Jyrki Lehtola lataa kolumnissaan.
"Usein on ollut vain huonoja seurauksia siitä, kun on keksitty imarrella yksilöä sillä, että hei, ajattele omilla aivoillasi, sä olet ainutlaatuinen.
Sitten se yksilö alkaa ajatella ja tulee pahimmassa tapauksessa siihen tulokseen, että nää mun harhani, näähän on itse asiassa merkittävää pohdiskelua.
Kun yksilö ajaa ajatuksillaan itsensä vähemmistöön, sille tulee tyytyväinen olo erityisyksilönä. Hiljalleen muut seuraavat ja alkavat ajatella omilla aivoillaan samalla lailla kuin se ensimmäinen erityisyksilö, ja lopulta kaikki makaavat teho-osastolla pohtimassa, olisiko sittenkin kannattanut päästää irti omasta ainutlaatuisuuden harhastaan.
Rokotevastaisuuteen kuuluu päättäjien ja eliitin epäily, ja tietyssä mielessä rokotevastustajilla on epäilyihin perusteensa.
Korona löi sen verran yllättäen, etteivät päättäjät tienneet, mitä tehdä, ja ne päätyivät soittamaan Tiina Jylhälle, ettei sulla Tiina sattuis maskeja olemaan.
Sitä ennen oli tultu siihen tulokseen, että maskit olivat turhia, kunnes ne eivät olleet turhia.
Epäilyt siitä, että virus olisi peräisin kiinalaisesta laboratoriosta tuomittiin vainoharhaisina, kunnes WHO alkoi tutkia asiaa ja siitä, mikä oli ollut salaliittoteoria, tuli yksi teoria muiden joukossa.
Uusimaa eristettiin, poliisit päivystivät rajoilla, rajoitukset olivat mielivaltaisia ja ristiriidassa keskenään. Krista Kiuru vaikutti saavan sadistista mielihyvää rajoitteista ja Sanna Marinin robottiolemus kasvatti maailmanlopun tunnelmia.
Rokotevastaisuus alkoi terveestä epäilystä, kunnes se räjähti käsiin ja valtasi sairaalapaikat.
Kun on keksinyt yksilöksi nostavan ajatuksen, se vie helposti mukanaan. Kauaa ei rokotevastaisille pelkkä terve epäily riittänyt, ja ne alkoivat levittää teorioita koronaviruksesta ja rokotteista osana maailmanlaajuista salaliittoa, jossa otetaan ensiaskeleita joko kommunistiseen tai fasistiseen valvontayhteiskuntaan.
Salaliiton takana olivat Bill Gates, deep state eli eliitin ja hallinnon salainen yhteenliittymä, lääketeollisuus, 5G-verkko, media ja mikä nyt sattui aamuisin ärsyttämään, usein kaikki. Koska yksin ei ole kiva olla ajatustensa kanssa, varoitukset valvontayhteiskunnasta ilmaistiin sosiaalisessa mediassa, jossa yksilö itse kuuliaisesti antautui deep staten ja 5G-verkon valvottavaksi.
Korona on tullut jäädäkseen niin kuin rokotevastaisetkin, ja nyt pitäisi päättää, mitä niiden kanssa tehdä.
Ovatko ne hölmöjä, hulluja vai vakaumuksellisia, mikä on niiden oikeuksien arvo rokotettuihin nähden? Ja kun kyseessä ei ole yhtenäinen joukko, vaan harhaisten lisäksi mukana on myös niitä, jotka pelkäävät.
Kysymys on lopulta helpohko, jos hoitokodin rokottamaton työntekijä tartutti juuri joukon vanhuksia eivätkä sairaat tule saamaan hoitoa, koska rokotevastaiset veivät paikat."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008414999.html
Latasin tämän tähän kokonaisuudessaan, jotta linkkikammoisetkin uskaltaisivat lukea. No mitäs sanotte? Puhuuko Lehtola paskaa? Kommareita taas nurkat pullollaan? Rokotevastaisuushan on suurinta juuri perussuomalaisissa.

Vastaukset 65
Vanhimmat
Miksi keskustelupalstalla pitää keskustella, jonkun esittämästä "muun osapuolen " mielipiteestä, ajatuksista kuin esittäjän. Riippumatta siitä, onko se linkkinä tai kopsattuna.
Mikäs sulla nyt sitten on pointtina on tuossa kopsussasi ?
Etkö lukenut lopussa esitettyä kysymystä?
Linkeillä, lainauksilla ym. annetaan perusteluita omille mielipiteille, jopa oikaistaan vääriä ''tietoja''
Tuossahan sellaista ei ollut, vaan kokomuiden laatima sepustus, ja "mitäs persu tähän". Eli idiootin trollin puuhia tuokin aloitus.
Oli+siinä+jollain+omien+ja+lainattujen+"ajatusten"+kanssa+pitkästi+asiaa+-+sen+vierestä.
Kun+70%+sairaalan+koronapotilaista+on+rokottamattomia+,+ketä+ne+30%+ovat+?+
Olisiko+mahdollista+että+nämä+30%+ovat+aktiivisempia+kansalaisia+kuin+nämä+70v+rokotetut
Koronan hoidosa oli tietysti alkukankeutta. Aika pian päästiin kuitrnkin selville vesille.
Nyt on jo tilastoakin sen verran, että tiedetään rokottamattomilla olevan 33-kertainen mahdollisuus joutua teho-osastolle rokotettuihin verrattuna.
Minua eivät haittaisi rajutkaan sulkutoimet, mutta kohtuullista olisi vaatia ainakin koronapassi, jos aikoo liikkua ihmisten ilmoilla.
AIDS:in tahallisesta levittämisestä joutui rikosvastuuseen. Sama pitäisi säätää rokottamattomille!
Outoa koohotusta.
Korona on flunssa, joillekin vakava joillekin se ei aiheuta edes kunnolla flunssaa.
Tällä testaamisella, luvut ovat naurettavan pieniä. Ainoastaan "sairastuneet", siis ne jotka epäluotettavan testin mukaan ovat saaneet koronaviruksen, on huima. Eipä kyllä mitään muuta ole noin massiivisesti testailtukaan, eikä yhtä epäluotettavilla metodeilla.
Mitä siis aloittaja on vaatimassa, kopiolla kertomassa, haluamassa tietää?
Itävallan tielle!
Itävalta kertoi ensimmäisenä EU-maana ottavansa käyttöön rokotepakon – kaikkien kansalaisten otettava rokote helmikuun alkuun mennessä
On muuten mielenkiintoista, eipä paljoa pidetä meteliä, anneta informatiota siitä, millaista porukkaa sairaaloissa nyt sitten "makoilee", normaali osastuilla ja tehohoidossa. Se tietystikin kerrotaan, että rokottamattomia, rokottamattomia ja rokottamattomia. Ei kuitenkaan siitä, onko rorkotetut, minkä ikäisiä ja millaisessa terveydellistilanteen kanssa sairaalahoidossa, eikä saa tuota tietoa rokottamattomistakaan. Lisäksi luvut kohtalaisen vaatimattiomia.
No, tämän palstan mukaan lintsateita. Pikku flunssa, kotiin sohvalle pariksi päiväksi ja töihin?!
Jos tehohoitopaikat täyttyy niin rokottamattomat jonon hännille.
Ovat kun HIV levittäjiä.
Oletko sen verran aikuinen, ja ymmärrät mm. HIV;n ja koronan leviämistapojen eron, eli HIV;tä ja Koronaa ei järki-ihminen vertaile.
Maailmanlaajuisia tappavia epidemioita molemmat, sikäli aivan vertailukelpoisia.
Vain typerys vertailee noita, tai kutsuu niitä maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, varsinkin HIV:tä.
kyllähän tuosta jää aika oleellisia pointteja mainitsematta kuten esim. se, ettei rokotteet anna edes suojaa mikä sen kerrottiin alussa antavan ja se, että suuren osan teho-osaston paikoista vie rokotetut ja rokottamattoman ulkomaalaiset keikkaduunarit ja se, että rokotteet tapauskohtaisesti aiheuttaa pahimmillaan jopa kuoleman.
Erikoisin ja suosituin tapa kerätä noitaroviolle risuja kohteena rokottamattomat kuinka edelliset tartuttaa rokottamattomina rokotetut. Varsinkin hoitoalan rokottamattomat työntekijät jotka tartuttaa vanhukset jotka on poikkeuksetta kaikki rokotettu joten miksi rokote hysteria johon ei usko edes sen kannattajat?
Roko-roko-roko-roko. Mitä, jos opettelisit kirjoittamaan selkosuomea!
>rokotteet tapauskohtaisesti aiheuttaa pahimmillaan jopa kuoleman.
Niin, Suomessa jopa yhden ovat aiheuttaneet useasta miljoonasta rokotetusta.
''... että suuren osan teho-osaston paikoista vie rokotetut...''
Oletko myös linkkikammoinen ?
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008397567.html
Pitkiä, useampia tavuja sisältäviä sanoja tulisi välttää tällä palstalla.
Vastuuttomar höhlät levittävät valetta, että rokotus on vaarallisempaa kuin koronatauti. Jos rokotettu kuolee vaikka auton alle, niin syy on näiden mukaan rokottesssa.
. . . ja sama homma rokotettujen paniikki porukan kanssa. Se auton alle jäänyt, jos on rokottamaton . . .
Ei pidä paikkaansa!
Pitää . . .
Yli miljoonan amerikkalaista on menettänyt hajuaistinsa todennäköisesti pysyvästi koronan vuoksi:
https://gizmodo.com/over-a-million-americans-may-have-permanently-lost-thei-1848082265
Hienoo, että pääsivät vaivastaan.
Tuollaisia jonkun Lehtosen paskanpuhumisiako pitäisi kuunnella.Silläkin tyypillä ovat itseään hyödyttävät intressit kehua huonosti tuntemaansa paskaa.On erittäinkin outoa että tuota tyrkytetään lähes väkisin.Syy siihen on sen saatanallisuus,mutta eihän joukkohypnoosissa olevat sitä tajua/usko! Juuri tuo sen saatanallisuus kor.piikki vastustajia epäilyttääkin...
Rokotuskauhuiset uskovat tosiaan hyvin usein myös ihmisten keskuudessa vaikuttavaan persoonalliseen Saatanaan riivaajademoneineen.
Tämä kertoo tietysti kaiken tarvittavan heidän älystään ja arvostelukyvystään.
Tuollaiset tarinat, kertovat vain sinusta, sinun älystäsi ja arvostelukyvystäsi. Mutta mikäs siinä, loista ja trollaa palstalla, huuda tyhmyyttäsi.
No mutta Antsu! Tuo toteamanihan on päivänselvää, jos liikkuu somessa yhtään silmät auki. Enemmistö rokotusvastaisista on selvästi kiihkouskovaisia ja vähemmistö sitten muita.
Tuo R rupimuna se yrittää epätoivoisesti puolustaa pomoansa,mutta ei mitään menköön sen mukaan minkä on valinnut.
Ei ole kiihkouskovaisuutta kertoa totuus,mikä täytyykin tehdä tällaisina aikoina,-harvemmat sen kehtaavat tehdä,kun eivät halua sinunlaisesi tollojen pilkkaa,mutta on niitä jotka sinunkin paskasta viisveisaavat.
Ei tietenkään ole. Kiihkouskovainen ei kerro totuutta ikinä, paitsi sattumalta.
Piikkikammoinen haluaisi tukahduttaa rokotekritiikkiin kriittisesti suhtautuvat puheet?
Persufasistilla keittämässä yli?
Ei tarvi i kuunnnella, voi myös lukea,
joa osaa.
No miks kirjotat?
Lehtola on terävä pikku paskiainen. Aika hienosti veti Jykä kyllä tuossa. 👍
Kenestähän Lehtolasta on kyse? Ainakaan tuo aloitukseen kopsattu jaaritus, ei erikoisemmin luo vaikutelmaa terävyydestä, sellainen jaarittelu, palstan täyte. Hienosti, no jos ei minkäälausta asiaa aikaiseksi saa, niin miksi ei tuollaista ruiskimista sitten, jos pakko on kirjoitella.
Loistavat perustelut....tai pelkkä palstan täyte...
Jotkut uskoo jeesukseen ja antavat kirkolle rahansa 🤣
Tiedätkö miksi on räkänokkia , ei varmaankaan ole evoluution valossa houkutteleva ominaisuus . Se miksi jollain vuotaa nenä enemmän, kun yleensä on ominaisuus , joka suojaa viruksilta .
Teho-osastolla edelleen lähes kaikki koronapotilaat ovat kokonaan rokottamattomia. Kahdesti rokotetut potilaat ovat yksittäisiä tapauksia, ja jokaisella on ollut jokin tehohoidon tarpeeseen vaikuttava perussairaus.
Perusterveitäkään rokottamattomia, ei ole kuollut koronaan sen enempää kuin perusterveitä täys-rokotettujakaan. Teho-osastolla ja sairaalahoidossakaan olevat rokotetut ja rokottamattomat, heillä on jotain perussairauksia.
eikö perussairauksia potevia riskiryhmiä tarvitse suojella?
hyvin monen riskiryhmäläisen sairauden lääkkeet heikentävät rokotteen tehoa, heillä on suuri vaara saada virus vaarallisena.
rokottamattomat levittävät tehokkaasti virusta, rokotetut vain satunnaisesti.
rokottamattomat ovat itsekkäitä ja vastuuttomia, se on törkeä loukkaus riskiryhmäläisiä kohtaan.
Norjassa jo viime vuoden puolella koronan vähättelijöiden nokkamies sai koronan, kärsi sitä kotonaan - ja kuoli. Tällaista suoraselkäistä toimintaa odottaisi Suomessakin koronarokotuksen vastustajilta. Pysyisivät kotona sairastuttuaan eivätkä täyttäisi sairaalan tehohoidon ja osastojen paikkoja.
HÄN KUOLI PIIKKIIN MYÖS - ÄLÄ LEVITÄ PROPAGANDAA ! Norjalaiset ovat jo huolissaan olleet kun piikit niittävät kansaa ja varsinkin urheilijoita.
Sinun osaamisesi ja asioiden seuranta on tyypillistä persujen tasoa. :) Ei kuollut piikkiin, koska tuohon aikaan ei ollut vielä rokotteita. Vai mitä piikkejä oikein tarkoitat?
Kommenttiketjusta käy hyvin selville, ettei kaikkia kansalaisia voida pelastaa Covid-19-taudilta. Osa kansalaisista kuolee juurikin vakavaan perussairauteen koronavirustartunnan vahvistaessa sitä, mutta toinen osa kuolee sitten omaan jääräpäisyyteensä rokottautumattomana. Miltä se piikkikammoinen tuntuu odotella pääsyä pakastekonttiin?
Tiltu on taas löytänyt salaliittosivustoille. 🚮
Olivatkohan hekin ottaneet huippuvaarallisen koronarokotuksen, vaiko vaan nauttineet tehosteaineensa suun kauta?
https://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/a/127bb45d-149c-4dbe-893c-60533892478f
Hiljaista Persulassa, tosiasioita ei voi kieltää.
On se vaan ihme kun jossakin maassa voidaan määrätä rokote pakko, mutta ei suomessa.
Kyllä pitää suomessa alkaa tekemään lakimuutokset että saadaan nämä taudit kuriin.
Meillä on perustuslaki liian vaikea näissä tilanteissa, se ei toimi kuten pitää.
rokotekielteinen on itse aiheuttanut vakavan sairastumisensa, heille ei pidä teho-osastopaikkoja antaa muiden tarvitsijoiden kustannuksella.
rokotteen ottamalla viruksesta saa vain lievän infektion jos ollenkaan, jonka voi kotona karanteenissa turvallisesti sairastaa.
Eikä ylipainoisille, tupakoitsijoille jne.
Ei taida oikein sellainen olla mahdollista, silloin rikotaan yhteiskunta entistä pahemmin ja nopeammin.
Toivottavasti tuollainen ajatusmaailma on vain jonkinlainen häiriintynyt vitsi, muussa tapauksessa on huolestuttavaa jos ei osata ajatella nenäänsä pidemmälle, mitä tuollaisen toteuttaminen tarkoittaisi. Korona aikoina on taas tullut esiin vahvasti, sellainen "hyvien ihmisten" ajamat toimintavat, pakot, valvonta ja rajoitukset. Heidän mielestään ihmiset pitää karsinoida, heitä pitää valvoa ja heidät pitää merkitä, tai jättää merkittä - ulkopuolelle, jos eivät ole samaa mieltä kuin enemmistö. Vieläkö joku ihmittelee 30-luvun saksan sekoamista, meillä ja maailmalla tehdään sitä samaa nyt Koronan kanssa. Pahisten roolissa ovat yllättävää kyllä, ne normaali aikoina itseään fiksuiksi ja suvaitsevaisiksi, epä-itkekäiksi itseään mainostavat ihmiset. He ovat heittäytymässä täysin viranomaisten ja poliittisten päätöksentekijöiden armoille, ja huutavat "verta pakkiin" niille jotka eivät htväksy sitä heidän vaatimiaan pakkoja, sääntelyjä ja valvontaa.
Huolestuttavaa on tämän suvaitsevaisen yhteiskunnan ja maailman kulkusuunta. Täysin päinvastainen toteutus, kuin on puheissa ja lupauksissa.
30-luvun Saksa kun on vain perssujen ihannoima.
Niinhän sitä olet toistellut, tosiasiat vaan osoittavat jotain aivan muuta. Kyllä nyt näyttää siltä, että toistuvasti ovat 30-luvun Saksan metodit itseään suvaitsevaisiksi kutsuvien vaatimuslistoilla.
Mitkä tosiasiat? Sinun määrittelemätkö? Luikeropersut yrittävät projisoida omaa fasistisuuttaan.
"Oikeistopopulistit toistelevat teemoja, joilla natsit nousivat valtaan Saksassa"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006205991.html
Lue enemmän, luule vähemmän.
https://politiikasta.fi/suomi-takaisin-perussuomalaiset-populismi-ja-moderni-fasismi/
Ihme että hoitaja itse ei ole teholla kun on niin täynnä viiruksia.
Moi, hyvä aloitus, sait keskustelua aikaan,
sanoisin: Jess!
persulaisten foliohattujen koronaan liittyvät hoitokustannusten laskut tulisi ohjata suoraan persukonttorille. On käsittämätöntä, että hihhuleiden vuoksi moni täysjärkisen leikkaus jää tekemättä.
Vieläkö vihervaurioituneet vatipäät vouhkaa nano-kokoisista roboteista ja 5G:stä?
2019-nCov-2 on mitä todennäköisimmin tutkimuskäyttöön tarkoitettu virus. Sitä ei tiedetä, onko sen pääsy leviämään vahinko vai tahallinen. SARS-CoV-1 herättää myös kysymyksiä tässä yhteydessä. Sehän oli selkeästi tappavampi virus, mutta onneksi se saatiin tukahdutettua.