Teknologinen singulariteetti

Anonyymi

Maikkarin uutisissa oli tänään juttua ns vahvasta tekoälystä. Onhan se ymmärrettävää, että sellainen pelottaa, kuten uusi teknologia ennenkin. Terminaattorien ynnä muiden asiaan kriittisesti suhtautuvien varoitukset ovat toki ohjanneet ajattelua pitkään, vaikka asiaa voisi lähestyä myös järkiperäisemmin.

Oletko esimerkiksi sitä mieltä, että alykkyys korreloi hyvyyden kanssa? Silloin sinun kuuluisi tukea vahvan tekoälyn kehitystä, koska vahva tekoäly voitaisiin tehdä moraalisesti ylivertaiseksi ihmisiin nähden. Ihminen on kauhea olento. Ihmisyyden kontolla on molemmat maailmansodat, ydinaseiden kehitys ja ympäristön tuhoutuminen. Historian kaikki kidutukset ja kansanmurhat on tehty ihmisten toimesta. Yhtä ainutta ei ole suorittanut kone. On sanottu, että ihminen on perimmältään paha. Ihminen tulee tuhoamaan tämän planeetan, ellei joku häntä alykkäämpi ratkaise sen ongelmia.

Voidaan toki ottaa myös vastakkainen näkökanta, eli älykkyys ei korreloi hyvyyden kanssa. Itse asiassa ihminen on eläinkunnassa kaikkein väkivaltaisin eläin, vaikka onkin älykkäin. Älykkyys näyttäisikin korreloivan pahuuden kanssa, kenties koska älykäs oppii dominoimaan muita. Ihminen on perimmiltään itsekäs, ja niin olisi häntä älykkäämpi tekoälykin. Itsekkäänä olentona ihminen riistää muita niin kauan kun riistettävää on.

Tekoäly on kuitenkin erilainen, koska se on ihmisen kehittämä järjestelmä. Näin ollen tekoälyn ei tarvitse kopioida ihmisen paheita, kuten itsekkyyttä ja vallanhimoa. Tekoäly voitaisiin kai kehittää sellaiseksi, että sen toimintaa ohjaava metriikka (analoginen onnellisuuden kanssa) olisi yhteisen hyvän tavoittelu. Silloin tekoäly ei tekisi pahaa muille, etenkään jos tekoäly kehitettäisiin niin, ettei se vahingossakaan voi ehdottaa ydinsodan aloittamista tai muuta yhtä hullua. Ydinaseet voitaisiin myös hävittää maailmasta, ettei Skynet skenaariosta tulisi todellisuutta.

Joka tapauksessa on totta, että se valtio, joka ensimmäisenä kehittää vahvan tekoälyn, päihittää muut valtiot varustelussa. Näin lausui aikanaan myös Vladimir Putin, mikä osoittaa, että Venäjä pyrkii aktiivisesti kehittämään vahvaa tekoälyä. Vahvan tekoälyn kehittäminen tekisi Venäjästä ylivertaisen muihin valtioihin nähden, mikä varmasti on Putinin toive, sillä hän haaveilee Venäjän valta-aseman palauttamisesta. Vahva tekoäly kykenee löytämään ratkaisuja ongelmiin, joita perinteinen tietotekniikka tai ihminen ei kykene ratkaisemaan. Vahvalla tekoälylle voitaisiin antaa valtaa myös päätöksenteossa, jossa se voisi toimia neuvonantajana. Äärimmäinen esimerkki olisi antaa vahvan tekoälyn vastuulle maan sotilas-strategia kriisitilanteessa. Silloin sota voitaisiin mahdollisesti voittaa minimitappioilla.

Terminaattoria tuskin tulee käymään toteen, koska tämä edellyttäisi riittävän tuotantokapasiteetin antamista tekoälyn vastuulle. Tekoälylle voitaisiin asentaa on/off nappula tai sähköt voitaisiin tarvittaessa katkaista. Vahva tekoäly toimisikin ideaalitilanteessa ympäristöstään eristetyssä tietojärjestelmässä, jota koulutettaisiin esimerkiksi muistitikun avulla. Sillä ei olisi yhteyttä internettiin. Näin ollen tekoäly olisi täysin ihmisten armoilla.

Todennäköisesti tekoälyllä ei kannatakaan imitoida ihmisen ominaisuuksia, koska ihminen on osoittautunut huonoksi eläimeksi. Mitä inhimillisemmän tekoälyn luomme, sitä pahempi lopputulos voi olla. Tekoälyllä ei saisi olla selviytymisviettiä tai tarvetta kuluttaa aineellisia resursseja. Nämä paheet ovat tehneet ihmisestä niin vaarallisen kuin se on.

5

294

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tekoälystä levitetään mystisiä mielikuvia. Todellisuudessa se toimii niin kuin se on ohjelmoitu toimimaan.

      Tämän lähtökohdan vuoksi on turha luulo, että tekoäly pystyisi inhimillistettyyn harkintaan saati moraalisiin pohdintoihin. Mekaanisesta päättelyprosessinsa vuoksi se ei ehkä osaa järkevästi kaikissa tilanteissa. Tätä ei voi pitää itsenäisenä ajatteluna, pikemminkin virhetoimintona, jota ihminen arvostelee omien moraalikäsitystensä läpi.

    • Anonyymi

      Missään ei ole osoitettu että äly ja ihmisen kokema hyvyys olisivat toisiinsa sidottuja. Päin vastoin, monet pahoina pidetyt ihmiset ovat olleet hyvin älykkäitä.

      Vahva tekoäly tarkoittaisi itsenäiseen ajatteluun pystyvää konetta, jolla ei ole moraalia, empatiaa eikä inhimillisiä tunteita. Eli kyseessä olisi määritelmänomaisesti psykopaatti. Ottaen huomioon nykyisen internetin tietoturvattomuuden on syytäkin olla huolissaan sellaisen kehittämisestä. Erityisen vaarallista on kehittää koneita, jotka voivat itse muokata omaa koodiaan.

    • Anonyymi

      Ei kai tekoälyllä voi olla minkäänlaisia tunteita. Käsittääkseni tunteiden kokemiseen tarvitaan mm. hormoneja, eikä tietokoneessa sellaisia ole.

      • Anonyymi

        Tekoäly voi luoda tunteista mallin ja noudattaa sitä ja kas sinä sanot sitä tunteikkaaksi 🤣


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      46
      2263
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1489
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      106
      1168
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      131
      1067
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      963
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      71
      913
    7. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      744
    8. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      116
      698
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      694
    10. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      23
      608
    Aihe