Tapasin ystäväni pitkästä aikaa ja kun sanoin että covid-19 ei oikeasti ole suhteellisesti niin vaarallinen tauti hän suuttui. Hän vaan sanoi että katso niitä keuhkokuvia ja eikö muka teholla ole porukkaa, sanoin että on tietenkin, mutta niin on aina ollut influenssakausissa ja usein kuollut enemmän.
Mikään ei auttanut hän sanoi lopeta lopeta, tiedätkö muka paremin kun asiantuntijat joilla hän tarkoitti suomen valtion korona-asiantuntijoita.
Sanoin vielä että on paljon isompiakin asiantuntijoita ja kun sanon että rokotettukin tarttutta kuten Norjassa 120 rokotettua juhlijaa tartutti toisilleen joista 70 sain koronan, hän ei uskonut sitäkää.
Yrirtin vain rauhoittaa kaikella tavalla mutta hän vain halusi pelätä.
Totesin että ihmisten ahdasmielinen usko valtioita ja hallituksen virkamiehiä kohtaan ei poikkea juuri mitenkään siitä miten ihmiset uskoo esim vaikka raamattua ja sitä selittäviä pappishenkilöitä.
Uskon menettäminen se vasta on pelottavaa
Mikään ei auttanut hän sanoi lopeta lopeta, tiedätkö muka paremin kun asiantuntijat joilla hän tarkoitti suomen valtion korona-asiantuntijoita.
Sanoin vielä että on paljon isompiakin asiantuntijoita ja kun sanon että rokotettukin tarttutta kuten Norjassa 120 rokotettua juhlijaa tartutti toisilleen joista 70 sain koronan, hän ei uskonut sitäkää.
Yrirtin vain rauhoittaa kaikella tavalla mutta hän vain halusi pelätä.
Totesin että ihmisten ahdasmielinen usko valtioita ja hallituksen virkamiehiä kohtaan ei poikkea juuri mitenkään siitä miten ihmiset uskoo esim vaikka raamattua ja sitä selittäviä pappishenkilöitä.
Uskon menettäminen se vasta on pelottavaa
Vastaukset 49
Vanhimmat
Tyhmyys on todella rasittavaa seurattavaa, täälläkin. Persujen tie on tuskainen, käy harhaan.
ihmiset on helposti peloitettavissa kun uhataan kuolemalla, sitten uskotaan mihin vaan pelastusta tarjoavaan.
114 koronakuolemaa Suomessa jo joulukuussa eikä olla edes puolivälissä kuuta. Kaiken lisäksi koronakuolemien määrä on koko ajan kasvussa. Tässä kuussa nähtäneen KOKO pandemian ajan suurin koronakuolemaluku 250-300 koronaan kuollutta kuukaudessa.
Aiempi pandemian aikainen koronakuolemien ennätyskuukausi oli huhtikuu 2020 197 koronaruumiilla. Pandemian ajan kakkossija oli viime kuussa marraskuussa 2021 tuli 177 koronakuolemaa.
Vajaa 5 kuukautta joulukuu-huhtikuu pahimmat koronakuolemakuukaudet edessä ja hallitus, avit, THL jne. nostaneet kädet pystyyn koronapalossa. Absurdia.
Taisto Tammi veti hienosti tuon Pettäjän tien....nykyään on hypettäjät omilla teillään..
https://www.youtube.com/watch?v=ZmBBSEMjow4
Koko kommunistinen koneisto pelottelee ihmisiä että ellette ota nyt koronamyrkkyä, käy huonosti. Tämä pelottelu on paljon hurjempaa kuin josta puhut.
Jos näitä koronakuolemia tosiasiassa pelättäisiin niin hätäjarrusta olis jo vedetty aikoja sitten.
Tämä typerä passilla pääsee-tapa lisää vain tartuntoja ja ihmisten vaan annetaan levittää ja sairastua.
Asko saa hyvät rahat kun suosittaa rokottamista.
Kyllä kolmas piikki antaa hyvän suojan , sanoo Asko.
No ei antanut Norjan pikkujouluissa.
Ja miten ihmeessä tällä yhdellä rokotetulla vanhuksella oli tämä afrikan variantti vaikkkei ollut käynyt missään.
Muka kiertänyt tämä variantti jo aikasemmin täällä.
Niin varmaan.(sarkasmia)
Ruotsalaisista en tiiä.
Kauheaa miten ihmiset on ajettu pelkoon.
Ei se ole pelkoa, vaan järkevyyttä. Tyhmä ei välitä muista ja terveydestään.
Järkevä varovaisuus on viisautta tartuntatautien suhteen, varsinkin kun covid on jopa pahimmillaa hengenvaarallinen tai pilaa keuhkot lopullisesti j elät sen jälkeen puolinaista elämää.
Mutta kun se rokote ei estä tartuttamasta eteenpäin.
Milloin punikki olisi kenenkään terveydestä välittänyt? Sata miljoonaa kuollutta on heidän aatteen saldo.
Kuka pelkää mitäkin.
Minä tiedän, että koronavirus on aiheuttanut pandemian. Minun uskoni alkaa siitä, että me voimme tehdä jotain. Ottaa jo kehitetyt rokotteet, lisärokotteet sitä mukaa kuin saadaan. Minä uskon, että tartuntoja voidaan torjua vähentämällä ihmiskontakteja, pesemällä käsiä ja pitämällä turvavälia ja maskeja.
Jokainen tietää jotain. Jokainen uskoo johonkin.
En kaipaa uskonveljiä- tai sisaria, mutta ilokseni huomaan, että enemmistö tässä maassa ajattelee samoin.
Sinun turvaköytesi on "enemmistön puolella".
Sinä "tiedät" sen mitä sinulle on kerrottu, mistään et ole ottanut selvää itse.
Sinä uskot?
Lue aloitus, se kertoo sinusta.
Euroopassa on rokotettu enemmään piikkejä kuin rokotetehtaat ovat toimittaneet, sinun enemmistösi on lehdistö.
Kolmas piikki ja taas ollaan paremmin turvassa tältä uusimmalta variaatiolta, mielestäni kovin järkevää ottaa.
Koska olen Persu olen tehnyt samoin.
Lukiko vihervasuri tietonsa mvlehdestä?
Moniongelmauset rokotetut, korona, alkoholiongelmat ja nyt mielenterveuden ongelmat, nimittäin norjalaisilla, koronapassin omistajilla, eivät pääse ravintolaan ryyppäämään.
Mikä lasku yhteiskunnalle !
🙄🤔😄😀😄😀😂😅😂😂😂
Kaikkea sitä pitää mennä ystävilleen tyhmyyksissään möläyttelemään. Kolmessapäivässä kuoli taas 21 koronaan.
voi kauhia!
Taisi olla kaikki yli 80vuotiaita joilla oli jokin muu sairaus myös.
Tällaiset ihmiset voivat kuolla mihin vaan kun ovat muutenkin niin hauraita.
Luonto on niin julma, vie läskit ja vanhukset hautaan..
”Norjassa+120+rokotettua+juhlijaa+tartutti+toisilleen+joista+70+sain+koronan,+hän+ei+uskonut+sitäkää.”
Ilmeisesti+viittaat+ravintola+Louise:ssa+tapahtuneeseen+tartuntaryppääseen+Oslossa.+Porukkaa+oli+111+ja+yli+80:llä+havaittiin+tartunta+jälkikäteen.+Kyseessä+oli+uusi+Omikron-variantti.+Suurin+osa+porukasta+oli+rokotettuja.
Nyttemmin+on+esitetty,+että+täysi+(2+kpl)+Pfiser+rokotesarja+antaa+vain+20%+suojan+Omikronin+osalta+lieviä+oireita+vastaan.+Olennaisempaa+tässä+on+kuitenkin+suoja+vakavaa+tautimuotoa+vastaan.+Tästä+minulla+ei+ole+tietoa,+mutta+Pfiser+ilmoitti+äskettäin+kolmannen+rokotteen+antavan+tehostetun+suojan+myös+Omikronia+vastaan.+Ikävä+kyllä+tämä+tarkoittaa,+että+virus+pääsee+leviämään+rokotuksista+huolimatta.+Täysi+kahden+annoksen+rokotesarjakaan+ei+tuo+laumaimmuniteettia,+joka+suojaa+myös+heikkoja+ja+rokottamattomia.
Minä tiedän, että koronavirus on aiheuttanut pandemian. Minun uskoni alkaa siitä, että me voimme tehdä jotain. Ottaa jo kehitetyt rokotteet, lisärokotteet sitä mukaa kuin saadaan. Minä uskon, että tartuntoja voidaan torjua vähentämällä ihmiskontakteja, pesemällä käsiä ja pitämällä turvavälia ja maskeja.
Ai , sittä tuli mantra.
Saattaa kohta kuulua
POKS
se on vatsani - anteeks!
Järki ja viisaus ei ole pahasta kuin Persujen kokouksessa ja baariänkyröitten illanvietossa.
Tälläkin palstalla riehuvat salaliittoöyhöttäjät ovat antaneet rokotekielteisille ja koronan vähättelijöille niin kamalan maineen, että jokainen tolkun ihminen kavahtaa jos epäilee jonkun lähipiiristään vajonneen tähän synkeään joukkoon. Reaktio on ymmärrettävä.
Voi olla että jossain on olemassa oikeasti rokotekriittisiä ihmisiä, mutta sellaiseen en ole elävässä elämässä enkä keskustelupalstoilla juuri törmännyt. Täysin harhaisessa epätodellisuudessa eläviä öyhöttäjiä, jotka nimittävät itseään "rokotekriittisiksi" sen sijaan löytyy joka keskusteluketjuun.
Taidat itse lukeutua niihin piikki öyhöttäjiin.
Ottakaa piikki , ottakaa kaikki piikit. Piikit pelastaa maailman.
Jos et ole saanut piikistä oireita niin aika moni muu on saanut aika ikäviäkin sivuvaikutuksia.
Mitä enemmän on rokotettu sitä enemmän on virus levinnyt. Aika mielenkiintoinen fakta sinänsä.
Kukaan ei tiedä miten nämä piikit vaikuttavat meihin pidemmällä aikavälillä. Valmistaja on vastuunvapaudessa.
Rokotteiden vaikutuksista saa hyvän kuvan kun harrastaa sukututkimusta. Vielä 1920 ja 30-luvuilla ei ollut tavatonta, että 5 lapsesta pari kuoli. Kurkkumätä, hinkuyskä, tuhkarokko jne tappoi. Ja silloinkin isorokko oli jo saatu aika pitkälle tukahdutettua rokotteilla.
Enpäs ole. Sinä olet pietarin trolli!
Tiedät pietarin trolli, miksi flunssaan ei ole kehitetty toimivaa rokotetta?
Vaarallisinta rokotteessa on sen magneettisuus, varsinkin suunnistajat erämetsissä kuolee kävellessään ympyrää. Mulla kun on 2 rokotetta niin moni suunnistaja on tullu kysymään että olenko Pohjoisnapa.
Tämä on iso ongelma.
Toisaalta olen kuullut että syrjäseudulla matkapuhelimen kuuluvuus on parantunut talouksissa, jossa kaikki on ottaneet rokotteen. Pitääkö paikkaansa?
Rokotteitako olet lobbaamassa? Tarusi ovat jännittäviä, mutta rokotteet menivät silti pieleen. Joulu ei lobbareista huolimatta normalisoitunutkaan. Joutuvatko valheiden levittäjät nyt YLE:n syyyniin vaiko peräti oikeuteen?
Jer. 3: 22 - https://youtu.be/Js6-5ipHJzY
autuus leaves.....
Uskon menettaminen loppuu pysyvasti silla sekunnilla, kun rakkaudesta lahteenomaisesti tulviva toivon sykkima usko on muuttunut tuntemukseksi.
Eli usko on jo omakohtaiseen kokemukseen perustuva tieto asian laidasta.
Uskon muuttaa tietamykseksi Jumalan lasnaolon tunteminen, normaaliuudesta poikkeavat joko rukoiluun taikka armoon perustuvat ihmeet seka johdatuksesta hitaasti levittaytyva altruismi.
Jumalia ei kaiketi ole mutta uskontojen luoma pelastussanoma on pitänyt aika pitkälti ihmiset järjissään etteivät vain hulluina tappaisi toisiaan. Uskon että vain siksi tälläkin planeetalla on ihmiselämää jäljellä .
Siitä suurkiitos uskonnoille ja uskoville. Maailmankaikkeus on kuin onkin tosi rujo paikka,kaikki sodat ja niiden kuolleet on siitä elävä todiste ja joka päivä.
Joka päivä kuolee ihmisiä ympäri planeettaa millloin mitenkin ammuttuina tai räjäytettyinä,ja aina sodissa niitä vasta meneekin.
Karu totuus mutta arkipäivää kaikille.
"Tapasin ystäväni pitkästä aikaa ja kun sanoin että covid-19 ei oikeasti ole suhteellisesti niin vaarallinen tauti hän suuttui. "
Ihan hyvästä syystä. Tauti joka on tappanut jo miljoonia ja vie ihmisiä teholle ei ole mikään "lisää jokin vähättely tähän".
Onkohan näin vai viekö normi influenssat vielä enemmän kuin nyt eikös italiassakin paljastunut että siellä oli vääristelty tilastoja?🤔🤨🙄
Se tässä eniten ihmetyttää että siellä missä eniten rokotuksia siellä eniten koronaa?🤦🤦🤦
Ihmisen tekemä ja suunnittelema virus? Kuka tietää lopullisen totuuden,ehkä ei kukaan,jäljet niin hyvin peitetty? Mitähän luvassa seuraavaksi? Seuraava virus ja ns vastarokote siihenkin ehkä. Ihmisestä on tullut ehkä jo liian viisas ,lopputulos tiedetään,tappaa ehkä lopulta muut.
Toivottavasti kukaan ei keksi sitä miten maailmankaikkeus eli big bang on saanut alkunsa tai joku pahis kuitenkin saa päähänsä ja pamauttaa kaikki loputkin kuoliaaksi ennen aikojaan, maailmankaikkeuden suurimmalla ydinpommilla ikinä.
Lapsia alkoi sairastua koronaan Suomessakin 2-3 viikkoa rokotusten jälkeen?🤔🤨🙄🤦
JOTKUT ON KIELTÄNEET LASTENSA ROKOTTAMISEN JO TOISTAKYMMENTÄ VUOTTA.
PS.
lääkebisnes on bisnestä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17002970/psykiatria-ei-ole-millaan-tavalla-laaketiedetta-eika-mitaan-tiedetta-psykiatriaholynpoly
Nukyään niitä eri versioita koronasta kulkee ympäriinsä, jotta kyllä se vielä eräs osuu Turpeiseenkin.
Ai, siihenkö maskittomaan möhkälemaiseen turpeiseen, joka elämänsä aikana ole kehoonsa ottanut ensimmäistäkään rokotet?
Hei haloo!
Maailmassa o iha just 8 miljardia ihmistä! On iha oikein et luonto yrittää karsia tätä syöpää pois!
Luonnon laki on se, että vahvimmat selviytyy ja heikot kuolee! Oli niin väärin ihmisen keksiä lääketieteen... Eikö raamatussakin sanotaan, että ihminen tuhoaa itte ittensä.
Sitäkin ihmettelen et ihmiset pelkää nii luonnollist asiaa ku kuolemaa. Antakaa mun kaikki kestää...
Tuttava on aina ottanut kiltisti flunssapiikit ja nyt koronapiikit.
Kunto romahtanut heti ensimmäisestä ja hän on ollut taivaanporetilla jo pariin kertaan.
Saattohoidossa.
Silti hän suuttui kun hän ymmärsi, etten pidä koronapiikkiä enkä koko projektia luotettavana.
En kerro hänelle suoraan mielipidettäni, ehkä myöskään suostu hänen painostukseen.
Hänestä piikki on otettava.
Sanoin : vai ni.
Joten hän katkaisi yhteydet.
Antaa mennä. Jos saatanat ja perkeleer suunnittelivat tämän näin,
sitten saivat mitä halusivat.
En syrji ketään otti tai ei.
En myöskään halua enää tavata piikitettyjä tuttavia.
En sano sitäkään ääneen, en vaan halua enää tavata.
Puhelimella voi pitää yhteyttä.
Ihmisellä on oikeuksia vielä sen verran.
Kai ihmiset jo tajuaa, että on kusetettu
ja se on geeniterapiaa,
eikä koronapiikki.