Mitäs mieltä ateistit ovat tästä
"Kun Paavola opettaa, ettei Jeesus Kristus ole lihaan tullut vaan siinä käynyt ja siitä lähtenyt lakannut olemasta ihminen, niin se tulee antikristuksen hengestä."
Onko se noin vai eikö ole?
Ateistien mielipide
33
<50
Vastaukset
Ateisteille on esille nostamasi probleema ihan yhtä tärkeä kuin "Avaruudessa seikkailevaan Russelin teepannuun ei ole koskaan teepussia kasteltu vaan se on ollut ihan tyhjä eikä siitä ole kaadettu koskaan iltapäiväteetä joten se tulee kahvinkeittäjän hengestä."
- Anonyymi
Hän ei käynyt lihassa mahdollisesti huora bestistänsä lukuunottamatta!
😁 - Anonyymi
Jeesuskin olisi äänestänyt tuon asian puolesta, jos hänellä olisi ollut äänioikeus olemattomana.
Onhan (katolisella) kirkolla ollut oppiriitoja siitäkin, muuttuuko Pyhällä ehtoollisella nautittu viini ja happamaton leipä ihan oikeasti Jeesuksen vereksi ja lihaksi vai ovatko Jeesuksen sanat vain vertauskuvia.
Järjissään olevan on vähän vaikea olla mitään mieltä näistä joskus makaabereitakin piirteitä saavista höpinöistä.- Anonyymi
Oli se sitten selitetty vertauskuvaukselliseksi tai ei.
Makaaberia se on jokatapauksessa, aste-ero vain.
😁
- Anonyymi
Eikös Genessis lähde jo heti alussa laukalle, kun Jumala hihkaisee tyhjiössä ( nyk. tyhjössä) Tulkoon valkeus!
Kuka oli kuulemassa? Aatamia ei oltu luotu, ei tämän saveaankaan. Eeva oli tämän kylkiluussa...
Veikkaamme, että Harry Lime. Kolmas mies.- Anonyymi
Kasvit elää ilman valoa. hihiiii. Minä olen ahven.
- Anonyymi
Onko tästä Jeesuksesta Kristuksesta jotain luotettavia historiallisia todisteita?
- Anonyymi
Onko se noin vai eikö ole?
Voisiko joku palstan hihhuli vastata, kiinnoistaisi minua, Ajaajaakin! - Anonyymi
Paavalin kirjeet ovat paras todiste Jeesuksen historiallisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalin kirjeet ovat paras todiste Jeesuksen historiallisuudesta.
Tai sitten vain yksittäisen epileptikon höpinöitä.
- Anonyymi
Seinässä oli teksti Paavola takaisin 🤣
- Anonyymi
Ja hän tuli takaisin. Paavola sai tartunnan ja joutui sairaalaan. Kolmantena päivänä hänet herätettiin hengityskoneesta ja siirrettiin keuhko-osastolle, josta on jo kotiutunut kuntoutumaan.
- Anonyymi
”ettei Jeesus Kristus ole lihaan tullut vaan siinä käynyt ja siitä lähtenyt lakannut olemasta ihminen”
En tiedä, mitä tarkoittaa ”lihaan tuleminen”, mutta varmastikaan kukaan parituhatta vuotta sitten täällä elänyt on jo sen verran maatunut, ettei ole enää ihminen.- Anonyymi
Jaakobin pää oli Jeesuksen sylissä session jälkeen?
Kehutaan kristikunnassa opetuslapsista kauneimmaksi!
😁
- Anonyymi
En ymmärrä mistä siinä on kyse.
No comments. - Anonyymi
Paavola on monin tavoin harhaoppinen salaliittoteorioiden levittäjä. Yksi pahimpia harhoja on Jeesuksen pitäminen Jumalana ja usko kolmiyhteiseen jumalaan. Toinen on oppi ikuisesta piinahelvetistä ja... piisaahan noita harhaisia käsityksiä.
Me Jumalan valtakuntablogissa olemme ampuneet alas Paavolan jokaisen tekopyhän valheen ja huonosti perustellun argumentin: jopa sen, että kieltää tuomitsevansa meidät helvettiin, vaikka juuri niin tekee kotisivujensa teksteissä. :)
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/06/03/harhaoppisten-tuomitseminen/
Jeesus on syntynyt ihmiseksi ja kuollut ihmisenä, joten hän on ihminen, sen sijaan, että olisi jumala tai jumal-olento ihmisen ruumiissa ja sitten lopulta henkenä taivaassa Jumalan luona. Kuka ikinä tämän kieltää, kieltää myös evankeliumin! :)- Anonyymi
” Me Jumalan valtakuntablogissa…”
Ei saatana Hessu 🤣🤣🤣 kyllä ne muut ovat vaan sinun sivupersoonia, ei oikeita ihmisiä. Yksinhän sinä pyörität blogiasi ja valheita siellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Me Jumalan valtakuntablogissa…”
Ei saatana Hessu 🤣🤣🤣 kyllä ne muut ovat vaan sinun sivupersoonia, ei oikeita ihmisiä. Yksinhän sinä pyörität blogiasi ja valheita siellä.Sinä kiellät Jeesuksen olevan ihminen, joten olet evankeliumin kieltäjä, mutta eri tavalla kuin Paavola. Te molemmat kärvennytte tulisessa pätsissä... :)
Anonyymi kirjoitti:
Sinä kiellät Jeesuksen olevan ihminen, joten olet evankeliumin kieltäjä, mutta eri tavalla kuin Paavola. Te molemmat kärvennytte tulisessa pätsissä... :)
Niinhän Paavalikin kieltää kun opettaa, ettei lakia tarvitse noudattaa. Jeesus toteaa Vuorisaarnassa, ettei laista häviä yksikään kirjain. Paavali on muuten tuo Jeesuksen tarkoittama väärä profeetta, susi lammasten vaatteissa. Tiedätkö Hessu miksi Jeesus vittuilee Paavalille Vuorisaarnassa? Jeesus olitäysin mytologinen henkiö, joka sepitettiin sukupolvi väitettyjen tapahtumien jälkeen. Paavali sepitti tarinansa ensimmäisenä. Tästä eivät juutalaisuutta painottaneet Jerusalemin kristityt pitäneet ja heidän sepittämään Matteuksen evankeliumiin lisättiin Paavalin tuomitsevaa Jeesuksen sanaa.
- Anonyymi
Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

Minä en keskustele teologiasta jumalattomien ja syntisten ateistien kanssa, jotka eivät tiedä paskaakaan pyhistä kirjoituksista ja totuudellisesta apologiasta.
Enkä ole vieläkään Hessuksi muuttunut. :) - Anonyymi
Moses_Zuckerkandl kirjoitti:
Niinhän Paavalikin kieltää kun opettaa, ettei lakia tarvitse noudattaa. Jeesus toteaa Vuorisaarnassa, ettei laista häviä yksikään kirjain. Paavali on muuten tuo Jeesuksen tarkoittama väärä profeetta, susi lammasten vaatteissa. Tiedätkö Hessu miksi Jeesus vittuilee Paavalille Vuorisaarnassa? Jeesus olitäysin mytologinen henkiö, joka sepitettiin sukupolvi väitettyjen tapahtumien jälkeen. Paavali sepitti tarinansa ensimmäisenä. Tästä eivät juutalaisuutta painottaneet Jerusalemin kristityt pitäneet ja heidän sepittämään Matteuksen evankeliumiin lisättiin Paavalin tuomitsevaa Jeesuksen sanaa.
Paavali opettaa, että lakia tulee noudattaa. :)
Roomalaiskirje:
2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
1Kor 7:19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen
1.Tessalonikalaiskirje:
4:2 Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet. - Anonyymi
Moses_Zuckerkandl kirjoitti:
Niinhän Paavalikin kieltää kun opettaa, ettei lakia tarvitse noudattaa. Jeesus toteaa Vuorisaarnassa, ettei laista häviä yksikään kirjain. Paavali on muuten tuo Jeesuksen tarkoittama väärä profeetta, susi lammasten vaatteissa. Tiedätkö Hessu miksi Jeesus vittuilee Paavalille Vuorisaarnassa? Jeesus olitäysin mytologinen henkiö, joka sepitettiin sukupolvi väitettyjen tapahtumien jälkeen. Paavali sepitti tarinansa ensimmäisenä. Tästä eivät juutalaisuutta painottaneet Jerusalemin kristityt pitäneet ja heidän sepittämään Matteuksen evankeliumiin lisättiin Paavalin tuomitsevaa Jeesuksen sanaa.
Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu Mooseksen laista kiinni pitäviä nasareeneja ja ebioniitteja varten. Siinä on silti maininta uudesta liitosta Jeesuksen ruumiin ja veren kautta, mikä uhri tuo sovituksen ja siten syntien anteeksiannon. Näin jopa lainkiivailijoiden evankeliumi pitää sisällään "uuden liiton" opetuksen, jonka mukaan uhrit käyvät tarpeettomiksi, koska Jeesuksen uhri riittää, ja on korvannut/ syrjäyttänyt ne.
Mitä vanhan liiton lakiin eli Mooseksen lakiin tulee, niin se on tietenkin voimassa niille juutalaisille ja juutalaisiin liittyneille pakanoille, jotka elävät edelleen vanhassa liitossa, ja joutuvat sen vuoksi uhraamaan eläimiä ja pitämään kiinni vanhentuneen lain käskyistä sellaisina kuin ne on kirjoitettu, mutta he eivät tule vanhurskaaksi uskon kautta, ja kieltäessään Jeesuksen joutuvat he kadotukseen.
Aina kun juutalainen tai pakana kääntyy Jumalan tykö ja uskoo Jeesuksen Kristuksen evankeliumin, niin hän vapautuu Mooseksen lain orjuuttavasta ikeestä ja raskaasta kuormasta, jota edes apostolit ja seurakuntien vanhimmat eivät jaksaneet kantaa. Usko evankeliumiin korvaa esikuvalliset käskyt Mooseksen laissa, niin että niitä ei tarvitse enää suorittaa. Tästä Paavali kirjoitti (mm. Room 10 ja Gal).
Uusi liitto perustuu uskoon, joka korvaa vanhan liiton temppelin, pappeuden, uhrit ja jumalanpalveluksen, ja jossa liitossa noudatetaan vain rakkauden käskyä, mutta ei sen kanssa ristiriitaisia Mooseksen lain käskyjä, joiden mukaan tulisi tappaa monia eri käskyjä rikkovat ihmiset, kuten sapatin käskyn rikkoja, aviorikoksen tehneet, homot, jne. Näiden harjoittajat tuli erottaa pyhien yhteydestä, jos heitä tavattiin, mutta heitä ei pitänyt tappaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu Mooseksen laista kiinni pitäviä nasareeneja ja ebioniitteja varten. Siinä on silti maininta uudesta liitosta Jeesuksen ruumiin ja veren kautta, mikä uhri tuo sovituksen ja siten syntien anteeksiannon. Näin jopa lainkiivailijoiden evankeliumi pitää sisällään "uuden liiton" opetuksen, jonka mukaan uhrit käyvät tarpeettomiksi, koska Jeesuksen uhri riittää, ja on korvannut/ syrjäyttänyt ne.
Mitä vanhan liiton lakiin eli Mooseksen lakiin tulee, niin se on tietenkin voimassa niille juutalaisille ja juutalaisiin liittyneille pakanoille, jotka elävät edelleen vanhassa liitossa, ja joutuvat sen vuoksi uhraamaan eläimiä ja pitämään kiinni vanhentuneen lain käskyistä sellaisina kuin ne on kirjoitettu, mutta he eivät tule vanhurskaaksi uskon kautta, ja kieltäessään Jeesuksen joutuvat he kadotukseen.
Aina kun juutalainen tai pakana kääntyy Jumalan tykö ja uskoo Jeesuksen Kristuksen evankeliumin, niin hän vapautuu Mooseksen lain orjuuttavasta ikeestä ja raskaasta kuormasta, jota edes apostolit ja seurakuntien vanhimmat eivät jaksaneet kantaa. Usko evankeliumiin korvaa esikuvalliset käskyt Mooseksen laissa, niin että niitä ei tarvitse enää suorittaa. Tästä Paavali kirjoitti (mm. Room 10 ja Gal).
Uusi liitto perustuu uskoon, joka korvaa vanhan liiton temppelin, pappeuden, uhrit ja jumalanpalveluksen, ja jossa liitossa noudatetaan vain rakkauden käskyä, mutta ei sen kanssa ristiriitaisia Mooseksen lain käskyjä, joiden mukaan tulisi tappaa monia eri käskyjä rikkovat ihmiset, kuten sapatin käskyn rikkoja, aviorikoksen tehneet, homot, jne. Näiden harjoittajat tuli erottaa pyhien yhteydestä, jos heitä tavattiin, mutta heitä ei pitänyt tappaa...Yksi kielletyistä evankeliumeista on tosi antisemiittinen olis kelvannut Lutherille ja Hitlerille kuin nyrkki silmään.
En nyt muista nimeä...
😁 - Anonyymi
Jumalan poika ei ole siis jumala vaan ihminen, mielestäsi. Jos sinulla on poika niin se ei varmaan sitten ole ihminen vaan joku muu eläin.
Ei ateistit usko antikristukseen ja lihaksi tulemiseen, joten ei heillä ole mitään mielipidettä tuosta.
Muutenkin tuo lainaamasi teksti on niin kieliopillisesti väärin kirjoitettu, että siitä on vaikea saada selvää.- Anonyymi
Uskomatonta. Käynnistin suuren skisman ateismi-palstalla. En tiennyt pystyväni tähän, mutta ei se näköjään mahdotontakaan ole.
- Anonyymi
Aliarvioit mahtavan älysi niin maan perusteellisen väärin.
Ehkä Luterilainen uskonto ja kulttuuri on luonut sulle hirveän heikon itsetunnon syyllisyyden tunteiden!
😁
- Anonyymi
Onks se sama Paavola joka opettaa että koronaa ei ole vai?
- Anonyymi
Tuskin opettaa, että koronaa ei ole, kun juuri sairasti sen, jopa hengityskoneen kanssa. Mutta opettaa edelleen opettaa kyllä, että rokoteet eivät ole Jumalasta. Tuollaista päättäväisyyttä on jo pakko arvostaa.

No jo ne on arvostuksen kohteet sullakin.
🤡
- Anonyymi
Kuulostaa mielisairaalapotilaan houreilta.
"Mielisairaasta eroaa siinä, että uskonnollisista harhoja ei lasketa."
Jos uskonnollisista kertomuksista ja mielisairaan kertomuksista anonymisoidaan harhan kohde niin, ettei voida tietää enää onko kyseessä jumala vai jokin muu skitsofreenikon deluusio, ei kyetä enää erottelemaan mikä on uskontoa ja mikä mielisairautta. Siispä uskonnolliset deluusiot täyttää mielisairauden tunnusmerkit ja uskontoja pitäisi sanoa rehellisesti mielisairaudeksi.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni264493- 2182400
Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Aloitteen sisältö Ympäristöjärjestö Elokapina tulee määrätä välittömästi421885Sukset jo ristissä? Ensitreffit alttarilla Anna syyttää rajusti - Hai puolustautuu: "Mutta en mä..."
Voi, voi... Onko Anna liian epävarma itsestään vai mikä mättää? Pari tuntenut vasta pari päivää ja kriisiä jo pukkaa.181694Sofia B- miljonäärillä on vaimo ja pieni vauva .
Voi ei taasko oli avioliitossa olevan miehen salarakas ja miksi voi noin toimia tää Sofia näin alhaisesti ?2221681Nyt on kansalaisaloite: Elokapina lakkautettava.
Tänään tullut uusi kansalaisaloite, jossa vaaditaan Elokapinaa lakkautettavaksi, tai julistamista rikollisjärjestöksi, k1671331Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!511174Hyvin sä olet
Olet toiminut aina. Älä epäile tai häpeä omaa toimintaasi nainen. Kukaan ei vahingoittunut ja kaikki on ollutta ja menny56925Ohhoh! Robert Helenius yllättää - Näin hän vastaisi Tanssii Tähtien Kanssa -kutsuun: "Ura..."
Robert Helenius olisi kyllä komea näky TTK-parketilla vai mitä olet mieltä? Ja olikos se Viivi Pumpanenkin jo siellä...9921Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle136912