Auktoriteetti

Anonyymi

Uskossa olevien tulee olla esimerkillisiä suhtautumisessa auktoriteetteihin. Sitä voimme toteuttaa käytännössä mm. kunnioittamalla kansan päämiestä, hallitusta ja kaikkea järjestysvaltaa.
Esim. liikenteessä tarvitaan selvät säännöt, joita meidän tulee kunnioittaa. Liikenne sujuu, eikä tule kolareita, kun kaikki toimivat sääntöjen mukaan.. Liikennesäännöt ovat siis auktoriteettejamme. Tämä sopii myös esikuvaksi hengelliseen elämään. Yhteentörmäykset vältetään kun pysymme taivaallisissa liikennesäännöissä eli Raamatun siunaavissa opetuksissa, jotka ovat uskonelämäämme suojelevia "liikennemerkkejä".
Alkuseurakunnan aikaisessa yhteiskunnassa oli orjuus hyväksyttävää. - Meidän aikamme näkökulmasta katsottuna se tietenkin oli väärää. Mutta Jumala kehotti uskovia pysymään orjuudessaankin auktoriteettien alaisuudessa: "Orjat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaisia, ei ainoastaan hyville ja lempeille vaan myös kieroille." 1 Piet. 2:18. Tätä opetusta voi soveltaa meidän aikanamme suhteeseen työnantajaamme kohtaan.

31

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Antikristus tulee hallitsemaan maailmaa. Kaikki ketkä kumartavat hänen kuvaansa, eli alistuvat tekemään hänen tahtoansa, joutuvat helvettiin. Esivalta tai hallitus joka vastustaa aitoa evankeliumia tai pakottaa kristityt tekemään omaa tahtoaan, ei ole sellainen, jolle tulee olla kuuliainen. Jos islami olisi valtion uskonto, niin ei kristittyjen tule silloin unohtaa Jeesusta. Ei meidän tule alistua ateistisen materialistisen johtajan tahtoa tekemään. Niin kauan kuin hallitus antaa meidän tehdä Jumalan tahtoa, meidän tulee toki kiittää Jumalaa siitä ja suhtautua kunnioittavasti myös vihollisiimme.
      Maailman pelastaminen ilmastonmuutokselta on esimerkiksi monien uskovien silmissä mitätön asia, vaikka kyseessä on mitä kavalin valhemessiaiden eksytys.

      • Anonyymi

        ....
        Planeetan "pelastajiin" lukeutuvat kaikki puolueet ja niiden jäsenet jotka jauhavat ilmastonmuutoksesta ja kestävästäkehityksestä. Hallituksilla on ihan oma "vihreä evankeliuminsa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ....
        Planeetan "pelastajiin" lukeutuvat kaikki puolueet ja niiden jäsenet jotka jauhavat ilmastonmuutoksesta ja kestävästäkehityksestä. Hallituksilla on ihan oma "vihreä evankeliuminsa".

        ....
        Jos te pelkäätte olla maailmaa vastaan ja Jeesuksen Kristuksen, Herran, opetuslapsia, niin anokaa lisää uskoa ja rohkeutta. Antikristus on se joka tekeytyy planeetan "pelastajaksi". Hän on jo saanut maailman valtaansa vaikkei maailma sitä vielä näe.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ....
        Planeetan "pelastajiin" lukeutuvat kaikki puolueet ja niiden jäsenet jotka jauhavat ilmastonmuutoksesta ja kestävästäkehityksestä. Hallituksilla on ihan oma "vihreä evankeliuminsa".

        Jumala käski viljellä ja VARJELLA maailmaa. Uskovaiset, jotka viis veisaavat maapallon tuhoutumisesta, toimivat kiistattomasti Jumalan tahtoa vastaan.

      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Jumala käski viljellä ja VARJELLA maailmaa. Uskovaiset, jotka viis veisaavat maapallon tuhoutumisesta, toimivat kiistattomasti Jumalan tahtoa vastaan.

        Maailma on tulelle talletettu. Kaikki yritykset pelastaa sitä ovat tuhoon tuomittuja ja samoin "pelastajat" ja heidän turhat profeettansa. Tehkää parannus synneistänne. Sillä on oikeaa merkitystä niille ihmisille joiden kanssa olette tekemisissä.

        Et siis oikeasti välitä Jumalan käskystä varjella maapalloa? Oi synnin määrää tänä päivänä.

      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Et siis oikeasti välitä Jumalan käskystä varjella maapalloa? Oi synnin määrää tänä päivänä.

        Ihmiset eivät voi muuttaa tulevaisuutta. Jumala tulee hävittämään maailman koska ihmiset eivät lopeta tekemästä syntiä ja usko Jeesukseen. Jumala on pyhä ja vihaa syntiä. Jos syntiä ei tehtäisi, maa ei saastuisi. Jos tavoite on estää maan saastuminen, niin se tavoite on turha koska synti on se, mikä maan saastuttaa.

      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Jumala käski viljellä ja VARJELLA maailmaa. Uskovaiset, jotka viis veisaavat maapallon tuhoutumisesta, toimivat kiistattomasti Jumalan tahtoa vastaan.

        Siis sen tahalliset tuhoajat kuten kaivosmyrkkyaltaiden rakentajat ja kaikki metsien kaatajat, jotka muuttaa valtavia alueita kivierämaaksi.

        He ovat elämän vihaajia mutta viivat silti pelastua jos pyytävät armshdusta Jumalalta.
        Mutta jos ihailevat vain rahaa ja menestystä ,sitä palvovat niin heistä tulee Jumalan vihollisia.
        Siis itse tekevät itsestään Jumalaa halveksivia.

        Näin valhe tulee heidän johtotähdekseen kaikessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailma on tulelle talletettu. Kaikki yritykset pelastaa sitä ovat tuhoon tuomittuja ja samoin "pelastajat" ja heidän turhat profeettansa. Tehkää parannus synneistänne. Sillä on oikeaa merkitystä niille ihmisille joiden kanssa olette tekemisissä.

        Varsinkin kun ne yritykset on valhetta.

        Ei raha puhdista ilmakehää joka on jo menettänyt tasapainonsa ja maaperää suojaavan vaikutuksensa.

        Ilmakehä on kuin suojakatos, jonka alla pysyy kosteus vain jos sitä kosteutta jokin tuottaa (metsä ja vihreys). Mutta kun katos hajoaa ja kosteudentuottajat muuttuu hiekka-aavikoiksi niin tuho on peruuttamaton.

        Tämä maailma katoaa himoineen. Mutta uskoon tulleille Jumala luo "uudet taivaat ja uuden maan".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailma on tulelle talletettu. Kaikki yritykset pelastaa sitä ovat tuhoon tuomittuja ja samoin "pelastajat" ja heidän turhat profeettansa. Tehkää parannus synneistänne. Sillä on oikeaa merkitystä niille ihmisille joiden kanssa olette tekemisissä.

        Mikset lopeta syömistä ja juomista, koska kuolema tulee joka tapauksessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset eivät voi muuttaa tulevaisuutta. Jumala tulee hävittämään maailman koska ihmiset eivät lopeta tekemästä syntiä ja usko Jeesukseen. Jumala on pyhä ja vihaa syntiä. Jos syntiä ei tehtäisi, maa ei saastuisi. Jos tavoite on estää maan saastuminen, niin se tavoite on turha koska synti on se, mikä maan saastuttaa.

        Syntiä on myös uskovaisten itsekäs ajattelu, jossa ei nähdä omaa napaa pidemmälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin kun ne yritykset on valhetta.

        Ei raha puhdista ilmakehää joka on jo menettänyt tasapainonsa ja maaperää suojaavan vaikutuksensa.

        Ilmakehä on kuin suojakatos, jonka alla pysyy kosteus vain jos sitä kosteutta jokin tuottaa (metsä ja vihreys). Mutta kun katos hajoaa ja kosteudentuottajat muuttuu hiekka-aavikoiksi niin tuho on peruuttamaton.

        Rahalla voi hankkia puhdasta teknologiaa, joka hidastaa ilmastonmuutosta. Kehitys voi vielä pysähtyä. Luonto pyrkii korjaamaan itseään, jos se saa mahdollisuuden.

        Tai sitten jatkamme piittaamatonta itsekästä toimintaa, joka aiheuttaa maailmassa valtavaa kärsimystä. Maailmassa on jo nyt miljoonia ilmastopakolaisia, koska heidän elinympäristönsä on tuhoutunut.

        Tulevaisuuden sodat tullaan käymään elintilasta, ruoan ja veden puutteesta. Minun uskontooni ei kuulu pyrkimys tilanteen pahentamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntiä on myös uskovaisten itsekäs ajattelu, jossa ei nähdä omaa napaa pidemmälle.

        Millaista tämä "itsekäs ajattelu" on, miten se ilmenee? Osaatko määritellä sen?
        Ei sinulla ole auktoriteettiä sen päättämiselle mikä on syntiä. Raamatun mukaan ei ole syntiä se, ettei usko vihreän maailman pelastamiskultin sanomaan.

    • Anonyymi

      Antikristus on jo tullut. Se on hallinnut noin 1700 vuotta Vatikaanin valtaistuimella. Se aseTTUI Jumalan temppeliin, seurakuntaan, 1300 luvulla. Siitä asti on ollut monia antikristuksia eli paaveja. 1 Joh. 2:18,19. Lopunajan antikristus-paavin Jeesus "tuhoaa tulemuksensa henkäyksellä". 2 Tess. 2.

    • Anonyymi

      Kyllä auktoriteetteja pitää kunnioittaa. Mutta ei paavia.

    • Anonyymi

      Jeesus oli hyvä esimerkki oikeasta suhteesta esivaltaan. Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu. Mutta Hän arvosteli myös selkeästi huonosti tehtäviään hoitavia auktoriteetteja, kuten maallistuneita fariseuksia ja kirjanoppineita. Vertauksissaan Hän toi myös armottomat auktoriteetit ja heidän kohtalonsa esille. Me emme aina ymmärrä, mikä olisi parasta, joten rukoillaan Jumalan tahdon toteutumista, sillä se on parasta mitä voi olla. Mutta uskovana arvostelisin selvästi Raamatun sanoman vastaista toimintaa.

    • Anonyymi

      Foom. 13 luku puhuu selvää sanaa. Mutta mitä tarkoittaa Tiitus 31,2?

    • Anonyymi

      > Uskossa olevien tulee olla esimerkillisiä suhtautumisessa auktoriteetteihin...

      Jeesuksen hallitsijat tuomitsivat kuoleamaan, koska ei alistunut vääryyteen. Paavali vietti loppuelämän vankilassa, kun ei alistunut hallitsijoiden vääryyteen. Ei pidä olla väkivaltainen, tai tehdä vääryyttä, eikä siis myöskään totella tyrannien pahoja määräyksiä.

      • Anonyymi

        Siksi ne juuri kehottaa tottelemaan valtiaita, jotta eivät itse joudu vainotuiksi Jeesuksen takia.
        He ovat kuin ne hitlerin aikaiset kristityt, jotka hurrasi hitlerin voitoille.

        Mutta toiset seuraa mieluummin Jeesusta kuin valehtelijoita.

      • Anonyymi

        Jeesus ja Paavali eivät rikkoneet lakia. He elivät aikaan, jolloin oikeusvaltio ei ollut kovin kehittynyt. Jeesus tuomittiin kansanäänestyksen perusteella. Paavalin aikaan keisari vainosi kristittyjä. Suomen olosuhteissa ei ole mitään syytä lain rikkomiseen.

    • Anonyymi

      Didriksons leikkaa kaloriat.

    • Anonyymi

      Auktoriteettia voidaan kyllä käyttää myös väärin. Jos esim. seurakunnan vanhemmiston puheenjohtaja alkaa 'johtaa' seurakuntaa tällaiseen tyyliin, että kun vain minun kauttani Jumala puhuu, niin muut pitäkööt turpasa tukossa. Niin siinä tyylissä on vääryys. Ja kaikki perustuu puheenjohtajan auktoriteettiaseman väärinymmärrykseen puh.joht. taholla. Jokaisessa esityksessä ja päätöksessä on aina ja poikkeuksetta se ns. oma lehmä ojassa. Ja sellainen seurakunta ei menesty, vaan ajan kuluessa lakkautetaan kannattamattomana.
      Noin kävi Polvijärven vapikselle.

      • Anonyymi

        Joka noin toimii paljastaa samalla ettei hän itse seuraa Jeesusta joten lampaidenkaan ei tarvitse seurata häntä.
        Pelokkaat alistuu mutta rohkeutta voi rukoilla itselleen, jotta siirtyy seuraamaan vain Jeesusta.

    • Jaa että maailman orjuus , saatanan valtakunnan jäsenenä sinä palvelet herraasi paremmin ?
      Olen kyllä toista mieltä tästä purkauksestasi .
      Hengellisyys on jotain ihan muuta ...

    • Anonyymi

      2.Timoteuksen kirje: 3
      Katumus, parannuksenteko & kääntyminen tieltänsä
      What else

    • Anonyymi

      Pahuutta ei silti tarvitse totella.
      Jos uskova luottaa valehtelijaan ja menee pyytämään häneltä myrkkypiikityksen ja sitten sairastuu.
      Niin antaako Jumala pilkata itseään ja sitten parantaa myrkyttäjiin turvautuneen?

      • Anonyymi

        Olet täysin harhoissa.

    • Anonyymi

      Ei se ole pahuuden tottelemista jos ottaa Raamatun opetukset tosissaan, esim. Room. 13. luku.

      • Anonyymi

        Raamattu on täynnä käskyjä ja ohjeita joissa opetetaan olemaan seuraamatta pahuutta. Mutta kukin toki noudattaa sitä mihin oma sydän ohjaa ja sille sitten moni eksynytkin löytää tuen Raamatusta.

        Jos oikeasti haluaa seurata Jeesusta ja jokin asia tuntuu ristiriitaisesta niin voi lukea itsensä Jeesuksen sanoja mieluummin kuin Paavalin sanoja.

        Sopii myös miettiä miksi muinaiset Raamatun kokoajat eivät löytäneet muiden satojen kristittyjen kirjoituksia kuin vain Paavali.

    • Anonyymi

      Mikä ihmeen orjuus? Olen myynyt tiettyä palvelua työnantajalle ja saanut siitä rahallisen korvauksen. Se on ollut ihan kiva järjestely.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      203
      4582
    2. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      63
      1558
    3. Ajattelen sinua

      aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet
      Ikävä
      52
      1450
    4. Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon

      Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-2000
      Maailman menoa
      132
      1212
    5. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      65
      1165
    6. Onko sulla mitään todisteita

      Että olisin ihastunut sinuun?
      Ikävä
      63
      1059
    7. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      70
      1030
    8. Pim pom, Ovikello soi. :D

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      68
      967
    9. Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä

      Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä
      Maailman menoa
      113
      963
    10. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      74
      933
    Aihe