Australian TYRANNIMAISET koronatoimentpiteet.

Australia, tuo demokratian perinnekuva, söpöjen koalan ja kenguruiden maa jossa kaikki on hyvin ja ihmisoikeudet rullaa...tai ainakin niin luulit. Sen virkamiehistö on päättänyt nyt ryhtyä hallinnolliselta ja valtiolliselta tasolta tyrannimaisiin koronatoimenpiteisiin.

Australian hallitus on päättänyt,että nyt ihmisiä viedään karanteenileireihin jossa heitä monitoroidaan ja jokaista liikettä seurataan kuin seurattaisiin vankeja. Ihmisiä myös heitetään leireihin ILMAN,että heillä on edes virusta. Voitteko kuvitella?.

Australian tyrannimaisilla koronatoimenpiteillä ajetaan Australian kansalaisia tyrannian alaisuuteen. Eikös Natsi Saksassa tapahtunut jotain samankaltaista?

UnHerd teki jutun 26 vuotiaasta Hayleysta joka pistetiin leiriin VAIKKA hänellä EI OLLUT virusta:

Youtube linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mGFdWcJU7-0&ab_channel=UnHerd
"Hayley Hodgson, 26, muutti Darwiniin Melbournessa paetakseen loputonta lukitusta – vain joutuakseen lukittuna Covid Internment -leirille ilman, että hänellä oli edes virusta.

"Hän on juuri palannut 14 päivää kestäneestä pidätyksestä Howard Springsissä, Darwinin ulkopuolella sijaitsevalta 2000-paikkaiselta Covid-leiriltä, jonne viranomaiset kuljettavat alueellisia Covid-tapauksia. Freddie Sayersin eksklusiivisessa haastattelussa hän kertoi kokemuksistaan."

Toinen tapaus: Naista UHATTIIN 5 000 dollarin sakolla Australian karanteenileirillä

Youtube linkki: https://www.youtube.com/watch?v=MdA9NyQxsqI&ab_channel=TheDCShorts

"Nainen, joka sanoo olevansa pakotettu vastoin tahtoaan menemään Howard Springsin COVID-19-karanteenileirille Australiaan, otti videon työntekijästä, joka uhkasi häntä 5 000 dollarin sakolla."

Russell Brand teki hyvän videon Australian tilanteesta:

Rokote Mandaatit: Mitä Helv**tiä Australiassa tapahtuu?!?!
Youtubelinkki: https://www.youtube.com/watch?v=gQ_iDVhlyNw&ab_channel=RussellBrand

"Protestoimalla "drakonisia" sulkemisia,lukituksia ja useilla toimialoilla toteutettuja toimeksiantoja kysymme, mitä Australiassa tapahtuu?, ja onko vain ajan kysymys, ennen kuin näistä laeista tulee todellisuutta kaikkialla? "

Jos tässä olisi kyse oikeasti pelkästään pandemiasta, ei tälläistä pääsisi käymään. Tässä hallintojen epämääräiset ja epäilyttävät tomijat ovat laittaneet täytäntöön ihmisoikeusrikoksia. Oikeassa demokraattisessa maailmassa katsottaisiin,että ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja että pandemia hoidetaan demokraattisesti.

Tämä mikä Australiassa tapahtuu, demokraattisessa maassa, on tyranniaa ja meidän tulee olla valppaita,että meiltä ei viedä oikeuksiamme sillä nyt se hyväuskoisuuden verho vedetään auki siltä,että edes demokratiassa eläminen ei takaa vapauksia vaan ne vapaukset tulevat ihmisiltä itseltään. Herätkää tähän todellisuuteen.
2096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Puhumattakaan Venäjän TYRANNIMAISISTA toimista!

"Venäjällä kiristetään rajoituksia koronaepidemian kiihdyttyä ennätystahtiin. Etenkin pääkaupunki Moskova tiukentaa selvästi koronarajoituksiaan. Kaupunki tiedotti tiistaina esimerkiksi, että yli 60-vuotiaiden ja kroonisista sairauksista kärsivien tulee pysyä kotonaan lokakuun 25. päivästä peräti helmikuun loppuun asti. Määräys koskee rokottamattomia. Heitä on 60-vuotiaista Moskovan pormestarin mukaan kaksi kolmesta eli lähes kaksi miljoonaa ihmistä. Myös rokotusvaatimuksia tiukennetaan: Palvelualan yrityksissä vähintään 80 prosentilla henkilökunnasta on oltava Moskovassa jatkossa koronarokotus."

"Pietarissa otettiin käyttöön koronapassi, jota vaaditaan marraskuun alusta lähtien muun muassa urheilu- ja kulttuuritapahtumissa. Passi on käytännössä QR-koodi, jonka saa täydellä rokotussarjalla tai alle 72 tuntia vanhalla negatiivisella testituloksella. Myöhemmin passi otetaan käyttöön myös muun muassa teattereissa ja museoissa sekä kuntosaleilla, ravintoloissa ja kaupoissa. Koronapasseja on käytössä myös muualla Venäjällä."

Ei tarvitse etsiä sitä kammottavaa fasistista diktatuuria ja rokottamattomien ihmisoikeuksien törkeää loukkaamista maapallon toiselta puolelta, kun sitä löydyy ihan tuosta rajan takaa.

Äänestä
  • Onpahan järkyttävää toimintaa Moskovassa ja Pietarissa. Koskas on seuraava mielenosoitus ja marssi noita Venäjän tyrannimaisia toimia vastaan? Milloin Ano tekee eduskunnassa kyselyn noista fasistisista rajoituksista, ihmisten sulkemisesta koteihinsa, pakkorokotuksista ja fasistisesta natsipassista Venäjällä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpahan järkyttävää toimintaa Moskovassa ja Pietarissa. Koskas on seuraava mielenosoitus ja marssi noita Venäjän tyrannimaisia toimia vastaan? Milloin Ano tekee eduskunnassa kyselyn noista fasistisista rajoituksista, ihmisten sulkemisesta koteihinsa, pakkorokotuksista ja fasistisesta natsipassista Venäjällä?

    Äläs ny, ei noista saa puhua. Koronarajoitukset, pakkorokotukset, sulkemiset ja liikkumisen estämiset ja natsipassi ovat fasistista tyranniaa vain länsimaissa. Venäjällä ne ovat täysin hyväksyttäviä, eikä niissä ole mitään ongelmia, eikä niistä ole mitään pahaa sanottavaa. kysy vaikka keneltä rokotevastaiselta vouhottajalta, jotka saavat käskynsä ja ohjeensa Venäjältä.

    Uskot salaliittoihin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskot salaliittoihin?

    Ei tarvitse uskoa salaliittoihin, kun tietää missä maassa rokotevastaisten raamattua eli MV-kakkendaalia tehdään ja Tollontuubi on vain sen sisarjulkaisu, jota pyörittää MV:n entinen päätoimittaja. Kun ne heput puhuvat isänmaastaan, he eivät tarkoita Suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskot salaliittoihin?

    Lue viesti johon vastasit tarkkaavaisemmin... :)

    Äänestä

Rapsodian ja Tollontuubin linkkejä, hehhee. Kurasontaa roskalinkkejä.

Äänestä

Natzeja livisti useita Australiaan ja sarjamurhaajia oli joukossa myös ei mikään yllätys?😎😎

Äänestä

Haluamme pitää vapautemme, terveytemme ja demokratiamme.

Emme anna periksi.

Äänestä

Ilmainen ylläpito ja katto pään päällä, moni olisi iloinen tuollaisesta.

Äänestä
  • Eikö hän joutunut maksamaan tuolla asumisestaan? Jotain kertoi 500 dollarista.

    Äänestä

Yli+12-vuotiaista+suomalaista+87%+on+jo+rokotettu.+Loput+13+prosenttia+jaksavat+öyhöttää+ja+vöyhöttää+ja+kuvittelevat,+että+sillä+öyhötyksellä+olisi+jotakin+merkitystä.Luvut+ovat+samanlaiset+Australiassa,+siellä+yli+16-vuotiaista+88%+on+rokotettuja.+Loput+12+prosenttia+jaksavat+vöyhöttää,+vaikka+ovat+mitätön+marginaali+hörhöpellejä.Mitättömässä+marginaalissa+öyhöttävät+hörhöpellet+joutuvat+vain+huomaamaan,+että+yhteiskunta+ei+pyöri+heidän+ehdoillaan,+vaan+suuren+enemmistön+ehdoilla.+Mitätön+marginaali+yhteiskuntaan+sopeutumattomia+hörhöjä+ei+mitään+ehtoja+enemmistölle+sanele,+eikä+voi+vaatia+että+yhteiskunta+toimisi+heidän+mukaansa.

Äänestä

Suomen keltainen lehdistö pimittää
ihan täysillä maailmantilanteen.

Veikkaan, että lehdistö on maksettu mukavaksi,
ja rokotemainostaminen on maksettua.

Lehdistö ei ilmeisesti koe, että heillä
olisi velvollisuutta mihinkään
hyvään saati puolueettomuuteen.
Ainoa motiivi lienee raha.

Siksi kansa ei kapinoi laittomuuksia tekevää hallintoa vastaan,
vaan tottelee kuten ennenkin.

Antennit eivät nouse.

Äänestä
  • Sinä et ole kansa, sinä olet yhteiskuntaan sopeutumaton marginaalitollo. Kansa on se 87 prosenttia yli 12-vuotiaista suomalaisista, jotka ovat otteneet rokotteen. Kansa ei kapinoi siksi että kansa on suht tyytyväinen siihen miten asiat on hoidettu. Mitään laittomuuksia ei ole tehty, asiat eivät muutu laittomiksi sillä että joku marginaalitollo ei pidä niistä.

    Mitättömässä marginaalissa öyhöttävät hörhöpellet joutuvat vain huomaamaan, että yhteiskunta ei pyöri heidän ehdoillaan, vaan suuren enemmistön ehdoilla. Mitätön marginaali yhteiskuntaan sopeutumattomia hörhöjä ei mitään ehtoja enemmistölle sanele, eikä voi vaatia että yhteiskunta tanssisi pelkästään marginaalihörhöjen pillin mukaan. Juna meni jo, siinähän asemalla öyhötätte keskenänne tollot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä et ole kansa, sinä olet yhteiskuntaan sopeutumaton marginaalitollo. Kansa on se 87 prosenttia yli 12-vuotiaista suomalaisista, jotka ovat otteneet rokotteen. Kansa ei kapinoi siksi että kansa on suht tyytyväinen siihen miten asiat on hoidettu. Mitään laittomuuksia ei ole tehty, asiat eivät muutu laittomiksi sillä että joku marginaalitollo ei pidä niistä.

    Mitättömässä marginaalissa öyhöttävät hörhöpellet joutuvat vain huomaamaan, että yhteiskunta ei pyöri heidän ehdoillaan, vaan suuren enemmistön ehdoilla. Mitätön marginaali yhteiskuntaan sopeutumattomia hörhöjä ei mitään ehtoja enemmistölle sanele, eikä voi vaatia että yhteiskunta tanssisi pelkästään marginaalihörhöjen pillin mukaan. Juna meni jo, siinähän asemalla öyhötätte keskenänne tollot.

    Mihin sitä rokotetta tarvitaan, kerro nyt meille kun tiedät.

    Äänestä

Tuo on todella järkyttävää. Täysin natsi meininkiä keskitysleireineen.

Äänestä

"Mitättömässä marginaalissa öyhöttävät hörhöpellet joutuvat vain huomaamaan, että yhteiskunta ei pyöri heidän ehdoillaan, vaan suuren enemmistön ehdoilla. Mitätön marginaali yhteiskuntaan sopeutumattomia hörhöjä ei mitään ehtoja enemmistölle sanele, eikä voi vaatia että yhteiskunta toimisi heidän mukaansa."
-------

Eihän tässä sanelemisesta puhuttu vaan oikeuksista.

Nämä ovat meidän kaikkien oikeuksiamme,sinun ja minun.

On puistattava ajatus,että kun ihmiset puhuvat oikeuksistaan niin "enemmistö" verukkeella ne voitaisiin evätä koska "mennään suuren enemmistön ehdoilla" vaikka kyse on ihan kaikkien perusoikeuksista.

Ironia tälläisessä ajattelussa on,että jos oikeudet saneltaisiin "enemmistön" mukaan vain siksi,että "vähemmistön ehdoilla ei yhteiskunta voi pyöriä", niin silloin ei kenelläkään olisi oikeuksia, ei "enemmistöllä" eikä "vähemmistöllä" koska vähemmistö ei voi valita samaa mitä enemmistö tai toisinpäin,enemmistö ei voi valita samaa mitä vähemmistö.Kellään ei olisi silloin enää oikeuksia. Tätä kutsutaan tyranniaksi.

-----------
"Miksi vouhotatte jatkuvasti vain jostain maapallon toisella puolella olevasta Australiasta, vaikka samaa tapahtuu ihan tuossa naapurissamme rajan takana? Missä viipyy vouhotus Venäjän tyranniasta? Missä viipyy vouhotus Venäjän myrkkypiikeistä?."maamme kansalaisten on nyt osoitettava vastuullisuutta ja käytävä rokotuksessa, sanoi presidenttin Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskov."

Ai niin, kun teidän ohjeet ja käskyt tulevat kaikki sieltä itänaapurista, niin ette saa puhua mitään niiden asioista. Ette sanaakaan Venäjän pakkorokotuksista. Ette sanaakaan siitä miten ihmisiä suljetaan pakolla sisälle kuukauksiksi. Ette sanaakaa siitä fasistisesta natsipassista, joka kummasti onkin fasistinen natsipassi vain länsimaissa, vaikka on tasan sama passi Venäjälläkin.
"Kyllä kaikki tietävät, ja varsinkin teidän toiminnastanne näkevät, kenen asialla te olette ja kenen etuja te ainostaan ajatte."

-----------
Tämä on hienoa, olet tietoinen Venäjän räikeistä ihmisoikeusloukkauksista koskien rokottamista,olet ihmisoikeuspuolustaja. Tosin Venäjältä odotamme tätä automaattisesti koska oletamme, että Venäjä toimii edelleen kuin Neuvostoliitto..ja siltä se nyt näyttää. Puhumme tässä siis Venäjän hallinnosta,emme Venäjän kansalaisista.

Se mihin ihmisten tulisi herätä on se,että tämä kaikki tapahtuu maailmanlaajuisesti. Jos kuvittelemme,että kaikki käskyt tulevat Venäjältä niin oletammeko silloin, että kun Ursula von der Leyen, nykyinen EU-komission johtaja joka puhuu pakkorokotuksista, että hän saa käskynsä Venäjältä?, emme tietenkään...vai oletammeko?. Tämä on kuin globaali agenda vapauksiamme vastaan.

Venäjä on hyvä pakoviitta niille jotka suunnittelevat selkämme takana tyranniaa. Venäjää on helppo syyttää koska sen oletetaan tekevän väärin kansalaisiaan kohtaan, mutta ihmiset eivät huomaa,että Venäjä on vain harhautus heidän omien, eli meidän oikeuksiemme samanlaiselle tuhoamiselle. Meillä ei voi koskaan käydä niinkuin venäjällä..vaikka juuri se on nyt meille tapahtumassa,eli niin kuin Venäjälläkin tapahtuuu..ja niinkuin maailmalla.

Meillä on kaikilla oikeutemme ja niitä on maailmanlaajuisesti lähdetty tuhoamaan. Se,että me saamme valita otammeko rokotteen vai emme, on demokratian,ihmisoikeuksien ja vapaan valinnan peruspilari. Jos jostain syystä tämä oikeus viedään eli vapaus valita medikaalisen toimenpiteen edessä niiin silloin meistä tulee Natsi-Saksa, joka pakkopiikitti kansalaisiaan.

Jos tämä vapaa valinta evätään, silloin ne jotka ovat ottaneet rokotteen vapaassa tahdossaan,eivät voi valita enää ottavatko vai eivätkö ota rokotetta. Samalla lailla ne jotka eivät halua ottaa rokotusta,joutuvat nyt ottamaan rokotuksen. Tällöin kaikilta olisi viety demokratian perusoikeus omaan kehoonsa ja eläisimme totalitarismissa.

Meille esitetään,että tämä tehtäisiin hyvinvointimme takia,kuitenkin ihmisoikeudet ja vapaus valita on hyvinvointia ja näiden evääminen on hyvinvointimme eväämistä..juuri näin tyranniat tekevät...ne poistavat oikeuksiamme "hyvinvointimme" kustannuksella.

Samalla lailla koronapassin työpaikalle vienti on epäsuoraa pakkorokottamista koska tarvitset koronapassin,että voit käydä töissä..tämä on yhtä kuin pakkorokottamista työpaikan varjolla ja sen menettämisen varjolla. Tämä on oikeuksiemme eväämistä ja alasajoa.

Meidän tulee varmistaa eettisinä kansalaisina,että tämä ei koskaan tapahdu ja ,että lapsemme saavat elää vapaassa maailmassa jossa saat tehdä vapaita valintoja. Todellinen vapaus tulee meiltä itseltämme ja nyt on sen aika ihmiskunnan historiassamme,että me myös pidämme ne.

Kukaan tai mikään ei voi viedä vapauksiamme minkään kustannuksella.Kukaan tai mikään ei voi pelotella ihmisiä luovuttamaan valtaansa eikä varsinkaan terveydellistä päätöstä omaan kehoonsa.

Me elämme vapaudessa ja vapaudessa me myös menemme läpi tämän pimeyden. Olemme vapaita ihmisiä ja vapaana itsenäisinä ihmisinä joilla on aurinkoakin kirkkaammat vapaudet,..tulemme elämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Australia, tuo demokratian perinnekuva, söpöjen koalan ja kenguruiden maa jossa kaikki on hyvin ja ihmisoikeudet rullaa...tai ainakin niin luulit. Sen virkamiehistö on päättänyt nyt ryhtyä hallinnolliselta ja valtiolliselta tasolta tyrannimaisiin koronatoimenpiteisiin.

Australian hallitus on päättänyt,että nyt ihmisiä viedään karanteenileireihin jossa heitä monitoroidaan ja jokaista liikettä seurataan kuin seurattaisiin vankeja. Ihmisiä myös heitetään leireihin ILMAN,että heillä on edes virusta. Voitteko kuvitella?.

Australian tyrannimaisilla koronatoimenpiteillä ajetaan Australian kansalaisia tyrannian alaisuuteen. Eikös Natsi Saksassa tapahtunut jotain samankaltaista?

UnHerd teki jutun 26 vuotiaasta Hayleysta joka pistetiin leiriin VAIKKA hänellä EI OLLUT virusta:

Youtube linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mGFdWcJU7-0&ab_channel=UnHerd
"Hayley Hodgson, 26, muutti Darwiniin Melbournessa paetakseen loputonta lukitusta – vain joutuakseen lukittuna Covid Internment -leirille ilman, että hänellä oli edes virusta.

"Hän on juuri palannut 14 päivää kestäneestä pidätyksestä Howard Springsissä, Darwinin ulkopuolella sijaitsevalta 2000-paikkaiselta Covid-leiriltä, jonne viranomaiset kuljettavat alueellisia Covid-tapauksia. Freddie Sayersin eksklusiivisessa haastattelussa hän kertoi kokemuksistaan."

Toinen tapaus: Naista UHATTIIN 5 000 dollarin sakolla Australian karanteenileirillä

Youtube linkki: https://www.youtube.com/watch?v=MdA9NyQxsqI&ab_channel=TheDCShorts

"Nainen, joka sanoo olevansa pakotettu vastoin tahtoaan menemään Howard Springsin COVID-19-karanteenileirille Australiaan, otti videon työntekijästä, joka uhkasi häntä 5 000 dollarin sakolla."

Russell Brand teki hyvän videon Australian tilanteesta:

Rokote Mandaatit: Mitä Helv**tiä Australiassa tapahtuu?!?!
Youtubelinkki: https://www.youtube.com/watch?v=gQ_iDVhlyNw&ab_channel=RussellBrand

"Protestoimalla "drakonisia" sulkemisia,lukituksia ja useilla toimialoilla toteutettuja toimeksiantoja kysymme, mitä Australiassa tapahtuu?, ja onko vain ajan kysymys, ennen kuin näistä laeista tulee todellisuutta kaikkialla? "

Jos tässä olisi kyse oikeasti pelkästään pandemiasta, ei tälläistä pääsisi käymään. Tässä hallintojen epämääräiset ja epäilyttävät tomijat ovat laittaneet täytäntöön ihmisoikeusrikoksia. Oikeassa demokraattisessa maailmassa katsottaisiin,että ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja että pandemia hoidetaan demokraattisesti.

Tämä mikä Australiassa tapahtuu, demokraattisessa maassa, on tyranniaa ja meidän tulee olla valppaita,että meiltä ei viedä oikeuksiamme sillä nyt se hyväuskoisuuden verho vedetään auki siltä,että edes demokratiassa eläminen ei takaa vapauksia vaan ne vapaukset tulevat ihmisiltä itseltään. Herätkää tähän todellisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu