Uusia koronalääkkeitä varastoissa jo isot määrät – milloin saamme niitä Suomeen?
Koronalääke otetaan viiden päivän pillerikuurilla. Mahdollisesti jo tämän marraskuun 2021 lopussa. Koronaa voidaan hoitaa muullakin tavoin kuin rokotteella. - Eläköön lääketiede!
Lokakuussa kerrottiin Merckin eli MSD:n molnupiraviirista, joka näyttäisi puolittavan vakavien koronatapausten määrän riskipotilailla.
Marraskuun ensimmäisellä viikolla uutisoitiin Pfizerin koronalääkkeestä. Tiedote kertoi Paxlovid-lääkkeestä, joka näyttäisi voivan ehkäistä vakavaa koronaa ja koronakuolemia riskiryhmissä vieläkin tehokkaammin kuin molnupiraviiri.
Yhdysvalloissa molnupiraviirille on haettu hätäkäyttölupaa, joka saattaa tuoda lääkkeen käyttöön jo marraskuun lopussa.
Britanniassa molnupiraviiri on jo saanut käyttöluvan.
Jos molnupiraviirin suhteen ei EMA:n käsittelyssä tule eteen ongelmia, Sallisen mukaan on mahdollista, että myyntilupa lääkkeelle heltiää jo marraskuun loppupuolella, tai viimeistään joulukuun aikana.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/463d1cf6-77fd-4048-90ec-c5b252ecc51e

Vastaukset 10
Vanhimmat
Pfizerin koronalääke sisältää ivermektiiniä, jonka on tiedetty olevan tehokas lääke koronaan. Pfizer kielsi ensin ivermektiinin käytön , ja nyt oli kehittelevinään uuden lääkkeen. Saa taas rahat tästä " uudesta keksinnöstään". Rokotteesta on rahat saatu, ja nyt markkinoidaan tuotetta, jonka teho on jo aiemmin todettu useassa maassa.
voi hlvetin idiootit.
sama firma joka jakeli myrkkypiikit.
Aloittaja on jo piikkinarkkari, kohta se on pillerinarkki
Jotkut näistä päättää rokotteista ja pakotteista
Iltalukemista, hyviä nimiä listassa, alkaa monet jutut seljetä
https://www.virkamafia.fi/wp-content/uploads/2021/05/Tutkintapyynto-valtiopetos-ym.-31.5.2021-1.pdf
Eikö korona ole jonkinlainen peli?
> Pfizerin koronalääke sisältää ivermektiiniä, jonka on tiedetty
> olevan tehokas lääke koronaan.
Tuostahan Pfizermectiinistä on väännelty vitsiä jo parin kuukauden ajan.
https://media.babylonbee.com/articles/article-9409-1.jpg
Todellisuudessa Pfizerin lääkeuutuus ei sisällä Ivermectiiniä. Pfizerin mömmö perustuu kyllä vanhaan, olemassaolevaan lääkkeeseen, mutta se ei tosiaan ole loismyrkkylääke Ivermectin.-
Pfizerin uusi koronalääke Paxlovid perustuu vanhaan HIV/AIDS-lääkkeeseen nimeltään ritonavir.
https://en.wikipedia.org/wiki/Ritonavir
Onhan tuo heteromiehelle hiukan noloa, jos joutuu alkaan lääkitä itseänsä gay-miesten lääkityksillä. Mutta kai ne napit Pfizerin homonapit on sitten vaan syötävä, jos sattuis meneen todella huonoon kuntoon, eikä happi kulje enää yhtään.-
Mikä riemu pillereistä muka koittaa! Sinun pitää käydä testeissä tiuhaan että sinusta löytyy korona edes.
Ja testin pitää onnistua, testithän eivät aina anna oikeaa tulosta. Pillerit ovat tietenkin hyvä lisä koronan hoitoon ja hoidon mennessä kohdalleen tietysti. Mutta sairautta ei kannata hankkia, hauskaa siitä ei tule.
Remdesivir on ollut pitkään. Kuuri jotain kolmetuhatta dollaria.
Korona on peli kuin biljardi tai mullta pallo , jalkapallo, multapallo, multakenkä.
kuin myöskin texas hol dem.
Pilleri jokaiseen tilanteeseen, jos masentaa nappaa suuhun ilopillerin ja jos on liian iloinen niin masennus-tabletti.