Pallopäät vs Lättäpäät vastakainasettelu

Onko oikein jaotella ihmiset lättäpäihin ja pallopäihin? Ketä tällaisen jakolinja hyödyttää?
Tiedämmehän, että valtaosa ihmisistä käsittää maan muodon palloksi, koska meille on opetettu niin. Jotku käyttävät näistä nimitystä pallopää. Onko se korrekti ilmaisu?
Entä lättäpää? Itse voin kunnialla todeta olevani lättäpää, mutta kaikki flättärit eivät halua profiloitua lättäpäiksi, vaan ihan tavallisiksi ihmisiksi, jotka ovat vain maatietoisia.
Tällä palstalla on liikaa ollut nimittelyä ja riitelyä. Rakkaat keskustelijat, emmehän halua turhaa aiheuttaa jonnijoutavaa polarisaatiota näissä maanymmärrysasioissa. Jotta aito maatietoisuus saa levitä, meidän ei pidä haukkua silmät ummessa eläviä suotta pallopäiksi, elleivät he itse halua profiloitua pallopäinä. Eletään sovussa ja rakkaudellisesti levittäkäämme litteän maan tietoisuutta ihmisille. Rauhaisaa joulun odottelua itse kullekin!

44

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä ihmettä !

      Taistelumme umpiluisia pallopäitä vastaan jatkuu herkeämättä huolimatta jouluisista päivistä !
      Rintamalinjat ovat vakiintuneet asemasodaksi ja suurina joukkoina heränneitä pallopäitä ovat loikanneet meidän täysipäisten flättäreiden leiriin jossa heidät on otettu riemuiten veljinä vastaan.

      • Kiitoksia kommentistasi jonka mukaan kaikki ihmiset ovat myrkynvihreitä mitä tuo sitten tarkoittaneekaan.

        Itse olen sitä mieltä että ihmiskunta on kovin jääräpäistä ja eripuraista sakkia jotka tappelevat keskenään mitä moninaisimmista asioista eikä heitä mitenkään voida laittaa samaan häkkiin leikkimään. Jo kohta siellä painittaisiin että tanner tömisisi.

      • Sattuuko totuus noin paljon, että pitää alkaa höpisee sekoja? Surullista jos näin on. Totuus tavoittakoon sinunkin sydämesi. Maatietoisuuden puolesta tahdon toivottaa kaikille oikein rauhallista joulua totuudessa!

      • Anonyymi

        Sievennä suutas! Ollaan yhdessä uljaina pallopäiden hyökkäyksiä vastaan, mutta älkäämme heitä jukurisoiko ja haukkuko heitä umpiluisiksi pallopäisiksi. Ei ole relevanttia ja korrektia menettelytapaa sellainen. Näytetään pallopäille, että me osataan olla asialliset ja hyvät!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospas toisitte esiin nuo TODISTEET litteästä maasta, muutenhan teidän lassytyksennne on juuri sitä, mitä se on, eli typerää lässytystä.

    • Anonyymi

      Väärin väärin väärin!
      Ihmiset voidaan jakaa maatietoisiin, siis heihin jotka tietävät maapallon ja aurinkokunnan rakenteen, ja sitten noihin harhaanjohdettuihon littu-uskovaisiin,
      Tälläinen jakolinja hyödyttää siinä suhteessa, että nuo muutama harva totuudesta nyrjähtänyt ovat tuolla omassa harhaisessa seurassaan.
      Pallopää ja lättäpää ovat toki typerää nimittelyä, siksi en niitä käytäkkään.

      • Joka maata palloksi luulee, ne eivät ole maatietoisia, vaan palloluuloisia!

    • Anonyymi

      Höpsis.

      Naurakaamme sen sijaan suoraa huutonaurua pallopäille.

      Huutonaurua!!!

    • Anonyymi

      Aloittaja ei ole tietoinen kyllä mistään.

      • Sanoo palloihin uskova…. Kuinka palloihin uskova voi näistä asioista edes tietää mitään? Siinäpä tuhannen taalan kysymys!
        Jos olet niellyt korvia myöten pallovalheen, et voi tietää mitenkään maailman kaikkeuden syvintä olemusta ja sen muotoa. Tällainen ihminen vielä väittää itseään maatietoiseksi näkemättä sitä, kuinka hukassa sitä ollaankaan. Aidosti maatietoinen ymmärtää, ettei palloteoriat voi olla mitenkään mahdollisia, tai ne ovat vähintäänkin kyseenalaiset. Palloteoria kun sisältää niin paljon omituisuuksia, joita ei järjellä varustettu kaveri voi ymmärtää sitten millään. Kysymyksinä nousee esim ,
        - Mistä pallot tietää, mitä rataa kulkea
        - Miten ne osaa kaartua just sinne, minne palloteorian mukaan niiden täytyy kaartua
        - Miksi aurinko vain on ja tuottaa valoa ja valottomat pallot vain pyörivät ympäri sitä
        - Jos muutkin tähdet ovat aurinkoja ja niiden ympärillä omat valottomat pallot, niin miksi?
        - Mikä hyöty siinä on, että on aurinkoja ja niiden ympärillä valottomat pallot?

        Näitä ei voi millään maatietoisena ymmärtää! Ei, koska palloteoria ontuu ja on vähintäänkin kyseenalainen räpellys.. Ei kuvaa oikeaa maailmankaikkeutta lainkaan.

      • Anonyymi
        Maatietoinen kirjoitti:

        Sanoo palloihin uskova…. Kuinka palloihin uskova voi näistä asioista edes tietää mitään? Siinäpä tuhannen taalan kysymys!
        Jos olet niellyt korvia myöten pallovalheen, et voi tietää mitenkään maailman kaikkeuden syvintä olemusta ja sen muotoa. Tällainen ihminen vielä väittää itseään maatietoiseksi näkemättä sitä, kuinka hukassa sitä ollaankaan. Aidosti maatietoinen ymmärtää, ettei palloteoriat voi olla mitenkään mahdollisia, tai ne ovat vähintäänkin kyseenalaiset. Palloteoria kun sisältää niin paljon omituisuuksia, joita ei järjellä varustettu kaveri voi ymmärtää sitten millään. Kysymyksinä nousee esim ,
        - Mistä pallot tietää, mitä rataa kulkea
        - Miten ne osaa kaartua just sinne, minne palloteorian mukaan niiden täytyy kaartua
        - Miksi aurinko vain on ja tuottaa valoa ja valottomat pallot vain pyörivät ympäri sitä
        - Jos muutkin tähdet ovat aurinkoja ja niiden ympärillä omat valottomat pallot, niin miksi?
        - Mikä hyöty siinä on, että on aurinkoja ja niiden ympärillä valottomat pallot?

        Näitä ei voi millään maatietoisena ymmärtää! Ei, koska palloteoria ontuu ja on vähintäänkin kyseenalainen räpellys.. Ei kuvaa oikeaa maailmankaikkeutta lainkaan.

        Tulipas tuolta melkoinen määrä kysymyksiä, mitkä eivat kysy noita maailmankaikkeuden totuuksia, vaan kysyvät noitten onnettomien litteä-uskomaisien harhaisia luuloja!
        Otapas selvää tuosta maailmankaikkeudesta, siitä on paljon selkeitä ja ymmärrettäviä kirjallisia lähteitä saatavissa miksi se on sinulle noin vaikeaa käsittää?
        Tuo sinun typerä sepustuksesi ei vastannut yhteenkään kysymykseen, kuten oli odotettavissakin.

    • Anonyymi

      Ymmärrän että joku nimitys kai pitää olla asioille, jotta tiedetään mistä puhutaan, mutta nimittely, pilkkaaminen ja kinastelu, sen pitää loppua.

      Jos sinä olet kristitty, antanut elämäsi Jeesukselle, niin silloin sinä olet minun veljeni huolimatta siitä että olemme tällaisesta nyanssista eri mieltä.

      Raamattu sanoo että me kaikki hairahdumme monin tavoin. Niinpä meidän pitää olla rakkaudellisia ja sävyisiä toisiamme kohtaan raamatullisella tavalla.

      Meillä ei ole taistelu ihmisiä vastaan, joten jätetään kaikki turhat kiistelyt.

      Jumala sitten on lopulta tuomarina meidän kaikkien välillä ja ojentakoot meitä oikealle tielle.

      • Olen skeptikko mitä tuo sitten tarkoittaneekin.

        En toki kiistä Jeesuksen hienoja opetuksia ja viisauksia. Jos eläisimme niiden mukaisesti niin maailmamme lähentelisi paratiisia.
        Erityisesti pidin siitä kun äijä kaatoi ja potki nurin rahanvaihettajien- ja huijareiden myyntipöydät kirkon edestä ja kiljui:
        - Menkää helvettiin täältä Isäni huoneen edestä !

        Jeesuksella oli munaa.

      • Anonyymi
        ViktorAtaman kirjoitti:

        Olen skeptikko mitä tuo sitten tarkoittaneekin.

        Jeesus oli angrodyyni, eli todennäköisesti hän sisälsi molemmat sukupuolet yhtäaikaa. Hän ei siis ollu tyttö, eikä poika, vaan täydellisyys käsittäen molemmat puolet. Hän oli yhtä aikaa ihminen ja yhtä aikaa tosi Jumala. Hänen ei tarvinut mennä parisuhteisiin, eikä sellaisia asioita silleen, kun hän oli molemmat yhtä aikaa kirkkaudessa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli tiettävästi mies, mutta hän oli täydellinen eikä lainkaan erehtyväinen. Kaikessa viaton aina kuolemaansa asti. Jos Jeesus olisi langennut syntiin, ei hänen verensä olisi kelvannut sovitukseksi.

      • Anonyymi00033
        ViktorAtaman kirjoitti:

        Olen skeptikko mitä tuo sitten tarkoittaneekin.

        En toki kiistä Jeesuksen hienoja opetuksia ja viisauksia. Jos eläisimme niiden mukaisesti niin maailmamme lähentelisi paratiisia.
        Erityisesti pidin siitä kun äijä kaatoi ja potki nurin rahanvaihettajien- ja huijareiden myyntipöydät kirkon edestä ja kiljui:
        - Menkää helvettiin täältä Isäni huoneen edestä !

        Jeesuksella oli munaa.

        Taisi kirjanmukaan olla ainutkerta ku Jesse suuttui.

      • Anonyymi00034
        ViktorAtaman kirjoitti:

        Olen skeptikko mitä tuo sitten tarkoittaneekin.

        En toki kiistä Jeesuksen hienoja opetuksia ja viisauksia. Jos eläisimme niiden mukaisesti niin maailmamme lähentelisi paratiisia.
        Erityisesti pidin siitä kun äijä kaatoi ja potki nurin rahanvaihettajien- ja huijareiden myyntipöydät kirkon edestä ja kiljui:
        - Menkää helvettiin täältä Isäni huoneen edestä !

        Jeesuksella oli munaa.

        Tästä osui silmään Vikin sanat tuolta parin vuoden takaa, ja se itseasiassa selittää paljonkin:

        "Olen skeptikko mitä tuo sitten tarkoittaneekin."

        Viki, olisko niin että käytät vain sanoja joiden merkityksen ymmärrät?

    • Anonyymi

      Netflix-dokumentissa ohjelman päähenkilö osoitti vastarannalle, jossa näkyi Seatlen kaupunki kokonaisuudessaan mikä hänen mukaansa todistaa maapallon olevan litteän. Etäisyyttä ei kuitenkaan ollut kuin noin 12 km-15 km. Ontario-järvi on parempi paikka arvioida tätä asiaa, koska Torontoon on vastarannalta noin 35 mailia. Kaupungista näkyy ainoastaan korkeimmat rakennukset osittain, mikä osoittaa maanpinnan kaartumisen.

      • Anonyymi

        ...korjaus;30 mailia.

    • Anonyymi

      Pallopäät, etenkin fanaattiset sellaiset ovat yhä ilkeämpiä maatietoisia, eli lättäpäitä kohtaan. Ja heidän otteensa myös kovenevat. He lyttäävät lättäpäitä, panettelevat ja solvaavat. Miksi? He haluavat vaientaa maatietoiset kokonaan. Mutta me maatietoiset emme antaudu. Me emme alistu! Me emme hyväksy meidän sortoa! Me emme hyväksy sitä, ettei tietoisuuden leviämiselle anneta tilaa. Ihmiskunta tarvitsee valaistumista näissä asioissa. Kuten tiedämme, elämme litteässä maassa, emmekä ikinä ole minkäänlaisten pallojen päällä askeleita haparoiden ottaneet. Jos allamme pyörisi maa, olisi menomme varmasti hoippuvampaa. Koska se ei ole, on ihan oikein todeta, että maa on jykevä maanpiiri, joka ei kävellessä, eikä tuulessa huoju. Eikä se edes pyöri. Vain aurinko, kuu ja tähdet pyörivät yläpuolellamme!

      • Anonyymi

        Taidat olla maatietoinen, eli ns. pallopää, joka trollaa ihan häpeämättä, edes kukaan littu-uskovainen ei voi olla noin typerä. Mitä tyydytystä saat noin typerällä trollauksella?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla maatietoinen, eli ns. pallopää, joka trollaa ihan häpeämättä, edes kukaan littu-uskovainen ei voi olla noin typerä. Mitä tyydytystä saat noin typerällä trollauksella?

        Pallopää ei ole maatietoisuuden synonyymi. Maatietoinen kun ei käsitä pallomaata. Maatietoinen tietää joka solua myöten, että maa on litteä. Joka solu väräjää samalla taajuudella todistaen maan tasaista muotoa.

      • Anonyymi
        Maatietoinen kirjoitti:

        Pallopää ei ole maatietoisuuden synonyymi. Maatietoinen kun ei käsitä pallomaata. Maatietoinen tietää joka solua myöten, että maa on litteä. Joka solu väräjää samalla taajuudella todistaen maan tasaista muotoa.

        Voi lapsikulta, kuinka typeriö sinä osaatkaan kirjoittaa?????

        Maatietoinen käsittää pallomaan ja aurinkokunnan, LITTU-USKOVAISET eivät taasen käsitä mistään mitään, vaan ulostavat noita valheitaan häpeämättömästi.
        Väräjävätkö noitten ääliöitten solut ihan mille valheille hyvänsä.

        Ethän rakas nimittele meitä miksikään littu-uskovaisiksi ja teitä itseänne maatietoisiksi. Me ensinnäkin olemme ihan oikealla tavalla ymmärtämässä, että maa litteä on. Toisekseen palloihin luulevainen, eli uskovainen ei voi väittää olevansa maatietoinen. Maatietoisuus ja pallo-uskovaisuus vain eivät sovi mitenkään yhteen. Jos on palloluuloinen, se kumoaa samantien maatietoisuuden, koska aito oikea maatietoisuus käsittää maan todellakin litteänä maana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi lapsikulta, kuinka typeriö sinä osaatkaan kirjoittaa?????

        Rakas kulta pikkuinen, älä lähde tuohon. Nimittää nyt maatietoisia argumentteja typeriksi. Etkö palloharhaisuudelta näe, kuinka hukassa oletkaan näissä maatietoisuusasioissa? Toivon sinullekin silmien avautumista tähän oikeaan todellisuuteen. Oikein rauhallista ja siunattua joulun aikaa sinulle ja totuus valaiskoon sinunkin sisimmäsi!

        Minä en ole sinun rakkaasi, en ikinä voisi rakastaa ketään harhaista littu-uskovaista.
        Me maatietoiset säälimme teitä harhaisia ja toivomme, että saisitte järkenne valon, alkaisitte ymmärtää oikeaa maailmaa, ja luopuisitte tuosta idioottimaisesta littuharhastanne.

      • Anonyymi00027
        Maatietoinen kirjoitti:

        Rakas kulta pikkuinen, älä lähde tuohon. Nimittää nyt maatietoisia argumentteja typeriksi. Etkö palloharhaisuudelta näe, kuinka hukassa oletkaan näissä maatietoisuusasioissa? Toivon sinullekin silmien avautumista tähän oikeaan todellisuuteen. Oikein rauhallista ja siunattua joulun aikaa sinulle ja totuus valaiskoon sinunkin sisimmäsi!

        Eikös sun oman väitteesi mukaan pitänyt vetää matalaa profiilia jatkossa?

    • Anonyymi
    • Anonyymi00026

      Itse jaan ihmiset muulla perusteella kuin minkä muotoista maata palvookin uskontonsa.

      • Anonyymi00029

        Taas nuo littu-uskovaiset kirjoittavat täysin järjettömyyksiä, ei kukaan "palvo" minkään muotoista maata, Me maatietoiset tiedämme Maapallon ja Aurinkokunnan rakenteen, ei sitä meille tarvitse kertoa.

        Te Littu-uskovaiset taas palvotte tuota litteän maan valhettanne, eikö yhtään hävetä valehdella noin typerää ja todistamatonta valhetta.

    • Anonyymi00028

      Jaottelu voisi jatkossa olla tyhmät pallopäät vs flättäriksi valaistuneet.

      • Anonyymi00030

        Miten nuo littu-uskovaiset ovat valaistuneet? Ei heitä ainakaan järjen valo valaise.

        Mitäs jos ottaisit asioista selvää, miten Maa makaa. Tietoa on ihan varmasti riittävästi saatavilla?

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Miten nuo littu-uskovaiset ovat valaistuneet? Ei heitä ainakaan järjen valo valaise.

        Mitäs jos ottaisit asioista selvää, miten Maa makaa. Tietoa on ihan varmasti riittävästi saatavilla?

        ei kannata

    • Anonyymi00032

      Onks tää Maatietoinen sama jätkä kuin aiemmin palstalla kirjoittanut, ja "kadonnut" pöljäriz?

      Jos miettii että on mielisairas ja tilanne pahenee niin tuollaiseltahan se kenties näyttäisi ja kuulostaisi muutamaa vuotta myöhemmin.

      • Se, että olen välillä suljetulla, ei todellakaan tarkoita sitä, että olisin mielisairas! Mistä ihmeestä sellaista olet päähäsi saanut. En ole ikinä törmännyt täällä mihinkään mainitsemaasi pöljäriziin. Liekkö keksimäsi hahmo ja jos on, niin mistä sen menit keksimään? Jos mielesi tuottaa noin outoja nimiä, niin voisikohan olla sinun päänupissa tutkimisen paikka? Silti en lähde täältä sinua miksikään mielisairaaksi kutsumaan, koska minulta puuttuu diagnosointioikeus. Ai miksikö? No kun niihin on valtuudet vain lääkäreillä. Minä en ole lääkäri, joten minä en diagnooseja jaa niin kuin sinä, joka ylität valtuudet, eli nostat itsesi lääkärin asemaan. Se on tietääkseni rikos, mutta en jaksa enempää mennä siihen. Toivon, että et jatkaisi tuolla kyseenalaisella alueella, vaan keskittyisit lausumaan vain sellaisia lausuntoja, jotka noudattavat tämän maan lakeja ja säädöksiä.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      270
      25296
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      47
      2195
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      198
      1572
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      138
      1437
    5. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      28
      1219
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      988
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      922
    8. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      84
      811
    9. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      82
      776
    10. Voitko väittää

      Ettet flirttaillut tai ainakin yrittänyt osoittaa kiinnostusta?
      Ikävä
      75
      698
    Aihe