Yksi sanoo, että saa mennä ja toinen aivan toista

851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Norjan skenaarioihin verrattuna Suomessa saattaa tulla samalla tapausmäärällä vielä 50–200 päivittäistä sairaalahoitoa vaativaa tapausta enemmän kuin on arvioitu. Norjalaisten skenaarioista hurjemmassa sairaalaan omikronmuunnoksen vuoksi joutuvien määrä ohittaa deltamuunnoksen vuoksi sairaalaan päivittäin joutuvien 50 ihmisen rajan joulukuun lopulla. Lievemmässä skenaariossa näin käy tammikuun alussa.

Skenaarioissa on huomioitava lisäksi se, ettei deltamuunnoksen aiheuttamaa aaltoa ole vielä saatu hoidettua. Eli sairaalan kokonaiskuormitus on näiden molempien muunnosten summa, Ja koska Suomessa ollaan jo äärirajoilla, on omikronin aiheuttama pienikin nousu sairaalahoidon kuormitukselle paha asia. Suuri nousu on katastrofaalinen. Myös ECDC arvioi, että omikronmuunnos aiheuttaa eksponentiaalisen tapausmäärän vuoksi lisäkuormitusta sairaaloille ja kuolemia.

Äänestä

Välillä on vaikea hallituksen tehdä päätöksiä, kun asiantuntijatkaan eivät ole varmoja aina, vaan antavat erilaista tietoa. Opposition mielestä syy on tietenkin hallituksen joka tapauksessa, se on nähty; syyttelyä milloin mistäkin, uhriutumista ja mielensäpahoittamista on riittänyt....

Äänestä

Tässä koko touhussa on nyt pari "pientä" perusongelmaa jotka sotkee pakkaa aika tehokkaasti.

Ensinnäkin, onko joku taho/instanssi tehnyt virallisen päätöksen siitä että mihin näillä rokotuksilla ja rajoituksilla ENSISIJAISESTI pyritään?
- Tukahduttamaan virus?
- Estämään sen leviäminen?
- Hidastamaan sen leviämistä?
- Pitämään sairaalahoidon tarve tietyissä rajoissa?
- Vai jotain muuta?

Toisekseen ongelma on että kukaan, edes asiantuntijat, eivät tiedä viruksesta/rokotteesta riittävästi VAAN rokotteen tuotekehitys ja testaus ihmisillä on menossa samaan aikaan kun tuotetta jo myydään julkisesti.

Kuten olemme nähneet niin rokotesuositukset ja vaatimukset muuttuvat koko ajan tiedon karttuessa joten on aivan selvää että EI ole olemassa yhtä tahoa jolla olisi oikea tieto käytettävissä VAAN jokainen puhuu "vain omasta puolestaan" ja parhaan arvauksen mukaan!

Äänestä
  • Kaikkia tuota pyritään tekemään, ja kaikkien pitää osallistua yhteiseen asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkia tuota pyritään tekemään, ja kaikkien pitää osallistua yhteiseen asiaan.

    Jos+näin+on+että+pyritään+noihin+kaikkiin+niin+eihän+sitten+ole+mikään+ihme+että+toimet+eivät+oikein+pure+SILLÄ+viruksen+tukahduttamiseen+ja+leviämisen+hidastamiseen+toimivat+aivan+eri+keinot!Itse+asiassa+tämä+koronapassi+ei+toimi+kumpaankaan+SILLÄ+niinkuin+tiedämme+niin+rokotetut+voivat+kantaa+ja+tartuttaa+virusta+aivan+hyvin+ELI+rokotteetkaan+eivät+estä+viruksen+leviämistä!Rokotteiden+tuottamasta+vasta-aineesta+johtuen+mahdollinen+tartunta+tulee+lievempänä+joten+vaikutus+on+ainoastaan+siihen+että+sairaaloihin+päätyy+vähemmän+ihmisiä!Koronapassilla+on+samanlainen+vaikutus+sillä+se+estää+rokottamattomien+pääsyn+tilaisuuksiin+rokotettujen+kanssa+joilta+he+voisivat+mahdollisesti+saada+vakavan+tartunnan.Muistaakseni+juuri+tätä+sairaaloiden+kapasiteettiongelmaa+painotettiin+silloin+rokotuksen+alkuvaiheessa,+tosin+silloin+elimme+vielä+siinä+käsityksessä+että+kaksi+piikkiä+antaa+lähes+100%:sen+suojan.

    Myös turvavälit ja maskit ovat käytössä, nämä pitää muistaa. Kyllä näillä keinoilla vähitellen mennään parempaan, seuraavaa virusmuunnosta odotellessa.

    Äänestä

Ainaki se on 100 varmaa että marin on jättämässä pääministerin virkaa ehkä hän pelastaa demujen maineen? tosin niinhän rinnekin erosi hahaaaaaa

Äänestä
  • Älä usko vääriä profeettoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

https://www.verkkouutiset.fi/tehohoitolaakari-tilanne-vaatii-rajuja-toimia/#ea41f8a0 Ketä tässä nyt uskoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu