BRITANNIAN konservatiivipuolue kärsi torstaina välivaalitappion Pohjois-Shropshiressä, joka on perinteisesti ollut puolueen vahvaa kannatusaluetta, kertoo uutistoimisto AFP.
Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan konservatiivipuolue ei ole hävinnyt Pohjois-Shopshiren parlamenttiedustajan paikkaa kertaakaan lähes kahteen sataan vuoteen.
Vuoden 2019 parlamenttivaaleissa konservatiivit saivat lähes 23 000 äänen enemmistön. Torstaina asetelmat olivat kääntyneet, ja liberaalidemokraatit voittivat piirin lopulta 6 000 äänellä. Pohjois-Shopshiren uudeksi parlamenttiedustajaksi valittiin liberaalipuolueen Helen Morgan.
Vaalipiirissä jouduttiin järjestämään välivaalit, koska edellinen edustajan Owen Paterson joutui eroamaan tehtävästään rikottuaan parlamentin sääntöjä.
TAPPIO Pohjois-Shropshiressä on merkittävä pääministeri Boris Johnsonille. Johnsonin asemaa ovat horjuttaneet viime viikkojen korruptioväitteet ja hänen henkilökuntansa vuoden takaisista joulujuhlista noussut kohu.
Tiistaina noin sata Johnsonin edustaman konservatiivipuolueen parlamenttiedustajaa äänesti hallituksen esitystä vastaan, jossa päätettiin, että suurissa yleisötapahtumissa tulisi vastaisuudessa käyttää koronapassia.
Vaalit voittaneen Morganin mukaan äänestäjät lähettivät vaalissa pääministerille äänekkään ja selkeän viestin, jonka mukaan ”Johnsonin juhlat ovat päättyneet”.
TAPPION myötä useat edustajat todennäköisesti ilmaisevat epäluottamuksensa pääministeriä kohtaan, mikä voi käynnistää konservatiivipuolueen sisäisen prosessin puheenjohtajan erottamiseksi.
Johnsonin edeltäjä Theresa May syrjäytettiin vuonna 2019 samalla tavalla, kun parlamenttiedustajat äänestivät hänen neuvottelemaansa Brexit-sopimusta vastaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Englannissa ollaan vahvoina brextin kannattamisen suhteen,hinnat ovat ovat laskeneet sekä byrokratia vähentynyt se on merkki siitä että natsi mielinen EU ei enää saa hallittua suurta kuningasjuntaa Britanniaa josta EU on riippuvainen
Jopas jotakin! EU-vihaaja pystyy ylittämään valehtelussa jo itsensäkin.
Britit ovat täysin eri mieltä,kuten tuo avauksen vaalituloskin osoittaa.
Britannia on EU:n kanssa käytävän kaupan varassa. Se ei edes kykene toimittamaan saapuvia elintarvikkeita kauppoihin.
Laita linkki tai perustelu miksi Britannia ei kykene toimittamaan kauppoihin ruokaa ja tarvikkeita? ellet kykene laittamaan mitään faktaa niin se osittaa että pupisewt sitä samaa paatoksellista eu potaskaa mitä aina ennenki samoin kuin kaikki mutkin eu mieliset inhat limanuljaskat
Tiedot ovat Britannian lehdistöstä ym.
Et valeiltasi ehdi seuraamaan maailman tapahtumia!
NOPEASTI katoaa mainen kunnia.
Kaksi vuotta sitten pääministeri Boris Johnson oli omiensa sankari. Joulukuun parlamenttivaaleissa vuonna 2019 konservatiivipuolue nappasi Johnsonin johdolla murskaavan enemmistön.
Pikakelaus joulukuuhun 2021: Johnsonin markkina-arvo on romahtanut. Hänestä on tullut puolueelleen rasite.
Johnsonin omat – konservatiivipoliitikot ja oikealle kallistuva brittimedia – spekuloivat jo avoimesti, pitäisikö pääministeri panna vaihtoon. Seuraajakandidaatit väijyvät kulisseissa.
MITÄ tapahtui?
Kyse on monen epäonnistumisen, virheen ja henkilökohtaisen ”mokan” summasta. Isosta ja pienestä. Lista on loputon:
Johnson ei saanutkaan pandemiaa kuriin.
Johnson sisustutti virka-asuntonsa muiden rahoilla.
Johnson petti konservatismin eli nosti veroja ja paisutti valtionvelkaa.
Johnson visaili Downing Streetin laittomissa joulujuhlissa koronasulun aikana.
Johnson tuki parlamentin lobbaussääntöjä rikkonutta kansanedustajaa.
Johnson piti sekoilevan Pipsa Possu -puheen.
KONSERVATIIVIPUOLUEELLE moinen arvio on myrkkyä. Puoluehan haluaa pysyä vallassa.
Jos Johnson on menettänyt poliittisissa piireissä eniten kadehditut ja ihaillut supervoimansa – kansansuosionsa ja kykynsä voittaa vaaleja –, niin mitä käyttöä hänelle enää on?
Britanniassa konservatiivipuolue tunnetaan siitä, että se on armoton omia johtajiaan kohtaan. Tulos tai ulos. Kompurointia ei pitkään suvaita.
On konservatiivipuolueen kansanedustajien käsissä, kuka puoluetta johtaa. Jos 15 prosenttia puolueen kansanedustajista ilmoittaa tyytymättömyydestään johtajaansa, järjestetään luottamusäänestys.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 54 konservatiivien rivikansanedustajaa riittää mittauttamaan Johnsonin luottamuksen.
Mutta vaikka äänestys järjestettäisiinkin, ei se takaa vielä potkuja. Edellinen pääministeri Theresa May selvisi omiensa kapinayrityksestä joulukuussa 2018. May teki kuitenkin omat johtopäätöksensä ja siirtyi syrjään seuraavana kesänä.
Johnson nousi asemaansa valehtelemalla.
Pystyykö hän sen myös säilyttämään valehtelemalla?