Laki on sama kaikille, vain TUOMIOT vaihtelee

Juristi kaahasi päin punaisia – suojatiellä ollut nainen perääntyi henkensä edestä
Jalankulkijan mukaan auto oli suhahtanut hänen edestään 10—15 sentin päästä.

-

Valittaja vetosi myös ammattiinsa. Hän on oikeustieteen tohtori. Hän työskenteli asianajotoimistossa ja hänen tarkoituksensa oli pyrkiä asianajajaksi ja kansainvälisiin tehtäviin. Rikosrekisterimerkintä vaarantaisi pääsyn näihin tehtäviin ja olisi kohtuuton lisäseuraamus.

Vain toinen perustelu tehosi

Oikeustieteen tohtori voitti valituksensa. Hovioikeus muutti ehdollisen vankeuden sakkorangaistukseksi. Sakkoja vastaaja joutuu maksaman 80 päiväsakon verran eli hänen tuloillaan 4 640 euroa.

Hovioikeus otti rangaistusta määrätessään huomioon sen, että kyseessä on vastaajalle yksittäinen liikennerikos.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3639537e-8ee2-4914-8ec2-e326650b4c0e
12114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Huonomuistinen hyvätuloinen!


"Volvon 51-vuotias kuljettaja sai syytteet törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä ajoneuvorikkomuksesta.

Jälkimmäinen syyte koski sitä, että 6-vuotias auto oli ollut tekoaikaan katsastamaton."

Äänestä

51 v lakitieteen tohtori ja aikoo aasinajajaksi, vaikka ei osaa edes liikennesääntöjä?

Äänestä
  • Aasilla saa ajaa ilman korttia.

    Äänestä

Auto antaa niin fyysisen suojan kuin juridisenkin suojan. Autolla on mahdollista vaikka murhata ja voi siilti jäädä ilman rangaistusta.

Äänestä

Törkeässä liikenneturvallisuuden vaarantamisessakin tuomio vaihtelee 30 päiväsakon ja vankeuden välillä. Tuomio riippuu tapauksen yksityiskohdista ja siitä millaista vahinkoa tuli. Tässä tapauksessa vahinko oli lähinnä psyykkinen.

Äänestä
  • Laki on sama kaikille, vain TUOMIOT vaihtelee

    Äänestä

Tänne tullut joku loinen jostain 2015 aikana.Raiskaa saa pienen tuomion.Vetosisvat/vetoavat kultuuriseen eroon.Suomalainen samasta.ERi tuomiot.
Kumpikuhan saa pienemmän.
Joo yx vetosi ettei ole saanut sexiä pitkään aikaa.Toinen:Ei ymärtänyt et ei on ei javetosi kieli vaikeuksiin.PORI:Afgaani raiskasi,poltti ja murhasi 16v.tytön tuomie minimi koska oli uudessa ympäristössä ja "hakuteillä" psyykiseti ja ei ymmärtänyt tekojenjsa vakavuuta.
ELI noilla olioilla on toiset tuomiot kuin miekeläisill.
PS Porin kaverille ei edes VAADITTU :ulos maasta.

Äänestä
  • Suomen juristit ovat paholaisen palvojia ja Jumala itse tuomitsee heidät.

    Äänestä

Hyvä hovioikeus teki ennakkotapauksen, nyt voi vedoda peruskansalainen liikennerikkomuksesta joka vaikuttaa palkkatuloihin. 👍

Äänestä

Juttu menee niin, että laki on kaikille sama, mutta armo vaihtelee!

Äänestä
  • Pierus sulle typerästä kommentistasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Juristi kaahasi päin punaisia – suojatiellä ollut nainen perääntyi henkensä edestä
Jalankulkijan mukaan auto oli suhahtanut hänen edestään 10—15 sentin päästä.

-

Valittaja vetosi myös ammattiinsa. Hän on oikeustieteen tohtori. Hän työskenteli asianajotoimistossa ja hänen tarkoituksensa oli pyrkiä asianajajaksi ja kansainvälisiin tehtäviin. Rikosrekisterimerkintä vaarantaisi pääsyn näihin tehtäviin ja olisi kohtuuton lisäseuraamus.

Vain toinen perustelu tehosi

Oikeustieteen tohtori voitti valituksensa. Hovioikeus muutti ehdollisen vankeuden sakkorangaistukseksi. Sakkoja vastaaja joutuu maksaman 80 päiväsakon verran eli hänen tuloillaan 4 640 euroa.

Hovioikeus otti rangaistusta määrätessään huomioon sen, että kyseessä on vastaajalle yksittäinen liikennerikos.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3639537e-8ee2-4914-8ec2-e326650b4c0e

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu