Missä on Sanna Marinin johtajuus?

27154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Abstrakti käsite.

Äänestä

Johtajuus - Sanna Marin? Sanapari ei toimi ollenkaan, Johtaja kantaa vastuuta. Vai onko kyseessä hyvän päivän johtaja? Niitä löytyykin Suomesta jo niputtain.

Äänestä

Se rahanjakaminen on nyt loppu, ei vappusatasta, ei hoitoonpääsyä, ei päiväkotia, vain koronaa ja velkaa.
Kaksi rahanjakopuoluetta kun on ryssineet taloutemme - toinen on jakanut rahamme kaupunkilaisille ja toinen maaseudun asukkaille.

Äänestä

Mihin vastaat?

Äänestä

Hallituksen johtamisessa ei mitään epäselvyyttä.
Pystyvä ja kyvykäs hallitus, parasta mitä ihmiset äänestämällä saavat itselleen.

Mutta kuka johtaa nykyisin valtamediaa?
Raha.
Rahasta sinä olet tullut ja rahaksi sinun pitää jälleen tuleman.
Ostettu totuus.
Valtamedia = Vääryydensarvi.

Äänestä

Kyllähän kyvytön on osoittautunut melkoiseksi riippakiveksi. Marinin jäljiltä johtajuusvaje on melkoinen, hallituksen toiminta on suoraan sen näköistä että kaikki puolueet vetävät omia linjojaan.

Äänestä

Olen jo pitkään kirjoittanut aiheesta, SS eli Secunda Sanna ei ole johtaja alkuunkaan. Hyvä johtaja kun uskaltaa päättää ja kantaa vastuun päätöksistään. Päätöskyvytön johtaja ei ole johtaja lainkaan, hän on kuten SS!

Äänestä
  • "Hyvä johtaja kun uskaltaa päättää ja kantaa vastuun päätöksistään"

    Miten esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä on kantanut vastuun päätöksistään koko Suomelle ja kaikille suomalaisille? Suurimman osan mielestä diktaattori Sipilä joka vielä esti itsestään ja toimistaan tehdyn ohjelman esittämisen olisi pitänyt saada valtakunnanoikeuteen. Marin joutui melkoisen jahdin kohteeksi mafian osalta tuossa aamiais asiassa, jonka oli ihan muut tahot päättäneet kun hän itse. Sipilän kohdalla vaan laimeasti uutisoitiin, kun pääministeri Sipilä piti virka asunnossaan Kesärannassa tyttärensä häät valtion piikkiin nuuskabaareineen. Oletko muuta selontekoa tuota nähnyt kun tuon uutisoidun?

    Missä ja miten olet nähnyt Sipilän kantaneen vastuun kasvattamistaan leipäjonoista ja Kelan jonoista? Se tiedetään että kun joku antoi palautetta suojatiellä ja katsoi pitkään niin sai tuomion. Onneksi oli video, eikä Sipilä saanutkaan nyrkkiä kunnolla mitä itse kertoi. Eikä Sipilä saanut tuostakaan valheellisesta väittämästä tuomiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Hyvä johtaja kun uskaltaa päättää ja kantaa vastuun päätöksistään"

    En tuohon humbuukiisi ota muuta kantaa kuin sen, että niin KELA jonot kuin leipäkin vastaavat ovat ay mafian saavutuksia eivät kenenkään muun. Se kannattaa komuloisenkin oppia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Hyvä johtaja kun uskaltaa päättää ja kantaa vastuun päätöksistään"

    Miten esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä on kantanut vastuun päätöksistään koko Suomelle ja kaikille suomalaisille? Suurimman osan mielestä diktaattori Sipilä joka vielä esti itsestään ja toimistaan tehdyn ohjelman esittämisen olisi pitänyt saada valtakunnanoikeuteen. Marin joutui melkoisen jahdin kohteeksi mafian osalta tuossa aamiais asiassa, jonka oli ihan muut tahot päättäneet kun hän itse. Sipilän kohdalla vaan laimeasti uutisoitiin, kun pääministeri Sipilä piti virka asunnossaan Kesärannassa tyttärensä häät valtion piikkiin nuuskabaareineen. Oletko muuta selontekoa tuota nähnyt kun tuon uutisoidun?

    Missä ja miten olet nähnyt Sipilän kantaneen vastuun kasvattamistaan leipäjonoista ja Kelan jonoista? Se tiedetään että kun joku antoi palautetta suojatiellä ja katsoi pitkään niin sai tuomion. Onneksi oli video, eikä Sipilä saanutkaan nyrkkiä kunnolla mitä itse kertoi. Eikä Sipilä saanut tuostakaan valheellisesta väittämästä tuomiota.

    Keskustelun aiheena on SPD:n puheenjohtaja Sanna Marinin johtajuus. Ei Juha Sipilän. Jos haluat keskustella Juha Sipilästä, keskustele siitä Keskustapuoluetta koskevalla palstalla tai vaikkapa Pääministeriä koskeavalla palstalla, mikäli haluat keskustella hänen pääministerikauteensa liittyvistä asioista.

    Äänestä

Keskisellä on hallitusvastaiset keskisläiset puheet, niin kuin aina muulloinkin!

Äänestä
  • Soveltuu hyvin extyökkärille luvettaviksi ...

    Äänestä

Sanna Marinin hallitus on helevetin hyvä hallitus, paras vuosikymmeniin.

Äänestä
  • Sanna Marin on surkea pääministeri, joka ei ota vastuuta mistään teoistaan. Jos on tärkeät keskustelut menossa julkisuudessa, Sanna sairastuu "flunssaan".
    Eu:ssa on menossa tärkeitä keskusteluja Eu:n tulevaisuudesta mutta pääministeri Suomessa ei ymmärrä tästäkään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marin on surkea pääministeri, joka ei ota vastuuta mistään teoistaan. Jos on tärkeät keskustelut menossa julkisuudessa, Sanna sairastuu "flunssaan".
    Eu:ssa on menossa tärkeitä keskusteluja Eu:n tulevaisuudesta mutta pääministeri Suomessa ei ymmärrä tästäkään mitään.

    Täällä joku ääliö jauhaa Sipilästä. Demarit on olllut 2,5 vuotta pääministeripuolue, mutta niin se vaan Sipilä johti keväällä hallituskriisin partaalta neuvottelut vihreiden kanssa maaliin sen jälkeen kun Marin oli lyönyt hanskat tiskiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä joku ääliö jauhaa Sipilästä. Demarit on olllut 2,5 vuotta pääministeripuolue, mutta niin se vaan Sipilä johti keväällä hallituskriisin partaalta neuvottelut vihreiden kanssa maaliin sen jälkeen kun Marin oli lyönyt hanskat tiskiin.

    Sipilä mitään hoitanut, Marin veti kölin alta koko kepuliporukkaa.

    Äänestä

  • Ehkä tarkoitit tuon kehuksi, mutta tuollainen kuvaus antaa hallituksesta erittäin huonon, mutta ehkä kuitenkin todenmukaisen kuvan.

    Äänestä

Sannalle tärkeintä on oma julkisuuskuva. Siitä pidetään huolta ja sitä kiillottamaan on palkattu armeija avustajia. Muusta ei niin väliä.

Äänestä

Sannan johtajuutta arvostellaan sen takia, kun se on modernia uuttaa johtamista. Esimerkki uutta luovasta naisjohtamisesta.

Äänestä
  • Johdetaan silloin kun näyttää kivalta

    Äänestä

  • Sanna Marinin tapa johtaa on erittäin huono.

    Äänestä

Johtaja Sanna = epäyhtälö .

Äänestä

Johtaja ominaisuuksien puutetta korostaa esimerkiksi vihreiden sooloilu turvapaikka-asiassa. Oikea johtaja olisi laittanut Mikkonen ruotuun, nyt joku Lindtman on puolustelemassa Marinin toimettomuutta. Varmaan viikonloppuna taas rävähtää Kesärannan bileissä..

Äänestä

Väärässä tehtävässä ja vielä väärään aikaan.

Äänestä

Johtajuus? Sanna?

Äänestä

Sanna on katkaisuhoidossa - pitäisi saada loppumaan biletys ja tyhmät kommentit someen ja kielto vanhusten maalittamisesta. Jääpuikko huumorilla itselle ........

Äänestä

Upseerikoulun oppien mukaan Johtaja vastaa aina kaikesta. Vihervasenideologian mukaan johtaja vastaa? Niin mistä? Onko vastuullista johtajaa, vaan sekalainen kollegio?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5ab45130-a168-4485-8c33-1dc46947d64f

Vastaus: Sitä ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu