Ajatuksia marraskuussa

Anonyymi

Holokaustissa pääosin natsit surmasivat kuusi miljoonaa juutalaista. Kauheaa se oli , enkä hyväksy sitä. Mutta käsittääkseni näin piti tapahtua. Juutalaiset itse pyysivät ; tulkoon Hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle. Näin on todella tapahtunut. He valitsivat Barabbaan, ristiinnaulitsivat Jeesuksen. Sak. 13:8- . Kaksi osaa siitä hävitetään, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle jne. On yo. raamatunkohta jo osittain toteutunut. Näin ymmärrän.

Predestinaatio-oppi, esim Room. 8: 27-.

Kaksinkertaiseen predestionaatioppiin en usko. Augustinos, Calvin uskoivat siihen. Luther sai vaikutteita heiltä. Kuulee monesti sanottavan. Hänen aika oli lähteä, kuolla nyt. Elämän pituuteen voi vaikuttaa paljonkin. Tupakanpoltto, päihteet,, liikalihavuus, liikkumattomuus, korkea verenpaine, jne. Siis elinikään voi vaikuttaa paljonkin. Sen uskon, Jumalalla on kaikkina aikoina ollut uskovia joita Hän on käyttänyt enemmän kuin muita. Wesleyn veljekset, J. Bunyan, Ylivainio N, Bonnke R. Ruotsalainen P, Orborn T.L. Cerullo M. jne. Hyvä näin. Jag tänker så här i november.

41

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luther oli yksi holokaustin isistä. Jumala varoitti: Älä tunkeudu sisään minun kansani portista heidän hätäpäivänänsä. Älä katso iloiten, myös sinä, hänen onnettomuuttansa hänen hätäpäivänänsä. Älä ojenna kättäsi hänen rikkauteensa hänen hätäpäivänänsä. Älä seiso tienhaarassa hävittämässä hänen pelastuneitansa. Älä luovuta hänen pakoonpäässeitänsä ahdistuksen päivänä.
      Mitä hyvää Luther on tuonut maailmaan? EI MITÄÄN, vaan ainoastaan vainoja ja riitoja ja miljoonia kuolleita.

      • Anonyymi

        Luther ei ollut holokaustin isä.

        Natsit jossain määrin käyttivät hänen kiivaita kirjoituksiaan perustellessaan tekojaan uskonnolla, sekä "kaukaa viisaasti" syyllistääkseen sillä kristittyjä, mutta holokaustin syyt olivat muut. Monet natsijohtajista olivat itse juutalaisia. Tähhhh?

        Holokaustin syyt olivat poliittiset ja taloudelliset, eivätkä juutalaiset itse omien tekojensa puolesta suinkaan olleet syyttömiä tähän vastustukseensa.

        En hyväksy holokaustia, en ole antisemitisti, mutta itse elämässäni juutalaisia ja juutalaisuutta hyvin ja runsaasti tuntien, sanon suoraan, etten enää ihmettele sitä. Aina on syy ja seuraus. Ensin oli juutalaiset itse tekoineen, kunnes eri maiden alkuperäisväestöjen mitta täyttyi ja seuraukset olivat rajut.

        Kai tiedätte mitä juutalaiset, maailman talousjohtajat juuri tällä hetkellä tekevät? Mm. Ukrainan sota. Juutalaisjohtoinen Maailman valuuttapankki IMF omistaa Ukrainan. Rahalainojensa vuoksi itse ukrainalaiset ovat nyt pulassa. USA ja Israel käyttävät Ukrainaa sota-alustanaan kristillistä Venäjää vastaan. Ukrainalaiset natsit kiduttavat itä-Ukrainan ortodoksista venäläisväestöä, jopa pikkulapsia naulitaan risteille. Tästä syystä joitain vuosia sitten Krimin venäläisväestö vaati päästä takaisin Venäjän alaisuuteen.

        Taannoinen, ukrainalainen NL:n presidentti Nikita Hrutshev omin luvin lahjoitti tuon venäläisalueen Ukrainalle ja sen jälkeen on venäläisten, etenkin kristittyjen elämä Krimillä ollut yhtä helvettiä. Tämä kaikki on tätä jo 2000 vuotta jatkunutta juutalaisten organsoimaa kristinuskon vastaisuutta Euroopassa, mutta mistä on oltu hiljaa, sillä jos arvostelet juutalaisten tekoja, lyödään rasistileima heti.

        Venäjän verinen vallankumous ja 70 vuoden helvetti oli USA:sta johdettu, Venäjälle muuttaneiden ja sinne kulttuurisesti kuulumattomien juutalaisten luoma kristinuskon ja maan alkuperäisväestön vastainen sotatoimi. Kristittyjä, kuten kaikkia toisinajattelijoita murhattiin miljoonittain.

        Nyt meneillään oleva islamistinen maahanmuutto on juutalaisten maailmanjohtajien organisoimaa, tarkoituksena tällä tavoin hävittää kristinusko, kuin samalla myös "paha, valkoinen rotu" maailmasta. He itse ovat "Valittua kansaa", korkeampaa rotua ja juuri tätä tosirasismia te helluntailaiset tuette. Netissä on ollut heidän julistuksiaan, yhdessä mustien "black lives matterien" kanssa, mutta jewtube poistatti niitä jo muutama vuosi sitten näkyviltä, ettei tulevia kansan- ja kulttuurimurhan uhreja varoitettaisi.

        Huomautan, että ed. kirjoittaja syytti uskonpuhdistaja Lutheria syylliseksi holokausteihin. Hän aloitti, minä vastasin.

        Luther, kuten koko sen aikainen Eurooppa kyllä myös hyvin tunsi nämä asiat, eikä Luther vaiennut sanoa totuutta ääneen. Reaktiot olivat sitten kunkin uhrin mukaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaisen antikristillisyyden hylännyt, nyt kristitty Brother Nathanael Kapner:

        http://brothernathanaelfoundation.org/
        *

        Luther oli yksi holokaustin isistä:
        Luther opetti ja Hitler ja natsit toteuttivat:
        Synagoogat on poltettava tai muilla keinoin tuhottava
        Juutalaisten kodit on hävitettävä
        Heidän hengelliset kirjansa on takavarikoitava
        Juutalaisten rabbien opetus on kiellettävä
        Juutalaisille ei saa tarjota turvaa matkalle (liikkumavapauden estäminen)
        Juutalaisten koronkiskonta on kiellettävä
        Heidät on pakotettava ruumiilliseen työhön
        Ensisijaisesti juutalaiset olisi kuitenkin karkotettava kristittyjen keskuudesta, se on paras tapa irtisanoutua juutalaisten harjoittamasta pilkasta. Ellei kristitty aktiivisesti vastusta juutalaisten viljelemää herjaa, ovat he itsekin osasyyllisiä jumalanpilkkaan.

        Jaaha. Ehkä noin. Linkki vain puuttui. Epäilemättä lyhyitä lainauksia tunnetusta kirjasta.

        Samoin tein voisi lainata heti Jeesuksen tuomion jälkeen kirjoitettua Talmudia, joka oli syynä tuohon Lutherin reaktioon.

        Ensin oli Jeesuksen murha. Ylösnousemus ei kuulunut suunnitelmiin. Mutta Se ylösnousi sittenkin! Väitetään nousseen Taivaaseenkin!

        Tätä seurasi paksu Talmud-kirjallisuus.

        Luther teologina sai sen käsiinsä.
        Repi nk. pelihousunsa. Heitti mustepullolla Saatanaa.

        Otti uuden mustepullon ja sulkakynän, kirjoitti Talmudille tunnetun vastineensa "Juutalaisista ja heidän valheistaan."

        Olen itse juutalaisten taholta henk.koht. kokenut monia niistä vihateoista, joihin Talmud kristittyjä vastaan kehoittaa. Nuo talmudistiset vihateot jatkuvat edelleen, ei ne jääneet 2000 vuoden taa, vaan kuuluvat edelleen osana juutalaista uskoa ja kulttuuria.

    • Anonyymi

      Martinin kannan juutalaisiin tiedän. Aloittaja.

      • Anonyymi

        Jospa sitten myös kertoisit sen, kun kerran sanot tietäväsi.

        "Martinin kannan juutalaisiin."

        Muista 8. (9.) käsky, että puhut toisesta henkilöstä ja kerrot asiasta hänen näkökulmastaan, "hänen suullaan".

        Matt. 12:37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi." (Jeesus)

        Etkö edes sen vertaa tunne kirkkohistoriaa. Martin kanta juutalaisiin on tullut esille jo koulussa uskontotunneilla. Ja kymmeniä kertoja sen jälkeen. Ja Martin elämä kokonaisuudessaan. Ajattelin, että hänen ajatuksensa ovat tuttuja tämän palstan lukijoille. Perehdypä kirkkohistoriaan. En ole nukkunut uskontotunneilla. Muistan, kuten eilisen päivän. Charles Wesley tuli uskoon 21.5. 1738 klo. 20.51. Så här också på svenska.

    • Anonyymi

      On kyllä valaisevaa panna vierekkäin esim. natsien savuna ilmaan toimittamat puolisentoista miljoonaa lasta sekä tämä kirjoittajien palvoma olio, jota kutsutaan kaikkitietäväksi, kaikkivoivaksi ja Rakkaudeksi…

    • Anonyymi

      Mutta pitää myös huomioida: luterilaisilla on omat sormensa historian kirjoittamisessa. Luterilaiset hokevat natsit,natsit, natsit... Luterilaiset valkaisevat omaa Lutheriaan.
      Tosiasia on kuitenkin että Hitler ja natsit astuivat valmiisen päytään: Kenraalit olivat suunnitelleet sodat ja Lutherin antisemitismi yhdisti kansan.

    • Anonyymi

      Kristinusko oli oiva apuväline Hitlerin natseille toteuttaa holokausti. Valkoinen Suomikin luovutti natsien keskitysleireille juutalaisuskoisia. Myös suomalainen SS- pataljoona Saksan itärintamalla surmasi juutalaisia siviilejä ja sotavankeja.
      Aloitus tukeutuu myös uskontoon juutalaisvihassaan.
      Rehdit ateistit kieltävät tykkänään uskonvihan.
      Aloituksen tekijä tekee pahaa työtä natsien puhtaaksi tekemiseksi.
      Luther oli aito juutalaisvihaaja ja Hitler käytti sitä taitavasti hyväksi.

      • Anonyymi

        Tästä välistä S24 poisti kommentin, jossa kerroin keitä nuo "luovutetut" olivat.

        Tässä ketjussa saa vapaasti mollata kristittyjä, muta totuus noista "8 luovutetusta", sen juutalainen ylläpito poisti.

        Tämä todisti nyt itselleni sen, että kyseessä on juutalaisten tietoisesti levittämä valhe / yleinen illuusio, joka ei sietänyt päivänvaloa. Noista 8;sta on kyllä kerrottu totuuskin, mutta juutalaisten jymäyttämiltä, heidän kanssaan antikristityiltä helluntailaisilta, joita ei liika sivistys rasita, halutaan laajemmin salata faktat.

        Etsin netistä tietoa, mutta nyt en löydä linkkiä, jossa kerrottiin heidän olleen Liittoutuneiden agentteja. Juutalainen Google, kuten JewTubekin on parin viime vuoden aikana kovalla kädellä siivonnut pois erilaisia "väärinajattelevia" kirjoituksia kuten videoitakin. Katsokaapa vaikka Brother Nathanaelin videokirjastoa.

        Ja Br. Nathanael sentään on syntyjään juutalainen, tosin siitä harvinainen, että puhuu totta. Siksi hänen videoitaan poistellaan. Hänen katseensa on vuosien aikana tiukentunut, alkaa kohta muistuttaa itse Lutheria!

        Saattaahan olla, että tuo puhe Liittoutuneiden agenteista on perätön ja nyt uuden väitteen mukaan olivatkin pakolaisia, mutta se, että nuo toisinkertovat kirjoitukset eivät ole saaneet jäädä internetiin, tämä kertoo, että asiasta ei saa edes puhua, heitä kyseenalaistaa.

        Mutta suomenjuutalaisia he eivät varmasti olleet, on esim. Jad Hashmonan väki vuosikymmeniä väittänyt teille mitä tahansa.

    • Anonyymi

      Kaikki ihmiset ovat täysin kelvottomia Jumalalle. Vain hänen armonsa ihmisiä pelastaa, ei ihmisten valinnat tai muut omat teot tai ansiot. Mutta uskon myös siihen että ihmisen vapaus toteutuu Jumalan valinnassa. En tunne yhtään syntistä joka tekee syntiä vastoin omaa tahtoaan. Synnin tekijällä on aina suurempi halu tehdä syntiä kuin olla tekemättä. Siksi meidän tulee rukoilla Jeesukselta osallisuutta hänen vanhurskauteensa, että me emme enää haluaisi syntiä tehdä. Täälläkin on paljon sellaisia kirjoittajia jotka eivät ole kristittyjä, he eivät usko että Jeesus on Jumala, eivätkä he voi uskoa, koska Jumala ei ole heitä valinnut. Mutta he ovat myös omasta tahdostaan pimeydessä.

      • Anonyymi

        Jos tähän Jumalaan uskomme, niin toki hän teki ihmisestä juuri sellaisen kuin halusi ja hyvin näki etukäteen, miten pahoja joistakin tulee. Vastuu pahuudesta ei siis ole ihmiskusiaisilla vaan heidän luojallansa. Semmoista on kaikkivaltius ja kaikkitietävyys.

        Unohdat että Kaikkivaltias on se joka päättää kuka on vastuussa ja mistä. Hänen vallassa se on, ei sinun.

        Juuri näin. Ja siksi tarvitset uskoa etkä ajattelua.

        Jokaisella ihmisellä on käsitys hyvästä ja pahasta. Mutta kun se ei riitä että tietää mikä on hyvää ei edes se että tekee sen mikä on hyvää. Miksi Jumala palkitsisi ihmisiä siitä että he tekevät sen mikä kuuluu tehdä? Se että ihmiset tietävät hyvän ja pahan mutta eivät vähimmässäkään määrin halua tehdä sitä mikä on oikein juuri todistaa, ettei kukaan pelastu ilman Jumalan armoa Jeesuksessa. Se todistaa ettei tieto siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa tee ketään hyväksi.

        Et tajua mitä on kaikkitietävyys ja kaikkivaltius. Jumala on ihmisen suhteen hiukan kuin ihminen, joka opettaa papukaijansa sanomaan ”minä olen vastuussa!” Kun kaija kakkii lattialle ja huutaa tuon oppimansa lauseen, niin ihminen on kuulevinaan oikeutuksen rangaista kaijaa. Jumala näes teki ihmisen ”vapaasta tahdosta” ihan semmoisen kuin halusi ja näki etukäteen, miten kukin tulee sitä käyttämään - eikä vain ”tietämään” mikä on hyvää ja pahaa. Pienikin ajattelu osoittaa tämän armo- ja syntihöpinän tolkuttomuuden, ja siksi juuri tarvitaan usko.

        Jumala hallitsee kaikkea ja tietää kaiken. Hän johtaa esimerkiksi paholaisen pahaa tahtoa sillä mitä hän maailmaan luo, mutta paholainen, kuten sinäkin, toimii oman tahtonsa johdattamana. Et sinä vastahakoisesti tee syntiä, vaan kun teet syntiä, niin halusi tehdä se synti voittaa halun olla tekemättä (halun jota sinussa tuskin edes on).

        Sinä yhä vain kuvittelet olevasi Jumalan yläpuolella. Että sinä säädät mikä on oikein ja mikä väärin. Että Jumala ei ole säätänyt syntiä synniksi ja tehnyt kaikkia ihmisiä ja henkiä vastuullisiksi niistä.

        Ei tuo sinun kommenttisi ole sen enempää ajattelua kuin tämäkään. Mutta ylpeä ihminen toki kuvittelee olevansa aina suurikin profeetta ja siksi kokee tarpeelliseksi ilmoittaa suuren älykkyytensä maailmalle samalla kun kertoo omia uskomuksiaan.

        Aivan. Tarvitaan juuri uskoa hokemaan, että jumala johtaa paholaista ja että paholainen samaan aikaan toimii oman tahtonsa johdattamana. Ajattelu ei tähän hokemiseen pysty. Mutta älä nyt niin kiihdy, että minut olet näkevinäsi oikean ja väärän säätäjäksi, semmoisesta en sano mitään. Ymmärrän toki, että kaikkivaltiuden ja kaikkitietävyyden käsitteitä on vaikea ymmärtää, mutta entäs tämä: Rakkaudeksi kutsuttu olio seisoo tumput suorina kaasukammion nurkalla, kun sinne työnnetään pikkulapsia…

        Jokainen ihminen ansaitsee joutua helvettiin pahuutensa tähden, ja sinä uliset siitä että ihmiset oman pahan tahtonsa johdettavina työntävät pikkulapsia kaasukammioon? Jumala olisi voinut pelastaa ne kaikki ihmiset mutta ei tahtonut. Eivätkä he kaivanneet häntä pelastajakseen. Heistä iso osa uskoi samoihin turhiin epäuskon loruihin kuin sinäkin. Jumala on katsonut vierestä kaikkea kuolema ja kärsimystä maailmassa, ja on Raamatun mukaan Jeesuksessa kärsinyt niihin kaikkiin verrattavan kärsimyksen ristillä. Jos olisit kristitty ja uskoisit Jeesuksen Jumalaksi, niin ymmärtäisit miksi.

        Jouduit niin jumalakiihkosi valtaan ettet osaa lukeakaan enää, tavanomaista sinulta ja kaltaisiltasi. Mutta en kiistä uskoasi, juuri sen varassahan pääsi toimii.

        Vain helvetin ansaitseva ihmiskunta kykenee sellaisiin asioihin mitä vaikkapa natsit ja kommunistit tekivät. Sama potentiaali pahaan on kaikkialla ja kaikissa ihmisissä. Heille tarvitsee vain antaa tekosyy niihin tekoihin ja ihmiset niitä tekevät, koska ihmiset ovat pahoja.

        Olet tietenkin oikeassa ihmisten pahuudesta. Juuri siksi on niin hassua toitottaa, että jokin Rakkaudeksi ja Hyvyydeksi kutsuttu olio olisi kaiken tämän luonut.

    • Anonyymi

      Näitä tekstejä eivät kristinuskon viholliset ole tuominneet, mutta kylläkin teologian tohtori Martti Lutherin, joka kirjoitti näille teksteille vastineen "Juutalaisista ja heidän valheistaan".

      Mitä sanovat helluntailaiset näihin juutalaisten väitteisiin? Puolustavat. Hehän itsekin kieltävät Jeesuksen jumaluuden! Areiolaista tekstiä löytyy tältä foorumilta vaikka kuinka!

      Saksassa saatiin lopulta tarpeekseen tästä jatkuvasta vihanlietsonnasta kristittyjä vastaan. En hyväksy heidän, sakujen kaikkia toimiaan asiassa, mutta jo omiin kokemuksiini perustuen, ymmärrän hiton hyvin ne reaktiot.

      1. Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.
      2. Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.
      3. Midrash Talpioth 225d: Jehova (Jumala) loi ei-juutalaiset ihmisen muotoisiksi, niin ettei eläinten muotoisten eläinten tarvitse palvella juutalaisia. Ei-juutalainen (esim. kristitty) on niin ollen ihmishahmon omaava eläin, jonka on palveltava juutalaista yötä päivää. Heitä ei voi koskaan vapauttaa tästä palvelusta.
      4. Shene Lukohoth Haberith: Vaikka maailman kansat ulkonaisesti muistuttavat juutalaisia, he ovat varsinaisesti vain apinoita ihmisiin verrattuna.
      5. Ketuboth 111a: Ei-juutalaiset ovat kansaa, joka on kuin aaseja - orjia, jotka katsotaan isännän omaisuudeksi.
      6. Jebamoth 98a: Kaikki ei-juutalaisten lapset ovat oikeudellisesti äpäriä, koska ei-juutalaiset ovat vain eläimiä.
      7. Niddah 45a: Rabbien mukaan naiset eivät voi tulla raskaaksi ennen kuin he saavuttavat 12 vuoden ja yhden päivän iän. Kysyttäessä, kuinka oli mahdollista, että ei-juutalainen tyttö oli tullut raskaaksi kuuden vuoden iässä, rabbi vastasi, että ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.
      8. Berakoth 58a: Eräs rabbi ruoski juutalaista, koska tämä oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä ei-juutalaisen kanssa. Juutalainen meni roomalaisten luo, jotka sitten kysyivät rabbilta, miksi hän oli tehnyt niin. Rabbi kertoi roomalaisille, että rangaistu juutalainen oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä naaraspuolisen aasin kanssa. Roomalaiset vapauttivat rabbin sen jälkeen kun profeetta Elia oli tullut alas taivaasta ja sanonut, että rabbi puhui totta. Tämän jälkeen rangaistu juutalainen kutsui rabbia valehtelijaksi. Rabbi vastasi, ettei hän valehdellut, koska kaikki ei-juutalaiset ovat aaseja. Juutalainen lähti roomalaisten luo, mutta rabbi tappoi hänet, ja syystä.
      9. Ketuboth 3b; Sanhedrin 74b: Ei-juutalaisen siemen(neste) on eläimen siemenen veroinen. Kristityn yhdyntä elukan yhdyntä.
      10. Choschen Hammishpat 227: "Raamattu sanoo: 'Älä huijaa lähimmäistäsi', mutta ei-juutalaiset eivät ole lähimmäisiämme vaan, kuten sanottu, pahempia kuin koirat."
      11. Iore Dea 337,1: Surunvalitteluita ei tule esittää kenellekään tämän palvelijoiden (ei-juutalaisia) kuoleman johdosta. Tulee sanoa vain "Tuokoon Jumala takaisin kadottamasi", kuten sanomme miehelle, joka on kadottanut lehmän tai aasin."
      12. Keritoth 6b: On kiellettyä kaataa pyhää öljyä israelilaisten päälle. Mutta rabbit päättivät, että on sallittua kaataa sitä lehmien ja ei-juutalaisten päälle, koska ne eivät ole ihmisiä.
      13. Baba Mezia 114b: Juutalaiset haudat saastuttavat (seitsemän päivän ajan) mutta ei-juutalaisten haudat eivät saastuta, koska ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä (taustana 4. Moos. 19:14). - - Vain juutalaiset ovat ihmisiä; muut ovat eläimiä (perusteluna Hes. 34:31: Te olette minun lampaani, - - te ihmiset").
      14. Emek Hammelech 23a: Ei-juutalaisten sielut tulevat kuolemasta ja kuoleman varjosta.
      15. Rosh Hashanah 17a: Ei-juutalaisten sielut menevät helvettiin.
      16. Abodah Zarah 36b: Ei-juutalaisten tyttäret ovat saastaisuuden tilassa syntymästään lähtien, ja avioliitto heidän kanssaan on kielletty.
      17. Oholoth, Misnah 6,7: Ei-juutalaisten kivet, vuoret, maat ja talot ovat saastaisia.
      18. Abodah Zarah 35b: Ei-juutalaisten maito, leipä ja öljy ovat kiellettyjä.
      19. Abodah Zarah 67b: Ei-juutalaisten keittovälineet antavat ruokaan pahan maun.
      20. Abodah Zarah 72b: Jos ei-juutalainen koskee viiniin, se ei kelpaa enää juutalaisten käyttöön.
      21. Abodah Zarah 70a: Varkaat, joiden rodullista taustaa ei tiedetty, murtautuivat erään juutalaisen rakennukseen ja koskivat viiniin. Koska hän ei tiennyt, kuka oli koskenut viiniin, hän ei ollut varma, oliko viini saastunut ei-juutalaisen kosketuksesta. Rabbit päättivät, että koska suurin osa varkaista kaupungissa oli juutalaisia, viini ei ollut saastunut.
      22. Erubin 7,1, Tos: Kun katsoo ei-juutalaisen taloon, näkee karjalauman.
      23. Leb. Tob 46,1: Ei-juutalaisten talot ovat elukkojen taloja.
      24. Hagiga 13a: On kiellettyä opettaa ei-juutalaisille lakia.
      25. Jektut Chadash 171,3: On kiellettyä paljastaa (Talmudin) lakia.
      26. Sanhedrin 59a; Abodah Zarah

      🥀 Aasiakin alempi gojtar.

      • Anonyymi

        56. Jebamoth 100b: Ei tule ottaa vaimoksi ei-juutalaista, ettei lapsesta tule hänen seuraajansa (lapsi seuraa lain mukaan äitiään).
        57. Abodah Zarah 25b: Rabbien päätöksiä siitä, miten tiellä tulee kävellä ei-juutalaisten kanssa, oltava varuillaan heidän suhteensa. Kristityistä (koko läntisestä maailmasta) erityisesti:
        58. Sepher Or Israel 177b: Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa kuin suitsuttaisit hänelle.
        59. Zohar III, 227b: Ainoa tarvittava uhri on se, että poistamme epäpuhtaat (= kristityt) keskuudestamme.
        60. Hilkoth Akum X,1: Kristityt joko käännytettävä tai tapettava.
        61. Zohar I 219b: Kristittyjen johtajat epäjumalanpalvelijoita, heidät on tapettava.
        62. Sanhedrin 46a: Rabbi M. sanoi, että Nooan perillinen, joka kiroaa Jumalan Nimen (Jahve) käyttämällä sen korviketta (Jeesus Kristus), on syyllinen ja hänelle langetetaan kuolemantuomio.
        63. Hilkoth Akum X,7: Missä juutalaiset ovat niskan päällä, siellä ei saa jättää yhtäkään epäjumalanpalvelijaa (= kristittyä) henkiin.
        64. Abodah Zarah 26a,b: Kristityt voidaan heittää kaivoon ja jättää sinne.
        65. Orach Chaiim 480 Hagah: "Aja, Jumala, ne, jotka eivät usko sinuun, pois vihassasi ja murskaa heidät kappaleiksi. Tuo pikaisesti kaikki epäuskoiset syytettyjen penkille. Tuhoa hetkessä kaikki valtakuntasi viholliset. Kitke arvottomat kansat kokonaan pois, hajota ja tuhoa ne. Tuhoa heidät! Tuhoa heidät heti, heti tällä hetkellä!"
        66. Hilkoth Akum X,2: Kristinuskoon kääntyneet juutalaiset tulee tappaa ja heitä on vainottava loppuun asti.
        67. Iore Dea 158,2, Hagah: Luopiot, jotka kääntyvät kristittyjen mielitekoihin ja palvontamenoihin, tulee surmata.
        68. Choschen Hammishpat 388,15: Ne, jotka antavat israelilaisten rahoja kristityille, on tapettava.
        69. Jalkut Simoni 245: Jokainen, joka vuodattaa kristittyjen veren, saa Jumalan hyväksynnän aivan kuin olisi uhrannut hänelle.
        70. Zohar I, 160a: Juutalaisten täytyy aina yrittää pettää kristittyjä. Juutalaisten täytyy vapautua heistä ja tulla heidän hallitsijoikseen.
        71. Zohar I, 25a: Epäjumalanpalvelijat (kristityt) on pyyhittävä pois maan päältä. Heidän muistonsa on hävitettävä.
        72. Pesahim 49a: On sallittua tappaa kristittyjä paastopäivinä, ei tarvita rukouksia.
        73. Choschen Hammishpat 425,5: Ne, jotka eivät usko Tooraa, tulee surmata. Jolla on voimia tappaa heidät, tappakoon heidät avoimesti miekalla; ellei ole voimia, petkuttakoon heidät eri tavoin kuolemaan. (Maimonides, Hilkoth teschubhah III,8, sanoo, että kristityt [ja muut] kieltävät Tooran lain) - - Myös juutalaiset, jotka kääntyvät kristinuskoon, on tapettava.
        74. Zohar I, 219b: "On varmaa, että vankeutemme jatkuu, kunnes epäjumalia palvelevien ei-juutalaisten (= kristittyjen) hallitsijat on tuhottu."
        75. Obadiam (rabbi Kimchi): Puhuessaan viimeisinä päivinä tapahtuvasta Edomin tuhosta profeetat tarkoittivat Roomaa (siis kristittyä maailmaa), Jes. 34:1. Kun Rooma on tuhottu, Israel saa vapauden.
        76. Tseror Hammor (rabbi Abraham): Heti kun Rooma (länsimaat, kristitty maailma) on tuhottu, israelilaisille koittaa vapaus.
        77. Zohar II, 43a: Aasi tarkoittaa ei-juutalaista, joka on ostettava vapaaksi....Mutta jos hän kieltäytyy tulemasta vapaaksi ostetuksi, silloin hänen kallonsa on murskattava; - - heidät tulee ottaa pois elävien kirjoista, sillä heistä on sanottu: "Joka tekee syntiä minua vastaan, sen minä otan pois Elämän kirjasta."
        78. Zohar I, 38b, 39a: Neljännen taivaan palatseissa ovat ne, jotka ovat surreet Siionia ja Jerusalemia, ja kaikki ne, jotka ovat tuhonneet epäjumalanpalvelijakansoja (= kristittyjä kansoja). Ne, jotka ovat tappaneet epäjumalia palvelevia ihmisiä (= kristittyjä), puetaan purppuravaatteisiin, jotta heidät tunnettaisiin ja heitä voitaisiin kunnioittaa.
        79. Iore Dea 148: Juutalaista kehotetaan aina pitämään piilossa viha, joka hänellä on kristittyjä kohtaan.
        80. Choschen Hammishpat 156,5 Hagah: On luvallista pettää kristittyjä ja ottaa heidän rahansa, sillä kristittyjen varallisuutta on pidettävä yhteisenä omaisuutena, joka kuuluu sille, joka sen ensimmäisenä ottaa.
        81. Choschen Hamishpat 183,7: Juutalainen saa pitää, mitä kristitty maksaa erehdyksessä liikaa. Juutalaisten täytyy jakaa keskenään se, mitä he huijaamalla veloittavat liikaa kristityiltä.
        82. Choschen Hamishpat 266,1: Jos juutalainen löytää kristityn kadottamaa omaisuutta, hän saa pitää sen.
        83. Iore Dea 157,2 Hagah: Jos juutalainen voi pettää kristittyjä tekeytymällä kristillisten oppien kannattajaksi, hän saa ryhtyä petokseen.
        84. Abodah Zarah 54a: Kristityiltä ja luopioilta saa kiskoa korkoa.
        85. Abodah Zarah 2a, Tos: Kauppaa käytävä kristittyjen kanssa, koska heillä on rahaa maksaa.
        86. Iore Dea 159,1: On sallittua lainata rahaa kristityille ja kiskoa heiltä korkoa.
        87. Baba Kama 113a: Juutalainen saa valehdella ja vannoa väärän valan oikeudessa saadakseen kristityn tuomituksi.
        88. Iore Dea 335,43: Juutalainen, joka myy maatilan kristitylle, tulee karkottaa.
        89. Iore Dea 154,2: Kaupankäyntiä ei saa opettaa
        .

        >>64. Abodah Zarah 26a,b: Kristityt voidaan heittää kaivoon ja jättää sinne.<<

        Juutalaisen illuminaatin sytyttämässä Venäjän vallankumouksessa, syvästi kristityn tsaariperheen, muist. isoäiti, tsaarittaren äiti ja tämä palvelijatar Varvara heitettiin elävinä tyhjään kaivoon.

        Kyläläiset, jotka kuulivat avunpyynnöt, eivät uskaltaneet auttaa. He kuitenkin, juutalaisilta kommunisteilta salaa, kertoivat kuulleensa useiden päivien ajan sieltä "ylimaallista laulua", kunnes se vaikeni.

    • Anonyymi

      Hävettää olla syntynyt Suomessa ja kastettu eankelilaisluterilaisessa kirkossa. Oikeesti.

      • Anonyymi

        On siinäkin pelle. Kohta kai tuossa "valkoihoinen-kristitty-on-paha"-agendassasi värjäät ihosi mustaksi.

        Et sinä juutalaisille silti koskaan kelpaa. Olet syntynyt aasintammasta ja aasi sinä aina heidän silmissään olet. Heitä vain huvittaa teidän nuoleskelunne.

    • Anonyymi

      "Jumala hallitsee kaikkea ja tietää kaiken. Hän johtaa esimerkiksi paholaisen pahaa tahtoa sillä mit..."

      Kristinuskossa onkin kaksi pääjumalaa; Jeesus ja Paholainen. Yksijumalaisuus putosi kaivoon. Paholainen lienee siis tiedon jumala, koska Jeesus valehtelee joka käänteessä.

    • Anonyymi

      Ai näin piti käydä?

      Täysin kuviteltua itse keksittyä juutalaisoppia.

      • Anonyymi

        Toki oli Israelissa niitäkin jotka pelastuivat ja paranivat Jeesuksen aikana. Mutta Jeesuksen he hylkäsivät, kuten tietänet. Ristiinnautitsivat Hänet. Hehän pyysivät: tulkoon Hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle. Todella näin on tapahtunut. Vai on keksittyä. 6 miljoona juutalaista surmattiin Jos Jeesus olisi syntynyt Suomessa tai missä tahansa maassa, samoin oli Hänelle tehty.

      • Anonyymi

        Perustele käsityksesi. Aatu ei riitä perusteluihisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki oli Israelissa niitäkin jotka pelastuivat ja paranivat Jeesuksen aikana. Mutta Jeesuksen he hylkäsivät, kuten tietänet. Ristiinnautitsivat Hänet. Hehän pyysivät: tulkoon Hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle. Todella näin on tapahtunut. Vai on keksittyä. 6 miljoona juutalaista surmattiin Jos Jeesus olisi syntynyt Suomessa tai missä tahansa maassa, samoin oli Hänelle tehty.

        Juutalaisten historia on ollut nousua ja laskua, sen mukaan miten he tottelivat elävää Jumalaansa tai hylkäsivät Hänet, valettujen härkien, baalien jne. takia. Tietenkään epäjumalat eivät kuule kansojen suojelu pyyntöjä. Saatana käytti tätäkin hyväkseen, että juutalaisuskoiset hylkäsivät Jeesuksen ilosanoman, Jerusalem tuhottiin ja juutalaiset hajotettiin muihin maihin. joissa he elivät lähes 2000 vuotta Jumalan armotaloudessa. Jos he olisivat kääntyneet kristityiksi ja palanneet profeettojen ennustusten mukaan, takaisin luvattuun maahansa elävän jumalan suojelukseen, eivät natsit olisi kyenneet tappamaan heitä. He kiistävät edelleen Messisa Jeesuksen, jonka he lävistivät. Mutta heillä on Jumalan armo, koska Jumala ei voi olla rakastamatta heitä, kuin tuhlaaja poikaansa.

        Me säälimme juutalaisia, koska he ovat joutuneet läpikäymään järkyttävän holokaustin, mutta pohjimmiltaan juutalaiset ovat yhtä julmia ja raakoja kuin ns kristityiksi itseään kutsuvat nimikristityt.
        Israelissa on tehty sen itsenäistymisen jälkeen yli 2 miljoonaa aborttia, joten ei lapsen henki ole heidänkään mielestään minkään arvoista. Siellä tehdään vuosittain n 50000 aborttia, kun meillä Suomessa vastaava luku on alle 10000. Olemmekohan me suomalaiset sittenkin Jumalan silmissä hiukan vanhurskaampia?
        Outoa on, että täällä Suomessa voimakkaasti aborttia vastustanut Ulla Järvilehto ei inahdakkaan Israelissa suoritetuista aborteista. Tekopyhyyttäkö?

        Totuuden mukainen kirjoitus. Eli Sak.13:8- , Sak. 14. Ilm. 7 alkupuoli toteutuvat vielä. Suuria asioita. Jeesuksen toinen tulemus on Ilm 3 ja 4 välissä. En pidä raamattutuntia tällä juorupalstalla.

        Totuuden mukaan Jeesuksen paluu on kerrottu Ilmestyskirjan 19. luvussa. Kun et tunne Sanaa, niin on miksi ylipäätään pitäisit Raamattutunnin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me säälimme juutalaisia, koska he ovat joutuneet läpikäymään järkyttävän holokaustin, mutta pohjimmiltaan juutalaiset ovat yhtä julmia ja raakoja kuin ns kristityiksi itseään kutsuvat nimikristityt.
        Israelissa on tehty sen itsenäistymisen jälkeen yli 2 miljoonaa aborttia, joten ei lapsen henki ole heidänkään mielestään minkään arvoista. Siellä tehdään vuosittain n 50000 aborttia, kun meillä Suomessa vastaava luku on alle 10000. Olemmekohan me suomalaiset sittenkin Jumalan silmissä hiukan vanhurskaampia?
        Outoa on, että täällä Suomessa voimakkaasti aborttia vastustanut Ulla Järvilehto ei inahdakkaan Israelissa suoritetuista aborteista. Tekopyhyyttäkö?

        Juutalaisten synnit ja pahuus eivät oikeuta vainomaan ja murhaamaan heitä. Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuuden mukaan Jeesuksen paluu on kerrottu Ilmestyskirjan 19. luvussa. Kun et tunne Sanaa, niin on miksi ylipäätään pitäisit Raamattutunnin?

        Jo neljännessä luvussa kerrotaan lasisesta merestä, taivaassa oli ovi, valtaistuimella istujasta jne. Ennen 19. luku ovat mm. sinetit, juutalaiset evankelioivat ,siis 144000, paljon vitsauksia. Ilm. 7 : 9-12 srk on selvästi taivaassa. Jeesuksen toinen tulemus ei voi olla vasta 19. luvussa.

        144000 ovat esikoisten juhlajoukko. Tarkoitat siis, ettei tässä puhuta Jeesuksesta: Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
        ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.

        Voi vain hämmästellä oppiasi!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      92
      4350
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4275
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4006
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2877
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2551
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2118
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2104
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      195
      2023
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1675
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1442
    Aihe