No tulihan se sieltä taas totuus

Anonyymi

Suomessa on noin 1,4 miljoonaa rokottamatonta tosin heistä on noin puolet
alle 12 vuotiasta lasta. Tosiasiahan on, että kaiken ikäiset voivat kantaa virusta kehollaan tai sairastua koronaan. Kyllä se vaan tuo Krista Kiuru oli oikeassa sanoessaan ettei tilanne ole enää hallinnassa .Iltasanomat.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lapsia ei ole kuollut koronaan juuri yhtään. Rokotteista on tullut heille valtavasti haittavaikutuksia, ties kuolemiakin joita valtamedia ei uutisoi vaan sensuroi. Myokardiittia raportoidaan paljon ulkomailla. Siksihän Moderna kiellettiin Pohjoismaissa ml. Suomessa alle 30-vuotiaille. Rikolliset poliitikot ja virkamiehet vastuussa!!!

      • Anonyymi

        Joka tapauksessa nekin voivat kantaa virusta ja levittää sitä. Ei ikä estä virusta tarttumasta, se tarttuu kaiken ikäisiin.


      • Anonyymi

        Suomessa ei ole kuollut yhtään alle 30-vuotiasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei ole kuollut yhtään alle 30-vuotiasta.

        Siis ikinä mihinkään vai?

        Toihan on ihan valetta eikä perustu mihinkään faktaan. Perussairaita alle 30 vuotiaita on varmasti kuollut..jopa Koronaankin. Toki pääosa koronakuolemista on yli 80 vuotiaita, mutta etteikö ainuttakaan nuorta, niin se on vale.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ikinä mihinkään vai?

        Toihan on ihan valetta eikä perustu mihinkään faktaan. Perussairaita alle 30 vuotiaita on varmasti kuollut..jopa Koronaankin. Toki pääosa koronakuolemista on yli 80 vuotiaita, mutta etteikö ainuttakaan nuorta, niin se on vale.

        Enn y


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei ole kuollut yhtään alle 30-vuotiasta.

        Jos tuhat on vasta Suomessa kuollut niin eihän tuohon joukkoon paljon nuoria vielä mahdu.


    • Anonyymi

      haista kukkanen että kannattaa jutella tk.akkojen kanssa siitä ei tuu kuin pahamieli.
      kun sanoo oman mielipiteen niin KIRJATAAN KANSIOIHIN
      HANKALA ASIAKAS!
      niin että arvatkaa kahdesti.

    • Anonyymi

      80-prosenttia rokotettu, eikä tilanne ole enää hallinnassa? 😁😂😃

      Eikö teillä VIELÄKÄÄN soi hälytyskellot? Korona on suuri kusetus! Älkää menkö missään tapauksessa ottamaan enää rokotusta, jos olette näin kauan jo selvinneet ilman!

      • Anonyymi

        Aivan hirvittävä hinku saada KAIKKI rokotetuiksi, jotta TERVEET eivät anna vertailupohjaa jatkuvasti huononevaan yleiseen terveystasoon!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan hirvittävä hinku saada KAIKKI rokotetuiksi, jotta TERVEET eivät anna vertailupohjaa jatkuvasti huononevaan yleiseen terveystasoon!

        Ja kun kaikilla on rokotukset, voidaankin syyttää huonosta terveydestä koronaa!


      • Anonyymi

        20 % rokottamattomia joissa epidemia leviää kiihtyvällä vauhdilla. Yhtä,paljon kuin Viron väkiluku.


    • Anonyymi

      Oottakaas kun maanantai koittaa taas selitellään luvuissa on monen päivän tartunnat ja kuolleet.

    • Anonyymi

      JUURI NIIN ON USEIN NYKYSIN TOIMITTU !

      • Anonyymi

        Se on ainakin varmaa, että virus leviää Pyhäinpäivän vierailuiden johdosta.


    • Anonyymi

      Suomessa tulee uusia tartuntoja 892 / vrk vauhtia. Viimeisten 3 vuorokauden
      aikana niitä on tullut 2678.

    • Anonyymi

      Piikkiä piikin perään ja maskia ja käsidesiä ja turvaetäisyyttä, vaikka totuus tiedetään:
      "Hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia vastaan ei vain kehity täydellistä immuniteettia, Lehtonen kuvaa." https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008385509.html

      • Anonyymi

        Hallitus tuhosi taas Suomalaisten perinteisen yhteisen perhe Joulun viettämisen.
        Ei ole syytä mennä isovanhempien kanssa yhteistä Joulu viettämään tässä tilanteessa.


    • Anonyymi

      Virossa tullut uusia tartuntoja aikavälillä 1.11 - 6.11 jo 8766 eli 1753 / vrk
      Virukseen kuolleita samalla ajalla 58 eli 11,6 / vrk.

      • Anonyymi

        Virossa on hyvävauhti. Tuolla vauhdilla kaikki ovat saaneet taudin kahdessa vuodessa.


    • Anonyymi

      Sokkona mennään ainakin Maanantaihin tai keskiviikkoon asti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe