Koronapassin haitat

USA:ssa on tilastojen mukaan kuollut jo yli 800 000 ihmistä koronan tuomiin terveysvaikutuksiin. Nyt on kuitenkin herätty syihin, jotka tähän ovat johtaneet. Senaattori Ron Johnson esittää kysymyksen, kuinka paljon ihmishenkiä olisi säästynyt, jos alusta asti EI olisi pyritty estämään halpojen, jo saatavilla olevien ja yleisessä käytössä olevien lääkkeiden käyttöä.
Rokotteesta toivottiin tehokasta, jota se ei kuitenkaan ollutkaan. Samaan aikaan kun rokotteeseen asetettiin toiveita, kiistettiin muiden lääkkeiden hyöty. Nyt on kuitenkin esimerkkejä, että rokote ei ole suojannut taudin vakavaltakaan muodolta, mutta muilla lääkkeillä on saatu hyviä tuloksia taudin hoidossa.
Jos julkisuudessa ei olisi niin yksipuolisesti korostettu rokotteen erinomaisuutta ja lääkärit olisivat taudin varhaisessa vaiheessa määränneet saatavilla olevaa edullista lääkitystä koronan hoitoon, saattaisi tuhansia ihmisiä olla elossa tänä päivänä.
Tämä kaikki osoittaa sen, miten vaarallista on, kun yleistä debatointia asioista ei sallita. Ajetaan vain yhtä sallittua totuutta, ja kaikki kysymykset/mielipiteet tämän totuuden ulkopuolella halutaan vaimentaa.
On yritetty argumentoida, että tiede on sitä ja tätä mieltä. Tieteeseen pitäisi kuulua avoin keskustelu asioista. Tällä tavoin nimenomaan eri näkökulmat tulevat esiin ja todellinen ymmärrys lisääntyy. Nykyinen koronaan liittyvä keskustelu on valitettavan paljon liikkeelle laitettua propagandaa, jota toistellaan, kuten todellista tietoa.
Koronapassista on tulossa valheellisen viestinnän seuraava murheellinen näytös. On jo tiedossa, että rokote ei estä taudin saamista, eikä tartuttamista eteenpäin. Silti halutaan asettaa ihmiset toinen toistaan vastaan, toiset rokotepassin puolelle ja toiset vastaan.
Jokunen vuosi sitten annetusta rokotteesta aiheutui lapsille narkolepsiaa. Tämän nykyisen rokotteen haittavaikutuksista alkaa pikku hiljaa tulemaan tietoa. Olisiko mahdollista antaa ihmisten itse tehdä valinta, ottaako rokotteen vai ei?
191197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei se nyt vaan käy.

Äänestä

Itse sain toisen rokotteen heinäkuussa ja muutama päivä sen jälkeen alkoi rytmihäiriöt jotka jatkuvat edelleen ja haittaavat elämääni. Viikko sitten viimeksi otetusta EKG;stä näkyi selvästi että rytmit on sekaisin. Myös aiemmin vuorokausiseurannassa asia todettiin. Diagnoosi on ennenaikainen kammiodepolarisaatio. Asia jätettiin siihen koska ne eivät olleet ns. vaarallisia. Selitin lääkäreille sen alkaneen piikin jälkeen. Ihmetyttää lääkäreiden toiminta koska asia jäi siihen eikä otettu kantaa mitenkään jatkotutkimuksista puhumattakaan. Tässä ollan nyt ns. omanonnennojassa. Tein kuitenkin haittavaikutusilmoituksen. Kolmatta piikiä en tule ottamaan... Mikä neuvoksi?

Äänestä
  • Samanaikaisuus ei ole todiste syyseuraussuhteesta eikä koronaan ollut tehoavia halpoja lääkkeitä antivaksereiden väitteistä huolimatta. Nyt on tulossa siihen tehoavia lääkkeitä mutta halpoja ne eivät ole.

    Äänestä

  • Huomasin Duodecin-sivulla olevan paljon tietoa vaivastasi. Ei maallikko osaa arviota tehdä sydänongelmista. Tylyltä vaikuttaa saamasi kohtelu. Pyydä päästä juttelemaan sydänongelman takia sydänlääkärille. Jos jätetään kuitenkin asian kanssa yksin eikä piitata huolestasi eikä haitasta mikä on tullut eikä sinulla ole varaa yksityisellä käydä ota yhteys potilasasiamieheen (vai kuuluisiko nykyisin sanoa -henkilöön?).
    Pikaista toipumista ja parempia vointeja sinulle.

    Äänestä

Kyllä meille kaikkien alojen asintuntija Donald Trump esitteli halpoja lääkkeitä.

” Aiemmin Trump on kehunut malarialääke hydroksiklorokiinia koronan parantajana
– Ja sitten on desinfiointiaine, joka tyrmää sen minuutissa. Yhdessä minuutissa! Ja olisiko keino, jolla voisimme tehdä jotakin, piikittämällä tai melkein puhdistuksena? Sillä ymmärrättehän, että se menee keuhkoihin ja tekee siellä valtavan paljon, joten olisi mielenkiintoista tsekata se. Siihen pitäisi käyttää lääkäreitä, mutta minusta se kuulostaa mielenkiintoiselta, pohdiskeli Trump.

Trump kertoi, että tutkimusten mukaan valkaisuaine tappaa viruksen viidessä minuutissa ja isopropyylialkoholi tappaa sen 30 sekunnissa.”

Äänestä
  • Olisi pitänyt antaa mister Trumpin kokeilla omia lääkkeitä.
    Maailma olisi ollut parempi paikka elää.

    Äänestä

Nostavat keskustelun tasoa nuo kaksi viimeisintä kommenttia. Oikein asiantuntijuus loistaa.

Äänestä

Koronapassin avustuksella ulkomaanmatkaajat toi ja levitti omikronin suomeen viikonlopun aikana, viikko pari, niin tulokset näkyy katastrofaalisina tartuntamäärien nousuina.
Vielä tulee aika, jolloin etsitään syyllisiä, kenen toimesta passi otettiin käyttöön.

Äänestä

Joo, jotkut luulevat tosissaan, että koronapassi suojaa heitä. Eipä se taida suojata koronapassin omistajaa, eikä ketään muutakaan.
Koronapassi aiheuttaa vain vääränlaisen turvallisuuden tunteen ja kuvitelman, että ollaan paremmin suojassa.

Äänestä
  • KoronPassi pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä edes jotenkin. Passin heikkous on testatut rokottamattomat jotka yleensä saavat taudin vakavan muodon oireettomilta rokotetuilta. Ministeri Haavisto hyvä esimerkki oireettomasta rokotetusta eli rokote toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KoronPassi pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä edes jotenkin. Passin heikkous on testatut rokottamattomat jotka yleensä saavat taudin vakavan muodon oireettomilta rokotetuilta. Ministeri Haavisto hyvä esimerkki oireettomasta rokotetusta eli rokote toimii.

    Ei välttämättä johdu rokotteista, mutta Haavisto on altistuttanut kymmenittäin ihmisiä. Saas nähdä montako sairastuu. Muualla vastaavissa tilanteissa suurin osa rokotetuista saa tartunnan.

    Äänestä


koronapassi soveltuu vain ja ainoastaan p.....n pyyhkimiseen

Äänestä

Täyttä hölynpölyä. Miten kukaan edes viitsii kirjoittaa tuollasta roskaa kuin ketjun aloittaja? Ensinnäkin koronarokotukset on todettu erittäin tehokkaiksi etenkin taudin vakavaa muotoa vastaan mikä on kaikkein tärkeintä. Rokotteet antavat erinomaisen suojan sitä vastaan, että sairastuisit koronaan vakavasti ja mahdollisesti joutuisit jopa sairaalaan sen takia. Muun väittäminen on ihan tahallista asioiden vääristelyä. Toisekseen ne muut lääkkeet, joista aloittaja puhuu on tarkoitettu jo sairastuneiden koronapotilaisen hoitamsieen, ei siis sen esämiseen että sairastuisit koronaan. Ei ole olemassa mitään muita lääkkeitä, joilla sairastumista koronaan voitaisiin torjua. Ja muuten, siitä narkolepsiajutusta on jo useita vuosia eikä pari vuotta kuten ketjuna loittaja väittää. Koko tuo sepystys on taas kerran pahimminluokan asioiden vääristelyä niiden ihmisten puolelta, jotka ovat niitä vastuuttomia ja piittaamattomia rokotusten välttelijäitä.

Äänestä
  • Toisilla järki pelaa kuin tahkoa vääntäisi.

    Äänestä

Osoitapa, missä kohtaa vääristelin asioita.

Äänestä

»16. Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.

Äänestä

Tuo edellinen vertaus voi olla osuva. Mutta todennäköisesti liian pitkälle menevät pakkotoimet johtavat yhteiskuntien levottomuuksiin, mellakoihin jne.
Juutalaiset menivät kuin uhrikaritsat keskitysleireihin joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Suostuvatko miljoonat ihmiset eri maissa räikeisiin oikeuksiensa polkemisiin ja perusteettoman halveksunnan kohteena olemiseen, en usko.
Olisi aika ajatella asioita tätä päivää pidemmälle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

USA:ssa on tilastojen mukaan kuollut jo yli 800 000 ihmistä koronan tuomiin terveysvaikutuksiin. Nyt on kuitenkin herätty syihin, jotka tähän ovat johtaneet. Senaattori Ron Johnson esittää kysymyksen, kuinka paljon ihmishenkiä olisi säästynyt, jos alusta asti EI olisi pyritty estämään halpojen, jo saatavilla olevien ja yleisessä käytössä olevien lääkkeiden käyttöä.
Rokotteesta toivottiin tehokasta, jota se ei kuitenkaan ollutkaan. Samaan aikaan kun rokotteeseen asetettiin toiveita, kiistettiin muiden lääkkeiden hyöty. Nyt on kuitenkin esimerkkejä, että rokote ei ole suojannut taudin vakavaltakaan muodolta, mutta muilla lääkkeillä on saatu hyviä tuloksia taudin hoidossa.
Jos julkisuudessa ei olisi niin yksipuolisesti korostettu rokotteen erinomaisuutta ja lääkärit olisivat taudin varhaisessa vaiheessa määränneet saatavilla olevaa edullista lääkitystä koronan hoitoon, saattaisi tuhansia ihmisiä olla elossa tänä päivänä.
Tämä kaikki osoittaa sen, miten vaarallista on, kun yleistä debatointia asioista ei sallita. Ajetaan vain yhtä sallittua totuutta, ja kaikki kysymykset/mielipiteet tämän totuuden ulkopuolella halutaan vaimentaa.
On yritetty argumentoida, että tiede on sitä ja tätä mieltä. Tieteeseen pitäisi kuulua avoin keskustelu asioista. Tällä tavoin nimenomaan eri näkökulmat tulevat esiin ja todellinen ymmärrys lisääntyy. Nykyinen koronaan liittyvä keskustelu on valitettavan paljon liikkeelle laitettua propagandaa, jota toistellaan, kuten todellista tietoa.
Koronapassista on tulossa valheellisen viestinnän seuraava murheellinen näytös. On jo tiedossa, että rokote ei estä taudin saamista, eikä tartuttamista eteenpäin. Silti halutaan asettaa ihmiset toinen toistaan vastaan, toiset rokotepassin puolelle ja toiset vastaan.
Jokunen vuosi sitten annetusta rokotteesta aiheutui lapsille narkolepsiaa. Tämän nykyisen rokotteen haittavaikutuksista alkaa pikku hiljaa tulemaan tietoa. Olisiko mahdollista antaa ihmisten itse tehdä valinta, ottaako rokotteen vai ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu