Olen kärsinyt aika diipistä masennuksesta viime aikoina. Alakulon tuskainen olo eteni siihen pisteeseen, että istuin lakana kaulan ympärillä lattialla joka oli sidottu kaapin oven kahvaan. Tämä oli varmaan enemmän kokeilu ja reaktio hirveään oloon kuin tosissaan tehty itsemurhayritys. Se oli kuin joku reaktio siihen, kun tuntui, ettei vaan kestä enää. Puristin lakanaa kaulani ympärillä ja nojasin hiukan eteenpäin niin, että minulla hiukan pimeni silmissä ja tuntui kuin olisin tuntenut painetta päässäni. Istuin lattialla joten koko painollani en hirttänyt itseäni vaikkakin vähän laskeuduin alaspäin mikä lisäsi painetta kaulallani. En muista kauanko tein tätä ehkä jonkun muutama kymmenenen sekuntia. Havahduin kuitenkin tekooni ja tajusin että se ei ole ok siinä vaiheessa, kun tajunta oli vähän hämärtynyt. En siis menettänyt tajuntaani ja irrotin tuon lakanan kaulasta. Syvällä sisimmässäni en halua kuolla, mutta olo on sillä tasolla, että tuntuu hyvin usein, että en pysty elämäänkään. Että en enää kestä elämää ja olisi niin paljon helpottavampaa vain mennä pois.
Tuon jälkeen säikähdin hiukan, kun havahduin jotenkin mitä tuli tehtyä. Menin nukkumaan ja heräsin välillä hiukan sekaviin oloihin ajan-ja paikantaju hiukan kadoksissa yöllä. Tapauksen jälkeen seuraavina päivinä on tuntunut, että käyn jotenkin hitaalla eikä pää toimi normaalisti ja pää on utuinen ja sumuinen. Rupesin lukemaan aiheesta ja järkytyin, kun luin, että hapenpuute voi vaurioittaa aivoja jo ilman tajunnanmenetystä, jos verenkierto estyy. En tiedä paljonko estin verenkiertoa. Lakana ei ollut mitenkään erityisen tiiviisti kaulani ympärillä. Yöunet jotenkin meni katkonaisemmiksi tämän jälkeen. Minulla on ollut myös migreenimäistä päänsärkyä joka alkoi pari päivää myöhemmin, enkä tiedä liittyykö tämä tekooni. Mietin mikä osa ahdistuksella on oireideni kanssa, koska ahdistuin jotenkin tämän jälkeen, kun tajusin kuinka pohjalle olen mennyt että tällaista tulee tehtyä.
Tiedän, että apua kannattaa hakea masennukseen. Olen hakenutkin, mutta se ei auta. Lääkkeet on kokeiltu, ja voin sanoa että olo vain muuttui pahemmaksi. Ja on painavia syitä mitkä tekee minut masentuneeksi joita mikään apu ei ratko
Voiko lyhytaikainen itsensä kuristaminen ilman tajunnanmenetystä johtaa aivovaurioihin?
6
290
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjoitat pitkää ja asiallista tekstiä, joten enpä usko, että olisit mitään aivovauriota saanut.
Ulkopuolista apua kannattaa kyllä hakea, keskustelua vaikka.
Jos liikaa testailee tuollaisiakin konsteja, jota olit tehnyt, niin se aivovaurio saattaa vielä olla edessä.
Yritä selvittää ongelmasi satuttamatta itseäsi.
Muista, että sinäkin olet tärkeä.- Anonyymi
Ai tärkeä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai tärkeä?
Juuri näin.
Jokainen on jollekin tärkeä, vaikkei sitä ihan aina tahdo uskoa.
- Anonyymi
Tajunnanmenetys voi tapahtua 30-180 sekunnissa, jos aivojen hapensaanti heikkenee liikaa esimerkiksi kuristumisen takia. Kyse on ilmiöstä hypoksia mikäli aivot ei saa riittävästi happea ja ilmiöstä anoksia mikäli hapensaanti estyy kokonaan. Vaurion aste voi olla sitä pahempi, mitä voimakkaammin verenkulkua aivoihin rajoitetaan.. Vrt. Täysin/osittain. Tajuttomuus voi tapahtua vielä nopeamminkin. Minuutin kohdalla aivosolut alkaa kuolla. Kolmea minuuttia kohden mentäessä vauriot on jo hyvin paljon vakavampia ja pysyvämpiä..Riskinä on myös aivoinfarktit ja aivoverenkiertohäiriöt, mikäli kuolo ei korjaa.
- Anonyymi
Minä olen kokenut tajunnan menetyksen, mutta se ei tullut kuristumisesta, vaan siitä, etten saanut happea lainkaan.
Tilanne oli sellainen, kun minulla oli pahat tulehdukset elimistössä, ja meni tulehdusarvotkin jo aivan pilviin.
Tuli sellainen paniikinomainen tunne, kun lakkasi henki kulkemasta. Ja tajunta meni todellakin aika nopeasti.
Tehollehan siinä kärrättiin lujalla vauhdilla. Eikä mennyt kauaa, kun olin jo hengityskoneessa, koska muu ylimääräinen hapetus ei riittänyt.
Sen verran kamala kokemus, sai ajattelemaan, etten halua ikinä kuolla tukehtumalla.
Siinä alkaa itse yrittää tehdä kaikkensa, kun tajuaa hapen kulun estyneen.
Eli jos itse vaikka laittaa kaulaansa jotain, niin sen repii pois siinä vaiheessa kun ei saa happea, ihan jo sen paniikin takia.
En suosittele kellekkään kokeilemaan. Jos tai kun tulee jotain ongelmia, masennusta, ahdistusta tai mitä tahansa, se kannattaa yrittää hoitaa hyvällä tavalla, että henkikulta säästyy.
Ammattiapua on saatavissa, jos on todella vaikeaa ja paha olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen kokenut tajunnan menetyksen, mutta se ei tullut kuristumisesta, vaan siitä, etten saanut happea lainkaan.
Tilanne oli sellainen, kun minulla oli pahat tulehdukset elimistössä, ja meni tulehdusarvotkin jo aivan pilviin.
Tuli sellainen paniikinomainen tunne, kun lakkasi henki kulkemasta. Ja tajunta meni todellakin aika nopeasti.
Tehollehan siinä kärrättiin lujalla vauhdilla. Eikä mennyt kauaa, kun olin jo hengityskoneessa, koska muu ylimääräinen hapetus ei riittänyt.
Sen verran kamala kokemus, sai ajattelemaan, etten halua ikinä kuolla tukehtumalla.
Siinä alkaa itse yrittää tehdä kaikkensa, kun tajuaa hapen kulun estyneen.
Eli jos itse vaikka laittaa kaulaansa jotain, niin sen repii pois siinä vaiheessa kun ei saa happea, ihan jo sen paniikin takia.
En suosittele kellekkään kokeilemaan. Jos tai kun tulee jotain ongelmia, masennusta, ahdistusta tai mitä tahansa, se kannattaa yrittää hoitaa hyvällä tavalla, että henkikulta säästyy.
Ammattiapua on saatavissa, jos on todella vaikeaa ja paha olla.Varmasti hirvittävä kokemus. Onneksi selvisit siitä.
Ongelma voi olla se, että esimerkiksi hirttäytymisyrityksessä ei aina tajua enää hapenpuutteessa, miten hirttäytymisväline otetaan pois kaulasta, vaikkei taju olisi täysin lähtenyt. Koska aivot saa liian vähän happea ja se voi vaikuttaa ymmärryksen tasoon ja siihen miten kykenee toimimaan. Tajunta voi olla jo hiipunut osittain. Siksi vaikka tarkoituksena ei olisi riistää henkeään tai vammauttaa itseään, niin voi silti vahingossa käydä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2689653IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3076836Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741705Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61421Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941297- 1091161
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751079Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin41882Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23756MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748