Sähkönhinta ja blackoutit enteilevät tulevaa false flagia?

Yhdysvalloissa ja Euroopassa varoitellaan blackouteista ja sähköhinta on räjähtänyt myös Suomessa. Tuskin tämä sattumaa, että kaikkialla maissa samaan aikaan tapahtuu. Tämä lienee taas yksi osa globalistien suunnitelmassa tehdä great reset.

Inflaatio laukaistiin liikkeelle tarkoituksilla tuotantoketjujen häiriöillä ympäri maailmaa. Nyt sähköhinta on niin korkealla, että jotkut ruoantuottajat menevät konkurssiin mikä nostaa hintoja entisestään.

Media valehtelee sähköhinnan kasvun syistä. Blackoutit ovat erittäin harvinaisia, joilla kuvataan laajoja sähköverkkojen alasajoja. Se ei ole sama kuin monille tuttu sähkökatko kun puita kaatuu linjojen päälle.

Esimerkiksi kaasutuotanto-ongelmia ei voi pelkästään syyttää, koska sähköyhtiöt voivat vaihtaa energialähdettä toiseen. Energiaverkot ja hinnoittelu ovat hyvin kompleksisia asioita.

Sääolosuhteissa ei ole ollut mitään kovin poikkeavaa. Kaasu ei voi olla syypää koko länsimaiseen hinnanräjähdykseen, sillä on valtavasti muitakin energialähteitä.

Saapa nähdä mitä tulevaa suurta tapahtumaa ruoka- ja sähköinflaatiolla pohjustetaan. Ei nämä vaan satu samaan aikaan kaikkialla samalla tavalla, kuten koronapropagandakin passeineen mitättömään tautiin. Sotilaallinen isku Venäjää vastaan? Jotain muuta vastaan?

Suurin osa on jo varmaan nähnyt, miten paljon media valehtelee ja on täysin ohjastettu ajamaan globalistien tavoitteita. Niin on tässäkin. Kyllä tässä vähintään hyperinflaatiota ajetaan, joka tarvitaan great resetiä varten.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Energiakriisi -> ruokahuollon alasajo -> talousromahdus -> ww3
Ensimmäiset reset napin painajat ovat jo muuttamassa bunkereihinsa.

https://www.youtube.com/watch?v=TX1sRxCrduA

Veikkaan kuitenkin, etteivät rikkaat lopulta selviä edes kuukautta.
Auringonvalo ja ulkoilman puute, tekevät porukasta lopulta "mökkihöperöitä".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhdysvalloissa ja Euroopassa varoitellaan blackouteista ja sähköhinta on räjähtänyt myös Suomessa. Tuskin tämä sattumaa, että kaikkialla maissa samaan aikaan tapahtuu. Tämä lienee taas yksi osa globalistien suunnitelmassa tehdä great reset.

Inflaatio laukaistiin liikkeelle tarkoituksilla tuotantoketjujen häiriöillä ympäri maailmaa. Nyt sähköhinta on niin korkealla, että jotkut ruoantuottajat menevät konkurssiin mikä nostaa hintoja entisestään.

Media valehtelee sähköhinnan kasvun syistä. Blackoutit ovat erittäin harvinaisia, joilla kuvataan laajoja sähköverkkojen alasajoja. Se ei ole sama kuin monille tuttu sähkökatko kun puita kaatuu linjojen päälle.

Esimerkiksi kaasutuotanto-ongelmia ei voi pelkästään syyttää, koska sähköyhtiöt voivat vaihtaa energialähdettä toiseen. Energiaverkot ja hinnoittelu ovat hyvin kompleksisia asioita.

Sääolosuhteissa ei ole ollut mitään kovin poikkeavaa. Kaasu ei voi olla syypää koko länsimaiseen hinnanräjähdykseen, sillä on valtavasti muitakin energialähteitä.

Saapa nähdä mitä tulevaa suurta tapahtumaa ruoka- ja sähköinflaatiolla pohjustetaan. Ei nämä vaan satu samaan aikaan kaikkialla samalla tavalla, kuten koronapropagandakin passeineen mitättömään tautiin. Sotilaallinen isku Venäjää vastaan? Jotain muuta vastaan?

Suurin osa on jo varmaan nähnyt, miten paljon media valehtelee ja on täysin ohjastettu ajamaan globalistien tavoitteita. Niin on tässäkin. Kyllä tässä vähintään hyperinflaatiota ajetaan, joka tarvitaan great resetiä varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu