Historia todistaa jouluevankeliumin olevan satua

Anonyymi

Joulun vietolla on pitkät perinteet, jotka ulottuvat kauas ennen ajanlaskun alkua. Keskitalven juhlaa vietettiin monissa kulttuureissa. Tunnetuin lienee roomalaisten maanviljelyksen jumala Saturnukselle pyhitetty Saturnalia-juhla. Saturnaliaan liittyi lahjojen antaminen ja hauskanpito.

Myöhemmin jouluun alettiin liittää kuvitteellisia kertomuksia. Eräässä niistä tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin kuningas Herodes hallitsi maataan samaan aikaan kun maa tuli Rooman vallan alle.

Tämähän on tietenkin sula mahdottomuus, koska tuolloin Herodes oli maannut haudassa jo 10 vuotta!

Täältä löytyy aiheesta tarkemmin:
https://maijastinakahlos.net/luukas-myytit-ja-lahteet/

Mukavaa joulun odotusta!

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todellakin. Joulu on alunperin pakanajuhla.

    • Anonyymi

      Hasmonealainen Herodes suuri oli Roomalainen nukkehallitsija. Osoittaakseen kunnioitustaan ja uskollisuuttaan Roomalle niin Herodes suuri pystytti juutalaisten temppelin katolle suuren pronssisen kotkan merkiksi Rooman vallasta ja herruudesta. Kun huhut Herodeksen kuolemasta levisi Juudeassa nousi kapina ja levottomuus jonka kaksi kärkihahmoa Juudas Sepforiksen poika ja Matteus Margaluksen poika. Nämä kaksi pappia olivat yönturvin nousseet temppelin katolle, repineet kotkan alas ja hajottaneet sen kirveillä palasiksi. Miehet oli kuitenkin otettu kiinni teosta ja viety pidätettyinä Herodeksen eteen teloitettavaksi, jolloin selvisi että huhu Herodeksen kuolemasta olikin pelkkä vale uutinen. Kuitenkin vain vähän myöhemmin tämän jälkeen Herodes kuoli oikeasti ja hänelle järjestettiin näyttävät hautajaiset. Herodesta kannettiin koristeellisessa kullatissa pronssiarkussa jossa oli timanttiupotuksia. Ja kuninkaan hautajaisiin kuului myös muu muassa valkoisiin vaatteisiin puettuja lapsia, jotka lauloivat kuorossa ylistäen Herodesta ja kulkivat arkun edellä Jerusalemista aina mausoleumille asti joka oli rakennettu Herodesta varten Jerikoon.

      Lähde: Josephus Juutalaisten muinaisajat sekä Josephus Juutalaissodan historia.

    • Anonyymi

      Aloittajalla on huono historian tuntemus. Pompeius valloitti Jerusalemin vuonna 63 eaa. ja Juudea oli ollut siitä asti Rooman alaisuudessa. Herodes suuri oli Juudean prokuraattori Antipatroksen ja tämän nabatealaisen vaimon Kyproksen toiseksi vanhin poika. Julius Cesarin kuoltua Herodes tuki Marcus Antoniusta, joka palkitsi Herodeksen "sotilaallisista ansioista" asettamalla tämän ​Juudeaan paikalliskuninkaaksi vaikka Herodes oli todellisuudessa pelkkä Rooman nukkehallitsija.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herodes kuoli vuonna jo 4 eaa. Syyrian maaherran tunnettu Quirinius suoritti väestönlaskennan ja verollepanon Juudeassa vasta vuonna 6 jaa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Herodes
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Publius_Sulpicius_Quirinius

        Siinä on yksi historiallinen tosiasia, joka osoittaa Jeesuksen syntymätarinan olevan satua.

        Herodeksen kuoleman tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä varmasti sillä vuosilukua ei ole mainittu missään. Varmaa on vain että Herodes kuoli joskus vuosien 6 eaa. ja 1 jaa. välissä. Vuosi 4 eaa. on vain yksi monista ehdotetuista ajankohdista jolloin Herodes saattoi mahdollisesti kuolla. Vaikeaksi asian tekee Josephus, joka ei ole täsmällinen ilmoittamistaan ajankohdista vaan niistä on nyt viime vuosina havaittu useita ristiriitoja muiden Rooman keisareista ja virkamiehistä kertovien lähteiden kanssa.

        Ehdotuksen Herodeksen kuolinvuodesta teki alunperin Emil Schurer. Schurer laski Arkhelaoksen ja Antipaksen kuolinpäivien ja ilmoitettujen hallituskausien pituuksien perusteella vuodeksi 4. eaa. Hän perusteli näkemystään sillä että Herodes suuri ei voinut hallita päällekkäin poikiensa kanssa vaan pojista tuli hallitsijoita vasta isänsä kuoltua. Samoihin aikoihin vuonna 4 eaa. tapahtui myös Josephuksen mainitsema kuunpimennys, joka näkyi parhaiten Afrikan länsirannikolla ja Keski-Atlantilla. Tämä on saanut monet vakuuttumaan siitä että Emil Schurerin näkemys kuolinvuodesta on oikea eikä sitä ole tarvetta epäillä ja kyseenalaistaa.

        Historioitsijat katsovat yleisesti, että Herodes kuoli vuonna 4 eKr. Se on yleostieteellinen tieteellinen konsensus josta tutkijat ovat yksimielisiä. Mitään muita vaihtoehtoja ei ole, paitsi tietty hihhulien ja uskovaisten mielestä jotka esittää Herodeksen kuolinvuodeksi muuta. Mutta kaikki ne muut "vaihtoehtoiset kuolinvuodet" ovat pelkästään kansanomaista pseudotiedettä eivätkä ne teoriat perustu tieteeseen.

        Hei, muistakaa että tämä on ateismi palsta joten pitäkää keskustelunaihe ateismissa. Jos haluatte riidellä ja tapella Herodeksen kuolinvuodesta niin menkää historia palstalle riitelemään. Mutta älkää tehkö sitä täällä jos sopii. Kiitos.

    • Eihän evankeliumeista puhuta mitään joulusta.

      • Hitto, nyt taisit puhua kerrankin totta! 😮👍🏻

      • Anonyymi

        Ei puhuta ei - mutta sitäkin enemmän että Jeesus syntyi Beetlehemissä aikoinaan ja aikuisena ihmisenä/Jumalana sovitti syntimme Golgatan ristillä. Kiitos ja ylistys ja kunnia korkeuksissa. Amen

      • Anonyymi

        Jos lasketaan Luukkassa annettujen tietojen perusteella niin Jeesuksen syntymä osuu syksylle jonnekin lehtimajajuhlan ja suuren paaston tienoille. Siitä on keskitalveen vielä matkaa.

        Eli Jeesus syntyi kekrin aikaan. Juutalaisten lehtimajajuhla eli sukkot on alun perin sadonkorjuujuhla jota vietetään syksyllä. Myös muiden kansojen sadonkorjuujuhlat ajoittuvat syksyyn, kuten suomalaisten kekri. Nykyiseen joulunviettoon on siirtynyt paljon vanhan kekrin perinteitä.

        ttps://kekri.fi/opetusaineisto/kekriteksti-ja-tehtavat/

      • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Hitto, nyt taisit puhua kerrankin totta! 😮👍🏻

        Hitto, taisit kerrankin ymmärtää mitä sanoin. 😄😄😄

    • Anonyymi

      Jouluna muistamme sitä, että Jeesus syntyi Beetlemissä aikoinaan!!

      • Anonyymi

        Ei ole varmaa näyttöä siitä, että koko Jeesusta edes oli olemassa. Evankeliumit, joita on yhteensä kymmeniä, ovat saman tarinan edelleenkehitettyjä versioita. Varhaisin evankeliumi perustuu Paavalin hallusinaatioihin, joitten syynä oli lääkäreitten mielestä jakomielitauti tai todennäköisimmin psykoosi.

        Kristinusko saattaa olla yksi maailman menestyksekkäimmistä huijauksista.

        Ainakaan yksikään uskottava, luotettava ja vakavasti otettava ei pidä Jeesusta historiallisena henkilönä joka on ollut olemassa. Hihgulitutkijat toki esittää muuta, mutta ainoastaan todistaakseen että Raamattu on oikeassa ja tiede väärässä eli heillä ei ole puhtaita jauhoja pussissa.

        Jeesuksen historiallisuus on yleisesti tunnustettu tosiasia ja asian tiedostaminen kuuluu yleissivistykseen.
        Asia ei muuksi muutu, vaikka jumalankieltäjät toisin väittävät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan yksikään uskottava, luotettava ja vakavasti otettava ei pidä Jeesusta historiallisena henkilönä joka on ollut olemassa. Hihgulitutkijat toki esittää muuta, mutta ainoastaan todistaakseen että Raamattu on oikeassa ja tiede väärässä eli heillä ei ole puhtaita jauhoja pussissa.

        Sinun oli ilmeisesti piruillaksesi käännettävä tämä väärinpin, vai kuinka? :D https://tieku.fi/kulttuuri/uskonto/oliko-jeesus-historiallinen-henkilo

    • Anonyymi

      Juuri kuuntelin erästä luterilaista pastoria, joka sanoi Jeesuksen syntymäajankohdasta, ettei meillä ole tietoa, milloin "joulu" on ollut Jeesuksen syntymän aikaan eli onko syntymä siinä ajankohdassa tapahtunut kuin joulua nykyään vietämme.

      Tapa juhlia Jeesuksen syntymää on siis vakiintunut nykyiseen joulunaikaan.

    • Anonyymi

      Joulu on talvipäivänseisauksen juhla, silloin aurinko "syntyy" uudelleen.
      Ainakin auringon takia joulua kannattaa juhlia, kuten muinaiset viikingit,
      joilta olemme saaneet nimen joulu.

      • Anonyymi

        Suomessa uskottiin ennen, että aurinko kuolee talvipäivän seisauksena. Kerrottiin, että sen nielaisee valtava kala joka sitten sukeltaa järven pohjaan. Keskitalvenjuhlaan liittyy lukuisia riittejä ja perinteitä joiden tarkoitus oli herättää aurinko takaisin henkiin ja saada se pois "kivisestä mäestä" eli kalan sisältä jonne se oli kätketty "lukkojen" eli kalan hampaiden taakse. Tai sitten muussa tapauksessa maan päälle jäisi ikuinen pimeys kun aurinko ei enää nousisikaan.

    • Anonyymi

      Raamatusta selviää Jeesuksen syntymäajankohta joidenkin raamatunopettajien mukaan siitä, kun laskee temppelin palvelusvuoroja. Siten Jeesus syntyi raamatun vinkkien mukaan lehtimajanjuhlan aikaan.

      Osa messiaanisista juutalaisista kuitenkin väittää, että Jeesus syntyi ja kuoli pääsiäisenä, koska silloin karitsoita paitsi uhrattiin, niin myös karitsoitten luonnollinen syntymäaika on pääsääntöisesti keväällä pääsiäisen aikaan.

      Kirkolliset pitävät Jeesuksen syntymänä nykyistä joulunaikaa. Sen perusteita en tiedä. Raamatusta sille tai joulullekaan ei löydy perusteita, joten perinne lienee oikea vastaus.

      Minulle pääsiäinen on ollut uskonelämän alusta saakka suurin juhla. Enkä näe punaista erilaisista näkemyksistä Jeesuksen syntymäajankohdan suhteen. Vain joulun korostaminen kristinuskon asioissa ärsyttää, koska sellaista ei ole koko raamatussa.

    • Anonyymi

      Joulun historiasta ei ole paskankaan väliä, pääasia on , että ns. joulunpyhinä tehdystä työstä työnantaja joutuu useimmiten maksamaan tuplapalkan, toisinaan jopa enemmänkin! Kiitos Jesse kuitenkin syntymästäsi, oli paikka ja aika sitten mikä tahansa. T. Työläinen.

      • Anonyymi

        Eikö ole mielenkiintoista, että Jeesuksen syntymä tänne maan päälle n. 2000 vuotta sitten, tuottaa sinullekin ylimääräistä palkanlisää joulun aikana tekemästäsi työstä.
        Tässäkin on todistus Jeesuksen historiallisuudesta.

        Se on paremmin todistus vilkkaasta mielikuvituksesta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      196
      3776
    2. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      61
      1428
    3. Ajattelen sinua

      aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet
      Ikävä
      46
      1187
    4. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      51
      1015
    5. Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon

      Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-2000
      Maailman menoa
      100
      994
    6. Onko sulla mitään todisteita

      Että olisin ihastunut sinuun?
      Ikävä
      62
      960
    7. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      69
      903
    8. Pim pom, Ovikello soi. :D

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      67
      885
    9. Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä

      Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä
      Maailman menoa
      83
      842
    10. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      69
      837
    Aihe