Laitanpa tällaisen vanhan filmin linkin tänne itsenäisyyspäivän kunniaksi:
https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_113245
Ainakin itselle tulee tätä katsoessa hyvin surullinen olo. - Voi, mitä me ollaankaan tehty omalle energiaomavaraisuudellemme. Meillä on turvetta, mutta kohta ei ole kalustoa, eikä ammattitaitoa sen nostamiseen.
Polttoturve
3
191
Vastaukset 3
- Anonyymi
Nykypäivän päättäjät eivät ymmärrä sitä työn määrää, millä meidän hyvinvointi on saavutettu. Se työ ja itsemääräämisoikeus ollaan valmiita luovuttamaan EU:lle. Turve meni jo. Seuraavaksi rauhoitetaan meidän metsät Saksan hiilinieluiksi, että saavat siellä lämmittää kivihiilellä ja maakaasulla.
- Anonyymi
Oikeita ja todella surullisia toteamuksia turpeen ja metsän kohtaloista Suomen tyhmien päättäjien käsissä jotka antoivat vihreiden valheella ja arvalla ajaa turpeen uusiutumattomaksi vaikka se:
Ruotsissa luetaan uusiutuvaksi ja sitä nostetaan ja Suomen valtion yhtiö saa siitä osinkoja??
Turve yhteyttää, kasvaa ja sitoo hiiltä pinta-alaansa kohti kaksi kertaa enemmän kuin metsä jota sitäkin nyt vainotaan.
Vihreä Hassin johdolla ja vassarit ja yksi Pietikäinen saivat tämän aikaan.
Toivottavasti äänestäjät muistavat nämä joilla on tämä petturin merkki otsassa.
Suomessa on n. 10 miljoonaa hehtaaria suota ja jo 200.000 hehtaarin alalla olevan turpeen lämpöarvo on 400 miljardia euroa eli kolmle kertaa suurempi summa kuin Suomen valtion kaikki velat130 miljardia.
- Anonyymi
"Vihreää siirtymää" vouhotusta jonka karu totuus alkaa paljastua Suomen talvessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 65815
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551