Koronapassin hankkiminen terveyskeskuksesta

Anonyymi

Koska tulostimeni ei toimi eikä minulla ole älykännyä tilasin viime viikolla terveyskeskuksesta "Maisan" kautta koronapassin (vahvalla tunnistautumisella siis), että noutaisin sen kun saan ilmoituksen, että sen saan noutaa. Ehkä en koko koronapassia tarvitse, mutta koska minulla on muutenkin asiaa terveyskeskukseen niin ajattelin samalla hankkia koronapassin.

"Maisa" on sähköinen yhteydenottoportaali terveyspalveluihin asioitten joustavaksi hoitamiseksi.

Jouduin eilen muussa asiassa soittamaan terveyskeskukseen ja minulle kerrottiin,
ettei koronapassin saaminen ehkä onnistukaan Maisan kautta, vaan pitää mennä naamansa näyttämään terveyskeskukseen. Pitää henkilökohtaisesti mennä terveyskeskukseen tilaamaan se ja tulla uudestaan noutamaan se noin viikon päästä.

On järjenvastaista, että kun on luotu digipalvelu asioitten hoidon helpottamiseksi ja kun "uuno-eemeli-eläkeläinen" onnistuu nippanappa hoitamaan sillä jonkun asian,
ei se käykään. Pitää mennä jonottamaan jollekin luukulle terveyskeskukseen
korona- ja kausi-influenssa-epidemia-aikana.

Terveyskeskuksessa jos missä on mahikset saada pöpöjä,
siellähän käy vain sairaita ja terveitä koronapassin tilaajia yms.

(Pääkaupunki-seutulainen)

29

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä en ainakaan lähde ulos mihinkään ennen kolmannen rokotteen saamista.
      Luin juuri Iltalehdestä:
      "Kahden viikon aikana (17.11.–1.12.) uusia kuolemia on raportoitu yhteensä 112. Näistä yli 80 prosenttia raportoitiin yli 70-vuotiailla."

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Tänään luku nousi kahdeksalla, tähän mennessä.


      • Anonyymi

        Mutta minä lähden koska olen vasta 69v!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta minä lähden koska olen vasta 69v!

        Varo, ettet joudu siihen 20%:n joukkoon.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      THL: Päiväkohtainen ennätys rikkoutui taas – Suomessa raportoitu 1 622 uutta korona­tartuntaa.

      • Anonyymi

        Piikeistä tulee todella paljon tauteja ja kuolematkin huipussaan sitten sotien.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piikeistä tulee todella paljon tauteja ja kuolematkin huipussaan sitten sotien.

        Persu on lääketieteellinen ihme, niin sinun kuin muitten persujen tautia ei lääketiede pysty parantamaan.


    • Nyt on alettu vaatia koronapasssia monissa paikoissa.
      Rokottamattomat pyrkivät kuitenkin sisään yökerhoihin rahalla ja selityksillä. Tämän päivän iltalehdessä portsarit kertovat, että pyrkijöitä on joka ilta.

      Ihmettelen, eikä heillä ole niin paljon ylpeyttä, että jättäisivät menemättä paikkoihin, joihin heitä ei haluta. Minusta se on noloa. He osoittavat, että haluavat samat edut kuin rokotetuillakin on. Haluavat mennä lauman mukana siivellä.

      Heillähän tulee olla voimaa seistä ratkaisunsa takana. Jos se johtaa siihen, että ei pääse bilettämään, niin pää pystyyn silti! Vain raukkikset yrittävät elää kuin rokotetut.
      He ovat asenteensa valinneet, joten elävät vakaumuksensa mukaan ja sen tuomiin rajoituksiin tyytyen. Ylpeinä!
      Totta kai he ovat kaikkeen valmiit, sillä he tietävät rokotuksen vaarat paremmin kuin kukaan muu.
      He ovat arjen sankareita. Kyllä meidän pitää arvostaa heidän uhrauksiaan.

      Mietin vain, heidänkö takia me joudumme yhä pitämään maskia? Mehän voimme kuljettaa virusta mukanamme, vaikka emme sairastu.
      Pitääkö olla huolissaan?

      • Anonyymi

        Nyt on tullut noita kahden rokotuksen saaneiden sairastumisia.
        Sekin omikronin Ruotsista tuonut, tosin vain lievin oirein. Ei ainakaan vielä sairaalahoitoa tarvinnut.
        Näyttelijätär Peuhu 2 rokotusta 3 päivää sairaalassa. Alkaa ne tehot oll vähissä 2 rokotuksen saaneilla jos ei kolmatta pian saada.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on tullut noita kahden rokotuksen saaneiden sairastumisia.
        Sekin omikronin Ruotsista tuonut, tosin vain lievin oirein. Ei ainakaan vielä sairaalahoitoa tarvinnut.
        Näyttelijätär Peuhu 2 rokotusta 3 päivää sairaalassa. Alkaa ne tehot oll vähissä 2 rokotuksen saaneilla jos ei kolmatta pian saada.

        Ei jaksa selittää
        Kolmonen on optimoitu samalle proteiinipiikille mutta omikronilla on ainakin 30 eri mutaatiota
        BioNTech vasta selvittää mihin proteiiniin pitää uusin rokote suunnata kun sitä aletaan kehittää


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vuotava maski ei estä

        Eduskunta joutuu ottamaan kantaa rokotuksiin
        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9363

        Eikö eduskunta muka ole tähän asti ottanut niihin kantaa?
        Äkkiä tuo kansalaisaloite varmasti on käsitelty, jos läpi menee.


      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Eikö eduskunta muka ole tähän asti ottanut niihin kantaa?
        Äkkiä tuo kansalaisaloite varmasti on käsitelty, jos läpi menee.

        Kansalaisaloite ei tule menemään läpi. Suurinta osaa niistä yleensä oteta edes käsittelyyn,
        koska ei ole mitään aihetta/syytä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kansalaisaloite ei tule menemään läpi. Suurinta osaa niistä yleensä oteta edes käsittelyyn,
        koska ei ole mitään aihetta/syytä.

        Muistelen, että on joku sääntö, että on käsiteltävä, jos 50 000 allekirjoittajaa. Mutta äkkiähän se on läpihuutona ohi.

        Nyt rokottamattomilla alkaa ankeat ajat, kun rokotuspassia ruvetaan kyselemään kaikkialla. Eivät poloiset pääse edes pakkasesta sisätiloihin lämmittelemään!


      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Muistelen, että on joku sääntö, että on käsiteltävä, jos 50 000 allekirjoittajaa. Mutta äkkiähän se on läpihuutona ohi.

        Nyt rokottamattomilla alkaa ankeat ajat, kun rokotuspassia ruvetaan kyselemään kaikkialla. Eivät poloiset pääse edes pakkasesta sisätiloihin lämmittelemään!

        Koronapssilla ei ole mitään merkitystä. Rokottamatonkin voi saada kyseisen passin, kun käy testeissä.

        Toisen koronapassillakin voi mennä, kun harvoin ne kysyy henkilöllisyyspapereita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronapssilla ei ole mitään merkitystä. Rokottamatonkin voi saada kyseisen passin, kun käy testeissä.

        Toisen koronapassillakin voi mennä, kun harvoin ne kysyy henkilöllisyyspapereita.

        "Toisen koronapassillakin voi mennä, kun harvoin ne kysyy henkilöllisyyspapereita."
        Meinaatko olla niin pöljä ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Toisen koronapassillakin voi mennä, kun harvoin ne kysyy henkilöllisyyspapereita."
        Meinaatko olla niin pöljä ?

        Mikä saa sinut esittämään moisen kysymyksen? Oletko vähän pöljä?

        Minä käyn ruokakaupassa ja lenkillä. Noille menoille ei vielä koronapassia tarvita.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Toisen koronapassillakin voi mennä, kun harvoin ne kysyy henkilöllisyyspapereita."
        Meinaatko olla niin pöljä ?

        Miksi lainaisin koronapassiani jollekin, joka lähtee viihteelle! Ikinä ei passi palautuisi.
        Olisin itse ilman.
        Minulta on kyllä henkilöllisyystodistus vaadittu ja koronapassista otettiin kuva.


    • Anonyymi

      Olin Itä-Helsinki korona passin tulostettu versio hakemassa terveyskeskus. Ovi vahdit ohjeisti ,menen metrolla rokote-pisteeseen se hakemaan!Emme anna täällä. Voit ihan mikä vaan korona rokote piste hakea. No menin korona piste hakee. 5minuttia A4 arkki kädessä lähdin tyytväisenä sieltä pois,Mutkatomasti helposti nopeasti paperi versio kädessäni,piste

      • Anonyymi

        Missä koronapisteessä rokotusjonon välissä koronapassin voi saada viidessä minuutissa ?


    • Anonyymi

      Rokotettujen ihmisoikeuksia loukataan, kun rokottamattomat saavat levittää tautia.

      • Anonyymi

        Tähän on rastiruutuun ratkaisu veroilmoituksessa

        Haluan että verojani

        1. Käytetään matuhin
        2. Ei käyterä ja osa palautetaam lakisääteissti

        Vedä rasti ruutuun asti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän on rastiruutuun ratkaisu veroilmoituksessa

        Haluan että verojani

        1. Käytetään matuhin
        2. Ei käyterä ja osa palautetaam lakisääteissti

        Vedä rasti ruutuun asti

        Paljonko sun mt-hoito tulee maksamaan yhteiskunnalle ?


    • Anonyymi

      Koronapassi on harhaanjohtava nimitys. Ei se mikään passi ole. Sitä paitsi koronapassi viittaisi henkilöön, jolla on korona.
      Osuvampi nimitys olisikin (korona)rokotustodistus, lyhennettynä napakasti kortsu.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3305
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2498
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      2376
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1923
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1159
    Aihe