Tämä on käynyt mielessä kun olen seurannut heidän edesottamuksiaan. He ovat hyvin kaukana siitä mitä Jeesus opetti lähimmäisenrakkaudesta kertomuksessaan laupiaasta samarialaisesta.
Ovatko uskovat empatiakyvyttömiä?
Anonyymi
2821369
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 199 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 282
Vanhimmat
Mielellään tuomitsemme uskovaisia? He yrittävät pysyä mukana uskossaan ja toiset arvostelevat? Eikö olisi ihan paras että jokainen yrittäisi itse selviytyä elämästään parhaalla mahdollisella tavalla. Empatia ei ole totuuden kanssa synkronissa kovinkaan usein.
Tuntuu, että ovat empatiakyvyttömiä! Kaikki mulle heti, muille ei mitään! Loppulaskussa näkyy! Ei varmaan kaikki heistäkään ole samanlaisia.......
Osaatko sinä erottaa, ketkä täällä ovat uskovaisia ja ketkä eivät?
Minusta tuntuu että lähimmäisyys on yleensäkin henkitoreissaan. Ihmiset ovat itsekkäitä ja ajattelevat vain itseään. Sama on tietysti itseään uskoviksi mainostavilla.
Kiihkouskovaiset ovat keskittyneet homojen tölvimiseen ainakin tällä palstalla. Se on heille hupia muuten tylsään elämäänsä.
"Kiihkouskovaiset ovat keskittyneet homojen tölvimiseen ainakin tällä palstalla."
Evankeliumin sanomaa tulee myös edes jossain myös homoseksuaaleille julistaa ja tämä foorumi on siihen loistava paikka kun kumoukselliset niin paljon tästä kantaa ottavat, että evankeliumin työ homoseksuaaleihin päin on pelkkää haasteisiin vastaamista ja kristillisen puolen esittelyä.
Homoseksuaalien lähimmäistesikö tölviminen evankeliumin julistamista!? Olet merkillinen tyyppi. Enpä haluaisi tutustua.
Jaa niinkö? En kyllä ole nähnyt täällä sellaisia kirjoituksia?
Torren tölvijöitä on, mutta he eivät vaikuta erityisen uskovilta
Eiköhän tuo "torre" ihan omalla käytöksellään aiheuta ne tölvimiset ja ärsyyntyneet kommentit.
Heh. Ette kestä minua yhtään. Mitä vaan kirjoitan, niin vihaa tulee niskaan.
Niin tuo teidän julistama evankeliumi ei perustukaan Jeesuksen opetukseen vaan hänen kidutusmurha ansa ja pahuuteen.
Ei aiheuta itse ainakaan niitä henkilökohtaiseen elämäänsä kohdistuvia pilkkaamisia. Kyllä ne on ihan pilkkaajiensa järjenkäytön ja moraalittomuuden puutetta.
Siis moraalin puutetta. Oli tarkoitus kirjoittaa ensin toisin sanoin.
ArtoTTT
Eikö uskovaiset vieläkään siunaa syntiä?
"Eikö uskovaiset vieläkään siunaa syntiä?"
Eikö niiden homopappien ja liberaalipappien syntielämän siunaamiset nyt oikein riitäkään, miksi myös uskovien tulisi siunata syntiä mihin meidän Kristuksen henkemme taivu sitten millään?
Riippuu synnistä. Konservatiiviset uskonlahkot hyväksyvät monet synnit ihan tuosta vain. Esim eron ja uudelleenavioitumisen. Ei ole suurimmassa osassa ongelma.kun koskettaa niin monia uskoviakin.
Yhdessä valkopesuketjussa uskovat selittivät jopa niinkin että rukoilemalla ja seurakunnan vanhimpien kanssa yhdessä päättämällä synnille voi saada siunauksenkin.
Tämä kommentti oli tarkoitettu ArtoTTT:lle
ArtoTTT
Yksikään ei saa sanoa ääneen ettei keisarilla ole vaatteita.
Ei hyväksytä tuosta noin vain.
Ihanne on, että pysytään yhden kanssa loppuelämä, tai vähintäänkin leskeksi saakka.
Ihmisen syntisyyden vuoksi niin ei kuitenkaan aina ole.
Homoseksi on kuitenkin kadottava synti, jos sitä ei syntinä ota ja tee siitä parannusta.
Tuo mainittu avioero ja uudelleenvihkiminen on hyvä esimerkki kaksoisstandardista, sen suhteen kyllä tehdään aika vapaata ja luovaa tulkintaa itsensä raamatullisiksi lukevien uskonyhteisöjenkin keskuudessa. Eli toimitaan toisin kuin Raamattu asiasta ilmoittaa.
Se on inhimillistä ja ymmärrettävää, uudelleenavioitumiskielto on niin kohtuuton, eikä sitä voida järkisyin mitenkään perustella, joten kompromisseja on käytännössä pakko tehdä. Siitä huolimatta kyseessä on vahva kyseessä on kaksoisstandardi syntien suhteen.
-a-teisti-
Miksi noin pahansuopia kommentteja lähetät?
Ketju aiheesta,"Kadottavat synnit?"
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17195651/kadottavat-synnit
Tuolla esitetään, että Jumalan tahdon vastaiselle ja Jumalan kieltämälle uudelleen avioitumisella voi saada jopa siunauksen. Sanoisin jo aika laveaksi tulkinnaksi, mitään raamatullisia perusteluitahan tuolle ei esitetty.
-a-teisti-
> Ei hyväksytä tuosta noin vain.
Ei pitäisi hyväksyä missään tapauksessa, jossa uusi avioliitto on Raamatun vastainen. Käytännössä ei siis juuri koskaan. Käytäntö on toinen, katsotaan läpi sormien.
Taas vähättelet muita syntejä, mutta "homoseksi on kadottava synti". Tämä on jo homojen vainoa.
ArtoTTT
Moneen kertaan olen täälläkin todennut että kirkon pitäisi lopettaa eronneiden uudelleen vihkiminen ja tehtyjen aviorikosten siunaaminen, tämä on väärin hylättyä kohtaan ja mahdollisesti heidän lapsiaan kohtaan, että puolison tekemä aviorikos oikein kirkon toimesta siunataan. Tästä saa alkunsa moni katkeruus ja tämä pilaa monen lapsen elämän kun vanhempien avioliitto on rikottu.
Sitä odotellessa aitouskovien vapaat suunnat voisivat erottaa uudelleen naineet jäsenensä ja kieltäytymästä ottamasta jäseniksi uudelleen naineita. Erotetaanhan homosuhteessakin elävät. Ja mikä TÄRKEINTÄ: OLLA VIHKIMÄTTÄ ERONNEITA..
Eronneita ramatun vastaisesti vihkivät aikakin helluntaikirkko, vapislaiset ja adventistit. Varmasti moni muukin jos vaan viittis googlettaa,
Näin on käynyt yli kymmenelle uskovalle parille, jotka tunnen.
Palataanpa todellisuuteen. Ei kirkko voi päättää, ettei vihkisi enää eronneita. Päätös vaatisi eduskunnan hyväksynnän, eikä eduskunta tuollaista päätöstä siunaisi, kirkkohan julkisoikeudellinen yhteisö ja se asettaa tiettyjä rajoitteita ja velvoitteita sen suhteen mitä voi tehdä ja mitä taas ei.
Mutta noissa konservatiivisissa itsenäisissä uskonyhteisöissä asiaa voisi sitten kyllä yrittää edistää, osahan tosiaan vihkii, ellei jopa valtaosa.
-a-teisti-
Tuon on totta ja olen täysin samaa mieltä, mutta tässä kekusteluketjussa näiden vähällä ymmärryksenlahjalla varustettujen ei ole tarkoituskaan pohtia asioita vakavasti vaan ivata. Taustalla on monilla ilmeisesti jokin käsittelemätön katkeruus joka kalvaa vuosien takaa eikä anna olla rauhassa.
Se tai muutenkin olla että jos uskovat sanoo uudelleenvihkimisen synniksi niinmaailma raivostuu "sydämettömyydestä" ja marssittaa esiin tuhatkin onnetonta tragediaa ja syyttää uskovia kovuudesta.
Josta uskovat taas eivät sano mitään uudelleenvihkimiseen, niin sitten epäuskoiset syyttävät kaksinaismoraalista...
Mutta sitä he sokeat eivät tajua ettei uskova kansa elä muiden mielipiteistä, -ei edes enemmistön. Tyhmää ja sokeaa massaa on helppo johdattaa vaikka mielettömyyksiin asti kuten kävi mm. natsi-saksan aikana. Punavihreä liike on omaksumassa hyvin paljon smankaltaista totalitaristista ajattelutapaa.
Torrehan on täällä itse monesti kertonut ruvennensa huoraamaan samaa sukupuolta olevan kanssa ja hylänneensä vaimonsa ja lapset. Kehtaa vielä moralisoida ylhäältäpäin viattomia sivullisia vaikka on itse tehnyt pahimmat temput mitä toiselle voi tehdä.
ArtoTTT
#Eronneita ramatun vastaisesti vihkivät aikakin helluntaikirkko#
Laitatko tällä väitteelle perusteluja?
ArtoTTT
Kyllä voi kun luopuu vihkioikeudesta kokonaan. Parempi lopettaa kokonaan kuin häväistä kristinusko tällä pelleilyllä.
#osahan tosiaan vihkii, ellei jopa valtaosa.#
Todisteet tälle väitteelle.
ArtoTTT
Tässä yksi artikkeli mielipiteiden ohjauksesta.
https://www.suomenuutiset.fi/turkkila-nain-suomea-hallitaan-kolme-valtaryhmaa-kolme-mediaryhmittymaa-video/
Laistahan tämä lähtee. Vihkioikeuden omaavilla on lain mukaan velvollisuus vihkiä esteettömät parit avioliittoon. Koskee myös vapaiden suuntien vihkioikeuden omaavia pastoreita, laissa ei ole poikkeuksia muutoin kuin samaa sukupuolta olevien parien osalta.
Kaikilla menee hyvin. En ole aiheuttanut sen pahempaa. Lapset olivat jo yli 17 v.
Eikä Meller tosiaan puhtaampi ole.
ArtoTTT
Ei ole, vain virkamiehillä on velvollisuus vihkiä, vihkioikeus ei tarkoita vihkivelvollisuutta.
Osa vihkii, enkä ala sinulle hirveästi googlailemaan asioita, jotka voit googlata itsekin. Tässä kuitenkin yksi:
https://svl.fi/vapaakirkossa-vihitaan-eronneita-tapauskohtaisesti/
Sivulause oli arvelu, j´kuten sanamuosoista voi päätelläkin, ei väite. Ei kuitenkaan löydy sellaista virallista tietoa, ettei vihkisi ja perusoletushan meillä Suomessa on, että vihitään. Epävirallista tietoa keskustelupalstoilta löytyy, että vihkii, ei välttämättä kuitenkaan jokainen pastori.
Ei kaikkien helluntaiseurakuntien linjaukset aina niin tiukkoja ole, Ristin Voitto kirjoitti joitakin vuosia sitten, että jotkin helluntaiseurakunnat ovat harkinnan mukaan alkaneet ottamaan jäsenikseen jopa avoparejakin.
Ja toisekseen, ei uskonnollinen yhteisö voi sillä käsiään pestä, että me emme vihkineet. Jos Raamatun sanasta halutaan pitää kiinni, ei tulisi hyväksyä jäseniksi muidenkaan vihkimiä pareja, joiden avioliitto on Jumalan tahdon vastainen. Ja erottaa sellaiset, jotka hankkivat epäpyhän vihkimyksensä jossakin muualla. Ei touhu ole muuten johdonmukaista.
-a-teisti-
"Lapset olivat jo yli 17 v."
Sittekö saa pettää, rikkoa aviolupauksen, hylätä lapsetkin ja ajatella vaan omia himojaan?
ArtoTTT
Minäkin olisin voinut kertoa sen että vapaakirkko vihkii ainakin jonkin verran eronneita, samoin ortodoksit. Mutta heitit taas mutu väitteen seurakuntien toiminta käytännöistä, vaikka sinulla ei oikeasti ole niistä tietoa.
Ei sullakaan voi olla. Hellariseurakunnat ovat itsenäisiä ja et voi tietää kaikkien käytännöistä.
ArtoTTT
Eronneiden vihkiminen olisi täydellisessä ristiriidassa opillisen näkemyksen kanssa.
"Emme voi mukautua kulttuurin mukaan. Nykykulttuuriin kuuluu paljon sellaista mitä Raamattu ei hyväksy. Esim. mm. vapaat sukupuolisuhteet, homo,- ja lesbosuhteet ja avioerot. Kulttuurit muuttuvat, mutta Jumala sana on muuttumaton."
https://leokoukku.wordpress.com/mita-raamatussa-on-sanottu-avioliitosta-avoliitosta-homo-ja-lesbosuhteista/
Ei vähätelty, kuten viestissä luki.
Synnit tulee tunnustaa ja jos niitä aidosti katuu, haluaa niistä myös tehdä parannusta. Homoseksi on Raamatun mukaan kadottava synti, jos sen synnin siunaa harjoittamalla sitä ilman ongelmia. Pelkät pintapuoliset anteeksipyynnöt ei riitä, vaan se tulee nähdä oikeasti syntinä, paheksuttavana asiana. Katuva, parannuksen tehnyt saa uskossa pelastua.
Seurakunnissa olisi vähän,jos eronneet ym karanneet pääsisi srk:n jäseniksi ja uudelleen avioon.Yhdellä viides kerta ja kolmen kans muksu sekä neljäs lyhytaikainen avio.Saarnaajat ja pastorit heilläkin menneisyys.Lapsi kihlatun kans kaks muut samalla rengastettu ja yhden kans avioon puoliso kuoli haudalla uusi liitto sai alkunsa.Kuka heittää kiven?
Voivatko Jumalan tahdon vastaisessa avioliitossa elävät liittyä helluntaiseurakunnan jäseniksi? Joissakin seurakunnissa tapauskohtaisesti jopa avoparit RV:n muutaman vuoden takaisen jutun mukaan voivat, Jumalan tahdon vastaisesti uudelleen avioituneet mahdollisesti kaikissa tai lähes kaikissa? Homoparit taas eivät varmasti missään. Tunnistatko tässä kaksoisstandardin olemassaolon?
Entä siunaavatko helluntaiseurakunnat maistraatissa solmitun jo toisen avioliiton? Tähän minulla on faktaan perustuva vastaus: kyllä, ainakin yhdessä tapauksessa ja käytännössä tietenkin useammissakin. Kaverini avioliitto solmittiin maistraatissa ja siunattiin helluntaiseurakunnassa, Jumalan kieltämä liitto, koska liitto oli hänen vaimonsa toinen ja Raamatun mukaan hän ei olisi saanut uudelleen avioitua. Silti liitto siis siunattiin. Seurakunnan jäseniäkään he eivät olleet.
Heidät siunattiin helluntaiseurakunnassa ihan vain kaverini vanhempien tahtoa miellyttääkseen, on helluntailaista saarnaaja ja parantaja sukua. Sitä joutuu sitten tuollaisiin tilanteisiin, ettei kenenkään mieli pahoitu.
"Eronneiden vihkiminen olisi täydellisessä ristiriidassa opillisen näkemyksen kanssa."
Sellaista tietoa ei helluntaikirkon sivuilta löydy, että aiempi avioliitto olisi este vihkimiselle. Ei myöskään sellaista tietoa, ettei olisi. Epävirallisten lähteiden mukaan (keskustelupalstat ja foorumit) osa vihkioikeuden omaavista pastoreista vihkisi ja osa ei. Eli tässä asiassa varmaa tietoa ei ole sinulla, eikä minulla.
-a-teisti-
Mikä tuo linkki on olevinaan? Se ei ole mikään helluntaikirkon tai seurakunnan virallinen kannanotto mihinkään.
-a-teisti-
Tässä on myös kaksoisstandardi, jonka kiistäminen on täysin mahdotonta. Jumalan kieltämä liitto siunataan, kun kyseessä on heteropari. Samaa sukupuolta olevien liittoa ei siunattaisi. Onko sinulla mitään sanottavaa näihin vallitseviin kaksoisstandardeihin?
-a-teisti-
Kovastipa sinulla tuntuu ateistiksi olevan päänvaivaa uskovaisten asioista?
ArtoTTT
Minäkin tiedän erään henkilön joka erotettiin helluntaiseurakunnasta koska erosi ja meni uudelleen naimisiin, eikä varmasti ainakaan hellutaiseurakunta vihkinyt. Tosin ei kukaan kaveria seurakunnan tilaisuuksista heittänyt ulos, saahan siellä istua vaikka ei jäsen olisikaan. Tosin tuosta jo on hieman aikaa, voi olla että nykyisin ei olla niin jyrkkiä, en kuitenkaan usko että eronneita alettaisiin vihkiä. Jonkinlaista joustoa saattaa olla siinä että joku on sekoillut avioliitoillaan jo ennen uskoon tuloaan, vaikea enää on palata alkuun jos ollaan jo uusilla kierroksilla menossa. En kuitenkaaan usko että kukaan uskossa oleva seurakunnan jäsen voisi erota, mennä uusin naimisiin ja helluntaiseurakunta vihkisi, se rikkoisi räikeästi helluntailiikkeen opillista näkemystä ja myös pastori toimisi mielestäni tuolloin Jeesuksen opetuksen vastaisesti. Avoparien kohdalla luulisi seurakunnan ainakin kehoittavan laittamaan asiat kuntoon pikaisesti jos pari jo yhdessä asuu, seurustelu taas on hieman eri asia.
Kertomasi tapaus on varsin erikoinen, miksi siunattiin jos henkilöt eivät edes olleet seurakunnan jäseniä, toisaalta siunaus on hieman eri asia kuin vihkiminen, silloinhan myös olisi pitänyt toimittaa virkatodistukset ym. seurakuntaaan jossa olisi selvinnyt että toinen on jo ollut naimisissa, oliko tämä asia seurakunnan tiedossa?
ArtoTTT
Tuo linkki taisi olla tuolla lisätieto sivulla, kun etsin tietoa helluntailaisuudesta. Ilmeisesti tuo kuitenkin kuvastaa liikkeen ajattelumaailmaa laajemminkin.
Vapaiden suuntien seurakunnissa on varmasti erilaisia käytäntöjä kuten itsekin toteat,että joustoa Raamatun sanan suhteen saatetaan tehdä. Tietenkin vain kun kyseessä on vain heteropari. Ja eri seurakuntien kesken voi suuriakin eroja sen konservatiivisuuden suhteen, kuten tuo RV:n vuosia sitten julkaistu juttu avoparien hyväksymisestä jäseniksi joissakin seurakunnissa jo osoittaa.
"Kertomasi tapaus on varsin erikoinen, miksi siunattiin jos henkilöt eivät edes olleet seurakunnan jäseniä, toisaalta siunaus on hieman eri asia kuin vihkiminen, silloinhan myös olisi pitänyt toimittaa virkatodistukset ym. seurakuntaaan jossa olisi selvinnyt että toinen on jo ollut naimisissa, oliko tämä asia seurakunnan tiedossa?"
Siunattiin koska kaverini helluntailaiset vanhemmat sitä niin kovasti toivoivat ja nämä sitten tähän myöntyivät, eli he eivät siunauksia kaivanneet mutta kaverini vanhemmat kaipasivat. Heille asia oli tärkeä.
-a-teisti-
Taitaa harvoin, jos juuri koskaan näillä pienillä vapaiden suuntien seurakunnilla olla vihkioikeuden omaavia pastoreita? Usein taitaa mennä juuri niin, että vihitään kirkossa tai maistraatissa ja seurakunnassa siunataan.
-a-teisti-
Vauva.fi palstalla eräs joku helluntailainen vastailee kysymyksiin uskostaa. Oikein fiksu ja asiallinen ketju ja vastaaja on selvästi hellari. Hän kertoo helluntaikirkon kyllä vihkivän eronneetkin.
ArtoTTT
#Siunattiin koska kaverini helluntailaiset vanhemmat sitä niin kovasti toivoivat ja nämä sitten tähän myöntyivät, eli he eivät siunauksia kaivanneet mutta kaverini vanhemmat kaipasivat. Heille asia oli tärkeä.#
Eli kyseessä oli ns. vanhempien projekti, voisi ajatella että seurakunta olisi suostunut jumalattomien ulkopuolisten avioliiton siunaamiseen vain jos nämä itse olisivat tätä pyytäneet tai ainakin antaneet tälle suostumuksensa, kuitenkin kerrottiinko seurakunnalle lainkaan että vaimolle tämä olisi jo toinen avioliitto, vaikea uskoa että ainakaan virallinen pastori olisi silloin suostunut siunaukseen tai ainakaan hänen ei olisi pitänyt suostua, toinen vaihtoehto on sitten että seurakunnan tila olisi vuokrattu yksityistilaisuuteen ja joku muu kuin virallinen pastori olisi esim. rukoillut parin puolesta. Homoliittojen puolesta ei tietenkään voi rukoilla koska se ei ole avioliitto ensinkään, avioliittohan on raamatun mukaan vain miehen ja naisen välinen liitto.
ArtoTTT
Ihmettelen kovasti jos noin olisi.
"Raamatun mukaan" naisia ei lasketa lukumäärään.
Ei Raamatusta kannata mitään katsoa.
Helluntaiseurakunnan tulkintaa uudelleen avioitumisesta:
https://www.youtube.com/watch?v=W4Bb4KkeDds
Ei eroa ja uudelleen avioitumista kielletä ehdottomasti.
"Ihmettelen kovasti jos noin olisi."
Et siis tiedä? Teetkö oletuksen, ettei helluntaikirkko vihi, koska se vain on käsityksesi mukaan niin puhdasoppinen?
Adventtikirkko, Ortodoksinen kirkko, Anglikaaninen kirkko,Vapaa kirkko ja Metodistikirkko ja Babtistikirkko vihkivät eronneita vähintään tapauskohtaista harkintaa, eli joustoa Raamatun määräyksistä käyttäen.
Helluntaikirkon osalta asiasta ei ole mainittu mitään. Virallisissa kannanotossaan Helluntaikirkko rajaa avioliito miehen ja naisen väliseksi, eikä ota mitään kantaa eronneiden vihkimiseen.
https://www.ekumenia.fi/sen_toimii/paikallinen_ekumenia/kirkollisen_avioliittoon_vihkimisen_edellytykset_/
Helluntaikirkon ja helluntaiseurakuntien osalta ei löydy kuitenkaan sellaista tietoa ettei kategorisesti vihkisi. Ihmettelen kovasti jos noin olis, eikä do olii herättänyt mitään keskustelua missään. Tällaisesta aiheesta ei nimittäin keskustella. Viitteitä ja väitteitä löytyy kuitenkin sen puolesta esim. uskonnollisilta foorumeilta, että vihkisi mutta pastoreilla olisi omatunnon vapaus asiassa. Tässä joutuu tekemään siis päätelmiä en perusteella mitä ei sanota (missään).
Tänä vuonna julkaistussa Helluntaikirkon kannanotossa seksuaalietiikkaan, ei siinäkään mainita asiasta mitään. Lopussa todetaan vain näin:
"Helluntaiherätys koostuu seurakunnista, jotka pyrkivät olemaan armollisia, hyväksyviä ja elämän realiteetit huomioon ottavia yhteisöjä, jotka tarjoavat jokaiselle tilan kasvaa kristillisessä uskossaan."
Avoliitosta mainitaan näin:
"Avosuhteessa eläviä kehotetaan solmimaan kristillinen avioliitto, koska julkisen, juridisen ja hengellisen vahvistamisen kautta solmitun miehen ja naisen välisen avioliiton katsotaan vastaavan parhaalla tavalla luomisteologian ihannetta."
Sanamuodot ovat lieventyneet huomattavasti vuonna 2009 julkaistusta kannanotosta, jossa avoliitto tuomitaan synniksi. Tässä tuoreessa kannanotossa ei niin enää tehdä.
-a-teisti-
ArtoTTT
Eri seurakunnilla siis esim. baptisteilla ja helluntaiseurakunnalla on henkilöitä joilla on laillinen vihkioikeus, siis oikeus vihkiä, yleensä esim. seurakunnan pastori, mutta sääntöjen mukaan heillä on oikeus kieltäytyä vihkimästä silloin jos avioliitto loukkaisi vihkijän omatuntoa ja vakaumusta. Valvontavastuu on siis vihkioikeuden haltijalla joka yleensä on juuri seurakunnan pastori. Hänen tulisi kieltäytyä esim. juuri eronneiden vihkimisestä. Minä en ole tietoinen että eronneita vihittäisiin, mutta onko sitten jossain päin maata pastoreita, jotka esim. tulkitsevat että aviorikoksen kohteeksi joutunut saisi mennä uudestaan naimisiin on hyvä kysymys, tällainen asia pitäisi ottaa esille jo siinä vaiheessa kun pastoreita palkataan työsuhteeseen jottei tulisi tuollaisia yllätyksiä. Itse en ole tuosta raamatun tulkinnasta samaa mieltä.
"Yhdyskunnan vihkioikeuden haltijalla on omantuntonsa ja vakaumuksensa perusteella oikeus kieltäytyä vihkimästä avioliittoon."
https://www.porinhelluntaiseurakunta.fi/seurakunnan-saannot
Minun mielestäni tämä Raamatun sana pitäisi olla selvä. Samoin haureus on edellen syntiä.
Markus 10:12
Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen.»
Luukas 16:18
Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee aviorikoksen, ja samoin tekee aviorikoksen se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.
Oikeassa olet kuitenkin siinä että maallistumiskehitys uhkaa myös vapaan suunnan seurakuntia, tässä Luterilaisen kirkon tilan tulisi olla vapaan suunnan seurakunnille VALTAVA varoittava esimerkki.
Tässä perätään kohtuullisuutta ja järkeä avioero- ja uudelleenavioitumiskysymyksissä:
"Lopuksi vielä lainaus pykälästä 25:”Sen tähden tulee tuomarin sellaisissa asioissa menetellä älykkäästi, ettei pahaa tehtäisi kahta pahemmaksi; mutta laki vaatii aina parannusta ja parannukseksi sitä käytettäköön.”
Nämä ohjeet tuntuvat evankeliumin hengen mukaisilta. Uskomme olevan Jumalan tahto, että myös Hänen pyhiä lakejaan ja sanojaan käytettäisiin palvelemaan elämää eikä kuolemaa. Olen kuullut vanhojen ja viisaiden sananpalvelijoiden sanovan, että syntien selvittelyssä on aina tärkeämpänä asiana pidettävä asiain parantaminen eikä niiden pahentaminen. Muistettakoon näitä ohjeita myös käsiteltäessä vaikeita ja ristiriitaisia avioero- ja uudelleen avioitumiskysymyksiä."
https://slnhelluntaiseurakunta.fi/2020/05/12/suurin-oikeus-on-suurin-vaaryys/
"Hänen tulisi kieltäytyä esim. juuri eronneiden vihkimisestä."
Raamattu ei tunne mitään aikarajoja. Eli sinäkin tulkitset nyt Raamattua siten, että määräykset uudelleen avioitumisesta olisivat kohtuullisempia ja realistisia?
-a-teisti-
"Oikeassa olet kuitenkin siinä että maallistumiskehitys uhkaa myös vapaan suunnan seurakuntia, tässä Luterilaisen kirkon tilan tulisi olla vapaan suunnan seurakunnille VALTAVA varoittava esimerkki."
Maallistumista on tapahtunutkin (tietenkin), vihkimiskysymys on yksi ja avoliitonkin suhteen jo joustetaan, se ei ole välttämättä este kaikkialla edes seurakunnan jäsenyyteen. Eronneita ja uudelleen naineita ei taideta missään helluntaiseurakunnissa nykyisin enää erottaa?
-a-teisti-
ArtoTTT
Ihmisen suurimpia virheitä on juuri se että ihminen kuvittelee olevansa viisaampi kuin Jumala, kun Luterilainen kirkko antoi periksi maalliselle yhteiskunnalle eronneiden vihkimisisessä, mikä oli seuraus siitä "inhimillisestä joustosta", alle sadassa vuodesta avioliitosta on tullut lähes täysi vitsi, koko kirkon asema romahtanut totaalisesti pohjamutiin, Ihminen ei todellankaan ole viisaampi kuin Jumala.
ArtoTTT
Miten minä niin tulkitsen, minähän sanoin ettei eronneita tulisi vihkiä, koska se on Raamatun sanan vastaista. vapaan suunnan seurakuntien pastoritkin ovat vastuussa vanhemmistolle joiden tulisi huolehtia siitä että seurakunnan pastori pitää kiinni Raamatun sanan mukaisesta opetuksesta. Seurakuntien vanhemmiston pitäisi hoitaa vastuunsa tällaisissa tapauksissa ja puuttua asiaan.
Sinä kirjoitit: "Hänen tulisi kieltäytyä esim. juuri eronneiden vihkimisestä."
Eikö tuo siis olekaan sinun näkemyksesi?
-a-teisti-
ArtoTTT
#Maallistumista on tapahtunutkin (tietenkin), vihkimiskysymys on yksi ja avoliitonkin suhteen jo joustetaan, se ei ole välttämättä este kaikkialla edes seurakunnan jäsenyyteen. Eronneita ja uudelleen naineita ei taideta missään helluntaiseurakunnissa nykyisin enää erottaa? #
Erottamisia on nykyään tietääkseni aika vähän, ilmeisesti erottamiset on koettu negatiivisiksi ohjauskeinoiksi, kehitys on kuitenkin erittäin vaarallinen vapaiden suuntien seurakunnille, mitä enemmän seurakuntiin jää sisälle ns. ei uskovia ihmisiä, sitä suurempi vaara on myös vapaiden suuntien opillisesta ja moraalisesta luopumuksesta Luterilaisen kirkon tapaan, Olisi erittäin tärkeää että vapaiden suuntien seurakunnissa huomioitaisiin Luterilaisen kirkon järkyttävä esimerkki luopumuksesta.
"Seurakuntien vanhemmiston pitäisi hoitaa vastuunsa tällaisissa tapauksissa ja puuttua asiaan."
Eivät puutu mikäli ovat samoilla linjoilla helluntaikirkon virallisen linjauksen kanssa, joka perää huomioimaan elämän realiteetit ero- ja uudelleenavioitumiskysymyksessä. Tuohan tarkoittaa nimittäin vähintään tapauskohtaista harkintaa.
-a-teisti-
Pasi Turunen tulkitsee Raamatun määräyksiä uudelleen naimisiin menosta huomioiden myös tosielämässä kohdattavat elämän reaaliteetit:
https://fi.pinterest.com/pin/649996158693014266/
ArtoTTT
Tuo voi kuitenkin tarkoittaa myös niitä tapauksia joissa uskoontullut ihminen on jo mennyt uudestaan naimisiin ja kysymys on siitä voidaanko hänet ottaa seurakunnan jäseneksi. Jokainen tekee elämässään niinkuin tahtoo ja kantaa siitä myös vastuun, mutta seurakuntien ei tule suorittee eronneiden uudelleen vihkimistä. Vanhemmiston tehtävä seurakunnissa on valmistaa mm. se että seurakunnassa noudatetaan Raamatun sanan mukaista opetusta. Jos vanhemmisto ei tee omaa tehtäväänsä ja valvo seurakunnan ja opetuksen tilaa, silloin myös vapaan suunnan hengelliset yhteisöt tulevat tuhoutumaan Luterilaisen kirkon tavoin.
Google ei löydä ainoatakaan viitettä siihen, että helluntaikirkko ei vihkisi eronneita. Olisi varsin varsin outoa, ettei asia ei olisi herättänyt mitään keskustelua koskaan, mikäli kategorisesti ei vihittäisi. Vaikka helluntaikirkosta on jutun tynkää vaikka kuinka ja myös heidän avioliittokäsityksestään, tätä asiaa ei missään mainittaisi? Erittäin epäuskottavaa.
Edellistä avioliittoa ei mainita virallisesti avioliiton esteeksi ja onkin oletettavaa, että eronneitakin vihitään kyllä. Ehkä tiukemmalla seulalla, kuin kirkossa, jossa mitään seulaa ei ole mutta vihitään kuitenkin. Eikä ole mitään vaikeuksia löytää Raamatun uudelleenavioitumiskieltoa Raamattua lievemmin tulkitsevia vapaakirkollisia ns. opetuksia.
Edes keskustelufoorumeilta ei löydy sitä tukevia väitteitä, että helluntaikirkko ei eronneita vihkisi. Mutta löytyy väitteitä, että vihkii.
-a-teisti-
ArtoTTT
Minulle ei tällaista tapausta ole tullut vastaan että helluntaiseurakunnat olisivat vihkineet eronneita, päinvastainen tapaus kylläkin että on erotettu kun on eronnut ja mennyt uudestaan naimisiin. Jos helluntaiseurakunnat aloittavat Luterilaisen kirkon tapaan suhderallin siunaamisen se toki on myös helluntaiseurakuntien hengellinen tuho.
Nimikristittyiltä, joita suurin osa luterilasista on, puuttuu lähimmäisen rakkaus.
Ainakin homoseksuaaleja nimikristityt johdattavat kadotukseen oikein porukalla. "Homot helvettiin vaan!" on liberaalien ja nimikristittyjen sanoma kun kaikki synti sallitaan.
Entä kun kaikki "helvettiin vaan"?
Olen ollut lukuisissa uskon paikoissa, eikä niissä juurikaan evankeliumia ollut. Ylistystä ja laulua yhdessä. Ei ollut tarkoitus että joku muu tulee uskoon.
"Entä kun kaikki "helvettiin vaan"?"
Joo - tämä näyttää olevan liberaalin maailman asenne homoseksuaaleihin nähden, kun taas uskovat puolustamme voimalla myös homoseksuaaleja parannukseen ja uskoon.
Kerroin kylläkin vapaista suunnista. Heillä on niin kivaa keskenään. Sitten kaadutaan.
Teidän helvettinne näyttää hyvin homogeeniseltä paikalta. Itsenne lisäksi siellä ei ole ketään muita.
Siltä se vaikuttaa.
Ollen nyt kumminkin rehellisiä, jooko? Eikö asia ollut NIIN että sinä yritit saada homoideologiaasi hyväksytyksi noissa uskonnollisissa yhteisöissä ja kun se ei mennyt läpi, otit nokkiisi ja lähdit ovet paukkuen?
Olemme nimittäin tietoisia tästä "historiastasi" jo pian yli 10 vuoden nettikirjoittelusi perusteella, lukuisia eri nimimerkkejä käyttäen...
Etkö tajua, että väheksyt vain Hitlerin tekemisiä noilla lapsellisilla rinnastuksilla
Olet hourupää. Miksi luulet minusta vaikka mitä kummallista.
Lopetin käymästä hengellisissä kokouksissa, koska se oli niin tyhjää. Hypitään ja hoilataan ja kaadutaan kuin horkassa. Itse kun olen realisti.
Maski naamalla, paitsi ruokaillessa. Kadulla mennään toiselle puolelle, se on täällä ihan tapa.
Kaikin tavoin vältetään koronaa.
"Lopetin käymästä hengellisissä kokouksissa, koska se oli niin tyhjää. Hypitään ja hoilataan ja kaadutaan kuin horkassa. Itse kun olen realisti."
Kyllä kaikki muistavat miten esim. nikillä helsinkijokkeri (ja lukuisilla muillakin nikeillä) olit rekisteröitynä monelle uskonyhteisöjen palstoille joissa aivan kerjäämällä kerjäsit että homosuhteesi olisi hyväksytty uskon kannalta. MIstään et saanut vastakaikua uudelle ideologiallesi ja sen jälkeen olet jo vuosia ollut katkeroitunut ja pahantahtoinen kategorisesti kaikkia vähäkään uskovaisia ihmisiä kohtaan, riippumatta tunnetko heitä vaiko et.
En ole koskaan odottanut hyväksyntää. Olen ollut täällä 11 vuotta yrittäen kertoa mitä homous ja homoseksuaaliset oikeasti ovat.
Sinä olet luulojesi varassa.
Toisaalta kerron mitä Raamatussa sanotaan. En ole yhden asian mies.
Kyllä ne kaikki kirjoituksesi vielä netistä löytyy... pitääkö kaivaa malliksi esiin?
Tällä palstalla olen ollut 11 vuotta, enkä ole kaivannut hyväksyntää.
Sinä olet aina kerjännyt hyväksyntää. Kun lopulta huomasit ettei uskovat hyväksyneet ideologiaasi, katkjeroiduit ja sitä vuodatusta olemme saaneet kaikki täällä lukea jo toistakymmentä vuotta.
Olet naurettava.
Kerron mitä homot ovat ja mitä Raamatussa sanotaan. Miten näet sen niin, että olen hakenut hyväksyntää. Olen tiennyt ja kokenut jo vuonna 2006, että uskovat eivät hyväksy homoja. Se on heidän juttunsa.
Sinä kerjäsit monella uskovaisten palstalla hyväksyntää homoudellesi, et "hakenut" vaan kerjäsit eri laisilla itku- ja uhriutumistarinoilla. Sinulle osoitettiin tavallisesti ymmärtämystä ja hyväksyntää ihmisenä mutta homoideologiaasi ei nielty eikä sille oositettu hyväksyntää, niin vuosien jälkeen vasta annoit periksi ettet tule koskaan saamaan oikeilta tolkullisilta uskovaisilta siunausta tuolle asialle. Ihmisenä sinulle on kyllä osoitettu paljonkin myötätuntoa, mutta tämän asian takia otit nokkiisi, katkeroiduit ja se ei ole antanut sinulle rauhaa kun et ole päässyt yli asiasta.
Nykyään et kykene muuhun kuin että vietät suomi24:lla yöt ja päivät puhumassa pahaa uskovaisista joita kohtaan olet katkeroitunut.
Aiheuttipa aloitus aika myräkän kun se ilmoitti uskovien lähimmäisenrakkauden puutteen. Totuus tekee kipeää. Se on yritettävä heti torjua. HehHeh!
Empä huomas mitään erityistä myräkkää.
Oletko sitten itse sellainen uskova, kun käyttäydyt niin tympeästi muita kohtaan?
Ehkä ihan suoranaisesti ei voi yleistää kaikkia uskovaisia mutta kyllähän lahkoja leimaa toimintamalli jossa niitä omia syntejä katsotaan hyvinkin armollisesti mutta toisille ollaan vähemmän armollisempia eikä edes yritetä asettua hetkeksikään sen toisen ihmisen asemaan.
Tuossa a-teistin aloittamassa uudelleen vihittyjen ketjussahan tuo tuli hyvin ilmi. Täysin Raamatun vastaisen toiminnan voi sopia heidän piirissään pikku neuvottelulla ja kaupanteolla jopa Jumalan kanssa. Eikä edes syntielämästä tarvitse tehdä heidän paljon mainostamaa parannusta. Inhimillistä aspektia käytetään omien kohdalla mutta vieraille sitä ei riitä jaettavaksi.
Kovia väitteitä. Saisiko tuosta jotain todisteitakin? Kuka ja missä on noin toiminut ja mielellään jotain faktaa millä voi tarkistaa asiaan liittyviä taustoja?
Mikä muuten on mielestäsi "lahko"? Millaisilla perusteilla joku yhteisö on lahko ja voitko mainitanimeltä jonkun lahkon? Tunnut kuitenkin näkevän niitä vähän joka puolella?
Uskova on se, joka julistaa muille parannusta, itse on jo pelastettu.
Kyllä ne voi poimia ihan sieltä mainitsemastani ketjusta.
Ei kyllä löytynyt mitään faktoja vaan lisää väitteitä. Selitätkö että kun esittää lisää todentamattomia väitteitä, niin ne ovat "faktoja"?
Taidat olla aika pelle?
Tuo ei mitenkään yllätä. Hyvin vastahakoisihan te olette omassa toiminnassa mitään huonoa näkemään mutta jatkakaa toki. Onhan tuosta se etu, että aina vain harvempi tulee sinne teidän "herätyksiin" Ei ole mitään niin luotaantyöntävää kuin itseänsä täynnä olevat ulkokultaiset kaksinaismoralistit.
...niitä todisteita väitteistäsi vielä odotellaan... ? NImiä, paikkoja ja tapahtumia pöytään! Vai oletko pelkkä tyhjänpuhuja?
niitä taitaa olla turha odotella tältä leukojen louskuttajalta.
Onhan se kovaa kun teitä vietiin tuossa ketjussa kuin litran mittaa ja vieläpä teidän muille jakamilla tuomioilla ja säännöillä. No aika parantaa haavat....
Ok mutta entä ne faktat...?
vai osoittaudutko pelkäksi leukojen louskuttelijaksi?
"Onhan se kovaa kun teitä vietiin tuossa ketjussa kuin litran mittaa"
Ai niinkö sinusta? Kas kun en huomannut ollenkaan... Ehkä sinulla on vähän vilkas mielikuvitus?
Empatiakyvyttömyys ja empatian tunteminen tuli esiin järkyttävällä tavalla elokuvassa Schindlerin lista. Kuinka ihmisestä tulee hirviö joka voi tappaa tuhansia ja miljoonia ihmisiä, pieniä lapsiakin mitä raaimmalla tavalla mitään omantunnon tuskia? Vain harvat kuten Oskar Schindler tunsivat empatiaa ja alkoivat pelastamaan heitä. Terroristisen ideologian omaavakaan ei tunne mitään syyllisyyttä, ei myöskään tuollaisen ideologian omaava kiihkouskovainen teoistaan tai puheistaan. Terroristiseen uskoon tuleminen on järkyttävää mutta totisinta totta. Ihminen on helppo manipuloida mihin tahansa uskoon. Juutalaisilla piti olla Daavidin tähti merkkinä ja homoilla vaaleanpunainen merkki. Se merkitsi että heille sai tehdä mitä tahansa ja tappaa. Minun järkeni ja omatuntoni ei voi ymmärtää ihmisen pahuutta. Perisynti on totta.
> Vain harvat kuten Oskar Schindler tunsivat empatiaa ja alkoivat pelastamaan heitä.
Moraalikaan ei ole mustavalkoinen asia, Schindlerin moraali oli joissakin suhteissa aika lepsu, hänellä oli mm. lukuisia rakastajattaria vaikka naimisissa olikin. Toisaalta hän otti suuria riskejä pelastaessaan juutalaisia. Olihan hän tosin myös uhkapeluri. Ja juoppo.
Rinnastatko nämä asiat samanarvoisiksi miljoonien ihmisten murhaamisen kanssa?!!!
Missä kohtaa niin tein?
-a-teisti-
Täytyy myös muistaa, että hän oli osittain rikastunut noilla juutalaisilla aluksi mutta hyvähän se oli, että jotakin yritti.
Aluksi kyllä joo. Shidlerin lista muuten on 801 nimeä sisältävä luettelo juutalaisista jotka pelastettiin varmalta kaasukammiolta sodan loppupäivinä.
Tiedän kyllä . Itseasiassa olin lukenut jo hänestä paljon ennen tuota hienoa elokuvaa joka hänestä tehtiin.
Saksan vapaakirkolliset oiirit taas tunnetaan Hitlerin kannattajina ja antisemitismistaan.
Hys hys...
Mitähän sinäkin olet muka lukenut...
Ainakin fundamentalismi ja dogmaattisuus typistävät empatiakykyä oleellisesti. Ihmisellä on luontainen kyky empatiaan ja terveillä ihmisillä (ei psykopaateilla) empatian tukahduttaminen toista ihmistä kohtaan edellyttää hänen dehumanointia eli hänen ihmisyytensä kieltämistä. Tähän uskonnot sopivat erinomaisesti - toki myös muut ääri-ideologiat.
Tuosta syystä sillä oikeastaan olekaan mitään kovin suurta väliä, että mistä uskonnosta on kyse kun se viedään äärimmäisyyksiin tulee siitä aina myrkyllistä.
Kovimpa empaattisesti ja pitkämielisesti uskovaiset ajattelevat ja miettivät toisten ihmisten genitaaleja ja niiden yksityiselämän piiriin kuuluvaa käyttöä, eri asiayhteyksissä ?
Saisiko tähän muutaman Raamatunkohdan missä näin heitä kehoitetaan tekemään.
Vai meneekö tämä "ihmisen vapaa tahto" otsikon alle ?
Vai olisiko kyseessä ihan pelkkä hekumointi :d näin ihan tavallisesta heterosta tuntuu kovin kummalliselta ajatus siitä, että muka hetero ihminen miettisi alituisesti hyvin yksityiskohtaisesti homojen yhtymisiä. Raamattu tuohon ei ainakaan kehota.
Raamatussa pahat ajatukset tuottivat vedenpaisumuksen.
Mutta ehkä heillä on hyviä ajatuksia samaa sukupuolta olevien seksistä.
Kyllä jos tuota olisi katsominen niin palstan valossa oltaisiin kaikki hukuttu :d
puhuit tuolla ylempänä "miehestäsi"?? Etkös sinä itse ole mies, joten mitä ihmettä sekoilet?
torre on kaikkein korkeimmalla luterilaisen teologian tasolla.
No eihän me heterot mietitäkään, eikä edes muuten tiedettäisikään koko asiasta jos te homot ette kaiken aikaa toisi genitaalielämäänne esille esim. täällä meidän heterojen naamalle hieromalla?
Tämä kyllä jaksaa aina hämmästyttää. Puhutaan tuosta genitaalien hieromisesta naamalle , menkää nyt hyvänen aika tekemään rikosilmoitus jos tuollaista teille tapahtuu.
No eihän nse nyt sentään mikään rikos ole vaikka outoa ja vastenmielistä näin enemmistöheteron näkökulmasta onkin. MIte sinulla; tietääkö vaimosi salaisesta mieltymyksestäsi että täällä palstalla niin raivoisasti melskaat genitaaliasioiden puolesta? Ei tässäkään ketjussa muut paitsi sinä ja Torre ole nostanut termiä keskusteluun. Helppo todeta ketjua selaamalla...
Enpä ole tällä palstalla kirjoittanut. Uskovat puhuvat homoseksistä taukoamatta.
Et tiedä vielä minua.
Mutta olen mies, joka on avioliitossa miehen kanssa.
Etkö osaa suomea tuon paremmin?
”Se on” ei tarkoita samaa kuin ”minä olen”.
Sinä todella kokemuksestasi tiedät turren turnauskestävyyden.
😁
Kyllä sinunkin suomessa on toivomisen varaa. "Se on" pitäisi olla "hän on".
Itse vastasit epäloogisesti, kuten nytkin.
En käyttänyt peilitaktiikkaa, vaan ihan itse käytät, mikä on todistettavissa viesteistä.
Yhdellä kommentilla vain puutuin tähän päiväkodin hiekkalaatikkoleikkiinne.
Kieliopillisesti totta, mutta valhetta, että se liittyisi mitenkään omaan kirjoittamiseeni.
Lainausmerkkien sisällä tekstit tarkoittivat, että ne on lainattu. Eli toinen henkilö kirjoitti ne ja lainasin tietysti ne sellaisenaan. En voi viitata edellä kirjoitettuun muodossa, jossa niitä ei ole kirjoitettu.
Homottelusi ei jäänyt yläasteelle?
Eivät ole!!!
Näyttäis siltä että omaan lahkoon kuuluvilla on sydämessä niillä paikkansa.
😁
Todella hyvä näyttelijäsuoritus. Tätä on parannus luterilaisittain.
https://www.youtube.com/watch?v=fhA5GIx51Kg
No tiedä tuosta parannuksesta Schindler oli hyvin ristiriitainen persoona. Tietenkin hyvähän se oli, että loppupeleissä päätyi tekemään hyvää ja pelaamaan elämänsä pelin . Elokuva on kyllä hieno jossa jopa Liam Neeson yllättää kyvyillään ja ihan ehdoton näyttelijä suoritus on Fiennesin vetämä ss-upseerin rooli. Se, että elokuva on mustavalkoinen ei ihmeellistä kylläkään vaikuttanut sen suosioon ja musiikkihan on aivan omaa luokkaansa.
Hyvä kuvaus. Rakastaa ei voi koskaan liikaa eikä edes tarpeeksi. Aina jäämme velkaa. Isä meidän -rukouksessa me pyydämmekin "Annan anteeksi meidän velkamme".
luterilainen
Onhan tuo siinäkin mielessä erikoinen elokuva, että noille näyttelijöille ei juuri kenellekään maksettu palkkaa koska kieltäytyivät . Suurin osa myös elokuvan tuotosta menee hyväntekeväisyyteen.
Tälle paskapalstalle on kyllä kenenkään turha tulla etsimään empatiaa tai sympatiaa. Tyhmä täytyy olla jos täältä etsii empatiaa.
Empatian puute näkyy etsimättäkin, samoin empatia.
Ainakin empatian kohde saattaa olla väärä. Lestoillakin löytyi ymmärrystä lastenraiskaajille mutta ei raiskatuille lapsille. Niin sairasta mitä olla vain voi ja todella oksettavaa. Miettikää miten sairasta.
Hyväksikäytetyt jotka toivat asioita esiin ja veivät niitä jopa poliisille toimivat väärin. Lahkon opetuksen mukaan siis, valtaosan moraalin mukaan ne tekivät tietenkin oikein ja lahkon oppi on vailla mitään moraalia tässä asiassa.
Samat moraalittomat jotka siunasivat hyväksikäytön peittelyn johtavat lahkoa edelleen. Heidän moraalinsa tiedetään jo ja he ovat kelvottomia johtamaan mitään seurakuntaa. Lesta-lahkossa moraali nousisi kohisten jos valtaa saisivat naiset. Taitaa olla turha toivo se.
No jumalattomat ja liberaalit ainakin pitää olla sitä mieltä, että uskovat ovat vihamielisiä ja empatiakyvyttömiä, mikä vaan todistaa sen, että uskovat ovat Jeesukseen uskovia.
Mitä tuo tarkoittaa?
Jos teitä pidettäisiin toiset huomioonottavina, niin ette olisi Jeesukseen uskovia?
"Jos teitä pidettäisiin toiset huomioonottavina, niin ette olisi Jeesukseen uskovia?"
Jumalaton ja liberaali hyväksyvät vain feikki"uskovat". Jumala on säätänyt että oikeita uskovia vastaan nämä ryhmittymät ovat vastahangassa. Tämä on varma merkki, koska ihminen on oikea Jeesukseen uskova.
Taitaa olla niin, että sinun juttusi ovat niin omituisia, että siitä ollaan vastahankaan.
Että kakku siellä eilen🤔
Laskitko kaIoreita🤔
Missä uskonlahkossa olet omiesi joukossa nauttimassa empatiaa ja jakamassa sitä vaikutuspiirissä.
😁
Eivät hyväksy ainakaan feikkiuskovaa u.v:ta.
"Tälle paskapalstalle on kyllä kenenkään turha tulla etsimään empatiaa tai sympatiaa. Tyhmä täytyy olla jos täältä etsii empatiaa."
No ei ainakaan uskovien saa tänne tuoda niitä syvimpiä todellisia tuntojaan, koska uskovat aina revitään kappaleiksi ja mikä paras tilaisuus repimiselle ja vihaviesteille on jos uskova avaa täällä sydämensä tuntojaan.
Uskovien missio täällä on vain evankeliumin Sana ja sitten torjutaan hyökkäykset ja väärinkäsitykset systemaattisesti yhtä monta kertaa kuin niitä esitetään.
Täytyy ottaa huomioon, että uskovat pitävät totena sitä mitä heidän päässään on tulevaisuuden ajatuksia. Niitä ei välttämättä kannata muille kertoa.
Jos joku epäilee, että uskovat ovat empaattisia, niin kannattaa lukea tämän hymiö-häirikön viestejä. Ne ovat yksiselitteisen vastenmielisiä.
"äytyy ottaa huomioon, että uskovat pitävät totena sitä mitä heidän päässään on tulevaisuuden ajatuksia. "
No uskovaiset itse pitävät totena sitä mitä Raamattuun on kirjoitettu!
Tuo ei ole mikään varsinainen uskova, vaan pelkkä konservatiivi uskontoharrastaja tai pelkkä trolli, kun ei aina tiedä kummasta on kyse, kun ovat välillä ihan samankaltaisia keskenään.
Ensin sä 😃
😁
Mihin sinä nyt kaipaat empatiaa?
Jeesus kaipaa ja kyselee sitä viimeistään VIIMEISELLÄ TUOMIOLLA (Matt. 25)
Ole sitten valmis vastaamaan.
Jeesus varmaan tietää ne teot ja tekemättä jättämiset vaikka yrittäisit valehdellakin. Eikö niin?
Tottakai tietää, et pysty Häntä(kään) huijaamaan.
Saanko rukoilla puolestasi?
Ei kiitos! Säästä rukouksesi itseäsi varten.
Oletpa omahyväinen.
Voitko perustella vai tulitko taas vain möliseen?
"Mihin sinä nyt kaipaat empatiaa?"
No jumalattomille ja liberaaleille on siinä tarpeeksi meiltä uskovilta empatiaa, että tuomme toistuvasti, vuosi sadasta toiseen, selväksi kuinka paljon Jumala on maailmaa rakastanut!! Amen
Eivät vaan saa itse sitä yskäistyä ulos.
Jos et itse näe omahyväisyyttäsi ja sydämesi tilaa, en voi auttaa sinua. Rukoile Jumalaa jos sinun syntisi vielä annettaisiin anteeksi.
Siihen tarvitaan vain yksi.
Kumpi vain.
En mitenkään erityisesti juuri heidän.
Entä sinä?
Niinpä näytät olevan.
Siten niin, en yksilöiden vaan ryhmänä ateistien puolesta. Entä sinä?
Ihan itse vastaat noista kiusaamisistasi ja muista synneistäsi.
Narsismi ja muu vastaava on huono tekosyy olla ottamattankistä vastuuts.
Viimeisellä tuomiolla ei ole enää ketään, jota syyttää omista synneistäsi ilman että itse vastaat niistä.
Sinä se aloit taas haukkumaan Torren henkilökohtaisia asioita toisen kiusaajatrollin kaverina, kuten aina ennenkin, ei kukaan muu, kuten yllä kaikki voimme todeta.
Jumala näkee kaiken joka hetki, vaikka kuinka ajattelet piilottelevasi nimimerkkisi takana ja anonyymina täällä muita ilkkumassa. Kasvotusten et pystyisi kiusaamaan samalla tavalla muita ulkonäöstä jne, vaan sinulla tulee tarve esittää parempaa ihmistä.
Eikö jokainen ole jos ei ole Jeesuksen oma?
..huono tekosyy olla ottamatta niistä vastuuta.
Taisit esittää, että sinä et tarvitse rukoilua, mutta toinen tarvitsee. Se kuulostaa omahyväiseltä, koska se toinen on mielestäsi huonommassa asemassa.
Sinusta kaikki normaali ilmeisesti kuulostaa omahyväiseltä?
Miksi uskot Johannesta? Johannes kirjoitti, että Jumalaa ei ole kukaan nähnyt. Mooses, että Jumalaa katseli 76 ihmistä.
Johannes ei tiennyt mitään. Ei edes siitä kirjoittanut, että näki Jeesuksen menneen taivaaseen. Johanneksen varassa kaikki olisi toisin.
Et taida tuntea alkukieltä, että erottaisit koska puhutaan Jumalan 1. 2. tai 3. persoonasta?
Että on Saatanan oma?
Uskovat keksivät erilaisia hahmoja voidakseen saada toiset huonoon valoon.
Vain Jumalan 2. persoona on inkarnoitunut.
Joten ihan oikeassa Johannes ja Mooses olivat kun puhuivat, ettei 1:stä persoonaa voi nähdä.
Kenen asialla sinä olet⁉️
Olen ateisti, entä sinä‼️⁉️
Allerin. Kenen sinä ‼️⁉️
City Digital Oy:n.
Torren ulkonäön haukkumisesi ja muu vastaava pilkkasi ei ole mukamas haukkumista sinun mukaasi.. Ettei vain tarvitsisi ottaa synneistään mitään vastuuta.
Toisen sanominen rumaksi yms on kehu tai neutraalia kommentointia? Luojan luomistyön arvostelu?
Kysymyksesi perustuu valheeseesi, niin vaikea siihen vastata.
Olen jatkuvasti puuttunut. Myös Torre on pilkannut muiden ulkonäköä, mutta harvemmin, kuin täällä kaksi täyttäen rikoksen tunnusmerkitkin. Torren pinnallisen pilkkaamisen kohteet ovat olleet julkisuuden henkilöitä. Torre on yksityishenkilö ja se on vähän eri asia.
On puututtu.
Miksei u.v:n ja trollikaverinsa törkeyksiin saisi puuttua?
Ovatko he jotenkin mukamas arvokkaampia ihmisiä eri säännöin.
Olen sanonut, että turhaa on kiehua Päivin ulkonäköä, kun se on viime aikoina selvästi mennyt huonompaan suuntaan.
Ja että olen onnellinen, kun en ole Kerkko Koskinen.
Miten se liittyy tuohon asiaan, u.v?
Ei ollenkaan.
Ikääntyminen, ulkoinenkaan ei tarkoita, ettei voisi olla enää kaunis.
Hyvä vaan, jos ei ihannoida vain nuoruutta.
Onneksi en omaa noin ahtaita kauneuskäsityksiä mitä sinulla vaikuttaa olevan..
On todella myös tieteellinen tutkimus, että uskovaisten lapset prosentuaalisesti kiusaavat enemmän muita lapsia. Eikä tämä voi perustua muuhun kuin empatian puutteeseen. Ja jos koetaan kuoliaaksi kidutetun ihmisen pelastavan hyvänä asiana, onhan se nyt jo sellaisella puolella sadismia, ettei enää ole kyse edes empatian puutteesta, vaan jo jostakin paljon pahemmasta.
Kas kun et sitä tutkimusta linkittänyt,
Olet kiusaaja vielä isonakin.
Veikkaisin että ei yksikään liberaali tai jumalaton harrasta tässä kohdin yhtään lähdekritiikkiä :))
Sinun kannattaisi tutustua Uskontojen uhrien tuki ry:n (UUT) sivustoihin. Käsityksesi saisi realistisempia ulottuvuuksia.
Rikollisetkaan eivät pidä siitä, että oikeusistuinten tuomarit kiusaavat heitä tuomioillaan.
Jokunen vuosi sitten oli tutkimus, jossa muslimilapset eivät tönineet muita, mutta kristittyjen lapset tönivät eniten.
En muista tutkimuksen tekijää. Yleisesti ottaen muslimit ovat kohteliaita.
Yksi oli ajanut pyörällä kohti Australiaa, ja sanoi Iranissa olleen mukavimmat ihmiset.
Musliminaiset eivät uskalla töniä toisiaan kun ei tiedä kenellä on pommivyö viritettyjä.
Siksi kivittäminen on turvallisempaa.
😁
Yksi siis fillaroi kohti Australiaa. Kertoi kuinka ystävällistä väkeä on Iranissa.
Juttu oli niin yllättävä, että jäi mieleen. Seuraan pyöräilyä, ja tämä tarina oli sellaisessa netissä.
Tooran mukaan Juutalaiset kivittivät Jeesuksen ja sitten rikkoivat hautarauhan nykylakien mukaan!
😁
Kiva kiusata Jeesus hengiltä?
Hän pitää iranilaisia ystävällisimpinä. Kaikista Suomen ja Iranin välillä.
Minä satun muistamaan paljon erilaisia juttuja.
Kuten kun Meller radiossa kahteen kertaan dramaattisella äänellä sanoi: "homoseksuaaliset ovat kuoleman ansainneet".
Siitä on vielä paljon jäljellä.
Miksi noin pahansuopia kommentteja kirjoittelet?
Jeesus kiittää tästä kristillisyyttä huokuvasta kommentistasi. Aamen!
Mikä sinusta noin pimeämielisen on tehnyt?
Vai oletko ollut sellainen aina?
Kun itse kokee, niin sitten tietää mitä esimerkiksi koronavirus on. En yleensä toivo koronaa kenelläkään, mutta halveksijalle toivon.
Juuri tätä tarkoitan.
Sinun pitää itse kokea koronavirus, että loppuu tuo halveksunta.
Kirkonkin piireissä synnittömyysharha on tätä päivää. Niissä ei tunnusteta omia syntejä, mutta muissa niitä kyllä ollaan näkevinään.
Viittaatko räsäsläisiin?
Kyllä niihinkin.
Olihan tuo KRS:n poppamies K Lehtinenkin siinä uskossa ettei kaltaisensa uskovaisen ratkaisuntekijän enää tarvinnut pyytää syntejään anteeksi vaikka niitä tekeekin. Voiko suurenpaa harhaa enää kristityn näkökulmasta ollakaan?
Ei pidä paikkaansa. Viidesläisten piirissä ei omia syntejä väheksytä.
Ihan oikein sanoi. Ei kerran anteeksi saatuja syntejä enää tarvitse pyytää anteeksi.
Jeesus on jo sovittanut kaikki synnit, ei Jeesuksen enää tarvitse uudelleen sitä tehdä.
Et ole koskaan käynyt jumalanpalveluksissa sunnuntaisin kirkossa? Siellähän tunnustetaan syntejä joka kerta. Vitoslaisten sisäpiireissä en ole kuullut vaikka monta vuotta niissä piireissä olinkin.
Ei Jeesus ole mikään anteeksianto -automaatti. Kyllä syntejä pitää katua ja synnit pitää aina tunnustaa.
Kukaan ei ole niin väittänytkään. Toivottavasti tämä näkyy myös sinun omassa elämässäsi.
Minä kyllä, mutta jotkut eivät pidä minua homona.
Vai niin ettei tarvitse tunnustaa syntejä ja Jeesus on jo etukäteen kaikki synnit antanut anteeksi ja me voimme elää hurjalasta herjalaan mitään välittämättä. Helvettiin olet käsitystesi kanssa matkalla. Amen!
Tottakai ne tunnustaa tarvitsee mutta ne on sovitettu jo.
Jos et sitä ymmärrä niin sille en voi mitään.
Että joo.
Sinulla ei ole synnille mitään väliä, kun ne on sovitettu jo. Voi olla syntiä synnin päälle.
Huomaatko miten yrität syöttää omia ajatuksiasi minulle?
Koska viimeksi tunnustit mieheen hairahtumisesi?
😁
Aha. Onko sitten niin, että kun kaikki synnit on sovitettu, niin syntiä ei tule tehdyksi?
Miten tämä logiikka menee?
Kyllä täälläkin on yritetty kovasti todistaa sitä ettei uskovan tarvitse enää pyytää mitään syntejään anteeksi. Sehän johtaa aivan suruttomaan elämään.
Pappisöariskunta jonka rukouskirjaa turre mainosti seinällään.
En ole koskaan lukenut mitään sellaista. Sinun on pakko taas olla ymmärtää väärin tahallasi.
Kyllä niitä pitää pyytää anteeksi jos niitä edelleen tekee. Kyllä se K Lehtinen puhui aivan omiaan. Taisi olla oikea syntiensä puolustaja.
Lehtinen ei ole väittänyt mitää muuta, eikä kukaan muukaan. Sivulla on kova halua väännellä ihmisten sanomisia,.
Ajattelin sinun puheita.
Kyllä Lehtinen on väittänyt vaikka mitä. Kannattaisi tutustua hänen kirjoihinsa mikäli aihe kiinnostaa joita vieläkin on varmasti jossain antikvariaatissa saatavana. Luulisin Vivamossa ainakin olevan. Se on sitten eri asia antavatko he niitä enää kenenkään luettavaksi. Se on aivan silkkaa sitä itseänsä jossa kristinuskolla ei ole mitään tekemistä.
Aha!
Kerroin vain oman kokemukseni hänestä. Tunsinhan hänet aika hyvin ja keskustelin hänen kanssaan usein. Hän oli sitä mieltä ettei ratkaisun tehneen ihmisen tarvinnut enää tunnustaa mitään syntejään Jumalalle ja ettei Isä meidän -rukoustakaan tarvita näiden uskovien joukossa. Hän oli myös sitä mieltä ettei uskovainen voinut langeta pois uskostaan minkä jo todellisuuskin näyttää höpöpuheeksi. Hänen uskonsa ydin oli se että ihminen ja hänen "ratkaisunsa" on kaiken mitta. Tätä Lehtisen opetusta ei ole kukaan asettanut edes kyseenalaiseksi ja onhan se hänen kirjoituksissaan edelleen nähtävissä. Tämä julistus on tuttua vapaakirkollisista piireistä tänäänkin. Se on kristinuskon monista tulkinnoista yksi ja luterilaisuus on toinen ja tietysti erilainen. En ole myöskään panemassa näitä kahta erilaista tulkintaa paremmuusjärjestykseen. Yksille sopii lehtisläisyys toisille jokin muunlainen käsitys kristillisestä uskosta. Vaihtoehtoja riittää kaikille. Valitse siitä.
Luulet taas minua sinuksi.
Miksi?
Siksikö kun en usko valheitasi?
Onko se sinulle arka paikka?
Taisi osua. HehHeh!
Ei tarkoittanut niin viestillään, mutta elää tarkoituksella päinvastoin miten opettaa, mikä osottautuu hyvin käytöksestään tällä palstalla.
Eli et vielä.
Shalom. Kuinka siis on? 1.Johanneksen kirje:
3:4, Matteuksen evankeliumi: 7:2
Vapaakirkoissa ei syntejä tunnusteta Jumalalle vaan tehdään ratkaisu mikä merkitsee lahkoon liittymistä. Sen jälkeen "syntiä" ovat lahkon sääntöjen rikkominen ja jos ei niitä riko silloin on synnitön. Jumalan edessä ihminen on kuitenkin aina syntinen niinkuin kirkossa rukoilemme ja tunnustamme tehneemme syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin. Kristitylle syntien tunnustaminen on yhtä tärkeää kuin hengittäminen. Jos se loppuu, silloin on tultu pois kristinuskosta.
"Vapaakirkoissa ei syntejä tunnusteta Jumalalle vaan tehdään ratkaisu mikä merkitsee lahkoon liittymistä. "
Hyvä huomio, ihmisten tulee tehdä päätös lähteä seuraamaan Jeesusta kuten pappi aamuhartaudessa totesi, että tarjottu lahja tulee avata. Jos ei suostu avaamaan lahjaa niin ei saa sitä, mutta jos avaa sen lahjan niin saa sen ihan omakseen.
Siinä on liikaa mielikuvitusta. Sopii vain niille, joilla on hyvä mielikuvitus.
Minä en ole koskaan jättänyt lahjaani avaamatta. Oletkos sinä? Miksi? Kannattaisi ainakin katsoa mitä paketissa on. Onko paskaa paketissa vai mitä?
>"syntiä" ovat lahkon sääntöjen rikkominen ja jos ei niitä riko silloin on synnitön.
Näinhän Knutby-kultissakin toimittiin. Jumalan palvelija, siis lahkon ehdottoman kuuliainen jäsen, oli oikeutettu mihin tahansa ja oli yhä vain synnitön. CMore.
Ei pidä (taaskaan) paikkaansa, Korkkiruuvi. Lahja on saajansa oma, vaikka hän ei koskaan avaisi sen pakettia. Avaamisella ja käytöllä ei ole mitään tekemistä omistuksen kanssa.
Kovimpa ovat empatiasta itsensä vapauttaneet nämä uskovaiset kun toisille ihmisille tuomioita Jumalansa pasuunoina jakelevat.
Ikuista kuoleman jälkeistä kärytystä ja mitä kaikkea.
Hyi hyi teitä !
Vasta tuhannen vuoden päästä tiedämme, kuka on ollut empaattinen ja kuka ei.
Työnantajatpas on. Ja sitä kivaa ei riitä jokaiselle.
Jostain syystä kristittyihin on pesiytynyt kovuus ja ihmisviha. Mitkä voimat ohjaavat näitä tekouskovaisia?
No muutenkin tuollainen liberaalivouhotus on levinnyt kansakuntaan mitä tosiaan hallitsee viha ja riita kuten tuo woke-kuviot ovat elävästi esiintuoneet.
Mutta Jumalan kiitos Jeesukseen uskovien sydämen rakkaus tuo valoa taas tähän Joulun aikaan kuten koko vuoden ajan. Ei paljon kiitosta saada, mutta auttaminen palkitsee aina, Jumalan siunaus aina seuraa auttamistyötämme. Amen
Eiköhän kovuuden ja ihmisvihan lähde löydy Amerikan veroja ja valtiota vihaavasta uskonnollisesta oikeistosta sekä yövartijavaltion julmasta ideasta.
Itseasiassa Jeesukseen uskovilla on eniten vihaa esimerkiksi minua kohtaan. Muut suhtautuvat minuun pääosin neutraalisti.
En minäkään usko Jeesukseen, mutta olet mielestäni kova solvaamaan.
Joulun lapsi - keräys ja Pelastusarmeijan keräys on nyt ollut tapeetilla seurakuntakolehtien lisäksi.
Joulun lapsi-keräys antaa paraikaa lahjoja Euroopan kaikkein köyhimmille romanilapsille Romaniassa ja Moldaviassa. Lisäksi paljon vaatelähetyksiä menee Baltian köyhille.
Taasko Patmos vie rekoilla tavaraa kenkälaatikoissa Suomesta diiselit käryten sen sijaan että tuettaisiin paikallisia ja ostettaisiin kohdemaasta?
Repe kyllä kuuluu luterilaisten teologien ehdottomaan kärkiporukkaan.
Lahjapaketit ovat ihmisten itse miettimiä ja kokoamia, joulukortin ja halutessa kuvan ja osoitteen kanssa. Niitä ei voi oikein kohdemaasta hankkia. Ja muitakin lahjoituksia Suomesta viedään, esimerkiksi ihmisten kutomuksia. Joskus lahjoitusvaatteet löytyvät valmiina ihmisten omista varastoista ja näin ne pääsevät käyttöön. Jotain apua voi hankitaan kohdemaastakin. En niistä tarkemmin muista. Herkut lasten paketteihin hankitaan kohdemaasta.
>Herkut lasten paketteihin hankitaan kohdemaasta.
Plussaa joa näin on. Korkkiruuvi on aiemmin antanut ymmärtää, että nekin viedään rekoilla.
"Taasko Patmos vie rekoilla tavaraa kenkälaatikoissa Suomesta diiselit käryten sen sijaan että tuettaisiin paikallisia ja ostettaisiin kohdemaasta?"
Kyllähän sieltä ostetaankin paikallisilta, mutta Suomessa osataan tehdä tosi hyvää tavaraa, että halvempaa on viedä rekoilla tavaraa joita sieltä ei saa. Esim. villasukat ja kumisaappaat ovat hyvää tavaraa lapsille jotka lumi- ja kurasohjossa joutuvat paljain jaloin vipeltämään. Myös kuvakirjat ja pienet leikkikalut ovat suosittuja ja tietenkin sanoma Jeesuksesta joka rakastaa myös romaneja.
".... antanut ymmärtää ..."
Oot sä vitsikäs kaikessa vihamielisyydessäsi :))
No suoraanhan sen sanoit, jos nyt oikein kovasti muistellaan. Selittelit vuolaasti, miksi mitään ei osteta paikan päältä. Oli rikollisjärjestöjä ja kaikkea. 😄
Voiko typerämpää idioottia olla kuin sinä olet?
EI voi!
https://www.patmos.fi/joulunlapsi/etusivu/
”Joulun lapsi - keräys ja Pelastusarmeijan keräys on nyt ollut tapeetilla seurakuntakolehtien lisäksi.”
Mielenkiintoista, ketju siis käsittelee myötätuntoa tai sen puutetta. Tässä markkinoidaan sitten hyväntekemäisyyttä. Toisaalta, mikäs siinä.
Aivan aluksi sanon, että kaikki se työ, mitä kolmas sektori tekee sosiaalialalla, on tärkeää. Suuntautui se sitten ulkomaille tai kotimaahan.
Pelastusarmeija siis kerää kotimaisille vähäosaisille apua. Mitä taas tulee tähän ”Joulun lapseen”, se ei ole oikeastaan kotimainen lainkaan, vaan kuuluu yhtenä (pienen) osana Samaritans Purse järjestön koneistoon.
Samaritan's Pursen johtaja on valkoisen evankelikaalisen liikkeen ”pomo” Franklin Graham. Tämä Franklin on juuri se poliittisen kristillisyyden johtaja, joka pääsi vallan huipulle Trumpin taustana. Hän myös vaikutti siihen, kun Trump myönsi uskonnollisille yhteisöille verovapauden sekä oikeuden julistaa politiikkaa saarnastuolista. Tosin taannoin New Yorkin pormestari Andrew Cuomo vaati järjestöä maksamaan veronsa.
Tälle järjestölle on myös melkein uskonkappale näkemys, että valtion tulee olla heikko.
Tämä Samaritan's Purse ei ole mikään köyhä järjestö, vaan tahkoaa miljoona voittoja. Sillä on toimistoja mm. Australiassa, Kanadassa, Saksassa, Irlannissa, Hongkongissa, Alankomaissa ja Brianniassa. Se omistaa kuljetuskalustoa, joista esimerkkeinä on vaikka 21 lentokoneen ja 2 helikopterin laivasto.
Tätä järjestöä on arvosteltu sekä moni on lopettanut yhteistyönsä sen vuoksi. että järjestö käännyttää avunsaajia sekä vaatii työntekijöiltä sitoutumaan mm. yksipuoliseen avioliittokäsitykseen Jumalan tuomion uhalla.
En tiedä, vieläkö heillä on ”jatkokoulutus” näille lahjojen saajille, eli noin 12 viikkoa kestävä hengellinen koulutus. Mutta tämä on ollut myös yksi kritiikin kohde.
Joten, vaikka varmaan moni tekee vilpittömin mielin näitä paketteja, ikävä kyllä osallistuvat samalla tähän kokonaisuuteen.
Palstan vihauskovaiset eivät käännä toista poskeansa kuviteltuja solvaajiaan vastaan kuten Torrea.
Ne ovat valhekristittyjä.
Jeesuksen opetusta vastaan toimivia kostaja kristittyjä!
😁
Laitappa ideaa Marvelille menemään tostahan saattaisi tulla hyvinkin suosittu sarjakuva kun ainakin väittävät, että tuo on niin lisääntymässä 😀 Kostava uskovainen ?
Jos homoista joku suoltaisi tuollaista vihaviestintää vähemmistöä kohtaan, niin koko Suomen viranomaisarmeija olisi kimpussa ja "setalaiset" päälle :))
Ei nyt sentään mutta riittävän pitkälle vietynä saattaa saada syytteen :))
Marwell Comics presents:. Original 'Kostaja kristityt'
😁
Amerikan ihmemaan punaniska junteille oma versionsa " Vengeful believer " asun kanssahan tulisi tietenkin pieniä ongelmia. Trikoitahan tuolla ei voisi olla, liian homoa 😁
Vapautusopit ovat kuitenkin eri asia!
😁
”Ovatko uskovat empatiakyvyttömiä?”
Eiköhän valtaosa uskovista kykene hyvin asettumaan toisen ihmisen asemaan, mutta totta on sekin, että jotkut uskovat tuntuvat olevan tässä suhteessa aika kovia.
”Tämä on käynyt mielessä kun olen seurannut heidän edesottamuksiaan.”
En nyt tiedä tarkalleen, millaisia edesottamuksia tarkoitat. Mutta jos otetaan vaikka se, miten esim. täällä tai muualla sosiaalisessa mediassa on osa esiintynyt, niin ikävä kyllä tuollainen mielikuva syntyy.
Empaattinen ihminen ymmärtää toisen ihmisen tunteita, vaikkei ehkä itse niin kokisikaan täsmälleen niin. Ymmärtäminen puolestaan ei tarkoita sitä, että täysin hyväksyy kaikki mielipiteet, mitä asiaan liittyy.
Jo lapsena kiinnitin huomiota siihen, miten toiset uskovat olivat hyvin kovia lähimmäisiään kohtaan, osa taas hyvin empaattisia. Kun vuosien kuluessa sitten tapasi kaikenlaisia ihmisiä, oppi senkin, että osa uskonnollisuudesta riippumatta ovat todella kovia.
Nyt kun tuntuu olevan muotia tämä kovuus, ymmärtämättömyys sekä itsekkyys, niin tavallaan kai osa uskovista on ominut tämän ja olettaa sen olevan hyvä asia. Toisaalta, osaan uskonnollisuutta on aina kuulunut sen oman ”porukan” ylösnostaminen ja muiden alentaminen, mutta voihan taustalla olla sekin, ettei itse ole koskaan kokenut empaattista kohtelua tai rakkautta, niin ei sitä myöskään osaa muille osoittaa.
"Nyt kun tuntuu olevan muotia tämä kovuus, ymmärtämättömyys sekä itsekkyys, niin tavallaan kai osa uskovista on ominut tämän ja olettaa sen olevan hyvä asia."
Uskon, että jumalattomat ja liberaalit ihmiset tuntevat evankeliumin kovuutena kuten Jeesuksenkin kehoituksen "Tehkää parannus!".
Erityisesti viime vuosina, uskon että Jumalan johtamana, evankeliointi on muuttumassa lopunajan ilosanoman julistukseksi, kun aikaa on vähän. Tästä seuraa, että suuremmalla volyymilla julistamme Jumalan rakkautta kaikkeen maailmaan ja synnissä elämistä haluavat tuntevat nämä kehoituksen kovuutena kun pitäisi muuttaa ihan kokonaan elämäänsä Jumalan tahdon mukaiseksi. Tässä Jumala tekee vastapainoa kirkkolaitosten helvettiin johtavan "armon" evankeliumille, missä ihminen saa tehdä ja olla miten tahansa ja silti "kasteen armo" kantaa. Ihmisten tulisi muuttua aikuisten oikeasti takaisin Jumalan tahtoon ja tämä ei kelpaa syntiä janoaville ihmisille.
Tadaa
Jos et usko Jeesukseen Kristuksena kidut ikuisesti helvetissä kuten Johanneksen evankelium julistaa!
!😁
"Jos et usko Jeesukseen Kristuksena kidut ikuisesti helvetissä kuten Johanneksen evankelium julistaa!"
Uskon että tämän tyylinen sanoma, mitä myös Jeesus harjoitti, tuntuu tosiaan kovalta koska ateistiset ja liberaalit ihmiset haluavat nauttia synnistä päivät pitkät ja näin uskovista muodostuu mielikuvaa epäempaattisuudesta. Synti siis voimakkaampi tekijä kuin parannuksenteko.
Helpompi olla rikkaille lestana. Pääministeri ja pappi on hankalia tavoivoiteltavia.