Minusta Wilhelmiina Seppä osaa näytellä todella loitavasti Oonan roolin. Näytteli tosi hyvin sen ampumakohtauksenkin. Myös Nikoa näyttelevä Risto Törhönen on kehittynyt näyttelemisessä alkua-aikoihin verrattuna.
Oona eli Wilhelmiina Seppä
11
3126
Vastaukset
- Heh
Mielestäni salkkareiden lapset eivät todellakaan osaa näytellä uskottavasti. Syy on liikaa näytteleminen. Lapset käyttäytyvät aina kuin olisivat vieraana jossakin eikä kotioloissaan. Eivät ole siis vapautuneita vaan erittäin varautuneita.
Asekohtaus oli yksi epäuskottavimmista lapsikohtauksista. Tunnelma oli erityisen tönkkö ja kömpelö.
Luonnollisuus ja normaalius ja kontrolloimaton lapsekkuus puuttuu kokonaan lasten näyttelemisestä.
Lapsiahan ne ovatkin, en minä heitä työstään moiti. Eivät he päätä miten sarjaa tehdään. Se on tiimin moka että lapset on laitettu näyttelemään liikaa, lopputulos olisi parempi kun lapset eivät näyttelisi niin paljon vaan olisivat mahdollisimman paljon kuin kotonaan.
Ja sarjassa on muutenkin aivan liikaa sorruttu kaikenlaiseen kömpelöyteen ja epäuskottavuuteen ja irvistelyyn ja liioitteluun.
Salkkareita on kiva katsoa silloin kun siinä ei tapahdu "mitään", mutta kun siinä tapahtuu niin kaikki on kuin käsikirjoituksen ja näyttelemisen ja ohjaamisen irvikuvaa. - joo
Ärsyttää kun ne penskat kasvoi yhdessä yössä 5-vuotiaiks. Viime kevään jaksoissa Laura työnteli Oonaa vaunuissa ja Niko opetteli puhumaan. Kaikki muut tapahtumat jatkui siitä mihin jäi: Elina oli aina vaan raskaana ja Seppo sairaalassa. Ehkä katsojia pidetään niin tyhminä ettei huomata jos vauva kasvaa isoksi kesätauon aikana. Jokohan ne penskat syksyn jaksoissa on murrosikäisiä...
- Anonyymi
Pakko vastata tälleen 17 vuotta myöhässä, että sarjahan se vaan on, eikä niistä muksuista ole hyötyä jos ne ei saisi ikääntyä tolla tavalla. Paitsi tietenkin jos kirjoittaa niiden tarinan siten, että jokaisella ikävuodella on väliä, mutta silloin ei olisi vapaat kädet tarinalle.
Ja jos se ikähyppy vaikuttaisi kaikkiin, niin sitten kaikkien hahmojen tarinat kusisi yhdentekevän asian takia. Totuttelua se rehellisesti vaati, mutta ei sen kummempaa.
- osaa !!
Kumpikaan lapsista ei osaa näytellä, en ole vielä yhtäkään kotimaista sarjaa tai elokuvaa nähnyt missä lapset osaisi näytellä.
Usein sitä olen ihmetellytkin mikseivät suomalaiset lapset sitä osaa tehdä, ohjaajissa vai missä vika ?- lapsinäyttelijä
Mun mielest on monta hyvää lapsi näyttelijää suomes myös Wilhelmiina. Risto ei ny hirveen hyvä oo... vielä, mut kehittyny hirveesti alku ajoista. Kattokaa Heinähattu ja Vilttitossu ja Unna ja Nuuk. Niis on hyvii lapsi näyttelijöitä. Ja viel viime vuosituhannella Poika ja ilves-elokuvan 11-vuotias Konsa Hietanen on huippu.
- *salkkari-fani
lapsinäyttelijä kirjoitti:
Mun mielest on monta hyvää lapsi näyttelijää suomes myös Wilhelmiina. Risto ei ny hirveen hyvä oo... vielä, mut kehittyny hirveesti alku ajoista. Kattokaa Heinähattu ja Vilttitossu ja Unna ja Nuuk. Niis on hyvii lapsi näyttelijöitä. Ja viel viime vuosituhannella Poika ja ilves-elokuvan 11-vuotias Konsa Hietanen on huippu.
Moge! Mun mielestä Wilhelmiina ei osaa kunnolla näytellä, koska aina kun se sanoo jotain se katsoo silleen sivuille ja puhuu epävarmasti ja on vaan aika huono! Mut kyllä se tosi rohkee on ku uskaltaa aikuisten ihmisten (näyttelijöiden) edessä näytellä! ja ei se ny kamalanhuono ohjaajien mielest voi olla ku se kerta pääs salkkareihin, mut must se on aika surkee! Mut heinähatun ja vilttitossun näyttelijät on tosi hyvii! kattokaa se! varsinki Tilda KiianlehtO!
- Anonyymi
*salkkari-fani kirjoitti:
Moge! Mun mielestä Wilhelmiina ei osaa kunnolla näytellä, koska aina kun se sanoo jotain se katsoo silleen sivuille ja puhuu epävarmasti ja on vaan aika huono! Mut kyllä se tosi rohkee on ku uskaltaa aikuisten ihmisten (näyttelijöiden) edessä näytellä! ja ei se ny kamalanhuono ohjaajien mielest voi olla ku se kerta pääs salkkareihin, mut must se on aika surkee! Mut heinähatun ja vilttitossun näyttelijät on tosi hyvii! kattokaa se! varsinki Tilda KiianlehtO!
Haistappa viddu
- Anonyymi
Ja mun mielestä Oonan näyttelijä nimenomaan oli ikäisekseen loistava. Ollaankohan edes katsottu samaa ohjelmaa?
- wilhelmiina seppä
Moi! Vaikka ette uskois nii mä oon Wilhelmiina Seppä IHAN OIKEESTI!!!!!!!!!!!!!!!! Mä rakastan kaikkii niit jotka tykkäs siit ku mä näyttelin salkkareis oikeesti teiän on pakko uskoo mä se oon!Vastatkaa tähän viestiin se oon mä OIKEESTI!!!
- no
no sut wiltsu tavoittaa mistä vaan näyttele jossain elokuvassa pahis rooli susta saisi kieroakin näyttelemään varsinki ottaen huomioon parit seikat XD
- Anonyymi
No tottakai! Hänhän on ollut Seppä jo syntyessään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo199475057-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2772884- 1341747
Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2101458Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671421J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.841176Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641144By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei751119- 591087
Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(761071