Syy miksi politiikka epäonnistuu aina

Politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden ajamista ja yhteisen hyvän edistämistä. Poliitikoissa on paljon pitkälle kouluttautuneita, koulussa ja elämässä menestyneitä. Poliitikan tekemisen lopputulos on silti huono vuosikymmenestä toiseen. Parlamentissa poliitikot ovat saman hiekkalaatikon ääressä. Voisi kuvitella että poliitikassa muodostuisi parviälyä yhteisen hyvän edistämiseksi. Miksi parviäly kääntyy eduskunnassa tyhmyyden tiivistymiseksi?

Selitys on poliitikkojen epärehellisyys ja kotiinpäin vetäminen. Poliitikot eivät aja yhteistä etua, vaan jokainen vetää kotiinpäin oman viiteryhmänsä puoleen. Viiteryhmä voi olla oma henkilöäkohtainen etu, puolueen etu, kotikunnan tai kotimaakunnan etu, puoluejohdon intressi, tai silmää tekevän valuttama hyvesignaloinnin kohde. Oman maan ja sen kansalaisten etu jää toteutumatta.

Ajatellaanpa vaikka kehitysapua, pakolaisten haalimista ja hyysäämistä verorahoilla. Kehitysmaalaisten opettamista sisäsiisteiksi ja sivistyneen yhteiskunnan tavoille. Näihin kaikkiin käytetään vuosittain miljardeja. Oman maan sairaat ja vanhat uhrataan ensiksi. Ei kai kukaan järkevä voi pitää vanhushuollon, terveydenhoidon, sairaanhoidon tai edes opetuksen laatua millänsäkään hyvänä. Ja silti Suomi hyysää kehitysmaalaisia vuosittain useilla miljardeilla. Satama Mombasaan 10 miljoonaa. Afganistanin naisten lukutaito miljardin. Onko kehitysmaalaisten hyssääminen miljardeilla Suomen ja suomalaisten etu? Äänestäjien tahto?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Asiapuhetta. Jos järjestettäisiin kansanäänestys pidetäänkö kehitysavun määrä ennallaan, nostetaanko, vai lasketaanko, tulos lienee itsestään selvä. Hallintoalamaiset eivät halua verorahoja syydettävän maailman tuuliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden ajamista ja yhteisen hyvän edistämistä. Poliitikoissa on paljon pitkälle kouluttautuneita, koulussa ja elämässä menestyneitä. Poliitikan tekemisen lopputulos on silti huono vuosikymmenestä toiseen. Parlamentissa poliitikot ovat saman hiekkalaatikon ääressä. Voisi kuvitella että poliitikassa muodostuisi parviälyä yhteisen hyvän edistämiseksi. Miksi parviäly kääntyy eduskunnassa tyhmyyden tiivistymiseksi?

Selitys on poliitikkojen epärehellisyys ja kotiinpäin vetäminen. Poliitikot eivät aja yhteistä etua, vaan jokainen vetää kotiinpäin oman viiteryhmänsä puoleen. Viiteryhmä voi olla oma henkilöäkohtainen etu, puolueen etu, kotikunnan tai kotimaakunnan etu, puoluejohdon intressi, tai silmää tekevän valuttama hyvesignaloinnin kohde. Oman maan ja sen kansalaisten etu jää toteutumatta.

Ajatellaanpa vaikka kehitysapua, pakolaisten haalimista ja hyysäämistä verorahoilla. Kehitysmaalaisten opettamista sisäsiisteiksi ja sivistyneen yhteiskunnan tavoille. Näihin kaikkiin käytetään vuosittain miljardeja. Oman maan sairaat ja vanhat uhrataan ensiksi. Ei kai kukaan järkevä voi pitää vanhushuollon, terveydenhoidon, sairaanhoidon tai edes opetuksen laatua millänsäkään hyvänä. Ja silti Suomi hyysää kehitysmaalaisia vuosittain useilla miljardeilla. Satama Mombasaan 10 miljoonaa. Afganistanin naisten lukutaito miljardin. Onko kehitysmaalaisten hyssääminen miljardeilla Suomen ja suomalaisten etu? Äänestäjien tahto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu