Moi Isämmaalliset!
Aika pahalle tuntui, kun Suomen vihervasurit päättivät ostaa sotakoneet ameriikkalaisilta. Olisi ollut tarjolla lähinaapurista samalla rahalla 250 suhoi 35 -hävittäjää. Toimivat nämä suhoit myös räntäsateella päinvastoin kuin ameriikkalaiset. Miksi Suomi ei mene puolustusliittoon Venäjän kanssa? Paljon hyvää tulisi sieltä koko Isämmaalle.
t. Persu Isämmaan Asialla!
Aika pahalle tuntui, kun Suomen vihervasurit päättivät ostaa sotakoneet ameriikkalaisilta. Olisi ollut tarjolla lähinaapurista samalla rahalla 250 suhoi 35 -hävittäjää. Toimivat nämä suhoit myös räntäsateella päinvastoin kuin ameriikkalaiset. Miksi Suomi ei mene puolustusliittoon Venäjän kanssa? Paljon hyvää tulisi sieltä koko Isämmaalle.
t. Persu Isämmaan Asialla!
Vastaukset 42
Vanhimmat
puolet venäjältä ja puolet lännestä , suomella olisi ollut sotatilanteessa etu 🙂
Todellisuudessa valinta oli tehty jo ajat sitten, paras kone olisi ollut eurofighter.
Minulla on turvallinen olo, kun hävittäjä-hankinnasta päättivät muut kuin netin "asiantuntijat". Vai ihan migit takaisin Suomen taivaalle tai puolet Putinilta...
sinulla on turvallinen olo kun pappi päättää mielikuvituskaverin kanssa tulevaisuudestasi 🤣
Jos Perussuomalaiset olisivat hallitusvastuussa he olisivat ostaneet Suomen tueksi myös Sotalaiva Admiral Kuznetsovin. .... Ilkeää länttä vastaan. Olisi saatu hyvä peli kahden paperikoneen hinnalla. Savuttava pääkone vaihdettu 20 häkäpönttöön ja käyty sen jälkeen näyttäytymässä ruottalaasille. Olisi siinä hurri katsonut, että on siinä laitos (kun vielä pinnalla pysyy).
Olisi ollut tietenkin se vaara, että laivamme olisi jämähtänyt halkojen puutteessa tukholmalaiseen rantakivikkoon. Siinäpä riemu ruotsalaisilla ja suru maahanmuuttokriitikoilla.
Hienoa, nyt ostettiin 64 ylihintaista Amerikan Funikulaaria, ilman selkeätä tietoa edes käyttö- ja ylläpito kustannuksista. Kuinka ihanan turkulaista 🤔🙄😏😄😆
Käyttökulu noin 8 miljoonaa dollaria / kone/ vuosi , ja ehtona ettei koneilla lennetä turhia lentoja.
Eli ilman selkeätä tietoa käyttö- ja ylläpitokustannuksista. 🤔🙄😏😄😆
Teille neukkumielisille kaikki ilmavoimiemme lennot ovat epäilemättä turhia. Itse arvioin toisin; jokainen koneemme nousu ilmaan on askel siihen suuntaan, että putler ja muut kommaritoverisi eivät vähällä maahamme pääse.
n. 20 minuuttia se kai ottaisi. Ennen kuin Helsinkin olisi maan tasalla ja nuo koneet tuhottu.
Te peruskommunistit heititte samaa sontaa jo 20-30 -luvun vaihteessa ja kuinka kävikään? Suomi säilyi ja ikl (pölhöjen alkupesä) kuopattiin kymmeniksi vuosiksi mutaan.
Osmium, voi Osmium ajat ovat tuosta muuttuneet, Mutta mitä 20-30 luvun vaihteessa tapahtui ? Sellaista joka tuota kommenttiani koskettaa?
Kunnes ne eivät enää nousekaan. Voi Osmium, ei kannata ihan hirveästi riemuita velkakoneista, "Putlerin" torjujista, luultavasti selviää, ettei meillä ole varaa niitä lennättää.
Siios Lapuan liike ja IKL kuopattiin!
Ei Putin ole mikään kommari. Kyllä hän on ihan aito fasisti, Aatun oppipoika. Täkäläiset kommarit ei vain ole huomanneet muutosta ja kumartavat yhä tottumuksesta samaan suuntaan.
..vaan onhan se mukavaa kun meillä viisailla on mahdollisuus tämän ehdottoman asiantuntemuksemme perusteella (Lentokoneella kerran Majorcalla ja kahdesti Kanarialla) julkituoda mielipiteemme ilmavoimista ja lentämisestä....
Samalla metodilla pääpiirteittäin ne "asiantuntijatkin" päätöksensä tekivät. Oletko tavannut älykästä aktiivipalveluksessa olevaa sotilasta, olipa aselaji mikä tahansa. Konlttina käytetty "lähes" lahjomattomia evp. sotilaita. Ehdottoman vakuuttavaa, joskaan ei yllättävää että nuo tontut päätyivät kalliimpaan koneeseen. Tuo jenkki-funikulaari kuvaa niitä hyvin. Nyt vaan odotellaan kun alkaa tihkumaan faktaa hintaepäselvyyksistä ja toiminta-ongelmista.
Aloittaja puhuu asiaa. Suomi on liikaa amerikan asialla. Meillä on paljon enemmän intressejä idän suuntaan. Ja se on hyvä. Asekaupat munattiin, mutta nyt pitää olla tarkkana ja äänestää tulevissa vaaleissa PerusSuomalaisia! Maakunnissa päätetään isoista myös asioista! Äänestä siis MaahanMuuttoKriitikkoa! Se on tärkeintä mitä voit IsämMaan asialla tehtä. Met Päätämme tulevista ja tarvittaessa myös menneistä!
IsäMmmaa
Kuule stallari... Aika pelle provo.
Niin, jos joku tänne hyökkäisi se hyökkääjä olisi suurvalta. Olen vakuuttunut että esimerkiksi San Marinon tai vaikkapa hiukka isomman valtion kuten Espanjan kuningaskunnan hyökkäystä tänne ei koskaan tule. Vaan jos tänne hyökätään hyökkääjä on suurvalta.
No sitten kun hyökkäys tänne on alkanut niin sen hyökkäävän suurvallan ampumia ohjuksia ropisee lentokenttien ja varaslaskupaikkojen kiitoradoille, ilmassa jyrrää sen suurvallan koneet jotka pommittaa kaikkea mikä liikkuu.
Silloin on kallioluolissa Suomen hävittäjävoimat jotka voisivat koostua joko 64 F-35 hävittäjästä tai sitten 64 Sopwith Camel hävittäjistä. Kummat olisi ollut järkevämpi valinta maamme ilmapuolustuksen ytimeen?
No tietenkin Sopwith Camelit sillä niitten hankinta hinta jäisi alle 100 000 euron. Ja silti ne tekisivät juuri sen minkä F-35 tulee tekemään kun suurvalta hyökkää, eli seisomaan koko sodan ajan suojassa jossain kallioluolassa.
Joten hankkimalla Sopwith Camelit säästöä syntyisi verrattuna F-35 hankitaan jopa satoja miljoonia ja silti lopputulos mitä sotimiseen tulee olisi ihan sama kuin F-35:n kanssa tulee olemaan.
Ja parasta Sopwith Camel hävittäjissä olisi e että jos ilmapuolustus olisi niiden varassa ei maamme valtaa pitävän ylhäisön tarvitsisi tahallaan ja tarkoituksella ylläpitää köyhiä varten leipäjonoja eikä mitään muutakaan millä köyhiä tässä maassa tavataan kyykyttää.
Ei noin. Liian mutkikasta. Suomi olisi saanut rehellisellä kaupalla satoja hienoja suhoita neuvostoliitosta samalla rahalla. Ei olisi siinä kaupassa kysellä sen paremmin suostumuksia meiltä persuilta kuin vasemmistoltakaan jos olisi niin tehty. Miksi piti ostaa amerikasta? Se tässä rassaa. Putin olisi ollut myös mielissään jos meidän perussuomalaisten asehankintaesitys olisi hyväksytty. Ei varmasti hyökkäisi Suomeen jos oltaisiin parhaita kavereita.
Näin jossain vertailun, että tuohon hintaan olsi saanut 107 huippu hävittäjää Venjältä samaan rahaan, edullisella ylläpitosopimuksella.
Minä kuulin, että 250 olisi saatu. Huoltajat olisi tullut ihan Suomeen asti. Rakentaneet hallit ja sen semmoiset ihan omalla kustannuksella ja tuoneet samalla 1000 omaakin konetta. Kymmenentuhatta kierosilmäistä toveria siihen päälle tarkkailemaan tilannetta persujen rinnalle. Kyllä Suomi tyhmästi teki, kun ei toverin tarjoukseen tarttunut.
Tunnettu Sopwith Camelilla lentänyt lentäjä on Jaska Jokusen r Ressu, joka metsästää sillä Punaista paronia. Hankinnalla olisi voitu yhdistää Puolustusvoimien lentäjä- ja koirakoulutus.
RYSSÄT JUOSKAA VENÄJÄLLÄ VIELÄ KUN EHDITTE Putin tarjoaa korppuja
tsajua märänneitä kaloja surströmming
Samanlainen oikeus meillä perussuomalaisilla on olla Suomessa mitä sinullakin?
Olipa provo keksitty kirjoitus..
Persut saa maksaa käyttökustannusten ylittymisen omasta kukkarosta, tähän ei saa veronmaksajien rahoja laittaa. Minä en ole ainakaan valmis maksaan.
Tulevat koneet, mutta vihervassut naulaavat ovet säppiin ilmastoideologian vuoksi, sinne ruostuvat käyttämättöminä uuden teknologian mennessä eteenpäin.
Valemedia hehkuttaa jenkkien häivekonetta, vaikka todellisuudessa se on satua. Oikeassa elämässä venäläiset koneet ovat maailman ykkösiä aivan satavarmasti. kauppa venäjän kanssa olisi kannattanut. Mutta lännen globalistien ohjailema nukkehallituksemme tekee tietysti mitä käsketään.
Ai, Pietarissakin ollaan jo hereillä! Onko samovaari kuumana?
Venäjä varmaan toisi mielellään maahamme parisataa hävittäjää ja vieläpä ihan ilmaiseksi.
Onneksi KGBn värväämä Tarza Halonen ei ole enää presidenttinä
Et viitsisi mollata suurta valtionaista, joka nousi ihan Kekkosen rinnalle.
Kun totuus paljastuu kustannuksista niin persut tulee syyttään hallitusta tästä valinnasta, että väärä valinta.
Näin se menee tulevaisuus.
T. selvännäkijä.
Hyvin sä näät. Amerikkalaiset koneet tulee yli puolta kalliimmiksi kuin seuraava ehdokas.
Tuoko CIA koneiden osien mukana huumeita maahan?
Sylttytehtaalle haisee. Aarnio ollaan juuri vapauttamassa operaatiota varten?
Nyt varmasti julkaisevat ne valita perusteet niin kaikki voi googlettaa , että oliko näin 🤣
Kyllä koneiden kustannuslaskenta olisi pitänyt antaa Hakkaraiselle kahden kossupullon virittämä, laskukoneena Tampion helmitaulu.
5000 miljoonalla saa aika paljon alumiinia ja hieman vähemmän hiilikuitua .
Huippumoderneja MIG-35 koneita olisi saanut puoleen hintaan. Loput rahoista oltaisi voitu panna hoitajien palkkoihin ja köyhien taskuihin. Kaikkein halvimmaksi oli tullut ulkoistaa ilmapuolustus Venäjän ilmavoimille.
BUK-ohjuksilla Suomi ei olisi osunut Suhoihin eikä MIGgeihin. Venäjä jätti takaportin ohjusjärjestelmään - tiiä sitten voisiko F35:lla sotia Natoa tai USAa vastaan.