Ostin maskeja milloin mistäkin. Sain haisevia, joskus hengitysilman pysäyttäviä joskus sivuilta auki olevia. Kerroin naapurilleni, joka on kokenut lääkäri. Hän haki kotoaan minulle maskeja, joita hän käyttää yksityisellä lääkäriasemalla. Olivat aivan erilaisia kuin ne mitä olin käyttänyt. Hän neuvoi minua merkitsemään tussilla ensimmäisen, jonka otan pakkauksesta. Sitten laittamaan parvekkeelle siivouslastan varren ja ripustamaan siihen käytetyt maskit järjestykseen jonoon. Sitten kun se merkitty maski tulee toisen kerran vastaan, laitetaan kaikki roskiin. Näin maskeja käytetään kolmesti ja ne tuulettuvat käytön välillä yli 72 tuntia. Maskeissä lukee Saana FFP2. Valmistettu Suomessa. Tilasin niitä naapurini ohjeen mukaan nettikaupasta osoitteesta www.saanarespirators.com
Eivät olleet halvimpia, mutta itse olen niihin tyytyväinen.
Toistuvien pettymysten jälkeen aloin ostaa kunnollisia maskeja
Anonyymi
0
54
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4068932Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1803411- 191870
- 791181
- 751080
- 271075
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta641031Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791015- 55983
- 65930