Turvakoti koulukiusatuille lapsille, pitäisikö perustaa?

On lapsia, joita kiusataan koulussa todella niin rankasti, että ei ole mitään järkeä että heidän pitää kestää päivittäin sellaista. Emme varmasti halua altistaa nuoria ihmistaimia kauhistuttavalle itsemurhalle! Mutta monet vanhemmat eivät välitä, eivätkä tarjoa lapselleen esimerkiksi kotikouluvaihtoehtoa. Pitäisikö tällaista lasta varten olla olemassa jonkinlainen kiusattujen turvakoti, jonne he voivat paeta ja saada sieltä muiden aikuisten apua kuin omien kykenemättömien vanhempiensa? Siellä olisi mahdollisuus saada keskusteluapua ja esim. yöpaikka ja sellainen kodin tapainen paikka esimerkiksi lakimiehen palveluita. Jos vanhemmat vain antavat tuollaisen lapsen voimakkaan elämää tuhoavan kärsimyksen jatkua, niin on erittäin hyvä muuttaa pois heidän luotaan. Tokihan siinä voidaan sitten jonkinlaista yhteistyötä tehdä, lapsen etu edellä.
1217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

60vuotta on jo koulukiusaus Itä-Helsingin koulut rehoitanut ja rehotaa edeleen. Opettajat ja rehtoriko voimattomia eletään pian vaihtuvaan vuoteen 2022?Jospa jokainen tekisi aina rikosilmotuksen kun lapsi joutu ikän katsomatta koulukiusatuksi joko henkisesti tai ruumilisesti. Alkaisiko Koulut heräämän asiasta. Takas kamalat koulkodit jota oli 60 luku. Kiusaajat sinne laitoksiin vaan koulua käymään. Ei mitään armoa.Ne kiusajat on samat tyypit jotka on päiväkoti tätien lelivauvat,suojeluksen alla esim. Isä tai äiti kuollut ja uusi isä tai äiti puoli. Titeliä ainakin sen verran että on kontori rotta.Ne juuri joita luokitelaa hyvän perhen lapsiksi. Pikku piruja.Panokset kovene ala aste. Päiväkoti vaaditaan leuja tuoman kotoa.Muutenen leiki sun kanssa. 1 lk. kun samat ala asteen rahaa.Jos ei ole. Ei olla sun kanssa ja pydetän se kieroutunut iso-sisko tai veli hakaa välitunilla sen lpaen joka tämä King osoitaa valheilla, Kun tahtoa ei saanut läpi raahaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On lapsia, joita kiusataan koulussa todella niin rankasti, että ei ole mitään järkeä että heidän pitää kestää päivittäin sellaista. Emme varmasti halua altistaa nuoria ihmistaimia kauhistuttavalle itsemurhalle! Mutta monet vanhemmat eivät välitä, eivätkä tarjoa lapselleen esimerkiksi kotikouluvaihtoehtoa. Pitäisikö tällaista lasta varten olla olemassa jonkinlainen kiusattujen turvakoti, jonne he voivat paeta ja saada sieltä muiden aikuisten apua kuin omien kykenemättömien vanhempiensa? Siellä olisi mahdollisuus saada keskusteluapua ja esim. yöpaikka ja sellainen kodin tapainen paikka esimerkiksi lakimiehen palveluita. Jos vanhemmat vain antavat tuollaisen lapsen voimakkaan elämää tuhoavan kärsimyksen jatkua, niin on erittäin hyvä muuttaa pois heidän luotaan. Tokihan siinä voidaan sitten jonkinlaista yhteistyötä tehdä, lapsen etu edellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu