Mikä ihmeen siirtolainen? Maahantunkeutuja ei ole mikään siirtolainen. Esim. Ruotsiin töihin menneet olivat siirtolaisia.
Samaa valheellista sanoilla hämäämistä on tehty paljon tämän kriisin aikana. Jos lähden tästä pyrkimään rajan yli muiden roistojen järjestämänä niin en ole sen enempää siirtolainen kuin pakolainen. Hyväksikäytetty uhri on oikea sana.
Kuka on siirtolainen?
6
70
Vastaukset 6
- Anonyymi
Vielä v. 2015 kaikki tulijat olivat pakolaisia. Kun asiat tutkittiin, niin todettiin, etteivät tulijat ole mitään pakolaisia. Sen jälkeen heistä ryhdyttiin käyttämään nimeä, siirtolaiset. Nyt tiedetään, etteivät he ole siirtolaisiakaan. Siirtolainen on sellainen, joka menee toiseen maahan töihin, eikä elätettäväksi.
Ruotsiin meni 1960 ja 1970 luvulla satoja tuhansia suomalaisia. Yksikään ei anonut Ruotsista turvapaikkaa, eikä Ruotsi ryhtynyt heitä silloin elättämään. - Anonyymi
Eivät nämä ole myöskään hyväksikäytettyjä uhreja! Tietävät varsin hyvin mihin ovat ryhtyneet. Kaikkilla uudet hienot kännykät joten ovat varsin hyvin perillä maailman menosta. Tarkoitus on vain päästä esim. Suomeen, täällä kun elätetään kaikki eikä tarvitse itseään töillä rasittaa.
- Anonyymi00005
Aika yleinen ominaisuus nykyaikaisella siirtolaisella on että henkilöllisyyspaperit on hukkunut mereen mutta älypuhelin säilynyt. Ja rahat. Myös yhteinen tunnusmerkki on ettei ole kutsuttu. Entisajan siirtolaisella täytyi olla kakki paperit kunnossa ja kohdemaasta avoin kutsu että väkeä otetaan. Viranomaiskielellä tarvittavat matkustusasiakirjat. Pakolainen taas yleensä pakeni lähimpään tyrvalliseen maahan. Nykyaikainen pakolainen pakenee vaikka kuinka monen maan läpi sinne missä on hölmöimmät päättäjät ja hyvä sosiaaliturva. Tai paljon mahdollisuuksia paperittomaan olemiseen ja pimeisiin töihin. Niin kauan kuin asioista ei edes puhuta oikeilla nimillä niin ei ole toivoa että mikään muuttuisi. Ja jos ei mikään muutu niin tulee grande katastrof.
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:

ristiin rastii lapsia työntävät maailma täyteen
- Anonyymi00006
Pohjois-Afrikkalaisen näköinen alkoi huitomaan sairaankuljettajia.
https://district8.net/man-aangehouden-na-aanvallen-en-mishandelen-van-ambulancepersoneel-velpsestraat-den-haag.html
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251158
- 681062
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93828- 77761
- 45741
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38694- 67633
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka24607Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44477