Uskoon tuleminen on aina kääntymistä pois syntielämästä ja Jumalan tahdon etsimistä, muuttumista ja pyhittymistä sen mukaan.
Joten on ihan turha väitää, että homoseksuaalisessa elämäntavassa elävä voisi olla uskossa.
Uskova ei voi olla kukaan joska ei hylkää syntielämäänsä
36
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Toden totta!
- Anonyymi
Siinä se usko punnitaan.
Anonyymi kirjoitti:
Siinä se usko punnitaan.
Niin mutta te kuitenkin selitätte että jos kuolinvuoteella kääntyy uskovaiseksi niin pääsee taivaaseen. Esim olen kysynyt asiaa palstalla siten että pääsevätkö Hitler ja Stalin taivaaseen jos hetkeä ennen kuolemaansa kääntyivät uskovaiseksi? Minulle on vakuutettu että pääsevät.
Kolmas hyvä esimerkki on Ted Bundy, USAn kuuluisin sarjamurhaaja. Hänellä oli tapana ennen uhrin tappamista raiskata ja kiduttaa häntä. Nuorin uhri oli 12-vuotias tyttö, joka siepattiin koulun pihalta.
Bundy saatiin lopulta kiinni kahden paon jälkeen. Ennen kuolemantuomiota hän kääntyi hartaaksi kristityksi ja pääsee näin varmaan teidän mukaan taivaaseen. Sen sijaan hönen raiskaamassa, kiduttamansa ja tappamansa nuoret tytöt eivät välttämättä pääse.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ted_Bundy
Tällainenkö on siis teidän ”rakastava” jumalanne?Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Niin mutta te kuitenkin selitätte että jos kuolinvuoteella kääntyy uskovaiseksi niin pääsee taivaaseen. Esim olen kysynyt asiaa palstalla siten että pääsevätkö Hitler ja Stalin taivaaseen jos hetkeä ennen kuolemaansa kääntyivät uskovaiseksi? Minulle on vakuutettu että pääsevät.
Kolmas hyvä esimerkki on Ted Bundy, USAn kuuluisin sarjamurhaaja. Hänellä oli tapana ennen uhrin tappamista raiskata ja kiduttaa häntä. Nuorin uhri oli 12-vuotias tyttö, joka siepattiin koulun pihalta.
Bundy saatiin lopulta kiinni kahden paon jälkeen. Ennen kuolemantuomiota hän kääntyi hartaaksi kristityksi ja pääsee näin varmaan teidän mukaan taivaaseen. Sen sijaan hönen raiskaamassa, kiduttamansa ja tappamansa nuoret tytöt eivät välttämättä pääse.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ted_Bundy
Tällainenkö on siis teidän ”rakastava” jumalanne?Jeesus armahti ryövärin ristillä, juuri ennen tämän kuolemaa.
Sinua en laskisi sen varaan, että kuolet vuoteella ja voit tehdä silloin uskon ratkaisusi.
Miten uskot siihen mitä et tunnet.- Anonyymi
Aito_lainen kirjoitti:
Jeesus armahti ryövärin ristillä, juuri ennen tämän kuolemaa.
Sinua en laskisi sen varaan, että kuolet vuoteella ja voit tehdä silloin uskon ratkaisusi.
Miten uskot siihen mitä et tunnet.Oma aloituksesi anona. Taas. Kirjoitusvirhe otsikossa. Taas. Vietät aikaasi palstalla niin paljon tusinan nikisi kanssa ja anona, että laiminlyöt jo mielikuvitusperhettäsi.
Anonyymi kirjoitti:
Oma aloituksesi anona. Taas. Kirjoitusvirhe otsikossa. Taas. Vietät aikaasi palstalla niin paljon tusinan nikisi kanssa ja anona, että laiminlyöt jo mielikuvitusperhettäsi.
Ei todellakaan ole. Miksi taas valehtelet? 😕
Aito_lainen kirjoitti:
Jeesus armahti ryövärin ristillä, juuri ennen tämän kuolemaa.
Sinua en laskisi sen varaan, että kuolet vuoteella ja voit tehdä silloin uskon ratkaisusi.
Miten uskot siihen mitä et tunnet.Heh heh hee. Sinäkö nyt sitten omasta mielestäsi vastasit siihen mitä kysyin? Minä kysyin että on oikein että Hitler, Stalin ja Ted Bundy pääsevät taivaaseen jos he kerran kääntyivät hetkeä ennen kuolemaansa kristityiksi? Tähän siis vastaat. Kiitos.
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Heh heh hee. Sinäkö nyt sitten omasta mielestäsi vastasit siihen mitä kysyin? Minä kysyin että on oikein että Hitler, Stalin ja Ted Bundy pääsevät taivaaseen jos he kerran kääntyivät hetkeä ennen kuolemaansa kristityiksi? Tähän siis vastaat. Kiitos.
Jumala vain tietää kääntyivätkö vai eivät.
Mutta Raamattu lupaa, että jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä pelatuu.
Oliko vielä muuta?Aito_lainen kirjoitti:
Jumala vain tietää kääntyivätkö vai eivät.
Mutta Raamattu lupaa, että jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä pelatuu.
Oliko vielä muuta?Eli sinusta he siis pääsevät taivaaseen jos kerran kääntyivät. Mutta sen sijaan heidän tappamansa miljoonat ihmiset eivät pääse jos eivät olleet uskossa. Taivaaseen eivät näin ollen pääse myöskään miljoonat nälkään kuolleet alle yksi-vuotiaana kuolleet lapset jostain kehitysmaasta, vaikka heillä ei ollut koskaan edes mahdollisuutta kääntyä kristityksi. On se sitten rakastava tämä teidän jumalanne....
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Eli sinusta he siis pääsevät taivaaseen jos kerran kääntyivät. Mutta sen sijaan heidän tappamansa miljoonat ihmiset eivät pääse jos eivät olleet uskossa. Taivaaseen eivät näin ollen pääse myöskään miljoonat nälkään kuolleet alle yksi-vuotiaana kuolleet lapset jostain kehitysmaasta, vaikka heillä ei ollut koskaan edes mahdollisuutta kääntyä kristityksi. On se sitten rakastava tämä teidän jumalanne....
Enkö vastannut jo äsken.
Pelastus on vain Jeesuksessa Kristuksessa.Aito_lainen kirjoitti:
Jumala vain tietää kääntyivätkö vai eivät.
Mutta Raamattu lupaa, että jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä pelatuu.
Oliko vielä muuta?Raamattu on mikä on.
Lähinnä liioittelua. Että älä viitsi.- Anonyymi
Aito_lainen kirjoitti:
Jeesus armahti ryövärin ristillä, juuri ennen tämän kuolemaa.
Sinua en laskisi sen varaan, että kuolet vuoteella ja voit tehdä silloin uskon ratkaisusi.
Miten uskot siihen mitä et tunnet.Vastaus ei ole näin yksinkertainen.
Jeesus sanoi, että ei kaikki pääse taivaaseen, vaikka hänen nimessä tekisikin hyviä tekoja.
Tuo ryöväri katui tekojaan ja tunnusti ne ja oli jo puollustanut Jeesusta toiselle ryövärille. Oli siis tehnyt parannuksen ennen kuolemaansa, ja teki hyviä tekoja, vaikka roikkui ristillä.
Pystyikö Hitukka ja Statukka ja Bundy tekemään saman?
Tiedä en, mutta epäilen. Sillä jos on tehnyt jotain noin kauheita asioita niin sydän on paatunut. Toki jokainen siinä vaiheessa, kun tulee elävän Jumalan eteen ja sen jälkeen kiikutetaan kohti tulimerta niin jokainen varmasti katuu. Mutta se on jo siinä vaiheessa myöhäistä.
Sydämen asenne kertoo, oletko tosissaan uskossa vai et.
Jos olet syntynyt uudelleen Pyhän Hengen voimasta niin et todellakaan enää riko 10. käskyä. Ja sodomiaa ei enää harjoiteta.
Turha väittää, että on täytetty Pyhällä Hengellä ja syntynyt uudestaan, jos vaikka valehtelee.
Valehtelijat, naisten herjaajat ja alistajat ja homoseksuaalit sekä pedarit ovat kaikki ulkona pelastuksesta.
Stana saa ihmiset tekemään iljettäviä asioita. Jos ei huoli Kristuksen pelastusta Stanan hampaista niin turha sitä on luulla pääsevänsä taivaaseen.
Aika paljon kulttiuskonnoissa näkee näitä iljetyksiä. Raatelevia susia lampaiden vaatteissa. Aito_lainen kirjoitti:
Enkö vastannut jo äsken.
Pelastus on vain Jeesuksessa Kristuksessa.Juu, kyllä minä huomasin että sinä vastaisit. Muuten olisi ensimmäinen lause olisi päättynyt kysymysmerkkiin, mitä se ei nyt tehnyt. Nyt minä vain totesin mitä kaikkea siitä seuraa. Siis siitä että vain uskolla pääsee taivaaseen.
Mutta kun olet niin tyhmä, niin ethän sinä tätäkään tajunut. Se siitä saa kun pehmittään päänsä yhtä kirjaa lukemalla. Varsinkin kun ei ymmärrä lukemaansa. Ei vaikka jeesuksesi käytti vertauksia. Sinulle nekin ovat varmaan selitettynä liian vaikeita.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaus ei ole näin yksinkertainen.
Jeesus sanoi, että ei kaikki pääse taivaaseen, vaikka hänen nimessä tekisikin hyviä tekoja.
Tuo ryöväri katui tekojaan ja tunnusti ne ja oli jo puollustanut Jeesusta toiselle ryövärille. Oli siis tehnyt parannuksen ennen kuolemaansa, ja teki hyviä tekoja, vaikka roikkui ristillä.
Pystyikö Hitukka ja Statukka ja Bundy tekemään saman?
Tiedä en, mutta epäilen. Sillä jos on tehnyt jotain noin kauheita asioita niin sydän on paatunut. Toki jokainen siinä vaiheessa, kun tulee elävän Jumalan eteen ja sen jälkeen kiikutetaan kohti tulimerta niin jokainen varmasti katuu. Mutta se on jo siinä vaiheessa myöhäistä.
Sydämen asenne kertoo, oletko tosissaan uskossa vai et.
Jos olet syntynyt uudelleen Pyhän Hengen voimasta niin et todellakaan enää riko 10. käskyä. Ja sodomiaa ei enää harjoiteta.
Turha väittää, että on täytetty Pyhällä Hengellä ja syntynyt uudestaan, jos vaikka valehtelee.
Valehtelijat, naisten herjaajat ja alistajat ja homoseksuaalit sekä pedarit ovat kaikki ulkona pelastuksesta.
Stana saa ihmiset tekemään iljettäviä asioita. Jos ei huoli Kristuksen pelastusta Stanan hampaista niin turha sitä on luulla pääsevänsä taivaaseen.
Aika paljon kulttiuskonnoissa näkee näitä iljetyksiä. Raatelevia susia lampaiden vaatteissa.Sitten kumminkin fanitat jotain Late Johanssonia, joka on muka tullut uskoon. Katumapäälle tuleminen ei ole sama asia kuin usko. Jumala herättää uskon ja näin ei tapahdu kaikille!
torre5 kirjoitti:
Raamattu on mikä on.
Lähinnä liioittelua. Että älä viitsi.Niin sanoo kaikki jotka eivät siitä mitään ymmärrä.
Anonyymi kirjoitti:
Vastaus ei ole näin yksinkertainen.
Jeesus sanoi, että ei kaikki pääse taivaaseen, vaikka hänen nimessä tekisikin hyviä tekoja.
Tuo ryöväri katui tekojaan ja tunnusti ne ja oli jo puollustanut Jeesusta toiselle ryövärille. Oli siis tehnyt parannuksen ennen kuolemaansa, ja teki hyviä tekoja, vaikka roikkui ristillä.
Pystyikö Hitukka ja Statukka ja Bundy tekemään saman?
Tiedä en, mutta epäilen. Sillä jos on tehnyt jotain noin kauheita asioita niin sydän on paatunut. Toki jokainen siinä vaiheessa, kun tulee elävän Jumalan eteen ja sen jälkeen kiikutetaan kohti tulimerta niin jokainen varmasti katuu. Mutta se on jo siinä vaiheessa myöhäistä.
Sydämen asenne kertoo, oletko tosissaan uskossa vai et.
Jos olet syntynyt uudelleen Pyhän Hengen voimasta niin et todellakaan enää riko 10. käskyä. Ja sodomiaa ei enää harjoiteta.
Turha väittää, että on täytetty Pyhällä Hengellä ja syntynyt uudestaan, jos vaikka valehtelee.
Valehtelijat, naisten herjaajat ja alistajat ja homoseksuaalit sekä pedarit ovat kaikki ulkona pelastuksesta.
Stana saa ihmiset tekemään iljettäviä asioita. Jos ei huoli Kristuksen pelastusta Stanan hampaista niin turha sitä on luulla pääsevänsä taivaaseen.
Aika paljon kulttiuskonnoissa näkee näitä iljetyksiä. Raatelevia susia lampaiden vaatteissa.Enhän minä väittänytkään, että ryöväri tai kukaan pelastaisi hyvien tekojensa tähden.
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Juu, kyllä minä huomasin että sinä vastaisit. Muuten olisi ensimmäinen lause olisi päättynyt kysymysmerkkiin, mitä se ei nyt tehnyt. Nyt minä vain totesin mitä kaikkea siitä seuraa. Siis siitä että vain uskolla pääsee taivaaseen.
Mutta kun olet niin tyhmä, niin ethän sinä tätäkään tajunut. Se siitä saa kun pehmittään päänsä yhtä kirjaa lukemalla. Varsinkin kun ei ymmärrä lukemaansa. Ei vaikka jeesuksesi käytti vertauksia. Sinulle nekin ovat varmaan selitettynä liian vaikeita.Olet täydellinen palstatrolli. 😆
Aito_lainen kirjoitti:
Niin sanoo kaikki jotka eivät siitä mitään ymmärrä.
Minä nyt ainakin ymmärrän.
Taivaaseen ei voi lentää pilven mukana. Kaikkia valtiota ei voi nähdä miltään vuorelta. Israelilaisia ei ole ollut yhtä paljon kuin taivaalla tähtiä.
Mutta tätä on Raamattu; ei mitään järkeä.- Anonyymi
torre5 kirjoitti:
Minä nyt ainakin ymmärrän.
Taivaaseen ei voi lentää pilven mukana. Kaikkia valtiota ei voi nähdä miltään vuorelta. Israelilaisia ei ole ollut yhtä paljon kuin taivaalla tähtiä.
Mutta tätä on Raamattu; ei mitään järkeä.Jankuta Palosaarille, heille maksetaan siitä! Lopeta tämän palstan saastuttaminen!
- Anonyymi
Homo joka tulee uskon ei enää homostele.
- Anonyymi
Kunnes saa papin kanssa tilaisuuden 🤣🤣🤣
- Anonyymi
torre5 kirjoitti:
Mistä tiedät?
Mktä se uskoon tuleminen on jos ei elämän muutos pois synnistä?
Anonyymi kirjoitti:
Mktä se uskoon tuleminen on jos ei elämän muutos pois synnistä?
Usko kun on uskoa esimerkiksi Jumalaan. Että se on muka elämänmuutos!
- Anonyymi
torre5 kirjoitti:
Usko kun on uskoa esimerkiksi Jumalaan. Että se on muka elämänmuutos!
On objektiivinen usko joka on uskoa että Jumala on olemassa.
Sitten on subjektiivinen usko joka on uskoa Raamatun mukaan.
Samoin vanhurskauttaminen,
objektiivinen vanhurskauttaminen on uskoa että Jeesus kuoli kaikkien puolesta
subjektiivinen vanhurskauttaminen on uskoa omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
- Anonyymi
Jassoo! Ollan syntisiä sitten sinun mielestä.Syntiähän on olla ihminen ja elää täyttä elämää.Julistamatta USKOAAN !Vaikka uskoisi Jumalaan Tai Budha ta Jehova tai Allah.Mutta ei Norjan rantatuneseen Jesuksen morsian lahkoon, Ei heluntalaisseurakuntaan ja kiertää salmen kuin valtakunan salit kaukaa. Minä uskon Jumalaan ihminen maanpällä EI minulle sanele olenko syntinen vai en?
- Anonyymi
Kerro lisää mihin jumalaan uskot!
- Anonyymi
Sen voi tuntea vain syömmessään pettääkö itsensä vai Jumalan. Jos siis sellainen on
https://youtu.be/SlpNCV1k2Lw
-piirrettyjä- - Anonyymi
jos kulkee opetuslasten kanssa niin epäilys homoksi syntyy väkisin.
- Anonyymi
jos minä kulkisin miesten kanssa niin miksi ? mikä se juttu olisi ???
- Anonyymi
Uudelleen nainisiin meno käy myös esmerkistä. Se on myös syntielämää.
- Anonyymi
Jos on ottanut uuden puolison menemällä uudelleen naimisiin on sen jatkaminen aivan selvää syntielämää. Tuo on tosiaan hyvä muistaa homouden hekumoinnissa piehtaroivan uudesti kastetunkin. Näin asiat vaan ovat Raamatun mukaan.
- Anonyymi
Se on selvä!
- Anonyymi
Just näin se on.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2983289Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2351788By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei911325J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851283Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(791183- 591168
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti531113Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36994Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46926Etkö ymmärrä että olen turhautunut
kun ei etene. Auttaisit rakas vai onko kaikki vain kuvitelmiani omassa päässäni?65864