...selvää on, että lastentarha tragediasta politiikkaa ja irtopisteitä itselleen vetänyt espoon guzeziinä on hirvittävän väärässä.
Suomalaiset eivät ole tottuneet vaatiman ja , että jollain instanssilla olisi jokin vastuu. Siitä on kysymys, on siis kysymys sosiaalidemokratian syvimmästä kasvottomasta hyvinvointivaltion perustekijästä!
Sairaaloissamme kuolee väärien hoitomenpiteiden vuoksi, viranomaisten käsiin kuoleelastentarhoissa tapahtuu onnettomuuksia, jotka johtavat kuolemiin.
Milloinka uhrit olisivat saneet kunnollisia taloudellisia korvauksia,( ei saa antaa suomessa oikeudesta rahaa)Vankilaan ei saada koskaan vastuu henkilöitä, kukaan ei vastaa henkilökohtaisesti mistään.
Päiväkodissa, jossa onnettomuus tapahtui, oli vuosi aiemminkin tapahtunut maalaisjärjelle selvä huolimattomuudesta johtuva tapaturma.
Ihmiset eivät saisi viedä ks. paikkoihin lapsiansa, yksityisellä lastentarhalla täytyy olla vastuuta, josta se maksaa. Päiväkoti on lopetettava, työntekijät ovat julkistettava, että kukaan ei vahigossakaan veisi lapsiaan heidän lastentarhaansa, tai ainakin yrityksen nimi julki.
Valtion ja kunnan yrityksissä mikään ei koskaan muutu, yksityisten on kehitettävä lasten hoitoa. Mutta muuten ei silläkään rintamalla tapahdu, jos ihmiset eivät reagoi.
Lastentarhahoitajien ja johtajien palkkaa on nostettava reilusti, eli lapset on laitettava hoitoon yksityisiin eliitti tarhoihin, missä hoitajat saavat vähintäänkin kouluttamattoman paperityöläisen tai ahtaajan 5000 euroa kuukaudessa palkkaa.
Kukatahansa torvi ei saa päästä lasten hoitajaksi!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä selitä, lapset saavat kuolla mutta porvarin pitää saada pääomatuloja. Ja aina vaan lisää, niin se menee, turha sössöttää. Yksityistetty palvelu = vastuuton, porvariloiselätin elättämistä varten tehty, ei siihen tehtävään johon se on tarkoitettu.