Kyllä kaikkien

Olisi nyt hyvä syy aloittaa elää. Viettää joulua perheen, ja ystävien kanssa. Juopua uudenvuoden yönä kalliista, tai halvasta viinistä. Älkää lähteekö enään ikinä lehdistön paniikkiin mukaan. He elävät siitä. Myynti on tällä hetkellä historiallista. Sitäkään ei kannata uskoa. On äärimmäisen helppoa näyttää ulospäin, että lehti tekee tappiota. Muutamia rahasiirtoja, hankintoja, palkkoja, kuluja, yrityskauppoja ymymym. Sota tulee, kun sota tulee, kuolema tulee, kun kuolema tulee. Itse pesen tänään parittomat sukat.
10116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Esim, kuinka monta tuttavaasi on kuollut koronaan. Minulla ei yhtään. Pari on sairastanut kovan flunssan. Niinkuin vuosia aiemminkin ovat sairastaneet kovan flunssan.

Äänestä
  • Minulla on kolme tuttavaa kuollut nimenomaan koronaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla on kolme tuttavaa kuollut nimenomaan koronaan.

    Minulla kaikki tutut olivat terveinä koko pandemian mutta nyt on alkanut tippua porukkaa kun piikitykset aloitettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla on kolme tuttavaa kuollut nimenomaan koronaan.

    Alle 65 vuotiaan kuoleminen koronaan on epätodennäköisempää, kuin päävoiton saaminen lotossa, näin siis tilastojen valossa. Perusterveellä vielä tuotakin epätodennäköisempää.

    Olet joko tyhmä, tai sinä ja tuttavasi olette epänormaalin heikkoja yksilöitä, tai sitten olet valehteleva koronahysteerikkö, joita on media kiihottanut äärimmilleen.

    Korona aiheuttaa myös pysyviä vaurioita ja jos kaikki tehohoitopaikat ovat täynnä niin ihmisiä kuolee muihin tauteihin kum ei voida antaa hoitoa. Ihan riittävä syy rokottaa koko kansa. Tehohoidossa olevien keski-ikä on 57 vuotta.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Koronarokote aiheuttaa myös pysyviä vaurioita, kuten muös tavalliset flunssat, tupakointi, alkoholi jne. Tehohoidossa on n 50 henkilöä, ei tehohoitopaikat voi olla mitenkään uhattuna, 5.5 miljoonan asukkaan maassa tuolla määrällä, kyse on vain tahdosta hoitaa asia.

    Herkästi tartuttavia koronapotilaita ei pitäisi ensikään hoitaa tavallisella teho-osastolla, ei olisi ongelma järjestää oma kulkutautisairaala, tai osasto. Tässä on 2 vuotta ollut jo aikaa, Krista Kiuru vain esittää topakkaa, mutta mitään ei tapahdu, tämä lupasi pandemian alussa järjestää tuhat hoitopaikkaa. Hoitajia saadaan, kun maksetaan reilusti, muutaman sadan hoitajan tuplapalkka ei ole ongelma.

    Ruvetaan vaan pistämään pystyyn kulkutautisairaalaa ja siirretään sinne anestesialääkäreitä ja tehohoitosairaanhoitajia tavallisista sairaaloista. Jälkimmäisten toiminta sitten vaikeutuu suuresti kun ei ole henkilökuntaa. Lääkärin koulutus anestesialääkäriksi kestää sitten tuollaiset 5 vuotta. Siis lääkärikoulutuksen jälkeen eli yhteensä yli 10 vuotta.

    Noita tehohoidon tartuntatautiosastoja on jo sairaaloissa. Ongelma on tilojen vähyys eli jos sairaalassa on 10 tehohoitopaikkaa ja niistä varataan 5 koronapotilaille niin muille jää 5. HUSin alueella on vajaa 100 tehohoitopaikkaa yhteensä. Tehohoidon kustannus on 3000 per päivä ja jos meillä olisi tuollainen kulkutautisairaala niin kustannukset juoksevat oli potilaita tai ei.

    Tilat ei ole ongelma, suomessa tiloja riittää samoin henkilökuntaakin, aikaa on ollut järjestellä. Yksityisellä sektorilla seisotaan kädet taskuissa, kun ei ole asiakkaita, sieltäkin löytyisi osaamista.
    Et ymmärrä 3000 euron ja 20 000 000 000 euron suhteellista eroa, mitä tämän viruksen kustannukset ovat olleet ja lisää tulee. Kiuru ja Marin höpöttää rajaturvallisuuden takaamisesta, mutta muuta tytöt ei saa aikaan, ei ole johtajuutta, eikä sosialisteilla kykyjä organisointiin.

    Äänestä

Minulla on 3. Rokote lauantaina. Se suojaa myös omikron-variantilta. Kuulun riskiryhmä 2.

Suosittelen muillekin rokotusta. 2 annosta suojaa vakavalta omikron taudilta ja 3 annosta lievältäkin taudilta.

Korona on ihan todellinen tauti. Ja siltä kannattaa suojautua. Se parhaiten takaa, että on vielä elämää epidemian jälkeenkin.

Äänestä
  • Tähänastisten+tietojen+mukaan+rokotteet+eivät+suojaa+omikronilta,+joissakin+yhteyksissä+on+puhuttu+vain+20%+suojatehosta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olisi nyt hyvä syy aloittaa elää. Viettää joulua perheen, ja ystävien kanssa. Juopua uudenvuoden yönä kalliista, tai halvasta viinistä. Älkää lähteekö enään ikinä lehdistön paniikkiin mukaan. He elävät siitä. Myynti on tällä hetkellä historiallista. Sitäkään ei kannata uskoa. On äärimmäisen helppoa näyttää ulospäin, että lehti tekee tappiota. Muutamia rahasiirtoja, hankintoja, palkkoja, kuluja, yrityskauppoja ymymym. Sota tulee, kun sota tulee, kuolema tulee, kun kuolema tulee. Itse pesen tänään parittomat sukat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu