Itse söin Citymarketista ostettua MAISTERIN PYTTIPANNUA, johon lisäsin annosta kohden kaksi kanan munaa. Jälkiruokana mansikka-vadelma kakkua, ja italialaisia sitruunakeksejä. Seuraavaksi ruotsalaista rommirusinaglögiä.
Minkäslaista ateriaa söitte itsenäisyyspäivän kunniaksi?
Anonyymi
3361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Söin hetki sitten perjantaina duunaamani lasagneten jämät. Aamulla söin jälkiuuniruisleipää suomalaisella juustolla ja argentiinalaisella hevosella.
Sosialismissa on pakko turvautua tuontituotteisiin. Vain presidentinlinnassa ja pääministerin palkoilla on varaa syödä kokonaan suomalaista.
Mistä kuulit?
Luin aamiaiskorvauksista, joilla huomasin olevan varaa maksaa suomalaisesta tuotteesta pyydettävää hintaa.
Kim il soitti. Ja koko P-Korean kansa vahvisti ettei heistä kenelläkään ole varaa syödä suomalaista ruokaa. Ja monet ettei yleensäkään minkään muunkaan maalaista ruokaa.
Koska: Kommunismi on ihqua! ❤️
Kotimaista merkkistä kalakeittoa, pari annosta. Muistaakseni 1,6 euroa per annos, rismasta. Maalahden limppua voilla. Ahhh.
Ateria koostui yhdistellen mitä jääkaapista ja pakastimesta löytyi.
Perunalaatikkoa, ryynimakkara ( sinappia), paistettuja amerikanpekoni-paloja, sillisalaattia, nokare majoneesia päällä, maitoa.
Joulutorttuja ja (a:tonta) glögiä, kahvia. ☕🕯️🇫🇮
Mielestäni sinappi ei sovi oikein ryynimakkarin kylkeen.
Ei niin. Mutta päälle sopii oikein erinomaisesti! :P Ryynärit! :P *kuolaa*
Pitäski joku päivä hommaa kun ei o tullu pariin vuoteen syötyykään noita! Kiitti vinkistä.
Kinkku-jalapeno pizzan. Ja nyt kaduttaa. Syön normaalisti melko kevyesti kasvispainotteista ruokaa, joten tapahtui se, mitä hieman odottelinkin. Hemmetin tukala olo ja mahakipu. Nyt tässä kärvistellään ja odotellaan olon paranemista.
Se kasvis-osa (jalopeno) tosta pizzasta oli varmaan pilalla? Koska kinkkuhan kyllä säilyy vaikka jääkaapin ulkopuolella päiväkausia.
Kuinkahan somalit juhlistavat Suomen itsenäisyyttä? Niillä on syytä kumartaa ja syvään Suomelle itsenäisyyspäivinä. Ovat sentään nauttimassa pelkästään kaikista mahdollisista eduista mitä ei olisi jos oltaisi osa venäjää.
Somalikin olisi voinut taistella oman maansa puolesta ja omista oikeuksistaan omassa maassaan, mutta ei. Käenpoikina vieraan maan alaisiksi tullaan. KUKKUU KUKKUU.....
No tänään olen syönyt vain silli-voileipiä pitkästäaikaa vaikka ensin mietin graavilohi-leipiä, mutta kääntyikin enemmän mieliteon mukaiseksi. Niin kyllä jokapäiväinen kaurapuuro aamupäivällä kun heräillyt.
Kun ei ollut koronaa vielä olemassakaan niin kyllä silloin kävimme vaimoni kanssa konserttitalon konsertissa jossa finlandia soi komeasti livenä.
Syömään mentiin ravintolaan konsertin jälkeen.
Oi niitä aikoja. Omaan tradiitiooni on joka joulu kuulunut jouluteatteri. Nyt koronan aikaan ei ole teattereissa tullut käytyä. Hirveä ikävä teatteriin.
Eiköhän toi Marin taas jonkunlaisen pop-up teatterin keksi taas joulujemmekin iloksi? :) :D
Tonnikalaa ja näkkileipää, palanpainikkeeksi vissyä.
Asunnottomalla ei ole keittiötä.
Kiitos rikolliset asuntoyhtiöt isännöitsijöineen.
Kiitos rikolliset viranomaiset, poliisi ja oikeuslaitos.
Turhaan veteraanit tätä Suomea puolustivat ja rakensivat, tämän nykyisen vellihousuporukan tuhottua kaiken rakennetun.
Onko sut häädetty asunnostas? Ilkeä isännöitsijä ja naapurit, jotka eivät sietäneet ja siedä perseilevää komukan elämäntyyliäsi?
Häijy poliisi, joka laittoi rautoihin kun huusit rappukäytävässä niin, että ylä- ja alakerrokset kaikui: tästä syystä naapuruston lapset itkivät, koirat haukkui?
Elää muista piittaamatta, möykätä, kutsua koko kapakka kylään, parvekkeen kaiteen kautta tietysti (kun avaimet katos), bilettää vuokria maksamatta jne, kuten sosialistin yksinoikeuksiin kuuluukin?
Ja porwavi on v*tun rvasistifasistinazipervsu! 🚩
Opettele lukemaan.
… ja kirjoittamaan.
Yllättävän moni pitää eineksiä edullisena ruokana. Ja toki täytyy myös todeta, että yllättävän moni syö moista einespaskaa.
Makaroonia ja jauhelihaa
Vanhaa lämmitystä.
Kai se sitten oli kylmäpalaa?
Minkä itsenäisyyden?
Muiston kunniaksi 😉
Kylmää salaattia ja light olutta
Tänään syön kebabia riisillä.
Urho grillimakkaraa ja Lidlin pussimuusia joka on markkinoiden parasta.
Eiks toi urhoki ole liiteristä. Onko hyvä makkara?
Hyvää on ja Atrian tekemää.
Ahvenkukkoa ja jälkiruuaksi Koskenkorvaa.
Taatusti kotimaista itsenäisyyspäivän kunniaksi.
Illallinen kohta vaaleaa rostenin leipää lild 27c margariiniä valion arki juustoa ja maitoa
Lounas oli taco salaatti oluella
No kerrotaan nyt sit omakin menyy, kun muutkin.
Curry-kanakastiketta basmatiriisillä ja kirsikkatomaatteja sivuluisuna. Joku vaniljahärpäke jälkkäriks. Ja snapsit päälle! :P