Onneksi vastavoimana on persut.
Suomen hallitus ei meinaa lopettaa turvapaikka hakemusten käsittelemistä edes hybridioperaatiossa. Sisäministeri on sanonut, että ainakin yksi raja-asema on jätettävä auki turvapaikkahakemuksia varten. Asia tuli lopullisesti selväksi opposition välikysymystä seuranneessa eduskuntakeskustelussa. Hallitus väittää ettei lainsäädäntömme mahdollista, eikä se olisi tarpeellista, vaikka vihamielinen valtio alkaisi työntämään turvapaikanhakijoita rajoillemme.
Hybridiosaamiskeskuksen Jukka Savolainen kertoi A-studiossa, että ainoa keino pysäyttää hybridioperaatio on rajojen kiinni laittaminen. Eivätkä Kreikka,Puola,Latvia ja Liettuakaan noudata kaikkia lakeja ja sopimuksia pysäyttäessään siirtolaisvirtoja ja silti ne saavat sen tehtyä. On vaikea uskoa, että hallituksen ministerit olisivat, niin tyhmiä ettei se ymmärtäisi näitä asioita.
Varsinkin vihreät ovat koko ajan lisäämässä turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja näin nakertamassa turvapaikkajärjestelmän uskottavuutta. He ovat vaatimassa jopa tuhansille laittomasti maassa oleville oleskelulupaa. Näin ollen Suomea tehdään koko ajan houkuttelevampaa haittamaahanmuutolle. Nykyisin jopa valtamedia on alkanut uutisoimaan maahanmuuton ongelmista. Nuorisojengeistä on uutisoitu koko syksy ja viime päivinä on kerrottu taksiraiskausten lisääntymisestä.

Vastaukset 29
Vanhimmat
Nämä maat ajattelevat omia kansalaisia sulkemalla rajansa,mutta sitä ei tietenkään tehdä meillä,näitä vanhoja tehtyjäsopimuksia noudatetaann tunnollisesti,muut näköjään pyyhkivät takapuolensa niillä.
Vihervasurit Lukashenkan asialla.
Onneksi persut eivät pysty vaikuttamaan mihinkään, kunhan vain öyhöttävät.
Vosuekspertin hölinää.
Mitä yhteistä on rehellisellä venäläisellä ja järkevällä vihreällä. Kumpaakaan ei ole vielä syntynyt
Islamisoijilla on luultavasti jokin taloudellinen hyöty rajat auki -fanatisminsa takana.
Jos tämä kytkös paljastuu, niin uhka poistuu.
Orpokin käänsi yllättäen takkinsa ja alkoi varovaisemmaksi.
Orpo taiteilee oman puolueensa konservatiivien ja liberaalien välissä. Joutuu antamaan välillä siimaa konservatiiveillekin, koska puheenjohtajuutensa on kyseenalaistettu. Yrittää samalla myös lisätä hyötyä puolueellensa peesaamalla persuja.
Äänestäjän perspekstiivistä katsottuna näyttää ihmeelliseltä vempuilulta. Ajaako Orpo vaalirattailla vaiko vastuunrattailla? Persujen älämölö sekoittaa kokkareiden linjat.
Kokkelit tietää miten veroparatiisiin rahat piiloon, eu niiden rahojen turvasatama.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tervetuloa-veroparatiisiin-eurooppaan-nain-veroja-voi-valtella-eri-maissa/5861154
Persu seksualisoi kaiken. Mitään ei voi persun mielestä tapahtua, ilman että taustalla olisi jokin "kiima".
Huomionarvoista on myös persun jatkuva jankutus seksuaalirikoksista. Vaalien alla persut nostavat raiskaukset suorastaan pääteemakseen.
Persun kannattaisikin hetken ajan pohtia sitä, miksi hänellä menee jatkuvasti seksi ja politiikka sekaisin. Onko taustalla jokin turhautuminen? Kenties tukahdutettu homoseksuaalisuus?
Keväällä pääsemme eroon vihreistä kun heiän vaatimuksiinsa ei tulla suostumaan koska meillä ei ole siihen varaa,tämä on tuotu jo selvästi esille että ei ole mitään järkeä istu hallituksessa jos noita kunnianhimoisia ilmastotavotteita ei saada läpi.
Järjettömintähän tässä on se, että persut ajavat ilmastopolitiikassa täysin eri suuntaan kuin mitä esim. kotimainen teollisuus tekee. Aikovatko persut viedä yrityksiltä edellytykset ympäristöystävällisemmältä sekä taloudellisemmalta toiminnalta?
Suomi on linjansa valinnut ilmastotoimiensa sekä tavoitteidensa suhteen. Ei niissä voi pomppia edestakaisin vaikka persut niin väärin antavatkin ymmärtää.
"Jos hallitukset eivät ryhdy ilmastotoimiin, niitä uhkaa kohta oikeustupa – Huipputuomari: "Päättäjien pitää kantaa vastuu lupauksistaan"
https://yle.fi/uutiset/3-12087241
Jos persut pääsisivät hallitusvastuuseen 2023, niin kaataisitteko Suomen ilmasto-ohjeman silläkin uhalla, että valtio joutuisi siitä EU-tuomioistuimeen ja seurauksena olisi mittavat sanktiot? Ehkei liian yksinkertaisesti ajattelevien kannattaisi ottaa kantaa asioihin, jos ymmärrys on niin heikolla tasolla, kuin persuissa on.
Miksi te vihervasurit olette mamukiimaisia?
Kokoomus varoittelee nyt yhtä paljon väärästä maahanmuutosta, kuin persutkin.
Vihreät menee joka asiaan ilmastopolitiikka edellä, muut alkavat jo nauraa niille.
Vosut ja kiima siinä yhtälö ja seuraus.
https://yle.fi/uutiset/3-12124244
Vihervasut lentää kun se on saasteeton turismimatkoilla.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymparisto/artikkeli-1.220697
Persujen ilmastopolitiikka tekisi Suomesta -70 luvun ulkomuseon.
Kyllä sitä mamukiimaa on enten persuilla!
Persut on ainoa puolue jolla on selkeän mamukriittinen linja.
Sehän nähtiin käytännössä vuonna 2015.
Kyllä kepuli tietää, hajoita ja hallitse, osui omaan jaljaan, sdp hallitus ei palauta niistä yhtään, miksikö, on hallitus sopimus vihervihan kanssa.
https://yle.fi/uutiset/3-8282743
Sinä et vaan tajua, niinkö ?
Ei se osaa, sdp tarja osaa tuoda oikeat sotarikolliset.
https://yle.fi/uutiset/3-11772652
"Persut on ainoa puolue jolla on selkeän mamukriittinen linja."
Niin, niitä matuja on saatava lisää ettei persuilulta lopu eväät?
Sinä se et omaa mitään moraalia, mutta eihän se sinua haittaa, koska valehteleminen ei tuota sinulle ongelmia? Porvarihallituksen aikainen maahantulija, toisin kuin sinä väität. Tutkisit ääliö edes joskus asioiden paikkansapitävyyden, ennenkuin lätiset mitä sylki suuhusi tuo. Eihän näitä sinun kommenttejasi kukaan enää uskokaan, VALEHTELIJA!
Hyllä vasuvosut tietää mutta ei kerro.
https://yle.fi/uutiset/3-12140805
Stadin folkasta on stoge tuonut 65 prossaa jostain pönttövuoren takaa. Nyt niiden jälkeläiset mellastaa.
No lopeta se mongerrus kun et sitä vieläkään ole oppinut,että lopeta mellastaminen palstalla niin täällä voi joku piipahtaa,isoisäsi häpeäisi sinua olihan han tampereen taisteluissa mukana ,juuresi ovat tampereelta kuten minunkin
Mitenkäs persujen 2015/35000 saavutus?
Persujen mamukriittisyyttä. Kylmä on kuumaa ja sota rauhaa.