Valtaojan Professuaalinen Oikeus puolustaa menneitä IHMISIÄ !!!!

Valtaoja puolustaa menneitä Ihmisiä ja heidän sanomisiaan ja ihan Oikein !!!

Silloin, kun minä olin kuusi vuotias, synt. 1955, ja opin lukemaan, oman Mummoni kärsivällisellä opetuksella, niin siiloin oli sellaisessa kuvakirjassa, hienoja kuvia ja sen sivun niiden aihepiiriin kuuluva kirjain.

Esim. I oli seuraavanlainen, Intiaani punainen, etsii jälkiä hiipien !!!!!

Siinä oli tosi hieno kuva varmaan Mohawk-intiaanista,( Tutkinut myöhemmin lisää ) joka tutki maanpintaa ja oli TosiSankarillisen näköinen pienen kuusivuotiaan lapsen näkökulmasta !!!!!!

Minusta tuli InkkariAktivisti, eli aina pidin Heidän puoliaan, niin sanoissa, kuin töissäkin !!!!!!!

Toinen havainto samaisesta lukukirjasta 60-luvulta oli se, että N-kirjaimen kohdalla siellä oli taas kaunis kuva lähteellä olevasta tummaihoisestaihmisestä, joka pesi itseään ja tekstinä oli Neekeri pesee kasvojaan, mutta ei niitä koskaan valkoiseksi saa.

Oikeasti, MINÄ EN SILLOINKAAN TUNTENUT MINKÄÄNLAISTA RASISTISISTA VIHAA; en KETÄÄN KOHTAAN, minä vain suorastaan Ihailin, niitä. Se Intiaani oli minun idoli monta vuotta ja se neekeri oli siinä omassa, sen kirjan kuvauksellisessa toiminnassa juuri sellainen vapaa kaikesta, siihen mennessä minun tuntemasta yhteiskunnan minulle asettamista pakoitteista..

Molemmat olivat Hienoja ja Vapaita !!!!!

Miksi nyt on niin vaikeaa, edes ymmärtää, miksi kaikki on jotain WIHAAAAA ??????

Miksi ei voi Rakastaa, miksi aina vaan on VihaPuhetta ja miksi on vaan VihaOsallistumista ja VihaOsallistumattomuutta ja miksi on vihmainintaa ja miksi on vihahiljaisuutta ja miksi on viha nukkumista ja miksi vihaheräämistä ja miksi vihasyömista ja miksi viha paastoamista ja miksi yleensä vihavihaa, kuka oikein jaksata vihata kaikkea, miksi on vihavihaa ??????????
357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

VihaVassarit, on sen ottaneet slouganikseen ja ovat sitä mieltä, että ääniä lähtee, kun vihaa kaikkea : ))

Äänestä

Kerro nyt ihmeessä yhteiskunnallisesta sielusta, kerro.

Äänestä
  • Ei Yhteiskunnassa ole SIELUA, sellainen on vain Ihmisissä, mutta Ihmisiä yhteiskunnassa on nykyään aina vaan harvemassa ja vähemmän ja vähemmän.

    Tule apuun ja tule ihmiseksi, ,,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Valtaojan Professuaalinen Oikeus puolustaa menneitä IHMISIÄ !!!!

Valtaoja puolustaa menneitä Ihmisiä ja heidän sanomisiaan ja ihan Oikein !!!

Silloin, kun minä olin kuusi vuotias, synt. 1955, ja opin lukemaan, oman Mummoni kärsivällisellä opetuksella, niin siiloin oli sellaisessa kuvakirjassa, hienoja kuvia ja sen sivun niiden aihepiiriin kuuluva kirjain.

Esim. I oli seuraavanlainen, Intiaani punainen, etsii jälkiä hiipien !!!!!

Siinä oli tosi hieno kuva varmaan Mohawk-intiaanista,( Tutkinut myöhemmin lisää ) joka tutki maanpintaa ja oli TosiSankarillisen näköinen pienen kuusivuotiaan lapsen näkökulmasta !!!!!!

Minusta tuli InkkariAktivisti, eli aina pidin Heidän puoliaan, niin sanoissa, kuin töissäkin !!!!!!!

Toinen havainto samaisesta lukukirjasta 60-luvulta oli se, että N-kirjaimen kohdalla siellä oli taas kaunis kuva lähteellä olevasta tummaihoisestaihmisestä, joka pesi itseään ja tekstinä oli Neekeri pesee kasvojaan, mutta ei niitä koskaan valkoiseksi saa.

Oikeasti, MINÄ EN SILLOINKAAN TUNTENUT MINKÄÄNLAISTA RASISTISISTA VIHAA; en KETÄÄN KOHTAAN, minä vain suorastaan Ihailin, niitä. Se Intiaani oli minun idoli monta vuotta ja se neekeri oli siinä omassa, sen kirjan kuvauksellisessa toiminnassa juuri sellainen vapaa kaikesta, siihen mennessä minun tuntemasta yhteiskunnan minulle asettamista pakoitteista..

Molemmat olivat Hienoja ja Vapaita !!!!!

Miksi nyt on niin vaikeaa, edes ymmärtää, miksi kaikki on jotain WIHAAAAA ??????

Miksi ei voi Rakastaa, miksi aina vaan on VihaPuhetta ja miksi on vaan VihaOsallistumista ja VihaOsallistumattomuutta ja miksi on vihmainintaa ja miksi on vihahiljaisuutta ja miksi on viha nukkumista ja miksi vihaheräämistä ja miksi vihasyömista ja miksi viha paastoamista ja miksi yleensä vihavihaa, kuka oikein jaksata vihata kaikkea, miksi on vihavihaa ??????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu