Suomen kansalaisen aino velollisuus ja oikeus on

maksaa veroja, jotta pakolaiset ym rikkaat elävät luksus elämää. Näin koska, jos suomen kansalaisena haet apua kun tarvit vaikka väliaikaisesti, et sitä saa. Radikaalisesti sinun on muutettava puolisosta erilleen jos on lapsia, jotta saisit kaikki edut ja tuet, silloin saat apua, uomessa suositaan eropereitä, ei kokoniasta perhettä.

Suomen knasalainen maksaa muiden elämää, ei omaansa. Vasta kun olet työtön ja menettänyt kaiken, saat apua.
Kun tulet pakolaisena, pääset hotelliin asumaan kunnes saat ison uuden asunnon, ja kaikki huonekalut ym käyttörahaa, ja kaiken, töitäkään ei heiltä edellytetä. Kukaan ei tiedä miten paljon he saavat enempi rahaa kuin oma kansa.

Olen tosi katkera, ja pettynyt siihen että suomen kansalaista kohdellaan näin huonosti.
1258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vieraat ensin.

Äänestä

Minusta on kuvottavaa, että tuota avokätisyyttä vielä yritetään peitellä.
Pieni ulkomaalainen perhe sai tukea nettona 1700 € (näin ne dokumentit)
eli saman verran kuin 40 vuotta työtä tehnyt suomen kansalainen.
Eli molempien elintaso on sama, vain lähtökohdat erilaiset.
Kysymys kuuluukin : "ONKO TÄ MÄ OIKEIN ?"
Muualla maailmassa tehdään telttakyliä rajan pintaan, miksi ei meillä.
Meillä tyhjät pikku hotellit ja motellit asutetaan pakolaisilla.
Se on aivan liian houkuttelevaksi suunniteltua eli oikein halutaan imuroida tänne sitä elintasopakolaisiksi tituleerattua porukkaa.
Missä ovat ne pakolaisleiriltä "pelastetut " kiintiöpakolaiset .
Rajan yli pursuaa vain terveitä nuoria meihiä eli rintamakarkureita ja todelliset hätää kärsivät jäävät sinne lähtömaiden tuntumaan ulisemaan kohtaloaan.

Äänestä
  • Eihän tuo ole oikein. Perheen pitää aina saada sosiaaliturvaa enemmän kuin yksittäisen kansalaisen!

    Äänestä

Taas tätä provo trollia ja täyttä puppua!

Mamut ja pakolaiset ei saa sen enempää, kuin me perussuomalaiset saadaan.

https://yle.fi/uutiset/3-6848867

Äänestä
  • Tottakai saavat. Ministeriöissä on myönnetty useita mamuille speksattuja etuisuuksia ja korvamerkittyjä tuloja.

    Äänestä

  • Voi kuule, sinä et eikä me muutkaan tiedä miten paljon he saavat etuja, niistä kun ei kerrota. Miten muuten luulisit että isot perheet elävät hotelleissa, tai saavat uuden ison rivitalon tai omakotitalon käyttöön, auton pihalleen, huonekalut, vaatteet ym harrastukset ja edut, olematta itse työttöminä????? Kieltä osaamattomina?

    JOs he olisivat itse rikkaita, eivät varmasti tulisi tänne hyvän sosiaaliturvan tähden loisimaan.

    Sun kannattaa ensin ottaa asiasta selvää jos et tiedä, ja vasta sitten inttää olevasi toista mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi kuule, sinä et eikä me muutkaan tiedä miten paljon he saavat etuja, niistä kun ei kerrota. Miten muuten luulisit että isot perheet elävät hotelleissa, tai saavat uuden ison rivitalon tai omakotitalon käyttöön, auton pihalleen, huonekalut, vaatteet ym harrastukset ja edut, olematta itse työttöminä????? Kieltä osaamattomina?

    JOs he olisivat itse rikkaita, eivät varmasti tulisi tänne hyvän sosiaaliturvan tähden loisimaan.

    Sun kannattaa ensin ottaa asiasta selvää jos et tiedä, ja vasta sitten inttää olevasi toista mieltä.

    Pakolaisia ei enää sijoiteta hotelleihin. Niin tapahtui vain Perussuomalaisten hallitustaipaleen aikana.

    Äänestä

Asuin kunnan vuokra asunnossa ja v 2015 sieltä soitettiin että minun pitää 2 viikossa muuttaa pois koska pakolaiset muttaa asuntooni. 15 vuotta ehdin siinä asua ja sitten ne hääti minut tylysti kadulle. No mistä minä asunnon saisin 2 viikossa , en mistään saanut ja asuin sitten kaverin mökillä pari viikkoa ja veljeni luona 4 kuukautta. Jouduin heittää omistamiani tavaroita roskiin koska ei ollut paikkaa minne niitä laitan. Lopulta nostin oikeusjutun kunnan asuntotoimistoa vastaan ja voitin sen. Sain 4000 korvauksia mikä oli todella vähän mutta eihän joku raiskattu nainenkaaan saa enempää. Suomessa ei ole oikeuksia köyhillä ja työttömillä. Pakolaiset ensin ja suomalainen heitetään kadulle tuosta vaan. Vuokrat olin aina maksanut ajallaan tietty kun asuin siinä 15 vuotta. Tuurilla sain sitten vuokra asunnon muualta.

Äänestä

Siksi lopetin työnteoa kauan sitten. Miksi minä, kun ei muutkaan. Olin aina hyvä kansalainen, mutta kun huomasin, että hyviä kansalaisia kuritetaan niin lopetin senkin. Mitä rehellisempi olet sen enempi sinua kurjuutetaan, kun olet epärehellinen ja teet pimeesti kaiken ja mkasat kaiken pimeesti, sen paremmin elät.
AIVAN KUIN EDSUKUNNAN TYÖLLISETKIN.

Äänestä

Loiset arvostelee jopa pakolaisia kuinka paljon he saavat. Työssäkäyvää kyllä kyrsii elättää loisia.

Äänestä
  • Niin, ennemmin elätät pakolaisia kuin oman maan kansaa????? Hm, olet vähän kieroutunut tyyppi. Luulen et haluat vaan keskustelua ja provoat siksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

maksaa veroja, jotta pakolaiset ym rikkaat elävät luksus elämää. Näin koska, jos suomen kansalaisena haet apua kun tarvit vaikka väliaikaisesti, et sitä saa. Radikaalisesti sinun on muutettava puolisosta erilleen jos on lapsia, jotta saisit kaikki edut ja tuet, silloin saat apua, uomessa suositaan eropereitä, ei kokoniasta perhettä.

Suomen knasalainen maksaa muiden elämää, ei omaansa. Vasta kun olet työtön ja menettänyt kaiken, saat apua.
Kun tulet pakolaisena, pääset hotelliin asumaan kunnes saat ison uuden asunnon, ja kaikki huonekalut ym käyttörahaa, ja kaiken, töitäkään ei heiltä edellytetä. Kukaan ei tiedä miten paljon he saavat enempi rahaa kuin oma kansa.

Olen tosi katkera, ja pettynyt siihen että suomen kansalaista kohdellaan näin huonosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu