Lordabortion

Aivan ensimmäiseksi haluan sanoa, että en ole mitenkään uskovainen. Mielenkiintoista kuitenkin, että abortin kannattajaien vastalauseiden jälkeen tapahtuu tällaista. Ymmärrän abortin esim. teiniraskauksissa ja raiskauksissa mutta nykymeno mässäilee syntymättömän lapsen murhalla, jossa kromosomit ovat jo kohdanneet muodostaen potentiaalisen ihmisen.
Siis mittä vi''ua feministit? Luonnossa äiti puolustaa jälkikasvuaan kuolemaan asti.
2190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomessa joka viides lapsi surmataan mukavuusaborteissa.

Viimeisten vuosikymmenten aikana on lääketieteellisesti tarpeettomissa mukavuusaborteissa Suomessa surmattu 700 000 lasta. Toiminta jatkuu...

0,7 miljoonan lapsen tappaminen on käsittämätön kansanmurha.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aivan ensimmäiseksi haluan sanoa, että en ole mitenkään uskovainen. Mielenkiintoista kuitenkin, että abortin kannattajaien vastalauseiden jälkeen tapahtuu tällaista. Ymmärrän abortin esim. teiniraskauksissa ja raiskauksissa mutta nykymeno mässäilee syntymättömän lapsen murhalla, jossa kromosomit ovat jo kohdanneet muodostaen potentiaalisen ihmisen.
Siis mittä vi''ua feministit? Luonnossa äiti puolustaa jälkikasvuaan kuolemaan asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu