Olen aliarvioinut taksikuskien älykkyyden

Terveisiä Kuusisaaresta!

Minut tunnetaan ihmisenä joka on erittäin kriittinen taksialaa ja eritoten taksikuskeja kohtaan. Olen aina pitänyt kuskeja tyhminä ja yksinkertaisina. Niinpä päätinkin antaa heille mahdollisuuden osoittaa, että minä olen ollut ainakin osittain väärässä. Kutsuin yhteensä 50 taksikuskia älykkyystestiin joista 20 lupautui osallistua. Testipäivänä paikalle kuitenkin saapui vain viisi. Seitsemän eksyi, kuudella oli liian kova krapula tai he olivat humalassa ja kahta en tavoittanut. Paikalle saapuneet tulivat yhteiskyydillä leipomon kautta.

Testissä oli yhteensä kolme tehtävää joiden vastaamiseen oli aikaa tunti per tehtävä. Kuskit saivat käyttää vapaasti kaikkia mahdollisia tietolähteitä. Ensimmäinen kysymys oli paljonko on "1 1". Jokainen kuski vastasi tähän oikein ja vastaamiseen kului keskimäärin noin 24 minuuttia. Toinen kysymys oli, paljonko on "7 7 - 14". Kaksi kuskeista vastasi väärin. Kolme oikein vastannutta vastasi keskimäärin 37:ssä minuutissa. Viimeisessä eli kolmannessa tehtävässä kysyttiin kuskin nimeä. Tämä oli jo liian kova pala kaikille paitsi yhdelle ja hänelläkin vastaamiseen meni 51 minuuttia.

Olen edelleen hiukan yllättynyt tuloksesta sillä oletin, että yksikään kuskeista ei olisi osannut vastata oikein toiseen tai kolmanteen tehtävään mutta niin vain joukosta löytyi "neroja". Joka päivä oppii uutta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisit pyytänyt sitä yhtä kirjoittamaan nimensä.

Äänestä

Jaaha, Jakomäestä kajahtaa jälleen. Hoitojakso päättynyt ja avohoito jatkuu. Tulokset luettavissa aloituksesta. Hukkaan meni sekin hoitojakso.

Äänestä

Jaa että tänään Kuusisaaresta, vai Jakomäestä, ei enää vestsendistä?

Äänestä

Tyhmä saa olla mutta ei taksikuski.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Terveisiä Kuusisaaresta!

Minut tunnetaan ihmisenä joka on erittäin kriittinen taksialaa ja eritoten taksikuskeja kohtaan. Olen aina pitänyt kuskeja tyhminä ja yksinkertaisina. Niinpä päätinkin antaa heille mahdollisuuden osoittaa, että minä olen ollut ainakin osittain väärässä. Kutsuin yhteensä 50 taksikuskia älykkyystestiin joista 20 lupautui osallistua. Testipäivänä paikalle kuitenkin saapui vain viisi. Seitsemän eksyi, kuudella oli liian kova krapula tai he olivat humalassa ja kahta en tavoittanut. Paikalle saapuneet tulivat yhteiskyydillä leipomon kautta.

Testissä oli yhteensä kolme tehtävää joiden vastaamiseen oli aikaa tunti per tehtävä. Kuskit saivat käyttää vapaasti kaikkia mahdollisia tietolähteitä. Ensimmäinen kysymys oli paljonko on "1 1". Jokainen kuski vastasi tähän oikein ja vastaamiseen kului keskimäärin noin 24 minuuttia. Toinen kysymys oli, paljonko on "7 7 - 14". Kaksi kuskeista vastasi väärin. Kolme oikein vastannutta vastasi keskimäärin 37:ssä minuutissa. Viimeisessä eli kolmannessa tehtävässä kysyttiin kuskin nimeä. Tämä oli jo liian kova pala kaikille paitsi yhdelle ja hänelläkin vastaamiseen meni 51 minuuttia.

Olen edelleen hiukan yllättynyt tuloksesta sillä oletin, että yksikään kuskeista ei olisi osannut vastata oikein toiseen tai kolmanteen tehtävään mutta niin vain joukosta löytyi "neroja". Joka päivä oppii uutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu