisiä, joilla ei ole terveydentilansa vuoksi mahdollisuutta ottaa koronarokotetta. Heidän suhteen asia olisi Voutilaisen mielestä järjesteltävissä.
Törkeää on rokotevastaisten disinformaatio ja salaliitoteoriat, joissa vahvasti mukana kaiken karvaisten lahkojen mielivikaisuudet.Jos "kunniakansalainen" kieltäytyy , niin varmasti kyse olisi syrjinnästä, jos kieltäytymiseen ei suostuta.
- Anonyymi
Rokottamisen logiikkahan on aina ollut ja on ollut tämänkin pandemian aikan, että kun enemmän rokotetaan sitä enemmän virksen vaikute estyy.
Näin meille papukaijan lailla hoettiin.
Nyt kuitenkin kun tilastoja katselee niin tilanne pysyy samana vaikka on rokotettu lähes kaikki..on kuin mitään ei olisi tapahtunut ja on kuin ketään ei olisi rokotettu.
Yllätys,yllätys tilanne on sama maailmalla..kun alettiin rokottaa niin kuolintilastot ovat lähteneet hiljalleen nousuun.
Kukaan ei usko enää, että rokote toimii, nyt kuitenkin tätä huuhaata ylläpidetään natsi saksan tekniikoilla jossa "rokottamattomat" ovatkin syypäitä vaikka rokotteen logiikka on tieteellisesti aivan muuta.
Nyt kuiten joku Kiuru alkaa käyttäytyä kuin natsit natsi saksassa ja levittää negatiivista propagandaa ja ihmiserottelua.
Tämän hallituksen agenda on ihan jokin muu kuin ihmisten demokratian ja oikeuksien hoitaminen ja kaikki puheet ja päätöksenteko passien tuomisesta ja nyt natsihuuhailu sen työpaikalle tuomisesta on lääketieteellistä moraalittomuutta jolla pakotetaan ihmisiä lääketietelliseen toimenpiteeseen,rokottamiseen, jossa on selvästi ongelma..se ei toimi.
Nämä ihmiset,kuten Kiuru tulee heti poistaa asemastaan. Nämä ihmiset eivät aja meidän asioitamme vaan jonkin tai jonkun muun tahoan agendoja.
Poistakaa nämä ihmiset vallasta välittömästi.- Anonyymi
Meinaaks rokotevastaiselta palaa käämit, heh heh?
Hihhulihei vai persulivain .. - Anonyymi
Aivotonta persumaista progandaa!
- Anonyymi
Mielisairautta on näköjään monenlaista. Voi hyvä ihme, ja sitten sitä pitää näyttää vielä oikein mustaa valkoisella anonyyminä somessa ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivotonta persumaista progandaa!
Mitä helvetin persumaista? Persuthan on ihan kiimassa mukana koronapasseissa ja rokotuksissa.
- Anonyymi
Jo kirjoittamisen taso kertoo 05.11.2021 19:40 kaiken pään toiminnasta. Eikä ole mikään yllätys yllätys, vaan valitettavasti totta meillä sivistyneessä Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä helvetin persumaista? Persuthan on ihan kiimassa mukana koronapasseissa ja rokotuksissa.
Perussuomalaiset ovat puolueena ilmoittaneet hyväksyvänsä rokotevastaisuuden.
- Anonyymi
Katso ketkä äänesti passin puolesta. Persut on samaa paskaa kuin koko muukin teatteri. VKK ainoa järjen ääni.
- Anonyymi
Pummiharmonia - Tieto on valtaa https://www.youtube.com/watch?v=IRTOZaKhBQ8
- Anonyymi
Sensuuri mediassa on tällä hetkellä ennennäkemätöntä. Myös tieteellisiä auktoriteetteja sensuroidaan maallikkojen lisäksi. Valittu tie on poliittinen päätös, ei absoluuttinen totuus. Virallisesta näkemyksestä poikkeavia mielipiteitä koronasta pidetään vaarallisina. Kansalaisten alistuminen voi vaarantua. Jos ensisijainen tarkoitus on tottelevaisuus media voisi olla täynnä hallinnon propagandaa. Onko se sitä jo?
Onko hallituksella, viranomaisilla siis totuus hallussaan, johon mitkään intressit eivät koskaan vaikuta? Byrokratian pakot? Antaako historia aiheen olettaa näin olevan?
Erehtyväiset vallanpitäjät, myös eri tahojen intressejä ajavat...Viranomaispäätöksiä on voitava kritisoida. Sananvapaus lainsäädännössä ollut vuosisatainen sivistysmaissa. Koronakriisi ollut musta joutsen, ennennäkemätön ja nämä kriisinhallintatoimet vedetty lonkalta. Järkevyyden osoittaa vasta aika ja niitä ei voi väittää totuudeksi, jota ei saa kritisoida. Ad hoc-päätöksiä täytyy pystyä muuttamaan yhtä nopeasti kuin ne on tehtykin, niistä ei saa muodostua periaatteellisia, oman kyvykkyyden mittapuita, joita pakolla ajetaan vastoin kertyvää todistusaineistoa. Lääketiede se luonnontiede johon ulkopuolisilla intresseillä suurin vaikutus. Ja nyt on kyseessä globaali ei-demokraattinen hahmoton toimija, johon kohdistettu auktoritäärinen uskollisuus on kritiikitöntä lammasmaisuutta sen äärimmäisessä muodossa.
Imperiumi, Hardt & Negri, Monikansalliset yhtiöt ovat yhdessä poliittisen perustan kanssa Imperiumin monarkia. Se on paikaton ja toimijoiden muoto häilyvä. Maailmanjärjestys jota ohjaa maailmanmarkkinoiden näkymätön käsi. Yksi valta sanelee globaalivoimille järjestyksen. Imperiumin tehtävä on suojella kapitalistien investointeja. Tämän auktoritäärinen totteluko on liberaalin demokratian nykymääritelmä.- Anonyymi
Taas sitä salaliittoteoriaa, miksi koronarokotetta ei pitäisi ottaa, no huh huh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas sitä salaliittoteoriaa, miksi koronarokotetta ei pitäisi ottaa, no huh huh.
Kerrotko meille kaikille mitä tarkoittaa salaliitto?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko meille kaikille mitä tarkoittaa salaliitto?
Rokotevastaisuus viime aikojen suuri teema!!!
Tämän vuoden keskeinen teema salaliittoteoriaympyröissä ovat olleet koronarokotteet ja koronavarotoimet, joiden vastustaminen täytti Trumpin presidenttiyden päättymisen aiheuttaman tyhjiön.
Yksi tämän epidemian tuloksia on, että merkittävä joukko ihmisiä on ikään kuin menettänyt uskonsa niin sanottuihin vallitseviin käsityksiin. Heidän tiedon filosofiansa, miten he arvioivat informaatiota, on muuttunut yhtäkkiä joksikin ihan muuksi kuin Pisa-kärkimaa Suomessa on ajateltu.
Jos ajattelee että lääketiede valehtelee, valtio valehtelee, viranomaiset valehtelevat, hallitus valehtelee, se on aika hurja radikalisaation pomppu. Se varmasti vaikuttaa aika hurjasti omaan maailmankuvaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12126126 - Anonyymi

https://yle.fi/uutiset/3-12126126Suuremmat riehumisen ominaan, mutta ei se ole mikään hankala todeta tässä olevan sensuuria, kriitikin puutetta sekä hyvin vahvaa propagandaa yhden suunnan puolesta. Kyllä rehellisen toiminnan tulee kestää asiallinen kriittinen keskustelu sekä ulkopuolisten arvioiden esilletuonti.
Nyt todellakin kaikki asiallinen kritiikkikin loistaa poissaolollaan, vaikka sitä runsaasti löytyykin. He keillä lähdemateriaali on hallussaan, tulisi myös se kokonaisuudessaan raportoida. Nyt jää paljon sanomatta, mikäli se ei istu agendaan.
- Anonyymi
Massapsykoosissa lähes koko maailma.
MASS PSYCHOSIS - How an Entire Population Becomes MENTALLY ILL
4 024 221 katselukertaa3.8.2021
https://www.youtube.com/watch?v=09maaUaRT4M- Anonyymi
Ei ole ihme, että pää pehmenee sairaita youtube-videoita ahmiessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole ihme, että pää pehmenee sairaita youtube-videoita ahmiessa.
Muistithan katsoa tuplamaski naamalla ja kumihanskat kädessä?
- Anonyymi
Suomessa on MTV Uutisten kyselyn perusteella suurin piirtein Espoon kaupungin väkiluvun verran ihmisiä, jotka eivät eri syistä halua tulla koronarokotetuiksi.
Perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja pienpuolueiden kannattajissa on eniten henkilöitä, jotka eivät aio ottaa koronarokotetta. Asia käy ilmi MTV Uutisten kyselystä.
Eduskuntapuolueiden osalta konservatiivisimpien puolueiden kannattajat ovat haluttompimpia rokottautumaan.
Kokoomuksen, SDP:n, keskustan, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat ovat hyvin rokotemyönteisiä: ainoastaan ani harva ei aio rokottautua.
Yksikään kyselyyn vastannut RKP:n kannattaja ei aio jättää rokotetta ottamatta.- Anonyymi
No koko ajanhan nämä koko kansan piikille panon maakarit tässä yrittää parhaansa mukaan keksiä uusia keinoja pitää piikkimotivaatio yllä, siis laajentamalla pakkovaltaa kansan yli. Pelkäävät yhä useamman rokotetun hyppäävän koronapiikkivastustajien leiriin, kun tämä homma tässä on leviämässä ku ne jokisen eväät. Siis että ei ole mitään stabiilia tilaa, elää koko ajan tämä asenneilmasto, en ihmettele vaikka kartoittaisivat sitä kuten sota-aikaankin tehtiin, uhrivalmiutta.
- Anonyymi
kerro kiuru montako piikitettyä on sairastanut ja kuinka vakavasti.
ole sitten hiljaa.- Anonyymi
Käypä lukemassa THL:n sivuilta, ettet tarvitse näyttää tyhmyyttäsi!
- Anonyymi
05.11.2021 20:35 hyvä kommentointi.
- Anonyymi
Pitää taas muistuttaa, meneillään oleva 'pandemia' on poliittinen juttu ja ennalta suunniteltua.
Pandemia tarvittiin että saatiin alulle geenimanipulaatio hyökkäys, joka tämä mNRA-liuos edustaa.
Seurauksia näemme sensuurista huolimatta ja silti jopa lapsia aletaan piikittämään.
Miettikää nyt herran tähden, miten kaikki liittyisi terveytemme parhaaksi?
Kaikki toimet ovat järjenvastaisia.- Anonyymi
Jos ajattelee että lääketiede valehtelee, valtio valehtelee, viranomaiset valehtelevat, hallitus valehtelee, se on aika hurja radikalisaation pomppu. Se varmasti vaikuttaa aika hurjasti omaan maailmankuvaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12126126 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ajattelee että lääketiede valehtelee, valtio valehtelee, viranomaiset valehtelevat, hallitus valehtelee, se on aika hurja radikalisaation pomppu. Se varmasti vaikuttaa aika hurjasti omaan maailmankuvaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12126126Eikös tuossa ole jo valehtelusta kiinni jääty.
Ensin 70%, sitten vaaditaan 80% nyt 90%.
Nyt sitten vielä mainitaan että tavoitteena yhä korkeampi piikitys % .
Onko kansa todella niin tyhmää ettei huomaa kuinka viedään.
https://yle.fi/uutiset/3-12176169 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ajattelee että lääketiede valehtelee, valtio valehtelee, viranomaiset valehtelevat, hallitus valehtelee, se on aika hurja radikalisaation pomppu. Se varmasti vaikuttaa aika hurjasti omaan maailmankuvaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12126126Kyllä näin, ja varsinkin YLE valehtelee, varsinainen pesäke, veronmaksajien rahoilla.
Globalistirikollisilla on käytössä valtavat rahavarat, joilla korruptiota levitetään ja pidetään yllä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ajattelee että lääketiede valehtelee, valtio valehtelee, viranomaiset valehtelevat, hallitus valehtelee, se on aika hurja radikalisaation pomppu. Se varmasti vaikuttaa aika hurjasti omaan maailmankuvaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12126126Jotku elää jossain satumaailmassa tosiaan koko ikänsä, lapsesta aloitettu aivopesu on lopettanut kaiken itsenäisen ajattelutoiminnan ihan tyystin.
Pfizerin lääketrial Länsi-Afrikassa johti kuolemiin, joutui maksamaan isoja korvauksia. Muitakin tapauksia ollut, placeboja jaettu tietäen mitä siitä seuraan jne. Paljon epäluottamusta Afrikassa näihin lääkejätteihin. Ja nythän sinne jälleen viedään niitä koronarokotteita, jotka täällä hylätty. Suomikin vasta lahjoitti Astraa ja Johnsonia Norsunluurannikolle. Ihan niinku ne ei nyt siellä osais netistä tarkistaa, että nämä on jo Rikkaassa pohjoisessa vedetty pois käytöstä. Aivan naurettavaa hommaa.
"The American pharmaceutical giant pledged to fight the 1996 outbreak in West Africa while testing a new drug, enrolling 200 stricken young patients in a clinical trial. Eleven died of the brain infection — an outcome Pfizer said was in line with results from standard treatment — and families in Kano, along with the state government, later received millions of dollars in a lawsuit settlement.
Now the memory looms over the coronavirus vaccine rollout in Nigeria’s second-largest city, sowing doubts around foreign-made shots that officials are rushing to distribute.
“I don’t trust anything from the West,” said Abubakar Sadiq Sulaiman, a 20-year-old college student in Kano, “because of what happened here.”
ps://www.washingtonpost.com/world/2021/03/20/nigeria-pfizer-kano-coronavirus-trovan/
- Anonyymi
Rokotehaittoja on nyt 3655 kpl. (kahdessa viikossa lisääntynyt 347 kpl
ja tämä on tosi !- Anonyymi
Euroopan lääkevirastoon EMA:an oli 9.10.21 mennessä ilmoitettu yli 2,5 miljoonaa koronarokotteiden haittavaikutusta ja 27 247 koronarokotekuolemaa.
USA:n viralliseen rokotteiden haittoja rekisteröivään järjestelmään VAERSiin oli 15.10.21 ilmoitettu koronarokotteista noin 1,6 miljoonaa haittavaikutusta ja 17 128 kuolemaa.
Tässä nähdään jäävuoden huippu, tiedot ovat virallisia. - Anonyymi
Kerroppas nyt reilusti kaikille, että miten vaarallisia haittoja ja laitappa linkki lähteeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euroopan lääkevirastoon EMA:an oli 9.10.21 mennessä ilmoitettu yli 2,5 miljoonaa koronarokotteiden haittavaikutusta ja 27 247 koronarokotekuolemaa.
USA:n viralliseen rokotteiden haittoja rekisteröivään järjestelmään VAERSiin oli 15.10.21 ilmoitettu koronarokotteista noin 1,6 miljoonaa haittavaikutusta ja 17 128 kuolemaa.
Tässä nähdään jäävuoden huippu, tiedot ovat virallisia.Yhdysvalloissa on kuollut jo yli 750 000 ihmistä ja koko maailmassa on kuollut jo yli viisi miljoonaa ihmistä tappavaan koronavirukseen!
Nämäkin tiedot ovat virallisia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdysvalloissa on kuollut jo yli 750 000 ihmistä ja koko maailmassa on kuollut jo yli viisi miljoonaa ihmistä tappavaan koronavirukseen!
Nämäkin tiedot ovat virallisia!Nämäkin luvut ovat vain jäävuoren huippuja, sillä koronavirukseen on kuollut koko maailmassa kenties kaksinkertainen määrä ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämäkin luvut ovat vain jäävuoren huippuja, sillä koronavirukseen on kuollut koko maailmassa kenties kaksinkertainen määrä ihmisiä.
On paljon köyhiä maita, joilla ei ole edes rahaa hankkia koronarokotteita, joten korona riehuu ja tappaa kansaa ihan eri voimalla kuin rikkaissa maissa kuten Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämäkin luvut ovat vain jäävuoren huippuja, sillä koronavirukseen on kuollut koko maailmassa kenties kaksinkertainen määrä ihmisiä.
Laitetaanpa ikäviä faktoja korona-uskovaisille.
Vajaan kahden vuoden aikana maailmassa on kuollut koronaan 2 500 000 ihmistä. Se tekee noin 1 500 000/vuosi.
Maailmassa kuolee noin 40 000 000 ihmistä joka vuosi. Koronaan on kuollut siis noin 4% ja johonkin muuhun 96%.
Jos maailman tilastot ovat lähellekkään vastaavia THLn kanssa (suomen koronakuolemista 95%lla on yksi tai useampi muu sairaus ja kuolleiden mediaani-ikä on 83v) niin voidaan sanoa että vain 5% on SUORAAN koronaan liittyviä kuolemia. Se tekee enää 75 000 kuolintapausta per vuosi.
Maailman 40 000 000 vuosittaisesta kuolemasta suoraan koronaan 75 000 = prosenteissa 0,0018%. Muut kuolemat 99,9982%.
Maailman 8 miljardista ihmisestä se on noin 0,00001%.
PELÄTKÄÄ!!!!!!!!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroppas nyt reilusti kaikille, että miten vaarallisia haittoja ja laitappa linkki lähteeseen.
Virallisia lukuja on tuossa edellä mainittu, jotka toki ovat ainoastaan jäävuoren huippu.
Elikkä korkeintaan muutama prosentti kaikista haitoista, sekin on tutkittuia tilastoa aiemmilta vuosilta.
1 Fimea: ”Kooste koronarokotteiden haittavaikutusilmoituksista”, Fimea, 21.10.2021, http://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista.
2 https://dap.ema.europa.eu/analytics/saw.dll?PortalPages
3 https://openvaers.com/
4 The Exposé: ”UK Medicine Regulator Confirms There Have Been Four Times as Many Deaths Due to the Covid-19 Vaccines in 8 Months than Deaths Due to All Other Vaccines Combined in 20 Years”, The Expose, 25.9.2021,
https://theexpose.uk/2021/09/25/uk-medicine-regulator-confirms-there-have-been-four-times-as-many-deaths-due-to-the-covid-19-vaccines-in-8-months-than-deaths due-to-all-other-vaccines-combined-in-20-years/.
5 Ross Lazarus: ”Electronic Support for Public Health – Vaccine Adverse Event Reporting System (ESP:VAERS)” (Boston: Harvard Pilgrim Health Care, Inc., 2010), https://digital.ahrq.gov/ahrq-funded-projects/electronic-support-public-health-vaccine adverse-event-reporting-system.
6 Jessica Rose: ”A Report on the U.S. Vaccine Adverse Events Reporting System (VAERS) of the COVID-1 9 Messenger Ribonucleic Acid (mRNA) Biologicals”, Science, Public Health Policy, and The Law, nro 2 (5.2021): 59–80, https://cf5e727d d02d-4d71-89ff-9fe2d3ad957f.filesusr.com/ugd/adf864_a0a813acbfdc4534a8cb50cf8 5193d49.pdf.
- Anonyymi
MeVenäläiset-lehti kertoo totuuden?
- Anonyymi
Persujen mv-lehdestä löytyy se persuideologialle ominainen totuus, jota trollien koneet kirjoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen mv-lehdestä löytyy se persuideologialle ominainen totuus, jota trollien koneet kirjoittaa.
Kommunisteilla on aina jonkin väriset lasit päässä, Neuvostoliitto takaisin?
- Anonyymi
Miltä tuntuu pienistä koronanatseista tänään? Onko kivaa olla fasismin kannattaja? Pelkopropaganda vienyt järjen hyväuskoisilta hölmöläisiltä?
- Anonyymi
Kukaan normijärkinen ei enää usko persutrollien eikä persumaisten hihhuleiden valheisiin.
Ei uppoa enää.
Sivistyneet suomalaiset luottavat asiantuntijoihin, joten yllä mainituille jää sarakseen ainoastaan kouluttamattomat uunotettavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan normijärkinen ei enää usko persutrollien eikä persumaisten hihhuleiden valheisiin.
Ei uppoa enää.
Sivistyneet suomalaiset luottavat asiantuntijoihin, joten yllä mainituille jää sarakseen ainoastaan kouluttamattomat uunotettavat.Kyllä te korkeakoulut käyneet olette niitä kaikista eniten uunotetut täällä suomessakin.
- Anonyymi
Koska poliitot tai valtamedia on puhunut totta?
- Anonyymi
Persujen mukaan ei koskaan ... paitsi persumaiset poliitikot.
- Anonyymi
Tottahan rokotettu sen valheensa haluaa sysätä toisten syyksi ja rokottamattoman päälle.
- Anonyymi
Ai minkä valheensa?
Se temppu kuuluu ihan perssuille ikiomana.
- Anonyymi
Maissa, joissa väestön rokotusaste on korkea, tartuntojen määrä kasvaa, valtaosaltaan rokottamattomien keskuudessa. Sen sijaan Covid-19-taudin seurauksena kuolleiden määrä ei ole lisääntynyt yhtä nopeasti.
Esimerkiksi Bulgariassa (rokotettuja 25 prosenttia) ja Romaniassa (rokotettuja 37 prosenttia) on kummassakin rekisteröity koko pandemia-ajan suurin määrä koronan seurauksena kuolleita.
Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa: Eurooppaan ”tautien talvi” – koronaennätyksiä rikotaan nyt monessa maassa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e87e81bf-d34e-43f5-95ed-91254d26490c- Anonyymi
BIO KEHITTYY jatkuvasti. Jos ja kun niitä kehitetään yhä uusia ja rokotteita yhä uusia ja sitten levitetään luontoon nyt nähdyllä tavalla . Karanneet virukset labrasta ja "karanneet" virukset ihmisiin on siis rokotettu, mutta entä oikea levittäminen muulla tekniikalla - maa, ilma, vesi? Näistä ihminen on ensisijaisesti riippuvainen.
On sinänsä outoa, että tällä hetkellä ainoastaan tehdään KLIINISTÄ TUTKIMUSTA, onko ihmiskeksintöisestä rokoteviruksesta hyötyä vai haittaa.
Enemmän luulisi kiinnitettävän äärimmäistä valppautta , koko maailman kiinnostusta kysymykseen: miten on mahdollista yhden viruksen karata labrasta "kiinassa" ja saavuttaa koko maailma. Vielä ihmeempää kuitenkin on , että tehdään kliininen vapaaehtoinen tutkimus ROKOTEVIRUKSEN KÄYTTÄYTYMISESSÄ koko ihmiskunnassa.
Miksi ihmiset ei kysy samalla periaatteella, että missä maailma on 10 vuoden kuluttua tällä "vapaaehtoisella" menolla? Kukaan ei voinut viime vuonna päästä selville, mitä jälkitauteja koronan sairastaneet voivat kauan kärsiä? Vielä vähemmän tulevina vuosina jälkitaudit monesta puolen vuoden välein otettavasta tuntemattomista rokotteista - nehän ovat vasta tutkimusvaiheessa? Vasta tulevat vuodet kertovat. Mutta - mitä lisää tulossa labravuotona ja mitä niihin taas uusia rokotetutkimuksia?
On helppo uskoa , kun nyt puhutaan lopun ajoista. Miksi ne niin hyvin on kuvattu Ilmestyskirjassa? Lue Ilmestyskirja.
Johanneksen ilmestys 8
7 Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
8 Ja toinen enkeli puhalsi pasunaan; niin heitettiin mereen ikäänkuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi,
9 ja kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja kolmas osa laivoista hukkui.
10 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.
11 Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
12 Ja neljäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kolmas osa auringosta ja kolmas osa kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö.
13 Ja minä näin, ja minä kuulin kotkan, joka lensi keskitaivaalla, sanovan suurella äänellä: "Voi, voi, voi maan päällä asuvaisia niiden jäljellä olevain pasunain äänten tähden, joihin kolmen enkelin vielä on määrä puhaltaa
- Anonyymi
https://twitter.com/jukka235
https://twitter.com/jukka235/status/1456717879315939335
epidemia näyttää olevan nopeaa vauhtia muodostumassa vanhentuvien rokotusten epidemiaksi. Uudellamaalla arviolta lähes koko sairaanhoidon kasvu (ja siis lähes koko tartuntojen kasvu) tulee 2x rokotetuista. - Anonyymi
Jos rokote suojaa 85-prosenttisesti, miksi kolmas annos? Fasistit ilman vastauksia
https://www.youtube.com/watch?v=tXk8ir3SVnE
noukinta
"Francesca, olet poikkeuksellinen ja rohkea nainen."
"Onnittelut kunnianarvoisa. Totuus satuttaa näitä ihmisiä."
"Kunnia sinulle, joka olet nimeltä ja tosiasiassa kunniallinen!" - Anonyymi
Minkä leviäminen?? Kiurun leviäminenkö??
- Anonyymi
Ruton leviäminen johtuu ääliömäisistä ja tunaroivista päättäjistä, eikä rokottamattomista ihmisistä-PERKELE SENTÄÄN !!!
- Anonyymi
HALLITUS ITSE PÄÄSTI KORONAN MAAHAAN!
TUMPUT SUORINA TÖLLÖTTIVÄT RAJAT OLI AUKI TAUTI SAI TULLA IHANVAPAASTI!
NYT OOTTA SYYTTÄMÄTTÄ NIITÄ JOTKA EI OTA PIIKKIÄ. - Anonyymi
Mutta mistä Kiurun "leviäminen" johtuu? Liikunnan puutteesta ehkä.
Niin siis minähän tarkoitan nyt Kiuru nimistä lintua. Mikään ei voi todistaa eikä vetää mitään johtopäätöksiä tästä siihen, että kehenkään ihmiseen tai ministeriin viittaisin.
;)- Anonyymi
Kuu kiurusta kesään...
- Anonyymi
Tosi on että terveet rokottamattomat EI levitä virusta piste
- Anonyymi
Kommentti kertoo kuinka heikosti Kiuru on perehtynyt asiaan. Rokotetut ja rokottamattomat levittävät yhtalailla virusta.
- Anonyymi
ei politikot eikä thl tiedä lörönä rokotteesta itsekään mitään. kertokaa miksi niitä ei ole tutkittu mitä ne sisältävät?
- Anonyymi
lähtekää hoitajat hoitajan töistänne pois niin katsotaan mitä kiuru tekee sen jälkeen
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=RJNcGsyVns8
kiuru vähän ollut röpöllä - Anonyymi
On se aika hrvinainen virus vai montako pahasti saitastunutta tai kuollutta tunnet?
- Anonyymi
KIURUN olisi syytä lentää hevonkuuseen syyllistettyään terveitä rokottamia , kun 2x rokotettuja lisääntyvässä määrin sairaala paikkoja viemässä !!
tehkääpä kysely rokottamattomille kuinka monta on sairaana oikeasti . Hurjaa valehtelua on kyllä jopa tehohoidosta ,jossa muka rokottamattomat kuormittaa sairaaloita.
Ketkä tämän valhe rumban takana oikein on..... nämä asiat vielä selvitetään tässä maassa.
Kirjoituksia hävitetään poistetaan tuhansia ,jossa on faktaa .
Kuka tämän järjestelmän takana on.
Tällä hetkellä Suomen kansa ottaa rokotteita täysin valhe tiedon varassa.
Luuleko THL ,että ne valheet ,joita median välityksellä on syötetty ,että ne ei paljastu.
Luuletteko ,että te ette jää aikanaan kiinni.
Vastaus :Kyllä te jäätte kiinni ja maksu voi olla kylmäävä.- Anonyymi
Sairaalat kuormittuvat piikitettyjen haitoista ja nyt vielä aiotaan ottaa Viron piikkihaittoja tänne....sekavaa touhua kun pitää vaklehdella ne rokottamattomiksi.
- Anonyymi
Koronavouhotuksella yritetään peitellä maan todellisia ongelmia.
- Anonyymi
PUOLUEETON KOE TEHDÄ JA TUTKIA TOENPERÄ KORONASTA.
ryhmä 1 piikitetyt
2 terveet viikko olla koetilassa katsoa miten sairastuvat. - Anonyymi
Vain täysin seonnut voi väittää tuollaista!
Että terve rokottamaton sairastuttaa rokotetun?
Miten helvetissä meillä voi olla päättäjiä virassa jotka ovat päästään sekaisin? En tarkoita että pitää potkaista pellolle sairastumisen takia, mutta hoitoon pitää viedä ja sijainen sille ajalle. - Anonyymi
STM:n mukaan meillä ei ole pandemiaa, joten sulut ovat laittomia.
Suomessa on THL:n virallisten tilastojen mukaan kuollut koronaan liittyen (ei siis koronaan) 18 kk seurantajakson aikana hieman yli tuhat ihmistä, mikä on vain pieni murto-osa STM:n lievänkin pandemian määritelmän vaatimuksesta. Myös sairaalahoidossa olevien määrät ovat olleet vastaavalla tavalla vähäisiä ja kaukana lievänkin pandemian määritelmän vaatimuksesta. Mitään yleisvaarallista pandemiaa ei siis ole olemassa, eikä näin ollen mitään perusteita millekään koronatoimille kuten yhteiskunnan rajoituksille, rokotuksille tai koronapasseille.
https://www.ossitiihonen.com/tag/pandemian-maaritelma/ - Anonyymi
Maailman Terveysjärjestö (WHO) puoltaa ihmisten geneettistä manipulaatiota ”kansanterveyden edistämiseksi”
Kokeellisten mRNA-geenimanipulaation piikitysten levitessä katseet ovat kääntyneet erityisesti globalistieliitin agendoihin ja järjestöihin, jotka ovat antaneet tälle tukensa. Niihin lukeutuu nyt myös lääkejäteiltä runsaasti vastaanottava Maailman Terveysjärjestö WHO.
https://mvlehti.net/2021/10/20/maailman-terveysjarjesto-who-puoltaa-ihmisten-geneettista-manipulaatiota-kansanterveyden-edistamiseksi/- Anonyymi
23.10.21 siis maailman rahaeliitti kokoontui Vatikaanissa edistämään transhumanismin agendaa - "The Code". Samaan aikaan Helsingin piispa Teemu Laajasalo kuuluttaa geenimuokkauksen mRNA-piikityksiä pakollisiksi.
https://mvlehti.net/2021/10/18/the-code-globalistieliitti-julistaa-vatikaanissa-piispa-pakottaa-geenipiikityksia-helsingissa/
Tässä tuon Vatikaanissa 23.10.21 pidetyn konferenssin ohjelma, mm. humanity2.0, keinotekoinen ihmiskunta, transhumaani koodi jne. Puhumassa oli mm. Nokian Siilasmaa.
https://www.globenewswire.com/news-release/2021/10/20/2317655/0/en/WISeKey-to-introduce-The-Code-to-the-Metaverse-Programming-Our-Future-For-Good-at-the-forthcoming-Vatican-Collegio-Teutonico-meeting.html
- Anonyymi
UK:ssa kuollut lapsia paljon rokotteisiin. Syytteet nostettu ja vastaanotettu, syytettyinä koulut ja rokottajat!
https://rumble.com/vo1jc7-vaccine-murder-charges-accepted-by-prosecutors-officials-intentionally-kill.html
Miettikääpäs tätä te mengelepiikittäjät siellä jotka myrkkypiikkejä piikitätte! - Anonyymi
rokote on bioase, patentoitu v. 2005!
Tämä käsiteltiin Nurnberg2 valmistelevan Koronakomitean yhdessä istunnossa:
https://rapsodia.fi/koronaviruksen-patenttitiedot-paljastavat-biologisen-aseen-2/ - Anonyymi
Israelissa kuollaan sitä mukaa kun saavat 3. piikin:
https://mvlehti.net/2021/10/02/tilasto-israelin-koronakuolemat-seuraa-erittain-tarkasti-covid-rokoteannosten-maaria/ - Anonyymi
zen caffe laulaa että piha ilman kusettajaa
- Anonyymi
Rokotteiden tarkoitus on tehdä ihmisistä transhumaaneja, joita voidaan seurata ja ohjelmoida ulkoapäin. Rokotteet myös steriloivat ja tuhoavat immuniteetin, kuten jo on tiedetty pitkään, koska globalisteilla on tarkoitus kloonata ihmiset, kaikki olisivat transhumaaneja Human2.0 -versioita. Tämä on heidän tavoitteensa v. 2025.
Tässä hyvä tiivistelmä aiheesta, ja video miten Pfizerin rokote kristallisoituu 12 minuutissa muodostaen verkon:
https://www.redvoicemedia.com/2021/10/transgenic-hydra-and-parasite-implants-used-as-rapid-human-cloning-weapons-system/?utm_source=daily-email&utm_medium=email- Anonyymi
Tässä muutamia pätkiä tuosta artikkelista:
Grafeenioksidilevyjä käytetään jokaisen kehosi solun solukalvon avaamiseen, jotta ohjelmoitavat nanobotit pääsevät solun ytimiin sammuttamaan ei-toivotut geenit (geenin hiljentäminen) ja koodaamaan keinotekoisia geenisekvenssejä. Tätä prosessia kutsutaan biohakkerointiksi.
Tohtori Robert Martinin mukaan grafeenioksidilevyt pystyvät viipaloimaan jokaisen ihmiskehon solukalvon 15 minuutin kuluessa rokotuksesta.
Karen Kingston on taustoittanut kaikkia näitä pelottavia löytöjä patenttihakemuksilla ja kuiteilla Stew Peter’s Showssa. Kingston selittää, että rokotteet ovat ”portti tottelevaisuusalustalle ja mahdollisesti teloitusalustalle, jos et ole tottelevainen ”rahoittajillesi”
Näissä rokotteissa on tekoälykomponentti, Kingston selittää: ”he ovat sitoutuneet korvaamaan amerikkalaiset tekoälyllä”. Hän jatkaa paljastamista, että ”Hongkong on valmis korvaamaan amerikkalaiset roboteilla juuri nyt”.
Ihmisgenomiprojekti alkoi vuonna 2000. Hydraa käytetään ihmisen genomikokoonpanossa ihmisten geenien hiljentämiseen.
KÄYTTÖJÄRJESTELMÄ
Hydrat ja loiset toimivat myös toimittajajärjestelmänä. Lusiferaasi osoittaa kirkkaan vihreää fluoresenssia, kun se altistetaan valolle alueella sinisestä ultraviolettiin, mikä mahdollistaa rokotetun jäljittämisen ulkoisesti. Patentinhaltijasi voivat sammuttaa kiinnostavat geenit satunnaisesti tai ottaa ne käyttöön halutessaan niin sanotun transregulaation kautta.
Tämä tarkoittaa, että sinua seurataan ulkoisesti 24/7, mutta sinua myös ohjataan ulkoisesti. Patentinhaltijasi voivat lisätä ja alentaa geneettisiä koodejasi ulkoisen tietokannan kautta siirtogeenisten ihmisten Eukaryotic Genome Annotation Pipeline -putken kautta.
Siirtogeeniset hydrat ja loiset saavat ihmiset tuottamaan uuden sähkökemiallisen signaalin järjestämällä entsyymejä spatiaalisesti ohjelmoitavan redox-entsymaattisen kaskadireitin luomiseksi, mikä muuttaa ennustettavaa sähkökemiallisten signaalien muodostumista ihmisissä. Äskettäin perustetut synteettiset geenisekvenssit jaetaan nyt siirtogeenisten hydrien, loisten ja äskettäin hybridisoituneiden ihmisten kesken.
Itse asiassa Biotechin kimeerinen käyttöjärjestelmä perustaa uuden hermoverkon ihmisiin ja keinotekoiset aivot ohjaamalla uudelleen endogeenisiä hermokantasoluja. Aivoimplantit voivat poistaa muistoja ja istuttaa uusia, keinotekoisia muistoja, ja grafeenioksidi voi ”kuulla aivosi kuiskaavan”.
Geneettisesti muunneltuja, kloonattuja ja hybridisoituja ei koske vain rokotettuja eläimiä, vaan MYÖS HEIDÄN jälkeläisiä! Näin on tietysti, jos pystyt edelleen lisääntymään piston jälkeen. Useimmat ihmiset vain steriloidaan ja heidän lapsensa abortoidaan. Tämä on ihmisen kloonauskoe sekä tuhoaminen.
Vaikka Covid-19-seerumit näyttävät pinnalla olevan vain kirkasta nestettä, mikroskoopilla näet näkyvästi kaikki tietokonekäyttöliittymän käyttöjärjestelmän monet komponentit, joka on ihmisrodun kloonaukseen ja tuhoamiseen tarkoitettu biologinen asejärjestelmä. . - Anonyymi

Vaikka Covid-19-seerumit näyttävät pinnalla olevan vain kirkasta nestettä, mikroskoopilla näet näkyvästi kaikki tietokonekäyttöliittymän käyttöjärjestelmän monet komponentit, joka on ihmisrodun kloonaukseen ja tuhoamiseen tarkoitettu biologinen asejärjestelmä. .Tässä taas havainnollistettuna mitä tapahtuu rokotetun aivoille, kun grafeenioksidi ja hydra rakentaa sinne uuden verkoston, patentoi ihmisen johon käyttöoikeus on käyttöjärjestelmän omistajalla.
https://tokentube.net/v/2314120914/Feman-ex-työntekijä-varoittaa-testeistä-rokotteista-ja-maskeista
- Anonyymi
HUS-alueella rokote on vähentänyt yksilön vakavan infektion riskiä 0,02%
Nyt meillä on vihdoin mahdollisuus arvioida koronarokotteen hyötyä suomalaisessa väestössä ajantasaisesti, Suomen pahimmalla korona-alueella HUS-sairaanhoitopiirissä, kirjoittaa suomalaistohtori UMV-Lehdelle toimitetussa uusien tilastojen perusteella tehdyssä selvityksessä.
https://mvlehti.net/2021/11/06/hus-alueella-rokote-on-vahentanyt-yksilon-vakavan-infektion-riskia-002/- Anonyymi
Salaamme asiantuntijan nimen turvallisuussyistä... Turtiainen?
- Anonyymi
kun maailmalla on jossain sota sinne on mennyt suomalaisia toimittajia
selostamaan tilannetta.
mutta nyt ei ole reportereita kuulut ei näkynyt missään .
menkää kiinaan austraaliaan italiaan viroon ...
laittakaa tuoretta rehellistä tietoa . - Anonyymi
ei ole asiaa millä ei toimittajat ja politikot eivät tekisi politiikkaa. koulussa ylä asteella opettaja opetti joskus että "politiikka on yhteisien asioiden hoitoa". nykyään se tarkoittaa että "ulkomaisien rikkaiden sijoitusten hoitoa"
- Anonyymi
Se satuili, koulu on satutunneille omistettu paikka. Politiikka on vastakkaisten intressien sovittamista toisiinsa, ja koskaan missään ei vielä ole kaikkia inhimillisesti kohtelevaa järjestelmää saatu aikaan. Se on ollut tahdosta kiinni, normaaleiksi empaattisiksi ihmisiksi itseään kuvittelevien tahdosta.
- Anonyymi
Rokottamaton tartuttaa rokotettuun koronan??? Eiköhän koronaan sairastunut ole se tarttujaja. Pysykää kotona sairastelemassa. Rokottomattoman syytä välttää rokotettujen seuraa, rokotettu voi olla oireeton viruksen kantaja. Myös lapset
- Anonyymi
Kerron teille salaisuuden..tai no, ei se ole salaisuus koska voit löytää nämä tiedot ympäri nettiä..mikä se salaisuus on?:
Petos se mitä THL ja media tässä ei kerro,koska osa niistä on melko varmasti mukana tässä petoksessa ja osa menee lampaiden mukana ymmärtämättä asioita, on se, että tämä kaikki on teatteria..näytelmää jota meille esitetään. Tämä pandemia on globaali huijaus.
Ei ole olemassa mitään virusta, ei ainakaan tappavaa.
Koska PCR testillä ei mitata todellisuudessa mitään virusta. Sitä ei ole kehitetty tarttuvien tautien diagnoimiseen, eikä sitä siihen saa käyttää. Se on vain näytteen monistuskone ja se monistaa näytettä expontentianeelisesti ja mitä enemmän syklejä käytetään, sitä enemmän se tuotta virheitä ja vääriä positiivisia.Sen "positiivista tulosta" ei voi samaistaa tarttuvaan tautiin.Esimerkiksi sen tarkkuus on 0% kun yli 35 sykliä käytetään näytteen havainnointiin. Kaikki nyt käytettävät PCR testit menevät yli 35 syklin.
VIDEO: PCR testin tarkkuus on 0% kun enemmän kuin 35 sykliä käytetään:
https://www.bitchute.com/video/3qSRqqBdePn3/
Ote videon Fauci kohdasta:
"Jokaista replikaatiota alkuperäisestä molekyyli näytteestä kutsutaan sykliksi, mitä enemmän syklejä käytetään sitä vähemmän tarkka testi on. Anthony Faucin mukaan, NIADIN, CDC:n ja New York Timesin mukaan PCR testit jotka ovat COVID:ille ovat tarkkuus arvon mukaan 0% prosenttia kun enemmän kuin 35 sykliä käytetään."
(Tohtori Anthony Fauci keskustelee videolla), Fauci: " Jos saat sykli arvoksi 35 tai enemmän niin mahdollisuus sen olevan replikaatiovastine on minimaalinen. Meillä on potilaita..ja on hyvin turhauttavaa potilaille ja lääkäreille/tohtoreille kun joku tulee sisään ja he toistavat heidän PCR:än ja se on vaikka 37 sykliä, mutta et voi koskaan jalostaa/viljellä virusta 37 syklistä. Luulen,että jos saat 37, 38 tai jopa 36 sykliä niin silloin täytyy sanoa, että ne ovat vain kuolleita nukleotideja, piste."
Videon kertoja: "Joten oletettavasti voimme olettaa, että PCR testit operoivat paljon alhaisimmilla arvoilla kuin 35 sykliä?.
Verkkohaku FDA:n hyväksymille PCR testeille paljastaa sinulle kaikkein laajemmin ja kaikkein suositelluimmat PCR testipakkaukset tällä hetkellä. Muutamalla sivulla on kätevä lista monista PCR testin valmistajista ja monilla noista valmistajilla on linkkejä heidän ohjeisiinsa. Tässä on 5 ohjetta jotka löysin (videolla näytetään manuaaleja/ohjeita)."
PCR testien manuaaleja: https://hitconsultant.net/2020/04/23/in-depth-32-fda-approved-covid-19-testing-kits/
"Gnomegen PCR testi käyttää 39 sykliä, GK PCR testi käyttää 40 sykliä, InBios PCR testi käyttää 45 sykliä, Luminex Aires PCR testi käyttää 45 sykliä Quest Diagnostic PCR testi käyttää 50 sykliä. Kaikkien näiden testein protokollat ovat kirjaimellisesti yli taulukon, PCR testit joita käytetään nyt ympäri maailman,operoivat 0% prosentin tarkkuuden alueella."
Faucikin sanoo, että testi havaitsee kuolleita nukleotideja eli Faucikin myöntää,että se havaitsee roskaa "positiivisena tuloksena",testi havaitsee myös aiempien viruksien jäämiä jopa kuukausien jälkeenkin. Tämä video ei ole suinkaan ainoa tästä kertova informaation lähde.
Joten kuinka tämä globaali huijus toteutetaan?, PCR testillä ja lääkärin diagnoosilla koska ne ovat ainoat asiat jolla "koronavirus" diagnoosi tehdään.
Esimerkkinä: Jos sinulla on jokin "koronaviruksen" oire, vaikka yskä ja pääkipu, menet lääkäriin ja sinulta otetaan PCR testi ja se positiivinen niin tällä lähes mitättömän vähällä diagnoosilla lääkäriltä saat täysin varmasti"koronavirus" diagnoosin. Kuitenkaan, sinulla ei ole mitään koska PCR testiä ja lääkärien hyväuskoisuutta käytetään hyväksi.
Lääkärit ja ihmiset jotka testaavat näitä näytteitä laboratoriossa eivät tajua PCR testien syklejä ja että sen tarkkuus on nolla 34 syklin jälkeen.PCR testiä käytetään maailmanlaajuisessa petoksessa.
No entäs kuolleet,mihin ihmiset todellisuudessa kuolevat?:.Ihmiset kuolevat muihin syihin ja koska heiltä otetaan PCR testillä näyte niin he ovat tällä huijaustestillä "positiivisia".Kuitenkin ihmiset kuolevat muihin syihin.
Vastavalkea.fi teki kysymyksen THL:lle viime vuonna:
THL: kuolema luokitellaan COVID-kuolemaksi riippumatta varsinaisesta kuolinsyystä:
https://vastavalkea.fi/2020/04/10/thl-kuolema-luokitellaan-covid-kuolemaksi-riippumatta-varsinaisesta-kuolinsyysta/
Sama kysymys esitettiin kuukautta myöhemmin:
THL: kuolinsyy ei vielä(kään) tiedossa:
https://vastavalkea.fi/2020/05/10/thl-kuolinsyy-ei-vielakaan-tiedossa/
Tällä petoksella meille luodaan oikeutus eristystoimille,koronapasseille,rokottamiselle ja muulle natsismille...ja kaikki perustuu petokseen. Meille rakennetaan tämän huijauksen avulla dystopiaa.
Suurin kysymys tällä hetkellä kuuluu: mitä rokotteissa on oikeasti sisällä?.
Kun ihmiset tajuavaat tämän ja meille tullaan tämä näyttämään niin silloin ihmiset tulevat massiivisesti heräämään.
On tulossa suuri heräämään. - Anonyymi
Kiuru on ihan hemmetin kiihottavan dominantti. Kumpa näkisin hänet tiukassa nahka-asussa.
- Anonyymi
kuu kiurusta kesään västäräkistä vähäsen peipposesta ei päivääkään miten se sananlasku vai mikä se oli siis kesä on lähellä
- Anonyymi
vanha sananlasku: Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään.
- Anonyymi
Kirjoittaisitteko sen vanhan sananlaskun vielä kolmanteen kertaan kun ei me ketkään olla sitä koskaan ennen kuultukaan, kiitos!
- Anonyymi
Kuu kiurusta itsenäisyyspäivän juhliin.
- Anonyymi
"On tulossa suuri heräämään."
Kuinkahan suuri se on joka on tulossa heräämään?- Anonyymi
On kuulemma ihan hirveän suuri.
- Anonyymi
Ylen kullitohtori tiedustelee taas. Teinkö jossain pilkun välissä väärin taas ylen mielestä? No jos yleä katsoo ja kuuntelee niin ovat ikiunessa ja joka päivä ja tunti ja minuutti ja sekuntti.
- Anonyymi
se on raha joka puhuu
- Anonyymi
leipzigissä tapahtuu
https://www.youtube.com/watch?v=1uYK-Fszg-g - Anonyymi
Se on se kun rokottamattomilla on huono Suomenkielentaito. Tulkeille hommia ja niitähän on kuin Vilkkilässä kissoja.
- Anonyymi
on siinä apinalla hommia kun ei osaa lukea kun on pilkku väärässä kohtaa... what en ymmärrä...
- Anonyymi
Biden ilmoittaa, että kaksi kolmasosaa kaikista amerikkalaisista kuuluu rokotusvelvoitteiden piiriin
https://www.youtube.com/watch?v=p_6n6Qt-ptI
poiminta
"En polvistu kenenkään edessä, en varsinkaan herra Perunan edessä."- Anonyymi
JUST IN: DeSantis vastaa Bidenin uuteen OSHA-sääntöön, joka asettaa tammikuun 4. päivän määräajan rokotevelvoitteelle
https://www.youtube.com/watch?v=uMlcnmS46SA
Kuvernööri Ron DeSantis (R-FL) moitti Bidenin hallinnon ilmoitusta uudesta määräajasta kymmenille miljoonille terveydenhuollon työntekijöille, liittovaltion urakoitsijoille ja suurempien yritysten työntekijöille, joiden kaikkien on oltava täysin rokotettuja tammikuun 4. päivään mennessä, mikä tarkoittaa, että rokotussäännöt koskevat kahta kolmasosaa amerikkalaisesta työvoimasta.
poiminta
"Tämä kaveri voisi kävellä Yhdysvaltain presidentiksi hikeä huiskimatta."
- Anonyymi
Virus pysyy rokottamattomissa tartuttavana pidempään. Rokottamalla vähenee se aika milloin tarttuu mistä johtuen rokottamaton ehtii tartuttaa useampaan kuin rokotettu.
Koska virus tarttuu hyvin helposti, tarvitaan toimivat hengityssuojaimet käyttöön siihen saakka ettei maassa enää virusta lainkaan ole. Myös kouluissa. Parempi kuitenkin olisi suojata lapsia pitämällä koulut etänä.
Pubit, kahvilat, baarit, ravintolat voi laittaa kiinni kunnes epidemia on ohi.
Tartuntojen määrät ovat ennätysmäisiä. Entistä useammalle long covidiakin tulossa.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/fcf91d9a-72a6-4788-90b3-04f7fba933ec
Outo ja vaikea pitkä korona: jopa vuosien sairausloma, lääkäri arvioi
Eilen klo 5:30 (muokattu tänään klo 13:15)
Kaikkiaan pitkästä koronasta kärsiviä on arvioiden mukaan Suomessa jo jopa 10 000. Kyseessä on siis aivan uusi ja iso potilasryhmä.
https://twitter.com/Tqwerty123a
https://twitter.com/Annuauroora/status/1457060719397068809
4-14 prosentille tartunnan saaneista lapsista long covidia. - Anonyymi
Onko täällä sellaisia rokotettuja joilla velat kaatuu niskaan, duunit meni alta sulkujen takia, tulevaisuus näyttää sysimustalta ja vituttaa. Ei se mitään mulla menee hyvin :)
- Anonyymi
taitaa olla lukihäiriö koko sakilla enkä ihmettelis kun katselee kummallista kieltä kiihtymisineen ja leviämisineen ja turpoamisineen vaimitenseoli uutisissa
- Anonyymi
millonkohan se fimea repee liitoksistaan
- Anonyymi
Kyllä on rokottamattomia lähtenyt nyt joukolla bilettämään. Miten ne nyt näin... Onkohan tämä ajojahti nyt ihan kohdallaan. Itse olen rokotettu kahdesti, mutta lähipiirissäni on ihmisiä jotka pelkäävät ottaa rokotetta syystä että joillekin on tullut toisen piikin jälkeen viikkoja kestäneitä kipuja sisäelimiin. Ovat olleet todella kipeinä kouristuksineen. Terveydenhoitoon on yritetty ottaa yhteyttä, Tuloksena ylimielinen suhtautuminen epäilykseen, että kivut tulleet rokotukset yhteydessä. Ohjeena seurata tilannetta. Tapaukset tuntien, en minäkään ota enää kolmatta. Ei kieltäytyminen ole kaikille mitään uhmaa, vaan todellista pelkoa jostain tuntemattomasta. Ja nämä tuntemani kieltäytyvät eivät todellakaan kulje bilettämässä, päinvastoin.
- Anonyymi
Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Sepä missä on vastuuntunto rokotuksen haittoja tutkiessa. Helposti saa ilmeisesti kuulla "olisi tämä voinut ilman rokotustakin..." Ei paljon lohduta, kun on siihen asti ollut täysin terve.
- Anonyymi
Minä olwn moni-rokottu;: biontech fiszhesa.... mutta hirttämättömät POLIISIT RIMPUILVAT KARUILLA ... odottaen hierttotuoiötaan aamuin oitteeswsa=
- Anonyymi
Autoilemisesta se viiruksen leviäminen vain johtuu...
- Anonyymi
Kiurut lentää,, mutta vasta keväällä... linnunlaulu on kaunista mutta harvoin asiaa.
- Anonyymi
säälittävää vedota huonoon suomenkielen taitoon kun jotain kirjoittaa taitaa olla ymmärryksessä vikaa vastaan ottajalla kun ei osaa ajatella pilkkua pidemmälle
- Anonyymi
ei edes säälittävää
- Anonyymi
https://twitter.com/hashtag/eimennä?src=hashtag_click
Kerro minne et aio mennä ennenkuin
koronatartuntojen määrä laskee - Anonyymi
Kun kiuru puhuu ilman parempaa tietoa osoitta se vain hänen yksinkertaisuutensa?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Kiuru itse tuntuu leviävän päiväpäivältä ennemmän. Paasto olisi paikallaan.
- Anonyymi
Rokotukset eivät ole laajuudestaan huolimatta vähentäneet koronatartuntoja.
Mistä johtunee???- Anonyymi
Siiskun Pieruni kovenevat koko ajan.......
- Anonyymi
Kiuru ministereistä ehkä se parahin. Mikä aika, mikä vastuu. Hyvää työtä kaikenkaikkiaan jo nyt. Höpisköän muut ihan mitä hyvänsä. Kannatan kovasti.
- Anonyymi
kiurulla on saari se oma saari on... tididii tididii...
- Anonyymi
ai ai kiurua, kaikilla ei ole saaria...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ai ai kiurua, kaikilla ei ole saaria...
... tididii tididii... EN TAJUNNUT vastaustasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
... tididii tididii... EN TAJUNNUT vastaustasi
hyvä niin arvelinkin
- Anonyymi
Muuallakin Euroopassa luvut kasvussa. Rokotteiden tehot laskevat samalla kun tehokkaammin leviävää muunnosta taas tullut. Kolmannet rokotteet olisi pitänyt jo jakaa ja hengityssuojaimet määrätä joka paikkaan missä ihmisiä mikäli eivät ymmärrä koronaa poistaa pikaisilla toimivilla rajoituksilla.
https://twitter.com/odds_12/status/1457386213623664647
Tanskassa eilen 2000 tartuntaa, tänään 2400. Korkeita viikonloppulukemiksi.
Tehopotilaiden määrä on noussut 15:sta 35:een.
Potilasmäärä kehittyy samaan suuntaan kuin tapaukset.
https://twitter.com/jantunen_matti/status/1457284305714094087
"En anna itselleni anteeksi, että tämä postaus vältti silmäni elokuussa. Lue se!
Kulunut syksy on vahvistanut kaikki Minna Haaviston heinäkuiset näkemykset. Hallituksen ja THLn kokemat yllätykset ovat olleet kaikkea muuta kuin yllättäviä pandemian kulkua maailmalla seuranneille." - Anonyymi
Krista Kiuru on WEF työntekijä ei Suomen.
- Anonyymi
https://twitter.com/PirtaHotulainen/status/1457602861383274503
"Keskustelut auttoi hahmottamaan lisää. Tavoite ehkä on avata yhteiskunta mutta joku unohti miettiä keinot. Mennään vaan takki auki ja ihmetellään, kun tulee matkalla vastoinkäymisiä. Surullista on, että Krista Kiuru osaisi tehdä suunnitelman mutta ei saa sananvaltaa."
- Anonyymi
Turha syytellä ketään. Tahallaan julkisesti lietsoo vastakkainasettelua.
- Anonyymi
kesällä oli kuva krista kuirusta kun se oli ilman maskia jossain ottelussa jalka pallo tai yleisurheilu tapahtumassa että ompa tosi vaarallinen pandemia
- Anonyymi
ylen kullitohtorin raportti on taas päivitytty
- Anonyymi
Tartuntoja jo ennätysmäärä - koska enää ei testata riittämiin, hoitoon pääsevät useat liian myöhään - jos lainkaan. Myös long covidin kannalta olisi tärkeää päästä hoitoon nopeasti, koska viruksen määrää elimistössä voi vähentää mikäli ajoissa tauti on todettu.
https://twitter.com/jukka235/status/1457743721278083080
Suomen tartuntojen määrä on noussut korkeimmalle tasolle koko epidemian aikana, ja lisäksi tartuntojen kasvu kiihtyy. Myös sairaanhoidossa olevien ja kuolleiden määrät nousevat nopeaa vauhtia.- Anonyymi
Koronasta uutisointi on varsin vajavaista ollut jokseenkin koko ajan, alussa ei kerrottu tarttumistapoja eikä vieläkään ole painotettu tarvetta maskeihin jotka suojaavat, vaan annetaan kuvaa että saman asian ajaisi kirurginmaski tai kangasmaski kuin FFP3-tasoinen hengityssuojain.
Suosituskin niiden käyttämisestä poistettiin, yhä enempi näkee kokonaan maskittomia - samaan aikaan silti tartuntoja on enempi kuin koskaan aiemmin, rokotukset eivät anna kunnollista suojaa kuin parin ensimmäisen kuukauden aikana Comirnatyn osalta. hieman pidempään Spikevaxin osalta, niinpä rokotusteho on alkanut hiipua.
Ehkä rokotteita ei ole tarpeeksi, koska päälle 80-vuotiaita on paljon jotka eivät ole saaneet tehosterokotetta. Tai ehkä heidät on jätetty tarkoituksella ilman, "tutkimustarkoituksessa" eli päätetty uhrata heidät tai osaamattomuutta. Nyt olisi kaikkien elokuussa Comirnatyllä rokotettujen tullut jo saada tai olla juuri saamassa tehosterokote, jotta suoja säilyisi jonkinmoisena, suurimmassa vaarassa he joilla eniten aikaa rokotuksesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronasta uutisointi on varsin vajavaista ollut jokseenkin koko ajan, alussa ei kerrottu tarttumistapoja eikä vieläkään ole painotettu tarvetta maskeihin jotka suojaavat, vaan annetaan kuvaa että saman asian ajaisi kirurginmaski tai kangasmaski kuin FFP3-tasoinen hengityssuojain.
Suosituskin niiden käyttämisestä poistettiin, yhä enempi näkee kokonaan maskittomia - samaan aikaan silti tartuntoja on enempi kuin koskaan aiemmin, rokotukset eivät anna kunnollista suojaa kuin parin ensimmäisen kuukauden aikana Comirnatyn osalta. hieman pidempään Spikevaxin osalta, niinpä rokotusteho on alkanut hiipua.
Ehkä rokotteita ei ole tarpeeksi, koska päälle 80-vuotiaita on paljon jotka eivät ole saaneet tehosterokotetta. Tai ehkä heidät on jätetty tarkoituksella ilman, "tutkimustarkoituksessa" eli päätetty uhrata heidät tai osaamattomuutta. Nyt olisi kaikkien elokuussa Comirnatyllä rokotettujen tullut jo saada tai olla juuri saamassa tehosterokote, jotta suoja säilyisi jonkinmoisena, suurimmassa vaarassa he joilla eniten aikaa rokotuksesta.https://worldaccordingtomatti.blog/2021/11/10/talttuuko-covid-19-rokottamalla-onko-kaikki-rokotettava/
Talttuuko COVID-19 rokottamalla? – pitääkö kaikki rokottaa?
Kun väestön koronarokotukset kevättalvella 2021 pääsivät vauhtiin, uusien sairaustapausten ja COVID-kuolemien aleneminen rokotusten silloisissa kärkimaissa, Israelissa ja Britanniassa oli todella näyttävää, ja rohkaisi uskomaan pandemian päättymiseen jo syksyllä. Loppukesä ja alkusyksy tuottivat pettymyksen, tartunnat ja kuolemat eivät vähentyneet vaan kääntyivät kasvusuuntaan, paikoitellen hälyttävästi ja ensin juuri Israelissa ja Britanniassa. Mitä oli tapahtunut ja miten kehityksen voisi kuvitella jatkuvan tästä eteenpäin?
-loppu linkissä, entinen tutkija, professori tuon kirjoittaja
- Anonyymi
Varmaan leviää rokottamattomissakin mutta myös rokotetuissa. Ihan maalaisjärjellä tämän pystyy käsittämään mutta jos sitä ei ole niin ei voi mitään.
-Rokotettu levittää virusta.
-Rokotettu voi sairastua koronaan.
-Rokotteiden teho hiipuu tietyn ajan kuluessa (mikäli tehoa on ylipäätään ollut)
-Koronapassipaikat on tautipesäkkeitä joista kokona levittäytyy ympäri kaupunkia.
-Jos luet ylläolevat tajuat että koronapassilla ei tee mitään käytännössä. Se ei kerro mitään muuta kuin että on ottanut rokotukset joka ei tarkoita mitään.
-Rokotteen pitkäaikaisia vaikutuksia ei tiedetä.
-Rokotettuja on sairaalahoidossa.
-Rokotteista on sairastuttu ja niihin on kuoltu.
-Jokainen muukin markkinoilla oleva lääke vaikuttaa jokaiseen ihmiseen omalla tavallaan koska ihmiset on uniikkeja yksilöitä.- Anonyymi
https://twitter.com/jukka235/status/1458694848605790209
Vaikka kuolemien määrä kasvaa nyt nopeasti, THL on ottanut kuolemat kokonaan pois tilanneraportistaan. Mistään et löydä tietoja kuolemien määristä. Ennen raportoitiin vieläpä melko seikkaperäisesti.
Kertaakaan rokotusten alkamisen jälkeen ei yli 80-vuotiaita ole kuollut niin paljon kuin nyt. Heidän saamiensa 2x rokotusten teho rupesi alenemaan jo elokuussa. Yli 80-vuotiaiden 3x rokotukset ovat kuitenkin edenneet 20 kertaa hitaammin kuin viime kevään 2x rokotukset.
Ennen rokotteiden tuloa noin 28 prosenttia niistä yli 80-vuotiasta, jotka olivat saaneet tartunnan 12 päivää aikaisemmin, kuoli koronaan. Rokotteiden avulla suhdeluku on saatu alas.
Nyt, kun yli 80-vuotiaiden rokotukset vanhenevat ja epidemia leviää suhteellisen vapaasti (eli myös yli 80-vuotiaat saavat paljon tartuntoja), luulen että mennään takaisin tilannetta jossa vajaat 1/3 kuolee.
- Anonyymi
Ruotsin TV:ssä oli ohjelma, jossa todettiin, että kaupungit aiheuttaa kulkutauteja, tosin niissä on myös paremmat hoitomahdollisuudet. Laumasuojaa ei tule, koska taudit leviää nimenomaan laumoissa.
Valitettavasti siihen ei saa linkkiä. - Anonyymi
Kun pysyy erossa rokotteista niin kaikki on aina äärimmäisen hyvin.
https://www.youtube.com/watch?v=ATC83hcUPBA
satunnainen video jota olen katsonut vasta 24 sekuntia joten liity seuraani ja nauti yhdessä kanssani
Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä762661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721832Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2741528Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741504Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461487- 871341
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3981293Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3471253Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3821238- 1281195