Epäisänmaalliset persut jättävät suomalaisen pulaan

Me kaikki normaalit suomalaiset, eli ei-persut, muistamme oikein hyvin, kuin persut riekkuivat netissä valtoimeen ja vaatimalla vaativat, että Suomen kansalainen, syntyperäinen kantasuomalainen Sini Saarela olisi pitänyt jättää venäläiseen vankilaan. Olisivatko vaatineet samaa, jos Hakkarainen olisi töppöillyt humalassa ja saanut 10 vuoden tuomion. Tuskin. Hakkarainen saa tappaa koiria ja katsella vierestä palavia sahoja ilman mitään tuomiota ja aina saa tulla takaisin Suomeen.

Persut kadehtivat Sinin rohkeutta, siitä se myrkyllisyys tietenkin johtui.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

En ikinä haluaisi persua aseveljeksi rintamalle, persu jättää kaverinsa pulaan aina.

Äänestä
  • Kukas sinut haluaisi?

    Äänestä

kuuluiko sini siniseen tulevaisuuteen 🤣

Äänestä
  • Onhan se nähty, miten Persut vievät suomalaisilta maton alta. Menevät ensin kokonaisena puolueena hallitukseen. Vetävät sitten ministereitään maton alta ja potkivat pois puolueesta. Täysin epäluotettava puolue.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan se nähty, miten Persut vievät suomalaisilta maton alta. Menevät ensin kokonaisena puolueena hallitukseen. Vetävät sitten ministereitään maton alta ja potkivat pois puolueesta. Täysin epäluotettava puolue.

    Onko sinun elämäsi edes sen hetken siedettävämpää kun purat somessa pahaa oloasi persujen niskaan joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa että olet v..ttuuntunut elämääsi?

    yksi elämäänsä v*ttuntunut oksentaa mamujen niskaan toinen suvakkien kolmas äärioikeistolaisten neljäs persujen yhdistävänä tekijänä omat ongelmat jotka vain puretaan useinmiten summassa valitun kohteen niskaan. Uusin tai tuorein ilmiö koronarokotevastaiset ja sitä palvovat valkoiset punaiset asetelmalla ja kun se menee ohi etsitään uusi kohde mitä vihata edelleen aika lailla summassa pääasia että kivitettävä kohde löytyy kun pitäisi mennä esim. terapiaan tms.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sinun elämäsi edes sen hetken siedettävämpää kun purat somessa pahaa oloasi persujen niskaan joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa että olet v..ttuuntunut elämääsi?

    Minä iloitsen elämästäni, vaikka mitättömyyksien persulauma räksyttää. Erityisen iloinen olen sittä, että järki aina voittaa persujen päättömän kollotuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan se nähty, miten Persut vievät suomalaisilta maton alta. Menevät ensin kokonaisena puolueena hallitukseen. Vetävät sitten ministereitään maton alta ja potkivat pois puolueesta. Täysin epäluotettava puolue.

    Olipa hyvin kiteytetty asia, kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan se nähty, miten Persut vievät suomalaisilta maton alta. Menevät ensin kokonaisena puolueena hallitukseen. Vetävät sitten ministereitään maton alta ja potkivat pois puolueesta. Täysin epäluotettava puolue.

    Hullua ja vainiharhaista menoa, tällä niitä Anoja ja Torssosia lähtee kapinaan Suomea vastaan. Mieletöntä sekopäisyyttä!

    Äänestä

Jos minä menen johonkin valtioon huutamaan , eli arvostelemaan kovaäänisesti sen valtion johtoa niin voi siinä pääkin irrota.

Äänestä
  • Onneksi elämme länsimaisessa yhteiskunnassa jossa saa valtionjohtoa arvostella myös ulkomaalaiset ilman pelkoa tapetuksi tulemisesta.

    Kuvasit hyvin persujen suvaitseman ihmisoikeuksien kehityksen suunnan EU-vaihtoehdoksi.

    Äänestä

  • Riippuu valtiosta. Ylioppilaslehdessä julkaistiin aikoinaan Sauli Niinistöstä juttu otsikolla "Mies, johon paska ei tartu". Silloinen päätoimittaja Maria Pettersson totesi presidentin itsenäisyyspäivän juhlassa, että jossain muussa maassa hän olisi nyt jutun takia linnassa eikä Linnassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Me kaikki normaalit suomalaiset, eli ei-persut, muistamme oikein hyvin, kuin persut riekkuivat netissä valtoimeen ja vaatimalla vaativat, että Suomen kansalainen, syntyperäinen kantasuomalainen Sini Saarela olisi pitänyt jättää venäläiseen vankilaan. Olisivatko vaatineet samaa, jos Hakkarainen olisi töppöillyt humalassa ja saanut 10 vuoden tuomion. Tuskin. Hakkarainen saa tappaa koiria ja katsella vierestä palavia sahoja ilman mitään tuomiota ja aina saa tulla takaisin Suomeen.

Persut kadehtivat Sinin rohkeutta, siitä se myrkyllisyys tietenkin johtui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu