Saksa vs. Ranska, Englanti ja USA. Sen taistelun lopputulos ratkaisi vapautuuko Suomi Saksan orjuudesta eli jäämästä sen siirtomaaksi vain itsenäistyykö. Suomen toinen itsenäisyyspäivä on Saksan antautumisen päivä eli 11.11.1918, silloin Suomi itsenäistyi. Silloin Suomi sai takaisin itsenäisyytensä jonka Svinhuvudin hallitus oli maanpetoksella antanut pois.
Suomen Vapaussota 1918 käytiin Länsirintamalla
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juuri näin, palkaksi siitä että saksalaiset pelastivat valkoisille voiton nämä lahjoittivat maan kaikkineen saksalaisille valiten vielä saksasta meille kuninkaan,
” Juuri näin, palkaksi siitä että saksalaiset pelastivat valkoisille voiton nämä lahjoittivat maan kaikkineen saksalaisille valiten vielä saksasta meille kuninkaan,”
Valkoisten voitto ratkesi jo Tampereen taistelussa, jonka jälkeen punaisten tappio oli selviö! Marski koki Saksan saapumisn turhaksi ja saksalaisvaikutus oli kaikissa tapauksissa ajateltu väliaikaiseksi!
Punakaartit sotivat itsenäisen Suomen puolesta, Valkokaartit Saksan puolesta. Tosin myönnettäköön, että tätähän valkokaarteissa sotineet eivät saaneet tietää. Heille ei tietenkään kerrottu, että valkoisten voiton tuloksena on saksalainen Suomi. Meidän onnemme ja pelastuksemme kun Saksa hävisi Maailmansodan.
” Punakaartit sotivat itsenäisen Suomen puolesta”
Käytännössä punaisen Suomen puolesta, joka olisi sulautunut pian syntyvään Neuvostoliittoon!
”Valkokaartit Saksan puolesta. Tosin myönnettäköön, että tätähän valkokaarteissa sotineet eivät saaneet tietää. Heille ei tietenkään kerrottu, että valkoisten voiton tuloksena on saksalainen Suomi. ”
Tuo on pelkkä stallarin visio! ValkoinenbSuomi pyrki itsenäiseksi ja myönnytykset Saksalle oli tarkoitettu väliaikaisiksi! Ei mikään alistussuhde ole ikuinen! Myös YYA loppui aikanaan!
”Meidän onnemme ja pelastuksemme kun Saksa hävisi Maailmansodan.”
Se oli samanlainen hyvä käänne kuin Neuvostoliiton romahdus 1991!