Sairaalat täyttyy rokotetuista
Anonyymi
104740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 104
Vanhimmat
Nyt niitä kuolemia alkaa tulemaan.
On SUOMEN ETU.
"Tuplarokotettuja turhaan sairaalassa"
Tarkoittaako tämä ettei niille ole mitään tehtävissä, joten menkää kotiin kuolemaan?
Hallitus erotkaa.
Sitä päivää ei tulla näkemään että se eroaisi.
EI USKALLA EROTA.
Se olisi suora tappion ja epä-onnistumisen osoitus.Keskustakaan ei uskalla vaikka kannatus tippuu.Viherpesue -mites tuo ilmasto lämpeneminen.Ulkona jäätävän kylmää tuulta ja pakkasta.Kyllä tää saisi edes tuulen osalta helpottaa.
Sähkömittarit huutaa tuottoa energiaveron myötä valtiolle.Ei puhettakaan,että sähkölämmittäjille alennuksia tai tukia myönnettäisi.
Tärkeintä,että uudet sähkö-autot saavat tukea.Eihän ne maksakkaan 50 000,00vähempää.
Tuo olisi syytä heittää suoraa romukoppaan.
Eroa hallitus typeryydet ovat jo huipussaan.
Lukeeko tuon kammohenkilön avainnauhassa "Lastensairaala" ?? 🥶🥶🥶🥶😰😰😰😰😢😢😢😢😭😭😭
Missään kohdassa linkissäsi ei sanota eikä väitetä mitään sellaista, että rokotetut olisivat sairaalassa rokotteen vuoksi, vaan siinä puhutaan vain koronapotilaista. Taas todella törkeää valehtelemista, mutta eiväthän rokotevastaiset muuta osaa.
Sen sijaan linkissä sanotaan näin:
"Tehohoitoa tuplarokotetut eivät ole tarvinneet"
Eli rokotteet ovat toimineet, estäneet joutumasta tehohoitoon.
Piikki=Korona
Onko jännäkakka housuissa veritulpat ja kaikki muu kiva on tulossa sulle.
Korjaa sun vastaus geeniterapiavastainen.
Piikkihaitat. Aloittaja ei osaa lukea tai ei ymmärrä lukemaansa.
"Kolmasosa viime aikoina hoidetuista koronapotilaista on saanut kaksi rokotetta. Tehohoitoa tuplarokotetut eivät ole tarvinneet, mutta Petäjän mukaan rasite on silti merkittävä."
Alle viidesosa on rokottamattomia ja silti sairaalassa koronapotilaista 2/3 on rokottamattomia. Rokotehaittojen takia ei sairaalassa olla, vaan koska kaikki eivät saa täyttä suojaa, rokotettujakin on sairaalassa.
Ja kuten uutisesta näkee, tehohoidossa ei tuplarokotettuja ole lainkaan, eli rokottamattomat täyttävät tehohoitopaikat ja suuri osa heistä kuolee.
Rokottamattomalla on 17 kertainen todennäköisyys joutua sairaalaan kuin rokotetulla ja tehohoidon suhteen todennäköisyys on 33 kertainen.
Ovatko "rokotekriittiset" yleensäkin yhtä tyhmiä kuin aloittaja?
Tyhmä rasite olet itse. On moneen kertaan todettu lähteineen, että THL TILASTOI ALLE 21 VRK SISÄLLÄ ROKOTTEEN OTTANEET ROKOTTAMATTOMIKSI.
Suksikaa vttuun täältä piikkeineenne. Vaikka Siperiaan. Siellä jurtan perällä kykkiessä ne ei tarvitse pelätä rokottamattomia. 🙄
Tyhmiä ovat, sen lisäksi että sellaiset asiat kuin rehellisyys ja totuus eivät merkitse heille yhtään mitään. Mutta on oikeasti vain hyvä että näyttävät täällä joka päivä mitä totuus ja rehellisyys heille merkitsevät. Kaikki ne joille rehellisyys on tärkeä asia, osaavat sitten kiertää kaukaa nuo jatkuvasti pelkkiä valheita suoltavat rokotevastaiset valehtelijat.
Miltä sinusta tuntuu olet osallistunut ihmiskokeeseen?
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Liiteasiakirja/Documents/EDK-2020-AK-310473.pdf&ved=2ahUKEwjHrMHP8bf0AhVlk4sKHQdaCmAQFnoECAQQAQ&usg=AOvVaw1jj0ugy8OBJxGT88LbfwVK
Kyllä nyt persua taas kiukuttaa, yhyy, nyyh, khihihi.
Oon kyllä vasemmiston kannattaja että revippä siitä, natsi!
Se on suomen tuho....ha....haaa...
ROKOTTAMATTOMIA sairaaloissa on suurin osa. Vievät turhaan hoitopaikkoja muuten sairailta. Osa ROKOTTAMATTOMISTA kuolee koronaan, kun keho esimerkiksi keuhkot eivät kestä koronan vakavan tautimuodon runtelua.
Rokotus suojaa nimenomaan koronan vakavan tautimuodon oireilta, siksi vain pieni osa rokotetuista koronaan sairastuneista tarvitsee sairaalahoitoa.
Piikki+haitoista+ei+ole+kyse.
30%+sairaalassa+on+tuplarokotettuja+eli+70+%eli+7+kymmenestä+on+rokottamattomia.+Rokotettuja+ei+ole+teholla+eli+100+%+teholla+olevista+on+rokottamattomia.......
Ja+jos+suhteutetaan+lukuja+siihen,+että+rokottamattomia+on+vain+alle+20%+eli+vajaa+miljoona,+kun+rokotettuja+on+yli+4+miljoonaa,+niin+rokottamattomuus+tuo+mukanaan+hyvin+suuren+riskin+joutua+sairaalaan.+Ja+teho-osastothan+ovat+käytännössä+vain+rokottamattomia,+kuten+menehtyneetkin.+
Rokottamattomien+suhteelliset+määrät+ovat+siis+järkyttäviä.+
Ei+terveillä+ole+yhtään+järkiperäistä+syytä+olla+ottamatta+rokote.++Ei+ainuttakaan.
Ei terveillä ole mitään järki perusteista syytä ottaa rokotetta, eikä varsinkaan osallistua vapaaehtoisesti geeniterapia lääkekokeeseen.
Olen terve ja järkevä, rokotettu normaaleilla rokotteilla, gmo:t jääköön ymmärtämättömille lapasille. Huuhuu , en muuten ole käyttänyt kasvomaskia , en noudata rajoituksia koska niille ei ole mitään laillista perustetta.
Toivottavasti sinä(ja kaikki sinunlaisesi) tajuavat siinä vaiheessa olla vinkumatta mitään hoitoa jos korona iskee ärhäkkänä tautina päälle. Tai jos hoitoa haluaa niin toivottavasti tajuat maksaa IHAN KAIKEN hoidoistasi aiheutuneet kustannukset omasta lompakosta.
On ihan älytöntä että sairaaloihin edes otetaan potilaiksi rokottamattomia aikuisia. Toki jos on jokin TODELLA painava peruste sille että rokotusta ei voi ottaa, niin silloin hoitoa voi ja pitääkin saada. Mutta ei näille, minä en ota rokotetta kun haluun vaan kapinoida kaikkea vastaan tapauksille.
älä usko kaikkia tilastonikkareita ne eivät kaikki ole tiedettä nähneetkään eikä totuutta. piikeillä käyneet on menettäneet immuniteettinsa ja sehän tän testipiikin tarkoitus onkin, tutkia kuinka monen immunitteetti ei toimi ja monta muuta asiaa moskan kulkeutumisen seuraamisen lisäksi
ROKOTETTUJA ovat!
THL: rokotettu on rokottamaton 21 vrk!
THL:
Rokottamattomiksi lasketaan sellaiset potilaat jotka eivät ole saaneet yhtään koronarokoteannosta sekä sellaiset potilaat, joiden ensimmäisestä rokotteesta on alle 21 vuorokautta!
2. piikin jälkeen on viikon ajan "rokottamaton" vaikka onkin siis tuplapiikitetty.
https://laitonlehti.net/2021/10/21/onko-rokotettu-rokottamaton-7-14-vai-21-paivaa-rokotuksen-ottamisesta/
Muistakaa tämä kun HUUSSIN Järvinen huutaa kaiket päivät että osastot täyttyvät rokottamattomista koronapotilaista!
Anteeksi!Oli rokotettu tai rokottamaton jokaisella on oikeus saada hoitoa tarvittaessa.Verovairoin suurin osa laitoksista ylläpidetään.Myöskin nämä piikitykset.
On todella vastuutonta jakaa sairastunutta millään perusteilla.
Tuo erottelu on kiihoittamista kansanryhmää vastaan.Vähemmästäkin on oikeuslaitoksille kanneltu.
-valitettavasti-
Pfizerin rokote on huono, paljon haittavaikutuksia ja lyhytaikainen suojaus. Toivottavasti tämä Novavaxin uusi k-rokote on parempi.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/novavax-hakee-myyntilupaa-uudelle-koronarokotteelle-euroopassa/6041f25a-a7c2-4982-9b4d-c3838bbf2147
Höpö höpö taas. Kannattaa lukea tuokin uutinen ilman vääristeleviä trollisilmälaseja.
Sairaaloiden teho-osastot kuten muukin hoitopaikat täyttävät rokotetut ennenkaikkea. Se kyllä selviää tuostakin uutisesta selvästi. Jokunen rokotettukin, mutta suhteutettuna rokottamattomien määrä sairaaloissa on järkyttävä ja se olisi helposti vältettävissä ottamalla rokote. Näin saisi myös tehokkaan suojan jälkitaudeilta ja sivuoireiltakin, joita koronasta sairastuneille hyvin usein tulee.
Rokotehaitat ovat olemattomia verrattuna koronasta saatuihin. Niin vähäisiä, ettei riskiä niiden saamiseen ole käytännössä laisinkaan. No tietysti, jos pistoskohdan päivän tai pari punoitus ja aristus katsotaan haitaksi, niin onhan niitä sitten joillakin.
Koronasta+selvii+99.8%+pienillä+oireilla,+jos+ei+ota+piikkiä+selviää+100%+roketehaitoista.
https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista
Hopo Hopo taas, koita etsiä todellista tietoa äläkä siteeraa kaiusmediaa maailmanvalloitus haaveineen.
Rokotehaitat ovat kohtuuttomia verraten hyötyihin, mitä ei käytännössä, tällä Mrna geeniterapia rokottellaa ole minkäänlaisia , varsinkaan todistettavia.
100%+rokotehaitoista+kärsivistä+on+rokotettuja.
meinasitko että mrna-rokote toimii niinkun on kuviteltu toimivan? muita toimivuuden testauksia ei ole tehty ihmisillä mitä nyt koe-eläimillä on jotka kaikki kuolivat
mikäli rokotelitku on suolaliuosta niin haitat sillon on vähäisiä. äly hoi kannattas lukea infoa maailmalta, tietoa tulvii vaikka kuinka paljon jos viiiitsii vähän vaivautua. mihin sotkuun uskoissanne olettekaan joutuneet.
Rokotevastainen uskoo vain mielikuvitukseensa, ei muuhun, siksi hän vääntää uutisetkin mielikuvituksensa mukaan ja hänen juttunsa ovat sitten täyttä valhetta, itse sepitettyjä huru-ukon höpinöitä,
Vain+rokottamattomat+ei+saa+rokotehaittoja.+99,8%+kaikista+ihmisistä+selviää+koronasta.
Mutta kukaan ei voi itse tietää kuinka vakavan taudin tulee saamaan ja kuinka siitä tulee selviämään. Teho-osatoilla lähes kaikki ovat rokottamattomia, samoin menehtyneet.
Se taas on varmaa, että rokottamaton tulee sairastumaan koronaan jossain vaiheessa. Korona ei ole poistumassa mihinkään.
Kannattaako ottaa riski saada vakava tautimuoto, jota ei mitenkään voi ennakkoon hallita. Vain rokotteella sen voi minimoida käytännössä lähelle nollaa.
Et ole vielä kohdannut koronaasi. Voit olla osa sitä 0,2 prossaa, jos hyvin sattuu.
Oletko ihan tolkuissasi?
# Korona ei ole poistumassa mihinkään.#
Miten sellainen voisi poistua, mitä ei ole?
Pandemiaa ei ole, se on luotua harhaa....ei ole tappavaa virusta.
Jauhat+erittäin+suppeaa+yleistävää+korona-alarmistista+hevonkukkua.+
Tietenkin+rokottamaton+voi+sairastua+koronaan,+jos+saa+tartunnan,+mutta+sivuutat+kokonaan+sen,+kuka+voi+sairastua+ja+millainen+on+taudinkuva.+Valtaosa,+eli+n.+95-98%+tartunnan+saaneista+koostuu+oireettomista,+lieväoireisista+ja+pienempi+osa+kohtalaisista+oireista.+Vain+pieni+osa+sairastuneista+saa+vakavia+oireita+ja+vielä+pienempi+osa+heistä+kuolee.+Jo+ennen+rokotuksia+tautiin+kuoli+vain+2%.+Korona+ei+ole+kaikille+yleisvaarallinen+tartuntatauti,+vaan+influenssan+tapaan+riskiryhmille+vaarallinen.+Jos+jätät+järjesteän+tarinnoinnistasi+pois+termin+"riskiryhmät",+syyllistyt+kaunisteluun,+vääristelyyn+ja+valehteluun.
Perusterveille+korona+on+äärimmäisen+pieni+riski,+kuten+on+jo+tilastoista+ja+sairaskertomuksista+yms.+nähty.+Vain+uutisotsikot+ja+-tarinat+on+täynnä+tehohoitoa,+kuolemaa,+epätoivoa+jne.,+mutta+niissä+sivuutetaan+kokonaan+ne+tavalliset+ihmiset,+jotka+sairastaa+koronan+ihan+tavallisena+tautina.+Tämä+selkeä+enemmistö+kun+ei+saa+aikaan+klikkejä+ja+levikkiä.+Korona+ei+myöskään+ole+mikään+arpajaistauti,+ettei+kukaan+tiedä+millaisen+taudin+saa.+Jos+sairastat+flunssia+yms.+normaaliin+tapaan+ja+paranet+niistä+normaalilla+vauhdilla,+ei+ole+vp-tautia,+kasvaimia,+keuhkotautia+yms.,+niin+olet+silloin+perusterve.+Korona+ei+ole+sinulle+merkittävä+uhka,+mutta+jos+siltä+tuntuu,+niin+aina+voit+vapaaehtoisesti+ottaa+koronarokotteen.+Mitään+syytä+sinullakaan+ei+kuitenkaan+ole+lähteä+tuomitsemaan+rokottamattomia,+eikä+julistamaan+korona-alarmistista+vihaevankeliumia.
Ei pidä paikkaansa, todistettu tilasto valhe.
Vain rokotettu voi saada vakavan rokotehaitan, elämä on valintoja.
Minne jäi ne ihmiset jotka ovat KUOLLEET koronarokotteen ottamisen jälkeen koska elimistö ei kestänyt rokotetta, tuota heidän eutanasiapiikkiä?
Oman mielenhalunne mukaan te tänne kirjoitatte.
saati viruksia
Viisaat ? Sanovat että se ei ole virus vaan jotakin muuta ja siksi avainasemassa olevia ihmisiä on kuollut koska he tietää enemmän, liikaako? Onko maailmaan levitetty myrkky joka on kansanmurha?
Rokottamaton voi sairastua ja suurin osa sairastuukin koronan vakaviin tautimuotoihin, se voi viedä hengen ja osa on menehtynyt ihan siksi koronaan, että ei ole ottanut rokotetta.
Rokotteen jälkioireet ovat lieviä ja ohimeneviä, en ole kuullut yhtään todistettua tapausta, että joku olisi kuollut rokotteen jälkioireisiin.
Missä sellaisia? Piikkikammoisen keksittyjä juttuja vain.
Se on niin epäreilua kun vain rokottamattomat joutuvat sairaalaan, niin kyllä on aivan sallittua valehdella että kyllä rokotetutkin joutuu
Piikitetyt ovat kusessa ja tarvitsevat hoitoa.
Ovat ottaneet kokeellista ainetta itseensä ja seurauksia tutkaillaan....koska aine on kokeellinen.
Ei se ole valhe, että rokotetutkin joutuu sairaalaan. Erittäin monessa maassa sairaalat ovat jo hyvän aikaa täyttyneet rokotetuista. Lue enemmän, mölise vähemmän.
En mölise turhaa, sillä mNRA-piikki on kokeellinen tuote.
Siis kokeellinen, emme tiedä kaikista haitoista ollenkaan, ennenkuin ne eskaloituvat.
Älä jauha potaskaa piikkikammoinen! Uskotko itsekään noihin mielikuvitustorinoihisi?
Tässä ilmoitettiin että lisäpiikkejä tarvitaan.
Koska corona-nuha on määritelty yleisvaaralliseksi taudiksi niin ne ihmiset jotka menevät testiin omasta aloitteestaan tai jäljitettynä/pakotettuna ja saavat positiivien tuloksen, joutuvat karanteeniin. Jotkut saavat jäädä karanteeniin kotiinsa (jos kykenevät osoittamaan että se on mahdollista), jotkut pakotetaan sairaalaan eristys"hoitoon" (vankilan tapainen tilanne, eristyssellissä). Jos niskuroi eristyshoidossa niin pannaan teho"hoitoon" eli nukutetaan ja letkuihin.
Mitä+helvettiä+rokotetut+sairaalassa+tekee?
Ja+joku+30%+???
WTF?
Siis ja tuosta puuttuu aikalailla rokotettuja. Ja valtaosa rokotetuista riskiryhmistä siis ilmeisesti kuolee jo ennen tehohoitoon siirtoa. Ei näy ei.
Tehohoidossa olevat ovat rokottamattomia, hyvin pieni prosentti tuplarokotetuista joutuu sairaalaan, on totuus tässäkin asiassa.
Sun totuus.
Muutama kymmenen teholla koko Suomessa. Ihan kärpäsen kusi koko väestöön nähden.
Teho hoidossa rokottamattomaksi tulkitaan myös rokotettuja (ilmoitus perusteet liian uusi tai vanha) käytännössä määrät mättää... , ei riitä rokottamattomia enää täyttämään tehoja , ellei tilasto manipuloida.
Rokotetut ei joudu sairaalaan koronan takia ainakaan ensimmäiseen neljään kuukauteen rokotuksesta, tämä on jo aika hyvin tiedossa. Tosin meille ei kerrota paljonko niitä rokotettuja on siellä sairaaloissa muista syistä kuten esim. sydämen takia tai RS-viiruksen. Kuitenkin tiedämme rokotteen alentavan immuniteettiä muilta osin ja aiheuttavan sydän ongelmia todennäköisesti enemmän kuin myönnetään.
Rokotetut eivät edes ehdi sairaalaan, kun kuolevat äkkikuoleman.
isossa keskussairaalassa on tällähetkellä 1 kpl teholla sitä ei kerrottu oli ilman piikkiä vai ei.
Se on oikea totuus! Rokotevastaisen totuus on mielikuvitustotuus eli vale.
Helvetti eikö rokote suojaakaan nyt tartunnalta. Perkele minua on huijattu haluan rahat takaisin ja heti
Ilmaisen rokotteen rahat takaisin? Syö kaalisoppasi ja mene kyykkypaskalle.
Saat lisää buustereita.
En niinkään niistä rahoista tiedä,mutta pyydä täydellistä sisällys luetteloa valmistajalta. Kato kaupallisessa ei lääkekäyttöön tehdyssä kokeellisessa geeniterapia hoidossa ei tarttee ilmoittaa kaikkia ainesosia ja vaikka kaikki aineet sekottelemalla saa piilotettua liike salaisuuden piiriin vaikka kissan ulostetta. Vastuu on ainoastaan piikin ottajalla.
Seuraavaksi sitten suosittelen alkamaan vaatia takaisin muokkaamatonta immuunijärjestelmää.
on niistä veroina maksettu vai kuvittelitko olevan ilmaisia?
Tuskin olet ottanut rokotetta.
Zagreb, Kroatia Ihmiset huutavat Me emme anna teille lapsiamme!
https://www.youtube.com/watch?v=omNRFcH2moo
Jokainen buusteri on...lisää ongelmia.
Miksi me täällä yritetään varoittaa, olemmeko Putinin trolleja?
On vastuutonta pelotella tuplarokotettuja, eihän ne voi asialle enään mitään. Heitä on varoitettu aivan riittämiin, mitä on saatu vastaukseksi? P, kapuhetta, foliohatuiksi haukkumista, salaliittoteorioiksi haukkumista, ym. Nyt heille pitää antaa apua miten toimia välttääkseen isommat vahingot. Ei ainakaan kannata ottaa lisää niitä.
Miksi natseja pitäisi auttaa😎
Peloissaan ovat tubesontaa imevät ja levittävät kulkutautihönöt kuten sinä. 🥱
Ei taida olla enää tuokaan hyvä neuvo. Jos lopettaa synteettisen immuniteetin ottamisen piikeillä niin pitäisi miettiä tarkkaan miten saadaan luonnollinen immuniteetti palautettua, jos se on enää mahdollista.
”Pitäisi miettiä tarkkaan…” taitaa olla sulle liian vaikeaa hommaa semmoinen 🤪🤣🤪
Pöhköjä he ovat, itsestään selvyyksiä yrittävät väittää joksikin muuksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17173448/rokotemyonteisetvastaiset-yksi-ja-sama-aarioikeiston-veroparatiisi-rokotemainostaja
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17203761/suurmielenosoittajat-eivat-halua-koronarokotepakkoja-aarioikeistomarginaali-haluaa#comment-111246908
Koronarokotteista tulee seuraamaan, kansalaisille vakavia sairastumisia, mutta eläkeläisköyhyyteen tapetaan sitäkin enemmän, ennenaikaisesti ja joka toinen päivä, itsemurhien kautta, kun oikeusturvattomiksi pahoinpidellyt, veroparatiisi-sote-ihmiskaupan, modernin orjuuttamisen välikappaleet, eivät enää jaksa suorittaa veroparatiisi-sote-orjuuttamista.
https://demokraatti.fi/joka-toinen-paiva-yli-65-vuotias-suomalainen-tekee-itsemurhan-onko-vanhuksienkin-suomessa-kohtapuoliin-jo-pakko-siirtya-rikollisuuden-pariin/
https://yle.fi/uutiset/3-12175567
Jos Suomi olisi aito demokratia ja oikeusvaltio, jossa olisi kansalaisoikeudet, aidot ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeudet, niin 1 500€/kk MINIMIELÄKKEET, olisi jo toteutettu, kuten ne ovat jo kaikissa muissa Pohjoismaissa ja EU-demokratioissa. Eläkeläisköyhyys tappaa Suomessa, ei korona.
Lopeta sontiainen valehtelu, ja mene huomenna vaikka Ehtoolliselle.
No kyllä on bookeri hoitanut hyvin koronansa.
On se suomen etu.
"Kolmasosa viime aikoina hoidetuista koronapotilaista on saanut kaksi rokotetta. Tehohoitoa tuplarokotetut eivät ole tarvinneet."
Kuinka vitun tyhmä täytyy olla, jos tuo lause on liian vaikea? Kaksi kolmasosaa on rokottamattomia.
Olet oikeassa ja vaikeuksia on ymmärtää olevaa infaa.
Kun kaikki tahot ovat osaa agendaa, siltä pohjalta on lähdettävä.
Rokote on toimiva/tehokas kun se estää sairastumista, estää tartuntaa. Esimerkiksi keltakuumerokotus on toimiva/tehokas:
https://www.cdc.gov/yellowfever/vaccine/index.html
https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/yellow-fever
Corona-nuha rokotteet eivät ole toimivia/tehokkaita. Muutoin kuin että ne cupsauttavat tehokkaasti vanhuksia ja muita joiden immuunivaste on heikentynyt esimerkiksi muun sairauden tai huonosti ravitsevan ruokavalion takia.
Rokotetut lasketaan rokottamattomiksi, piti valehdella tilastoissa kun rokotehaitat vaan kasvavat.
Lukekaa välillä uutisia.
https://www.biorxiv.org/content/10.1101/2021.08.22.457114v1.full
Sairaalat täyttyy, uskallatko sinä hoitaja taikka lääkäri sanoa sen, mitä haluaisit sanoa?
Ilman pelkoa.
Ja se että pelko on ilmaistu....missä me elämme?
Sanotaan, sanotaan......
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34696485/
Pirullinen työmaa on terveydenhoitaja, terveys'sisar, joilla on tietoa ja tietysti lääkäreillä
Uskomatonta kehitystä....
Fakta-tarkistus:
”Rokottamattomia joutui viime viikolla sairaalahoitoon yhdeksän kertaa enemmän kuin täysin rokotettuja, kun potilasmäärät suhteuttaa rokotettujen ja rokottamattomien määrään Hus-alueella.”
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008424710.html
THL: rokotettu on rokottamaton 21 vrk!
THL:
Rokottamattomiksi lasketaan sellaiset potilaat jotka eivät ole saaneet yhtään koronarokoteannosta sekä sellaiset potilaat, joiden ensimmäisestä rokotteesta on alle 21 vuorokautta!
2. piikin jälkeen on viikon ajan "rokottamaton" vaikka onkin siis tuplapiikitetty.
https://laitonlehti.net/2021/10/21/onko-rokotettu-rokottamaton-7-14-vai-21-paivaa-rokotuksen-ottamisesta/
Tuo oli lainaus HUS:n laskelmista, joka ei käytä noita THL:n kriteereitä. Toki noilla THL:n kriteereillä tulos on toinen ja THL katsoo tietenkin koko maan tilastoa:
”TERVEYDEN ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti viime viikolla, että rokotettuihin verrattuna rokottamattomilla on ollut 19-kertainen riski joutua erikoissairaanhoitoon ja 33-kertainen riski joutua tehohoitoon elo–lokakuussa.”
Onkohan nämä rokottomattomat Persut aivan erilaisia suomalaisia kuin me valtaosa, kun koronavirus kiertää heidät eikä ole vaarallinen kellekkään? Onko teillä esittää jotain paikkaansa pitävää tilastoa paljonko teistä rokottamattomista salaliittoteorioihin uskovista Persuista on joutunut sairaalaan? Eikä mitään MV-lehden Russian Today käännöksiä tai Uusisuomi-lehdessä julkaistua hölynpölyä vaan oikeesti faktaa!
Koronapotilaista+78%+rokottamattomia+Suomen+huonoimin+rokotetulla+raamattuvyöhykkeellä,+https://oyskorona.fi/
Netin ihmeellinen maailma ja uusavuttokat jotka ei itse pysty ajattelemaan. Jos aikuinen ei tähän päivään mennessä ole saanut tai halunnut ottaa koronarokotetta, niin tuskin haluaa elääkään.
Urheilijoita on ainakin muutama kuukauden sisällä kuollut sydänkohtauksiin enemmän mitä monena aikaisempana useina vuosina yhteensä.
Voiko se johtu huonosti nukkumisesta mitä iltapäivälehdet kertoivat?
Valitettavasti olen kuullut nyt enemmän ja enemmän tuplarokotettujen sairastumisista. En haluaisi uskoa todeksi, mutta tämä on totisinta totta
Höpö, höpö!
"Kolmatta hullu himoitsee"!!!
Turussa+sairaalahoidossa+olevista+koronapotilaista+89+%+on+rokottamattomia.
Vain? Eihän rokotettuja pitäisi olla sairaalassa lainkaan.
Ja taitaa tuossa prosentissa olla mukana ne, jotka ovat vasta kertaalleen ”rokotettuja”?
Ihan venäläistä rulettia tuo ”rokote”!
teho-osasto täyttyy rokottamattomista.
siis teho-osasto kapasiteetti ei loputtomasti riitä.
Rokottamattomat ovat syys-lokakuun aikana päätyneet koronavirustartunnan seurauksena erikoissairaanhoitoon 18 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 30 kertaa todennäköisemmin kuin rokotetut.