Joko on kinkku sulamassa koska iso kinkku sulaa 3 päivää ainakin. Joko on kuusi varastettu lähimetsästä. Itse kävin hakemassa hienon kuusen. Koristeita oli meillä jo ennestään. Sitten joululahjat pitää ostaa, ostin jo viikonloppuna. Veljeni lapselle ostin pleikkari pelejä ja suklaata ja vaatteita ja lahjakortin.
Jouluruoka ostetaan vasta torstai aamuna mutta ostime kyllä jo hiukan ja söimme jouluruokaa viikonloppuna. Sukulaisilla pitää käydä joulupäivänä syömässä mutta en viivy kauaa koska pidämme bileet avovaimon kanssa silloin myös.
Jouluvalmistelut
Anonyymi
3
<50
Vastaukset 3
- Anonyymi
Ei mulla ole kun pienet jouluvalot keittokomeron akkunas?🦍
- Anonyymi
Kinkku on jo pikkujouluissa syöty ja samoin useita rasioita kaikenlaisia laatikoita sekä kipollinen sitä mainiota konjakkisinappia.
Carsinainen joulukinkku pitää hankki huomenna tuoreena niin ei tarvitse päiväkausia sulatella. Kalkkunafilerulla haettiin jo tänään ja parvekkeella on 10 rasiaa laatikoita ja pakkasessa vielä lisää niitä ensiksi paistettuja.
Alkoholia ei tarvitse hakea lainkaan kun sitä ei joulunakaan kulu.
Perhekaljaa on sen sijaan jo hankittuna muutama pullo, sillä se toki maistuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471043
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1211041Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63778PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49557- 42529
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33511- 63483
- 22437
- 13421
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7391