Suomi kärsi aivan hirveät tappiot Jatkosodassa

Kaatuneet, haavottuneet ja vangit yhteensä n. 200 000 miestä. Saksan väkilukuun n. 80 milj. verrattuna se tekisi n. 4,3 miljoonaa ja N-liiton väkilukuun n. 200 miljoonaa verrattuna lähes 11 miljoonaa.

Suomen luku on aivan kammottava kun huomioi, että Suomi kävi kovaa sotaa vuosina 1941 ja -44 yhteensä vain n. 8-9 kk lopun 3 vuoden sota-ajasta oli enemmän tai vähemmän asemasotaa. Nuo kaksi vertailumaata paahtoivat täysillä koko ajan, Saksa 4 v 3 kk ja N-liitto 4 vuotta.

Kyllä vuosien -41 ja -44 täytyi olla käsittämättömän verisiä miesten haaskuuta Mannerheimin 1. Maailmansodan oppien mukaisesti sodittuina.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hirveät tappiot tosiaan.

Suomalaisia jäi sotavangeiksi noin 4 000. Vastaavasti Puna-Armeijasta otettiin noin
66 000 vankia.

Suomi soti omassa Sotakorkeakoulussa kehitettyjen operatiivisten ja taktisten oppien mukaan.

Tappioiden pääosan aiheutti yleensä vastustajan valtava ylivoima sodan ratkaisuvaiheissa.

Toinen syy oli sotiminen ilman suuria tykistö-, panssari- ja lentokonemassoja paljolti upseerien operatiivisen ja taktisen taidon sekä miesten sitkeyden ja taistelutahdon varassa.

Äänestä
  • -----Suomi soti omassa Sotakorkeakoulussa kehitettyjen operatiivisten ja taktisten oppien mukaan.------

    Joista Mannerheim ei tiennyt hökkösen pöläystäkään eikä välittänyt jos jotain tiesi. Hän oli maailman napa jota mitkään opit ja pumaakat eivät rajoittaneet.

    ----.--Toinen syy oli sotiminen ilman suuria tykistö-, panssari- ja lentokonemassoja paljolti upseerien operatiivisen ja taktisen taidon sekä miesten sitkeyden ja taistelutahdon varassa.-----

    Juu, eli hyökkäykset bunkkerilinjoja vastaan pelkin kasapanoksin kun asiallinen aseistus puuttui tai sitä ei käytetty. Karkeinta miesten tapattamista mitä voi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Suomi soti omassa Sotakorkeakoulussa kehitettyjen operatiivisten ja taktisten oppien mukaan.------

    ” Joista Mannerheim ei tiennyt hökkösen pöläystäkään eikä välittänyt jos jotain tiesi. Hän oli maailman napa jota mitkään opit ja pumaakat eivät rajoittaneet.”

    Mitä ihmetyä jankkaat? Ei Mannerheim todellakaan määrännyt hyökkäystapaa vaan rintamakomentajat ja suomalaiset olivat kuuluja siitä, että aina koukattiin kuin voitiin!

    ”Juu, eli hyökkäykset bunkkerilinjoja vastaan pelkin kasapanoksin kun asiallinen aseistus puuttui tai sitä ei käytetty. Karkeinta miesten tapattamista mitä voi olla.”

    Sellaisiinkin jouduttiin, mutta ONNEKSI PERIN HARVOIN! Suomen peitteisessä ja laajassa maastossa hyökkäyksiin päästiin useimmiten suomalaisella tavalla ja suuret vankimäärät (64.000) kertovat juuri siitä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Suomi soti omassa Sotakorkeakoulussa kehitettyjen operatiivisten ja taktisten oppien mukaan.------

    Joista Mannerheim ei tiennyt hökkösen pöläystäkään eikä välittänyt jos jotain tiesi. Hän oli maailman napa jota mitkään opit ja pumaakat eivät rajoittaneet.

    ----.--Toinen syy oli sotiminen ilman suuria tykistö-, panssari- ja lentokonemassoja paljolti upseerien operatiivisen ja taktisen taidon sekä miesten sitkeyden ja taistelutahdon varassa.-----

    Juu, eli hyökkäykset bunkkerilinjoja vastaan pelkin kasapanoksin kun asiallinen aseistus puuttui tai sitä ei käytetty. Karkeinta miesten tapattamista mitä voi olla.

    Typeriä valeita!

    Mannerheim pyrki kaikessa säästämään elävää voimaa hyvin tietoisena sen vähäisyydestä ja Talvisodan raskaista tappioista.
    Hän perehtyi tappiotilastoihin kahdesti päivässä.

    Ylipäällikkö teki päätökset.
    Operatiiviset suunnitelmat hahmotteli Ranskan sotarkorkeakoulun käynyt kenraali Airo ja käskyt niiden perusteella laativat Operatiivisen osaston Suomen SKK:n käyneet upseerit.
    Kenttäkomentajat olivat enimmäkseen Suomen SKK:n käyneitä.

    Bunkkerilinjat puhkaistiin tykistöllä ja suora-ammuntatulella, joskus kasapanoksin ja liekinheittimin kaikkien armeijojen tapaan.
    Bunkkeriklijojenläpäisy eijohtanut suuriintappioihin,kuinparissa tapauksessa. Tappiot kasvoivat taistelujen jatkuessa Itä-Karjalassa aina joulukuuhun asti

    Äänestä

Suomalaisten suhteelliset tappiot kesällä 1941 olivat 2,1 kertaa suuremmat kuin Saksan.

Kaikkiaan oli mentävä aina vuodenvaihteeseen 1943-44 ennenkuin Saksa sotilastappioissa II maailmansodassa ensi kerran suhteessa väkilukuun ohitti Suomen tappioissa (kuolleet ja haavoittuneet sotilaat).

Suomen sotilaskuolemat taisteluissa olivat maailman kolmanneksi suurimmat suhteessa väkilukuun II maailmansodassa.

Äänestä
  • ” Suomen sotilaskuolemat taisteluissa olivat maailman kolmanneksi suurimmat suhteessa väkilukuun II maailmansodassa.”

    Toistelet samaa virheellistä väitettä kuin kolmen markan gramafoni!

    Menepä katsomaan googlella ’War casualties WW2’ niinnhuomaat, että hyvä jos yllämme edes kymmenen joukkoon! Siellä kun on eräti prosenttiluvutkin valmiiksi laskettuina!

    Äänestä

Pähkäilkää vaan miten sota olisi ollut vältettävissä. Suomessa piileskellet Lenin ja Stalin olivat ampunet.

Äänestä

Kerroppa älypää miten Suomi olisi voinut välttää Jatkosodan se olisi tuulu Suomen kohdalle tavalla tai toisella.
Nyt sodittiin Suomen rajojen ulkopuolella toinen vaihtoehto olisi ollut, että Saksa ja NL olisivat ottaneet yhteen Suomen alueella, jos olisi oltu asiassa passiivisia.

Äänestä

Neuvostiliitto kärsi kymmenkertaisen tappion. Noin 2.5 miljoonaa. Tuokin luku alimitoitettu sillä nykyinen venäjä vääristelee lukuja. Pari vuotta eteenpäin niin ilmoittavat naama pokkana ettei kuollut kuin muutama tuhat.
Varas ei ole tullut kuin tappamaan ja tuhoamaan .
Vanhat neukkuturistit muistavat miten yltäkylläinen maa se oli ja on edelleen. Otit mukaan sukkahousuja ja pari norttiaskia, möit ne ja olisit voinut ostaa koko kaupan leipävaraston. Ei siellä muuta ollutkaan. Joitain hapankaalipurkkeja saattoi olla.
Ihmiset jonottivat puoli päivää jotta saisivat pari pullamössöleipää henkensä pitimeksi.
Keskiverto työläinen tehtaissa tienaa noin 300-500 euroa kuukaudessa. Siinä saa vähän aikaa säästää jotta saa vanhan ladan ostettua. Käykää muurmanskissa. Siellä niitä ladoja on pilvin pimein. Muistakaa ottaa kaasunaamari mukaan! Paikalliset nikkelitehtaat ovat raiskanneet koko luonnon. Kahden nikkelitehtaan päästöt ovat sama kuin koko suomen! Tuhanseja hehtaareja on kuollutta, lohdutonta näkymää.

Äänestä

” Kaatuneet, haavottuneet ja vangit yhteensä n. 200 000 miestä. Saksan väkilukuun n. 80 milj. verrattuna se tekisi n. 4,3 miljoonaa ja N-liiton väkilukuun n. 200 miljoonaa verrattuna lähes 11 miljoonaa.”

Jos kerran omien joukkojen lähettäminen sotaan on niiden ”tapattamista” niin historian pahin ”tapattaja” oli Josef Stalin, jonka komennossa kuoli 14,6 miljoonaa puna-armeijalaista toisessa maailmansodassa edetessään pitkälle Eurooppaan orjuuttamaan Itä-Blokin valtioita ja niiden kansoja!

Saavutus kesti vain vuodet 1945-1990, jonka jälkeen Neuvostoliitto romahti ja menetti liki kaikki valloitukset samalla kun suuri joukko sen osiksi alistettuja maita karkasi vapauteen! Valloitusmielessä kaatuneiden sotilaiden uhri oli täysin turha!

Sic Transit Gloria Mundi!

Äänestä
  • ------Jos kerran omien joukkojen lähettäminen sotaan on niiden ”tapattamista” niin historian pahin ”tapattaja” oli Josef Stalin, jonka komennossa kuoli 14,6 miljoonaa puna-armeijalaista toisessa maailmansodassa-----

    Olet siis sitä mieltä, että kun Suomi lähetti miehiä Talvisotaan niin se oli tapattamista. Minä en ole sitä mieltä. Puolustussota ei ole tapattamista, hyökkäyssota kuten 1941 on tapattamista.

    -----edetessään pitkälle Eurooppaan orjuuttamaan Itä-Blokin valtioita ja niiden kansoja!-----

    Kyllä voi katkeruus olla hanulla valtavaa kun N-liitto ei lopettanut Saksan mieliksi sotaa kesken vaan meni Berliiniin ja ajoi Hitlerin ampumaan aivonsa seinille ja valuttamaan kaikki nesteensä huovalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Jos kerran omien joukkojen lähettäminen sotaan on niiden ”tapattamista” niin historian pahin ”tapattaja” oli Josef Stalin, jonka komennossa kuoli 14,6 miljoonaa puna-armeijalaista toisessa maailmansodassa-----

    Olet siis sitä mieltä, että kun Suomi lähetti miehiä Talvisotaan niin se oli tapattamista. Minä en ole sitä mieltä. Puolustussota ei ole tapattamista, hyökkäyssota kuten 1941 on tapattamista.

    -----edetessään pitkälle Eurooppaan orjuuttamaan Itä-Blokin valtioita ja niiden kansoja!-----

    Kyllä voi katkeruus olla hanulla valtavaa kun N-liitto ei lopettanut Saksan mieliksi sotaa kesken vaan meni Berliiniin ja ajoi Hitlerin ampumaan aivonsa seinille ja valuttamaan kaikki nesteensä huovalle.

    Katkeruutta ei ole tippaakaan, koska molemmat paihikset romahtivat! Saksa 1945 ja Neukku 1991!

    Hyvä niin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katkeruutta ei ole tippaakaan, koska molemmat paihikset romahtivat! Saksa 1945 ja Neukku 1991!

    Hyvä niin!

    Jos et ole katkera niin miksi sitten annat ymmärtää että olet.

    Äänestä

Talvisodassa suomi oli käytännössä yksin Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliitto oli muutakin kuin Venäjä. Siihen kuului Venäjän lisäksi Keski-Aasia, Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan, Kaukasia, Armenia, Azerbaidžan, Georgia,
Moldova, Ukraina, Valko-Venäjä.
Jatkosodassa vastassa oli näiden lisäksi USA, Britannia sekä muutt liittoutuneet ketkä osallistuivat Venäjän rinnalla suomen vastaisiin toimiin mm. aseistamalla ja tukemalla sotaa suomea vastaan.
Kun huomioi että suomella on ollut vastassa nuo kaikki mahtavat maat jotka eivät kuitenkaan vallanneet suomea, on lopputulos kuitenkin aika hyvä.
Vaikka uhreja tuli valtava määrä.
Kun isältä kysyin miltä sodassa tuntui ampua ihmisiä, vastasi hän ettei tiedä. On ampunut ainoastaan seitsemän vihollista joiden ansiosta palkittu sotilas.

Äänestä

Se on näkökulmasta kiinni miten asiat näkee.
Suomi on olemassa ja voi suhteellisen hyvin. Moni haluaa suomeen.
Neuvostoliitto on hävinnyt, sitä ei enää ole vaikka oli aika monen unelma.
Saksa on ollut sodan jälkeen yksi maailman vetureista kuten Japani, toisin kun "suuri ja mahtava" mosko vitseineen ja varastettuine sotasaaliineen.
Jokainen suomalainen sankarivainaja on ollut liikaa. Mutta ilman heitä suomella olisi ollut "suuren ja mahtavan" valloittamien maiden kohtalo.
Kiitos suomen pelastajille.

Äänestä

-----Talvisodassa+suomi+oli+käytännössä+yksin+Neuvostoliittoa+vastaan..-----Silti+N-liitolla+oli+vahdittavia+joka+suunnalla+eli+ei+Puna-armeijaa+voitu+marssittaa+100+%+Suomen+rajalle.+Lisäksi+N-liiton+puolella+toimivat+Suomea+vastaan+myös+Saksa+ja+USA+sangen+tehokkaina+ruskin+kumppaneina.+Saksa+esti+lähes+kaiken+sotilaallisen+avun+Suomeen+ja+USA+toimitti+N-liitolle+erilaista+sodassa+käytettävää+materiaalia,+mm.+korkeaoktaanista+lentokonebensiiniä.+Kelpasi+N-liiton+koneitten+sillä+bensalla+tuhota+Suomen+armeijaa+ja+kaupunkeja.+Varmaan+olivat+siitäkin+kiitollisia+USA:lle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kaatuneet, haavottuneet ja vangit yhteensä n. 200 000 miestä. Saksan väkilukuun n. 80 milj. verrattuna se tekisi n. 4,3 miljoonaa ja N-liiton väkilukuun n. 200 miljoonaa verrattuna lähes 11 miljoonaa.

Suomen luku on aivan kammottava kun huomioi, että Suomi kävi kovaa sotaa vuosina 1941 ja -44 yhteensä vain n. 8-9 kk lopun 3 vuoden sota-ajasta oli enemmän tai vähemmän asemasotaa. Nuo kaksi vertailumaata paahtoivat täysillä koko ajan, Saksa 4 v 3 kk ja N-liitto 4 vuotta.

Kyllä vuosien -41 ja -44 täytyi olla käsittämättömän verisiä miesten haaskuuta Mannerheimin 1. Maailmansodan oppien mukaisesti sodittuina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu