Hoosiannaa laulettiin nyt? Raamattuun perustuva ajankohta se ei ole koska Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin juuri ennen pääsiäistä kansa sitä huusi.
Kirkko on muuttanut tämänkin kuten monen muunki. On se kyllä muutenkin epäraamatullisesti toimiva instituutio.
Mistä johtuu että
21
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kerronpa salaisuuden: Luterilaisessa kirkossa tiedetään, että historiallisesti Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin pääsiäisen alla päivänä, joka tunnetaan nykyään palmusunnuntaina. Palmusunnuntaita ja Jeesuksen ratsastusta Jerusalemiin vietetään aina tuolloin.
Kyllä, Hoosiannaa laulettiin juuri nyt ja siihen on syynsä. Kyse ei ole palmusunnuntain viettämisestä, vaan uuden kirkkovuoden ja adventtiajan alkamisesta. Sinun on syytä perehtyä luterilaisen kirkkovuoden kulkuun ja kirkkovuoden ajatukseen, niin siinä vaiheessa asia avautuu. Ensimmäinen adventti on käynnistää Messiaan syntymän odotuksen ja eri adventtisunnuntait kertovat, millainen on se Betlehemissä syntynyt kuningas.
Kyse ei ole minkään asian muuttamisesta.
https://evl.fi/kirkossa/pyhapaivat/adventti/1.-adventti
-DeadManWalks- Anonyymi
Eli siis kirkon ikioma käytäntö. Toki se saa touhuta mitä lystää.
Anonyymi kirjoitti:
Eli siis kirkon ikioma käytäntö. Toki se saa touhuta mitä lystää.
Kyllä ainakin myös vapaakirkossa lauletaan hoosiannaa ekana adventtisunnuntaina. Mitenkähän muissa yhteisöissä mahtaa olla?
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Kyllä ainakin myös vapaakirkossa lauletaan hoosiannaa ekana adventtisunnuntaina. Mitenkähän muissa yhteisöissä mahtaa olla?
Adventti (lat. adventus Domini, ”Herran saapuminen/tuleminen”) tarkoittaa joulua edeltävää vajaan neljän viikon jaksoa kristillisessä kalenterissa. Kaikki läntiset kirkot ja seurakunnat - toimivat missä maanosassa tahansa- viettävät sitä. Itäinen ortodoksinen kirkko viettää silloin Filippuksen paastoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli siis kirkon ikioma käytäntö. Toki se saa touhuta mitä lystää.
Miksi sitten kyselet? Tekeydyit muka viattomaksi, tyhmäksi,mutta halusit vain pilkata. Et halua odottaa Jeesusta. Ilmaiset, että itsellesi on yhdentekevää mitä kristillinen kirkko tekee. Eli aloituksesi on vain false flag.
Väärinkäytät Hoosianna-tervehdystä vain aasinsiltana todelliselle asiallesi: Jeesuksen pilkalle.
Valehtelun te osaatte.
Varmaankin myös itse Kristuksen syntymä on sinulle suuri trauma! Miksi iloita Kristuksen syntymästä "kun ihan tarkkaa päivää ei tiedetä"? Kristittyjen turhia, naurettavia tapoja!
Te helluntailaiset anabaptistithan todellisuudessa kiellätte Jeesuksen jumaluuden sekä sovitustyön ihmiskunnan puolesta ja opetatte itsevanhurskautusta. Pääsiäinen on kristittyjen suurin juhla, teille taas helluntai: kun silloin tapahtui niin jänniä ja raflaavia asioita, joilla tehdä bisnestä vielä 2000 vuoden kuluttuakin!
Te anabaptistit olette aina hyökänneet kristittyjä vastaan. Te ette ole kristittyjä, eikä teitä saa kristittyjen veljinä ja sisarina pitää. Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten kyselet? Tekeydyit muka viattomaksi, tyhmäksi,mutta halusit vain pilkata. Et halua odottaa Jeesusta. Ilmaiset, että itsellesi on yhdentekevää mitä kristillinen kirkko tekee. Eli aloituksesi on vain false flag.
Väärinkäytät Hoosianna-tervehdystä vain aasinsiltana todelliselle asiallesi: Jeesuksen pilkalle.
Valehtelun te osaatte.
Varmaankin myös itse Kristuksen syntymä on sinulle suuri trauma! Miksi iloita Kristuksen syntymästä "kun ihan tarkkaa päivää ei tiedetä"? Kristittyjen turhia, naurettavia tapoja!
Te helluntailaiset anabaptistithan todellisuudessa kiellätte Jeesuksen jumaluuden sekä sovitustyön ihmiskunnan puolesta ja opetatte itsevanhurskautusta. Pääsiäinen on kristittyjen suurin juhla, teille taas helluntai: kun silloin tapahtui niin jänniä ja raflaavia asioita, joilla tehdä bisnestä vielä 2000 vuoden kuluttuakin!
Te anabaptistit olette aina hyökänneet kristittyjä vastaan. Te ette ole kristittyjä, eikä teitä saa kristittyjen veljinä ja sisarina pitää.Miten jaksat tätä typerää riidanhaastoa päivästä toiseen? Kirkastatko Kristusta haukkumalla kristittyjä veljiäsi ja sisariasi "ei-kristityiksi"? Mistä tämä vihasi kumpuaa? Ei ainakaan edustamastasi kirkkokunnasta, sillä se pitää helluntailaisia ja muita vapaiden suuntien uskovia kristittyinä veljinään ja sisarinaan.
- Anonyymi
Kai sitä nyt voi laulaa hoosianna vaikka kesälläkin?
- Anonyymi
Ihana kirkkomme. Siellä ei Luojan kiitos kaikenlaiset hörhöt pääse liikaa vaikuttamaan. Kirkossa on uudistunut uskoni, hyvässä sielunhoidossa ja Jumalan armossa. Sielunk revittiin rikki vapaiden suuntien yhteydessä, pelottelussa, ahdasmielisyydessä ja surkeassa ihmismielen tuntemuksessa.... jopa opiskelu kehotettiin lopettamaan kun "aika on päättymässä"!
Ihme että vielä luottamus Jumalaan ei noissa paineissa kadonnut. Ja siihen on kirkon taitavien jäsenten tuki auttanut. Minua kuultiin, rakastettiin, ymmärrettiin.... ja sain konkreettisesti kokea mitä on rinnalla kulkeminen kun elämä satuttaa.
Vapaiden suuntien srk-yhteyksissä ahdistusta hoidettiin jopa käskemällä, Jumalakin komennettiin ja paholaisen rooli korostui... menestysteologia oli yleinen teologian suuntaus. Mutta ihmismieli on kuitenkin herkkä kokonaisuus persoonassa, hengellinen väkivalta rikkoo sitä lisää.....- Anonyymi
nää eksyttävät "maailman lopun" lahkot on järkyttäviä, siis "yhdellä sanalla" sanottuna.
opettajiksikin ne haalii, sellaisia joilla ei mitään historian, - tai raamatun tuntemusta ennestään ole, ja sitten:
"korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia"
2 Tim: 4: 3 - Anonyymi
Ihanassa kirkossanne vihitään homotkin pyhään avioliittoon. Sekin on varmaan Jumalan tahto.
Lohdullista on tietää että Jumala tuhoaa suuren Babylonin ja porton ja se on kirkko.
Se tapahtuu. - Anonyymi
Luterilaisessa kirkossa ei yleensä kukaan muu pääse vaikuttamaan saarnan sisältöön, kuin saarnaava pappi. Ja seurakunta ei laisinkaan arvostele, vaikka pappi ohi Raamatun Kirjoitusten omaa löperöä sanaansa saarnaisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilaisessa kirkossa ei yleensä kukaan muu pääse vaikuttamaan saarnan sisältöön, kuin saarnaava pappi. Ja seurakunta ei laisinkaan arvostele, vaikka pappi ohi Raamatun Kirjoitusten omaa löperöä sanaansa saarnaisi.
Heh. Luuletko sinä, että muissa kirkoissa saarnaa kirjoittaa koko seurakunta.?:D:D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanassa kirkossanne vihitään homotkin pyhään avioliittoon. Sekin on varmaan Jumalan tahto.
Lohdullista on tietää että Jumala tuhoaa suuren Babylonin ja porton ja se on kirkko.
Se tapahtuu.No niin. Nyt pääsi anapabtisti-saatana 🐍, homon Olsen-Smithin Suomessakin perustaman pedofiliakultin kannattaja vauhtiin, itse asiaansa!
- Anonyymi
Anapabtistit sun muut ovat pelkkiä kirkon julksesti hyväksymiä kirosanoja niistä uskovista, jotka haluavat kastaa raamatun ohjeen mukaisesti.
- Anonyymi
Ihana Hoosianna. Tarkoittaa "Herra auta" tai " Herra pelasta". Joka päivä voi kristitty laulaa hoosiannaa halutessaan. Ja on todella ihana kirkon perinne.
- Anonyymi
Alunperin. Mutta Hoosiannaa on käytetty aikojen alusta myös Jumalan ja kuninkaiden tervehtimis- ja ylistyshuutona.
- Anonyymi
Tai sitten voi tarkoitta myös viinitilallisen tytärtä Annaa, joka avioitui naapuritilan Hoosian lammastilan vanhemman pojan kanssa?
- Anonyymi
helluntailaisuudessahan ei syvällisesti mitään raamatun tuntemusta edes ole !!
tommosia tyhmiä ne sitten kyselee , niinkuin aloittaja.
"olis kirveellä töitä"- Anonyymi
Mistä päättelet, että aloittaja on helluntailainen? Suurin osa kommentoijista ei ole helluntalaisia, kuten et sinäkään ole. Hoosiannaa lauletaan Adventtina jokaisessa helluntaiseurakunnassa.
- Anonyymi
>> Sinun on syytä perehtyä luterilaisen kirkkovuoden kulkuun ja kirkkovuoden ajatukseen, niin siinä vaiheessa asia avautuu. <<
Muiden uskovien mielestä kirkon olisi jo syytä perehtyä raamatun sanaan ja Jumalan ajatukseen asioista, niin siinäpä totuus avautuisi.- Anonyymi
Lauletaan paavin kunniaksi joka määräsi että Jeesus syntyi 25. joulukuuta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi miehet kohtelevat mua huonosti
Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn2014318Minä haluun vaa oikeesti kuulla
Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär631528Ajattelen sinua
aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet491338Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon
Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-20001171128- 581090
- 631029
- 70990
- 68947
Melko hyvin tunnen jo hänet
Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi74913Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä
Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä102912