Yksi ei edes pystynyt etätöihin, sen verran pahana. Kahdesti rokotettu koronaa vastaan, kuten muutkin. Kuulemma todella vaikeaa flunssaa ollut muka liikkeellä. No itse pysyn näissä keskusteluissa hiljaa rokottamattomana. Kuuntelen vain hämmästyneenä ja ei voi kuin ajatella, etteikö rokotteella voisi olla jotain tekemistä asian kanssa; ei siis flunssatartunnan osalta vaan nimenomaan miksi flunssa on niin erityisen paha ja pitkittynyt viikkokaupalla.
Normaalisti normiflunssahan on harmiton tauti, ei estä esim. työntekoja jos ei ole influenssaa. Nyt moni valittelee todella vaikeaa tavallista flunssaa. Nimenomaan ne jotka innokkaasti ovat itseään ensimmäisinä piikittämässä korona- ja influenssarokotetta.
Ei voi kuin syvään huokaista, miten kevyesti ihmiset luottavat sutaisten tehtyihin "rokotteisiin" rikoksista ja suhmuroinneista tuomittujen jättiyhtiöiden taholta.
Eipä tässä "koronarokotteessa" toki ole kaikki kunnossa, näkeehän sen Fimean sivuilta: 4032 vakavaa haittaa, 1650 lievää ja 12 000 ilmoitusta odottaa käsittelyä vs. koronakuolemien määrä 1300 tjsp. joista niistäkin on moni kyseenalainen koska koronakuolemaksi kirjataan kaikki jotka ovat tapahtuneet 30-päivän sisällä positiivisesta testistä, joista niistäkin moni antaa vääriä positiivisia.
Täyttä hulluutta koko homma. Alusta loppuun.
Normaalisti normiflunssahan on harmiton tauti, ei estä esim. työntekoja jos ei ole influenssaa. Nyt moni valittelee todella vaikeaa tavallista flunssaa. Nimenomaan ne jotka innokkaasti ovat itseään ensimmäisinä piikittämässä korona- ja influenssarokotetta.
Ei voi kuin syvään huokaista, miten kevyesti ihmiset luottavat sutaisten tehtyihin "rokotteisiin" rikoksista ja suhmuroinneista tuomittujen jättiyhtiöiden taholta.
Eipä tässä "koronarokotteessa" toki ole kaikki kunnossa, näkeehän sen Fimean sivuilta: 4032 vakavaa haittaa, 1650 lievää ja 12 000 ilmoitusta odottaa käsittelyä vs. koronakuolemien määrä 1300 tjsp. joista niistäkin on moni kyseenalainen koska koronakuolemaksi kirjataan kaikki jotka ovat tapahtuneet 30-päivän sisällä positiivisesta testistä, joista niistäkin moni antaa vääriä positiivisia.
Täyttä hulluutta koko homma. Alusta loppuun.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Kun on oma immuniteetti tossittu kokeellisilla piikeillä niin eihän se mikään ihme ole. Perseelleen mennään …
Kansanmurhaa tää on lyhyesti sanottuna!
Kun yksikään alle 30 vuotias ei ole kuollut koronaan
niin miksi heitä painostetaaan ottamaan geenimanipulatio piikki?
Sen sijaan vakavia sivuoireita nuorilla huitaistaan kämmenellä
että kyllä se siitä!
Miksi hallitustamme ei pidätetä?
No ehkä hekin kuolevat tuohon eutansia piikkiin!??
Siinäpä se on ydinkysymys. En usko, että päättäjät ovat tästä näin kujalla. Kyllä he tietävät, joten MIKSI näitä SILTI ajetaan???
Kuulehan tollo,pornosivut ei ole täällä!!!
Se on botti, Suomi24 turvatoimet vuotaa. Joku ulkomainen hyökkäys, teksti konekäännöksenä ja spammibottina läpi.
Ottiko ne muka?... Vai luottavatko lauman tuomaan suojaan🧐
Kyllä, only exit.
Työkavereilla säkä että osui kohdalla vain lohdutuspalkinto = LongCovid
16 prosenttia tehohoitoon joutunesita kuolee,
Ks "Tehohoidon raportti 15092021"
No miten se voi olla, jos rokote tekee sen minkä rokotteen pitäisi? Eihän LONGcovidin pitäisi olla mahdollinen??
Sairastin jo, kotona. Ei jälkitauteja, samoin tutuilla, sukulaisilla ja työkavereilla.
Useimmat rokotetut sairastavat yhä enemmän ja yhä monilukuisimpia sairauksia, joista heidät sitten ohjataan syyttelemään rokottamattomia, koskapa nämä eivät ole onnistuneet heitä sairauksiltaan kannattelemaan ja suojelemaan. Se alkuperäinen propagandahan meni niin, että rokotetut uhrautuvat jatkuviin piikityksiin, jotta rokottamattomat voitaisiin pelastaa menehtymiseltä. Ja nyt tilanne onkin kääntynyt päälaelleen eli rokottamattomien on pelastettava jo ääriään myöten rokotellut ahdingostaan.
Huomioitava on, että sairastuneet tai menehtyneet rokotetut eivät suinkaan ole piikittäneet itseään vain koronarokotteilla, vaan todellakin kaikilla mahdollisilla saatavissa olevilla rokotteilla, joihin terveydenhoidon ja politiikan päättäjämme rokoteyritysten kanssa yhteistyössä ovat heitä jatkuvasti yllyttäneet.
Tv:stä ja radiosta syydetään nyt sellaista propagandista rokotesontaa, jottei miesmuistiin ole koettu tässä maassa. Kaikki mikä yhteiskunnassamme menee nyt pieleen, onnistutaan kääntämään lääkkeettömien koronarokottamattomien syyksi. Lääkärien, etenkin virologien olisi syytä nyt rauhoittua, ja kerrankin ilman ulkopuolista manipulaatiota miettiä ihmisen immuunipuolustusta ihan kaikessa rauhassa itsekseen. Harkita vakavasti mitä tekemistä rokotekiihkoisilla ihmisillä itsellään olisi tuon massateollisuusalan jatkuvasti manipuloiman immuniteetin kehittymisessä, vai jäisikö koko ihmisyys samaisen vastuuttomuutta ylläpitävän teollisuusalan hoteisiin. Voisiko ihminen vastoin nykyistä tiedettä päätyä vastaamaan itsestään, vaikkapa edes hitusen verran. Eikä kuten esikuvansa rokoteteollisuuden, joka toistuvasti on päätynyt täydelliseen vastuuttoman tilansa euforiaan. ”Koronapandemiassa” näitä käänteitä eri maissa on jo tuskastumiseen asti saatu seurata.
Vastuuttomuus on nyt nostettu arvoon arvaamattomaan. Ihminen itse varsinkaan ei ole vastuussa itsestään, vaan toisen ihmisen on toistuvasti kannateltava häntä eteenpäin. Sama malli kuin nykyisessä lastenhoidossa, jossa kuka tahansa naapurin täti on parempi ”äiti” hoitamaan lasta kuin hänen oma äitinsä. Politiikka edellyttää venymistä. Kaiken voi kääntää päälaelleen, mikäli tarve niin vaatii.
Mutta rokotteita ei olla jättämässä. Ei olla, vaikka kaikki merkit hälyttävät jo samaa. Mitä enemmän rokotteita, sitä enemmän ongelmia. Me tahdomme edelleen ratkaista sairastamiset rokotteilla, ja viestitellä, että rokotteet ovat ainoa keino selvitä elämästä hengissä. Olkoonkin että lopulta hukkuisimme kaikki noihin samaisiin rokotteisiimme.
Piikin oton jälkeen tukholmansyndrooma.
Jos olisi joku konsti auttaa heitä vähentämään sen piikin mahdollisia pitkäaikaishaittoja, niin... Kuusenkerkkäjuoma?
Piikkihaittoihin on suositeltu kuusenkerkkäjuomaa, ja lisäksi sinkkiä ja kversetiiniä yhdistelmänä. Saa luontaistuotekaupoista ja ovat muutenkin terveellisiä.
Onkohan Pfizerin CEO liskomies?
Siinä on jotain outoa.
Mitä sen kaulasta tulee ulos?
Joku alien kieli..?
https://www.brighteon.com/18abf1e0-3682-4c34-b7e4-e044c9cb7198
Joo nähtiin tuo tuolla kahvilla käydessä ja kaveri sanoi, että on sammakon sukua.
Jostain kumman syystä rokottamattomat kuitenkin rynnivät joukolla sairaalaan ja teholle. Voisiko koronalla olla asian kanssa jotain tekemistä, viirus tuhoaa vastustuskyvyn.
Teholla on vain muutamia kymmeniä, osa muusta syystä kuin koronasta. Suomessa on aina teholla ollut porukkaa useita joten määrä ei todellakaan ole korkea. Pelkkää propagandaa.
Ja rokotettujen määrä kasvaa koko ajan hoidossa olevista, joten aika turha on rokottamattomia syyllistää mistään.
Rynni sinä tuonne kirkkoon vaikka sunnuntaina kuuntelemaan vainajien listaa, joka alkaa jo
kammottaa kun menee yli sotien aikana kuolleitten määrien.
Aloittaja on oikeassa, ei ole mitään järkeä mutta teatteria jatketaan.
Terveisin YLE ja THL & kumppanit.
Et ole töissä. Sinulla ei ole työkavereita. Olet vain typerä trolli.
Sormet korviin ja pompit tasajalkaa "EI EI EI EN KUUNTELE LÄÄLÄLÄÄÄÄ!!!!"
Voithan sinä niin uskotella itsellesi, jos se oloa helpottaa. Ihan tosi tapaus tämä, tältä päivältä palaverissa kuultua.
Saksalaisen johtajalääkärin viimeinen viesti aiheesta ennen kuin hyppäsi. 2min
https://www.bitchute.com/video/2XRAzbIQnTe3/
Joo ihan tosia haastelee ja juuri samat huomiot kuin itselläkin. Globalistien diktatuuria tässä ollaan rakentamassa. Koronatoimet eivät ole missään suhteessa itse taudin vakavuuteen. Asia on niin läpinäkyvä, että ei voi kuin ihmetellä miten ihmiset eivät tajua että heiltä viedään oikeudet ja vapaus pois tämän plandemian varjolla. KAIKKI ON NÄHTÄVISSÄ, jos vain halua löytyy. Moni ei uskalla, vaan on mieluummin pimennossa.
Mutta kuinka rokotekattavuutta voitaisiin nostaa, mikäli rokotehaitoista ryhdyttäisiin rehellisesti puhumaan.
Viranomaisten ainoa tavoite tässä hirvittävässä pandemiassa, jossa ”ihmisiä kuolee kaduille ja poluille”, alun alkaenkin on ollut rokotekattavuuden nostaminen. Koronapassillekin rokotekattavuuden nosto on ollut se tärkein tavoite.
Rokotteiden menekin lisäämiseksi täytyy tehdä monenlaisia temppuja, ja historian saatossa totisesti noin on tehtykin. Harmi vain että ihmisten sairastamiset eivät ole vähentyneet. Päinvastoin. Ja mielenterveyskin nyt enemmän hukassa kuin koskaan. Harmittaa niin vietävästi, etenkin lasten ja nuorten puolesta.
^ Se on sama efekti kuin Titanikki leffassa, kun tajuaa että laiva on uppoamassa, osa ei osaa muuta kuin jähmettyä paikoilleen ja kuolla siihen. Jotkut osaa toimia ja mahdollisesti pelastaa nahkansa.
Ihmiskunta on palannut keskiajalle, pelätään olemattomia.
Ja uskotaan taikapiikkien voimaan.
Lääketeollisuuden sponsoroima lääkäri on nykyajan poppamies.
Uskomushoito siksi, eikä mitään poppamiesten taikapiikkeihin uskomista.
Rokottamattomia pelätään, eikä mikään ihme, suoltaahan media päivästä toiseen jopa useita tunteja vuorokaudessa, kuinka vaarallista on jättäytyä rokottamattomiksi, ja kuinka juuri nämä rokottamattomat tekevät tyhjäksi vastuuttomien lääkeyritysten pyrkimykset jakaa rokotuksia kaikille kansalaisille kaikissa valtioissa.
Rokotteiden eksponentiaalisesti nousujohteiset kasvuluvut tällä planeetalla ovat jo sinänsä historiallinen saavutus. Valtakin on sitä luokkaa, ettei tuota keiden tahansa hörhöjen sallita rokotekärsimyksillään estävän. Lapset ovat jo rokoteteollisuuden lähestulkoon täysivaltaisessa omistuksessa ja nytkö, kun tämä maailmanmaineeseen kohonnut vastuuton massateollisuuden valloitusretki on jo saavuttanut huippunsa, sekö muka ei saisi toistuvilla koronarokotteilla edelleen jatkaa miljardien dollareiden hankkeitaan ja menestymistään. Jotkut nillittäjät kun panevat pahakseen ja yrittävät puuttua rokotteiden lieveilmiöihin kuten ns ”harmittomiin” autoimmuunisairauksiin, joissa ihmiselimistöt käyvät taisteluun omia kehojaan vastaan? Mutta he eivät tiedä, kuinka kova pala rokoteyritykset jo ovat, ja miten monelle osa-alueelle noiden lonkerot yhteiskunnissa jo ulottuvat ja kietoutuvat. Tällaisista tienesteistä ei niin vain luovuta.
Mitä rokottamisille jatkossa tapahtuu? Kuinka pahoin tuo jakaa kansalaiset. Voivatko rokoteyritykset jatkossakin omistaa ihmiskehot, mikäli kansojen päättäjät edelleen päätyvät mielistelemään maailmanvalloittajia. Miten ihmeessä ihmiset muinoin onnistuivat säilymään hengissä, kun etenkin kaupunkien hygienia oli mitä oli, ja nälänhädät seurasivat lyhyin väliajoin. Mikäli rokotteita olisi jo tuolloin ollut, voisimme nyt kehua rokotteiden pelastaneen heidät, mutta kun ei ollut, syiden pelastumiseen täytynee olla muiden seikkojen.
Entä kun nälkiintyneet ja erilaisten syöpäläisten vaivaamat ihmisparat kärräsivät kaduilta saastaisia ruttoon kuolleita, heitäkään eivät rokotteet olleet pelastamassa. Jokin heidät silti pelasti. Se jokin on askarruttanut monia nykyeläjiä. Rokoteteollisuus tuskin haluaa heistä kuulla, kun noita ei mitenkään saata lukea sen omiin menestystaruihin kuuluviksi.
Rokotteilla on oma historiansa ja sitten kun se päättyy, alkaa toinen historia. Toivon mukaan vähemmän tuhoisa, mutta tuota rohkenen jo nyt epäillä.
Säälittävää, että ihmisissä on ollut näin paljon tietämättömiä herkkäuskoisia, että ovat sortuneet massahysterian pauloihin.
Sataman osakkeet olivat joskus massahysterian huumaa ja kansa jonotti ja menetti rahansa.
Nyt jonottavat piikkejä ja menettävät henkensä.
Meidän taloyhtiössä kaikki muut kuolivat rokotteeseen.
Meillä talossa yksi otti rokotteen ja naapuritalossakin kaikki kuolivat.
Lapset eivät kestä totuutta - pitää yrittää hirtehishuumorilla taivuttaa rautalankaa.
Niin, ja yksi työkaveri joutui lopettamaan työt kokonaan ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Rokotuksen jälkeen jäi auton töytäisemäksi. Jalka murtui ainakin kahdesta kohdasta. Minä kehotin häntä tekemään Fimealle haittailmoituksen.
Edellä kuvatuilla typerillä vitseillä rokotekärsimyksistä ei ainakaan eroonpäästä. Rokotetut joka tapauksessa tulevat syyllistämään yhä enemmän rokottamattomia vaivoistaan. He katsovat, että tuo on vähintäänkin kohtuullista, sillä noinhan terveydenhoitoviranomaiset ja poliitikotkin tekevät, syyttävät aina muita paitsi itseään.
Aika vastuutonta, kait tiedät että vast 2 viikko piikin jälkeen luetaan "rokotetuksi"
Fimeapa hyvinkin? Tuonne varmaankin sitten kannattaa valitella.
Ihmetteleekö kukaan, että rokotehaitoista valittamisen prosentin epäillään olevan peräti 1-2 prosentin luokkaa.
Sama tarina kun aloittajalla, kaikki ovat kuitenkin onnellisia kun eivät sairastuneet diihen vakavaan koronaan koska rokotteet, mistä helvetistä ne tietää että ilman rokotetta olidivat? ennen rokotuksia olivat yhtä terveitä kuin minä rokottamaton edelleen.
Pitäiskö mun myös täysin terveenä pelastautua???
Vittu ihmiset on tyhmiä.
Nykyään rokottamattomana tuntuu siltä kuin viranomaiset haluaisi sairastuttaa ja tappaa minut väkisin noilla piikeillä, ihan kuin olisivat tulleet hulluiksi, ajatteleppa että olet matkustajan Zeppelinissä jonka kuski on tullut täysin hulluksi!
Ainapa nuo valittaa. Se on suomiluonto https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008425325.html
Pakana pressanakin.
Ei ollut Italiassa ainuttakaan rokotettua puolitoista vuotta sitten. Sairaalat olivat käytäviä myöden täynnä ihmisiä. Kuolemantapauksia oli niin paljon, ettei kunnolla ehditty haudata. Rokotevastaiset ovat kumma kyllä unohtaneet tämän?
Sittemmin+todettiin,+että+niistä+94%+oli+sellaisia,+joilla+oli+vähintään+yksi+terveysogelma+koronan+lisäksi.+Suurimmasta+osasta+ei+siis+voi+olla+varma,+koituiko+kohtaloksi+korona+vai+jokin+entisistä+terveysongelmista.
Kuule aloittaja, sinua ja kaltaisiasi persläpiä ei oikein viitsisi enää 🥱
Lääkeyhtiöiden / THL:n trollit tuottavat ala-arvoisimmat ilmaukset täällä. Tuokin ylläoleva solvaus joutaisi poistetuksi palstan sääntöjen perusteella jos niitä vaan noudatettaisiin.
Kaikki+eivät+ole+tehneet+haittailmoituksia,+ehkä+1%+-+yleensä+näin.