Mitä mieltä olette tesloista ja myös taksikäytössä

Sannin vapaa
Onko hyvä hintansa väärtti.
Onko pehmeeekulkuin

Soveltuuko taksiin


Ostaako vai ei
22455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ne taksikuskit kenellä on Tesla, vannovat sen nimeen ja ne kenellä ei ole, sanovat että ei sovellu taksiksi vaikka heillä ei ole asiasta mitään omakohtaista kokemusta.

Äänestä

Jos ensin kävisit koulun loppuun ja opettelisit suomenkielen perusasiat.

Äänestä

Ostin sähköauton ja kuski lähti. Täussähköautot ei ole vielä valmiita ammattikäyttöön, muuten menisi mutta lataaminen tuottaa niin paljon lisää työtä että häiritsee tuloksen tekemistä. Vaihdan plugariin kunhan auto tulee puolivuotta vanhaksi. Automyyjän kanssa laskeskeltiin että se on järkevintä.

Äänestä
  • Eikö sitä pluggaria ladata?
    Vai laski myyjä sulle, taisi olla vain kauppa mielessä ja taas apinaa koijataan. Oikeasti polttoaine ei ole mikään kulu kun sen saa vähennettyä verotuksessa.

    Äänestä

Joku vuosi sitten kotikaupungissani oli taksina Tesla S, jota omistaja kehui paikallislehden jutussa. Auto häipyi jonnekin parin vuoden jälkeen eikä sittemmin ole teslatakseja näkynyt.

Äänestä
  • Meilläpäin lidlen piha aina täysi aamulla takseja lataamassa

    Halpaa on kun on rahaton

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meilläpäin lidlen piha aina täysi aamulla takseja lataamassa

    Halpaa on kun on rahaton

    Älä viitsi valehdella.

    Äänestä

Pelkkiä leluja.

Äänestä

Model 3 on kyllä nolointa mitä taksissa nähty

Äänestä
  • Eiks Model s ja3oo aika pikku autoja mersuin verrattuna

    Kaikki muut autot kuin Mersu takaosa pitäis kieltää taksi laissa
    Berner muija

    Äänestä

  • Eikö Auris ja Corolla vie voiton noloudessa?

    Äänestä

  • Tietysti tuollainen yksittäinen tapaus mitä ei olla edes ehditty tutkia kertoo ihan kaiken, no ainakin kateelliselle änkyrällä, hihii!

    Äänestä

Muun merkkisten sähköautojen julkiset latauspaikat (nopeat) liian kalliita, epäkunnossa tai varattuja. Tee siinä sitten bisnestä. Parempi Plug-in. Vety voi tulla piakkoin takseihin.

Äänestä
  • Eiköhän takseja latailla pääsääntöisesti muualla kuin julkisilla paikoilla ja saahan kulut vähentää verotuksessa, joten onhan sama mitä maksaa. Ja vety se vasta maksaakin kun se pitää hakea autolla ihan Virosta tai Tukholmasta asti.

    Äänestä

Tesla on ruma ulkoa ja sisältä, huono ajettava, huonot tilat matkustajille, erittäin äänekäs sähköautoksi, sekä epäluotettava ja heikkolaatuinen.

Auto sopii hyvin köyhille, joilla ei ole varaa ostaa laadukasta autoa.

Äänestä

Onko teslan kulku pehmeetä ja hiljaista kuten taksi mersun.

Äänestä
  • Teslan rengasmelu on kamala ja koko ajan kuuluu sähkön ulinaa. Penkit ovat kuin istuisi lautakasan päällä. Jenkkien romu, joka sopii junteille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teslan rengasmelu on kamala ja koko ajan kuuluu sähkön ulinaa. Penkit ovat kuin istuisi lautakasan päällä. Jenkkien romu, joka sopii junteille.

    Et ole tainnut edes istua kyydissä koskaan.

    Äänestä

Ja kun aloittaja opettelisi kirjoittamaan se antaisi kuvan, ettei kyseessä olisi pelkkä kateellisen provo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sannin vapaa
Onko hyvä hintansa väärtti.
Onko pehmeeekulkuin

Soveltuuko taksiin


Ostaako vai ei

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu